Onnistuuko sanoilla ”rakkaus, juoma, musiikki” tai ”180 cm, perhe, koirat”?

Deittisovellusten suosittua tiedotemateriaalia on näköjään analysoida erilaisten ilmoituksissa käytettyjen sanojen määrää ja sitä, miten hyvin ne tilastojen perusteella näyttävät toimivan. Jokin aika sitten käsittelin juttupätkää ruokamaininnoista. Nyt osui silmiini juttu Badoo-palvelun esittelytekstien analysoinnista.

Badoo oli käynyt läpi miesten ja naisten profiilitekstejä ja poiminut sanoja, joita suosituimmat (eli he, joiden kanssa moni haluaisi osuman) käyttävät esittelyissään.

Minun silmiini sanat näyttävät olevan pitkälti linjassa sen kanssa, mitä deittiteksteissä on ennenkin sanottu (linkkaan taas mainioon Anne Holapan tekstiin). Eli siis perinteisiä arvoja, liikkumista, musiikkia, matkailua ja syömistä/juomista.

Naisten sanojen kärjessä:
  1. rakkaus
  2. juoma
  3. musiikki
  4. LOL
  5. sali
  6. kahvi
  7. siniset silmät
    (love, drink, music, LOL, gym, coffee, blue eyes).

Miesten sanojen kärjessä:

  1. 180*
  2. perhe
  3. koirat
  4. illallinen
  5. parta
  6. matkustelu
  7. musiikki
    (6ft, family, dogs, dinner, beard, travel, music).
    *viittaa tietysti miehen pituuteen.

Suosituimmat sanat eivät tietenkään voi olla mitään kovin omaperäistä. Siksi tällainen sanalistaus on aika turha: toki nuo sanat voi kopioida omaan profiiliinsa, jos kokee ne omikseen, mutta ei näillä sanoilla erotu joukosta.

En siis usko, että näiden sanojen käyttö takaisi menestystä digideittailussa.

Usein käytetut sanat ovat mielestäni kiinnostavia kuvaamassa treffikulttuuria ja tämän ajan ilmiöitä, kuten partoja. Mutta muuten hyöty on vähäinen.

Ja jos joku nyt testaa, onnistuuko digideittailu paremmin näitä sanalistoja hyödyntämällä, niin mieluusti kuulen tuloksista! 

 

 

Ruoka määrittää myös deittailijoita eli avokado, peruna, suklaa

Kesällä jaoin sosiaalisessa mediassa kuvan sanomalehti Karjalaisen jutusta: 

Tämän jälkeen ystäväni jakoi kuvani kommentteihin tiedon, että oli muuttanut Tinderissä profiilitekstiään:

Kyllähän tämä huvitti, kiitos vaan ystävälle! *

Tuo mainittu deittisivuston selvitys oli toteutettu viime vuonna, ja siinä oli selvitetty monta muutakin ruokaan liittyvää aihetta. Kannattaa toki muistaa, että suomalaisessa ympäristössä ruokamainintojen vaikutukset olisivat ainakin joltain osin toisenlaisia.

Ruoka kertoo arvomaailmasta ja identiteetistä 

Deittiprofiileissa vilisee viittauksia ruokaan ja juomaan:

Itse tehdyt sämpylät, sushi, vegaanisapuska, kunnon pihvi, fine dining, falafelit, mummon lihapullat vai porkkanakakku?
Punaviiniä, pienpanimo-olutta, vihreää teetä, sellerimehua, kotikaljaa vai tummapaahtoista espressoa?

Itsestään on helppo kertoa ruoan kautta, ja ruokavalinnat paljastavat arvomaailmaamme. Ruoasta on myös helppo aloittaa viestittely.

Voi siis olla hyvä idea kertoa lempiruokasi tai -ravintolasi profiilissasi. Kenties profiiliasi vilkaisee joku sellainen, joka myös nauttii tattirisotosta, lohipizzasta tai karjalanpaistista. Ehkä jo pian käytte keskustelua siitä, miten syntyy täydellinen risotto.

* Kysyin myöhemmin ystävältäni, oliko tällä profiilitekstillä vaikutusta Tinder-menestykseen. Ei kuulemma ollut: ei tullut tulosta ennen tekstin muutosta eikä sen jälkeen. Älkää siis ihmiset uskoko kaikkia digideittivinkkejä, hah!

 

 

 

 

 

 

 

 

Älä jätä deittiprofiilin tekstiosuutta tyhjäksi

Yleisin virhe, joka deittiprofiilin tekstissä tehdään, on se, että ei kirjoiteta mitään. Ei siis yhtään sanaa.

Hyvä vaihtoehto ei ole sekään, että läiskitään pelkkiä symboleita ja kuvakkeita (emojit). Niitä vastaanottaja voi tulkita miten tahansa ja niillä voi lisäksi viestiä jotain muuta kuin tarkoitti: se, että laitat kuvakkeen munakoisosta, voidaan tulkita aivan muuksi kuin rakkaudeksi munakoisoruokiin.

Monien mielestä tekstin keksiminen on ilmeisesti niin hankalaa, että ennemmin ollaan ilman kuin kerrotaan itsestä yhtään mitään. Mutta jos haluat saada matcheja ja erityisesti parempia matcheja, tekstin lisääminen kannattaa.

Moni meistä tiputtaa armotta pois ne, joilla ei ole mitään tekstiä. Toisaalta hyvä teksti pelastaa tilannetta silloin, kun kuvat eivät täysillä sykähdyttäneet.

Jo pari lausetta profiilissa on esimerkiksi Tinderissä selvä etu, jos mielii saada pyyhkäisyjä oikealle. Eikä haittaa, vaikka käyttäisit Tinderin koko tekstitilan, 500 merkkiä: tutkimusten mukaan laajempi teksti ei vähennä oikealle pyyhkäisyjä. Tekstillä voit kertoa itsestäsi oleellisia tiedonrippeitä, joista toinen voi päätellä, voisiko teillä olla sopivasti yhteistä.

Kliseet: huumorintaju, liikunnallisuus, matkustelu, rento ja avoin

Nettideittailun maailmassa on jo pitkään ollut tiettyjä kliseitä, joilla ihmiset itseään kuvailevat. Tästä kertoo artikkelissaan Anne Holappa. Hän oli analysoinut Deitti.netin Tositarkoituksella-palstan ilmoituksia vuonna 2012. Holapan havainnot sopivat pitkälti myös nykyiseen Tinder-maailmaan:

”Tyypillisessä internetin kumppaninhakuilmoituksessa haetaan tositarkoituksella rehellistä, luotettavaa ja huumorintajuista ihmistä. Yleensä hakija itse on liikunnallinen, matkustelua ja musiikkia harrastava. ”

Holappa toteaa myös mm. sen, että erityisesti 2010-luvun määritelmiltä tuntuvat suvaitsevainen, avoin, keskustelutaitoinen, sosiaalinen ja rento.

Nuo kaikki Holapan mainitsemat sanat ovat varmasti tuttuja digideittailijalle, sillä ne toistuvat ilmoituksissa niin usein. Kukapa ei pitäisi itseään huumorintajuisena?

Deitti-ilmoituksessa sitä omaa huumorintajua kannattaa ennemmin kuvata vaikka kertomalla suosikkitelevisiosarja tai -koomikko: jos toinenkin pitää näistä, niin teillä on epäilemättä enemmän yhteistä kuin vain se, että teillä on huumorintajua. Jos olet nokkela, voit välittää hauskuutesi myös osuvilla sanoilla.

Samaa pätee myös esimerkiksi liikunnallisuuden tai fiksuuden kuvaamiseen. Jos koet olevasi liikunnallinen, niin mainitse ennemmin, mistä liikunnasta pidät. Fiksuuden voit varmasti välittää tekstistäsi niin, että kirjoitat fiksun tekstin.

Millainen olet arjessasi ja mitä toivot?

Koeta siis kliseiden sijaan kertoa ennemmin siitä, mistä pidät tai mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Mitä teet mielelläsi ja usein? Mikä sinua ilahduttaa tai mistä olet kiinnostunut? Onko jokin aihe, josta juttelisit mielelläsi tai josta tiedät paljon?

Kannattaa myös kertoa, millä mielellä olet deittipalvelussa, jos sen osaat määritellä. Jos haet kepeää kesäheilaa ja toinen etsii tositarkoituksella mahdollista tulevaa lastensa isää tai äitiä, ovat toiveenne varsin kaukana toisistaan.

Mainitse myös mahdolliset lemmikit ja lapset. Asuinpaikka voi olla hyvä kertoa, etenkin, jos reissaat paljon ja haluat välttää päätymistä etäsuhteeseen. Toki tiedän useita tapauksia, jossa se ihana Tinder-tyyppi on löytynyt juuri siitä kaupungista, jossa oli vain käymässä ja ei todellakaan pitänyt kehitellä pikkusäpinää suurempaa.

Millaisin sanoin itse olen hakenut seuraa? Alla on yksi esimerkki (olen välillä hieman muokkaillut kuvaustani, joten täysin samanlaisena teksti ei ole aina pysynyt).

Profiiliteksti sekä kuvailee minua että tarjoaa täkyjä viestinnän aloittamiseen. Minulle on kommentoitu esimerkiksi sitä, että kiva, kun joku kertoo tykkäävänsä tieteestä tai kodistaan tai minulta on kysytty, pelaanko pingistä vakavammin.

Senttimetrit korostuvat

Moni on merkinnyt tekstiinsä pituuden. Joillakin senttimetrit ovat ainoa tieto: jos siis näet esimerkiksi luvun 186, se on todennäköisesti pituus, ei pankkitilin saldo.

Tämä tietysti johtuu siitä, että osalle pituus on tärkeä tekijä. Moni nainen ei halua tapailla itseään lyhempää miestä eivätkä kaikki miehet itseään pidempää naista tai merkittävästi lyhyempää.

Itse olen varsin lyhyt, joten en ole deittaillessa joutunut pohtimaan, haittaako minua, jos mies on kymmenen senttiä lyhyempi. Jos miehen mitta lähestyy kahta metriä, nenäni toki osuu lähemmäs napaa kuin miehen nenää. Sekään ei ole minua haitannut.

Välillä kuulee juttuja siitä, että joku on ilmoittanut  itsensä selvästi pidemmäksi kuin onkaan. Maailmalla tehtyjen nettideitti-ilmoituksiin liittyvien selvitysten mukaan pituutta todellakin joskus valehdellaan. Siitä on tietysti lähinnä haittaa. Kun kohdataan naamakkain ja toinen tajuaa, että tyyppi on vähintään viisi senttiä lyhyempi kuin kertoi, on luotu lähinnä pohjaa epäluottamukselle. Jos toinen on heti alussa valmis valehtelemaan pituutensa, mitä muuta hän vielä huijaakaan?

Nykyisin kuvat ovat merkittävässä roolissa ilmoituksissa. Siksi ulkonäköä ei ole tarpeen kuvailla sen tarkemmin. Kun sinulla on hyvät kuvat, sinun ei tarvitse mainita, onko sinulla parta, näkyviä tatuointeja, hurmaava hymy tai pitkät hiukset. Nämä oletettavasti näkyvät kuvissasi.

Älä listaa vaatimuksia toiselle

Kun tekstille on vähän tilaa, sitä ei kannata täyttää näkemyksilläsi siitä, millainen toisen pitää olla. Ainakaan ei kannata listata, millainen toinen ei saa olla.

”En halua naista, joka käyttää mummoalusvaatteita ja harrastaa neulomista” ei ole kuulosta erityisen kivalta, vaikka itse olisi nainen, jolla on sievät pitsipöksyt ja neulomistaidot hukassa.

Äläkä laita tekstikenttään vain tekstiä ”Laita viesti ja kysy”.  Kai nyt sentään jotain voisit kertoa itsestäsi, jotta toisella olisi paremmat mahdollisuudet viestittelyn aloittamiseen?

Jos tekstin laatiminen tuntuu vaikealta, kysy apua kaverilta. Tai laita ensiksi jotain lyhyesti, ja kun pääset sisälle digideittailun maailmaan, muokkaa profiiliasi ja laajenna tekstiä. Kun törmäät mielestäsi hyvään profiilitekstiin, mieti hetki, miksi juuri tämä on hyvä ja voisitko itse käyttää jotain samankaltaista. Älä kuitenkaan vain kopioi jonkun toisen tekstiä, vaan tee esittelystäsi aidosti sinua kuvaava.

Muista myös oikeinkirjoitus. Sinun ei tarvitse osata jokaista pilkkusääntöä, mutta esimerkiksi lukuisat yhdyssanavirheet valitettavasti tekevät tekstistä vaikeammin luettavaa ja antavat vähemmän myönteisen mielikuvan.

Lisää vinkkejä ja ajatuksia profiilitekstistä on tietysti Digideiteillä-kirjastani. Sitä muuten voi jo varata esimerkiksi pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista ja parin viikon päästä pääsee ostamaan!
Muista myös Digideiteillä-kirjan Facebook-sivu.

 

Hyvät kuvat luovat deittiprofiilin perustan: hymyile, näytä kasvosi, laita useampi kuva

Jos olet nettideittailun untuvikko, suuri ensimmäinen pohdinnan paikka on deittiprofiilisi sisältö. Millaisia kuvia ja sanoja profiiliin kannattaisi laittaa?

Kirjoittelen nyt muutaman sanan kuvista, ja tekstin lopusta löydät muutaman ihastuttavan selfien! Profiilitekstin otan käsittelyyn myöhemmin.

Hymyile, olet deittikuvassa!

Nykyisessä Tinder-maailmassa ensivaikutelma tehdään kuvilla. Osa kokee sen pinnalliseksi, mutta fakta on se, että ulkoinen olemus on  tärkeä tekijä siihen, kiinnostummeko toisesta vai emme. Baarissakin haetaan katsekontaktia tyypin kanssa, joka miellyttää omaa silmää. Harva kiinnostuu nurkassa myrtyneen näköisenä möllöttävästä.

Kuvat myös kertovat paljon enemmän kuin pelkän ulkonäkösi. Teemme niistä päätelmiä sosiaalisesta ja psyykkisestä tasosta. Miten toinen on pukeutunut, millaisia ovat kuvausympäristöt, mitä ihminen kuvissa tekee?

Moni deittisovellus, kuten Tinder, hyödyntää kirjautumisessa Facebookia ja sen kuvia. Voit siis käyttää pääkuvana Facebookin profiilikuvaasi, mutta jos se ei ole deittitoimintaan sopiva, kannattaa se vaihtaa.

Hommaa itsestäsi useampi hyvä otos, sillä digideittailun tilastojen perusteella vain yhden kuvan itsestään jakaneet saavat selvästi vähemmän matcheja.

Pääkuvaksi kannattaa valita hymyilevä kasvokuva: Tinderin mukaan hymyllä saa 14 prosenttia pyyhkäisyjä oikealle (eli kuvastasi tykätään). Voi olla, että itse mieluummin valitsisit vakavamman kuvan, koska saatat kokea, että hymyillessäsi näytät typerältä. Mutta usko pois, hymy toimii.

Ei aurinkolaseja eikä hattuja

Älä peitä kasvojasi aurinkolasien, hatun tai laskettelukypärän taakse. Ritarihaarniskakaan ei todennäköisesti ole hyvä idea. Ihminen, joka ei tunne sinua, ei hahmota, minkänäköisestä ihmisestä on kyse. Tilastojen mukaan esimerkiksi aurinkolasit vähentävät mahdollisuutta osumien saamiseen.

Valitse pääkuvan lisäksi ainakin pari otosta, joissa näkyy enemmän sinua ja elämääsi. Pyri siihen, että kaikki kuvat eivät ole selfieitä tai lomakuvia. Laita joukkoon kuva, jossa näkyy koko olemuksesi.

Mitä voisit kuvilla kertoa harrastuksistasi tai arjestasi? Tunnustan, että itse olen heikkona kuviin, joissa mies pyöräilee tai on fillarinsa vierellä. Tällöin saatan anteeksi jopa sen, että profiilitekstiä on vain muutaman sanan verran.

Kyllä lemmikeille, ei lapsille

Jos sinulla on lemmikki, se kannattaa näyttää kuvissa. Moni jakaa kiinnostuksen eläimiin ja lemmikki kertoo sinusta jotain (toki se on viesti myös allergisille). Älä silti kuvaa pelkästään lemmikkiä: olen törmännyt esimerkiksi profiiliin, jossa kissa oli mukana useammassa kuvassa, mutta mies oli pikselöinyt omat kasvonsa.

Mutta jos olet erehtynyt poseeraamaan ulkomaanmatkallasi esimerkiksi tiikerin kanssa, niin jätä se kuva jakamatta äläkä enää toiste mene mukaan moiseen.

Mahdolliset omat tai kummilapset sen sijaan on mielestäni syytä jättää pois: he eivät etsi seuraa, vaan sinä.  Muutenkaan lapset eivät mielestäni kuulu deittiprofiilien kuvastoon, vaikka he tietysti ovat hyvin tärkeitä läheisilleen. Omat lapset kuitenkin kannattaa mainita tekstissä, jotta jälkikasvun olemassaolo ei tule toiselle yllätyksenä.

Harkitse ylipäätään kuvia, joissa näkyy muita ihmisiä. Haluavatko kaverisi olla mukana deittiprofiilissasi? Älä laita kuvaa, jossa selvästi halaat sydämellisesti jotakuta: vaikka hän olisi vain kaverisi tai sukulaisesti, ei tuntematon sitä tiedä. Olen nähnyt joskus jopa rakeisen hääkuvan, ja se jos mikä on ehdoton ei.

Vältä tuhruisia, epätarkkoja, pimeitä tai muuten heikkolaatuisia kuvia. Vessassa otettu peiliselfie on harvoin onnistunut valinta, sillä vessa ei ympäristönä ole kovin kiva, valo voi olla julma ja katsekin on usein suunnattu hassusti.

Käytä tuoreita otoksia. Viidessä vuodessa ihminen voi muuttua paljon, ja kuvilla on tarkoitus kertoa, miltä näytät juuri nyt.

Harkitse omaisuuden tai pelkkien huippuhetkien esittelyä

Yllättävän moni mies laittaa profiiliinsa kuvan autostaan tai moottoripyörästään. Siis jopa niin, että mies itse ei ole kuvassa. Harvaan naiseen nämä kuitenkaan vetoavat. Omaisuuden esittely ylipäätään tuntuu lähinnä kiusalliselta. Ainakin minä haluan tapailla miestä, en hänen kulkuneuvoaan.

Toiset taas laittavat jakoon nipun loma-aktiivisuutta: laskettelua Alpeilla, kiipeilyä Norjassa, kilistelyä aurinkorannalla, purjehdusta Turun saaristossa, iltajuhlat Helsingin yössä. Tällöin jää mietityttämään, mitä mahtaa olla ihmisen perusarki, jos hän on kuitenkin töissäkäyvä nelikymppinen.  Mutta en kiellä, etteivätkö tällaisten kuvien jakajat voisi löytää sopivaa seuraa toisistaan.

Alkoholipitoisia kuvia ei kannata juurikaan laittaa julki. Yksi terassiotos vielä menee, mutta jos useammassa kuvassa on mukana tuoppi tai kuoharilasi, tulee fiilis, että alkoholi taitaa olla isossa roolissa elämässä.

Pyydä apua kaverilta

Ymmärrän, että Tinderin käyttö voi edelleen tuntua joistakin nololta eikä siitä halua kertoa edes kaverille. Mutta jos ystäväsi on oikeasti ystäväsi, hän haluaa mieluusti auttaa sinua seuran etsimisessä. Pyydä siis ystävää ottamaan kuvia sinusta ja arvioimaan, mitkä olisivat hyviä profiilikuvia.

Sitten muutama esimerkki, koska aihetta on tietysti helpompi esitellä kuvin. Otin hikisenä sunnuntaipäivänä itsestäni selfieitä. Olen kuvissa meikitön, koska en nyt näillä helteillä muutenkaan juuri viitsi meikata.

Epätarkka lähikuva aivan liian läheltä. Korostaa lähinnä nenää ja vaikka hymyilen, ei se pelasta kuvaa.
Tässä järki-ihminen, joka suojaa silmänsä ja päänsä! Jos etsisin vannoutunutta kypäräpakon kannattajaa, tämä voisi toimia. Muuten ei. Jos ei tiedä, miltä näytän, niin eipä tämän kuvan perusteella voi sanoa ulkoisesta olemuksestani kovin paljon.
Tällainen olen, ota tai jätä. Tässä peiliselfiessä katse suuntautuu väärään kohtaan eli tuijotan kännykkääni enkä katso kameraa. Kuvauspaikka ei ole pahin mahdollinen (on sentään eläviä viherkasveja, joten voisi luulla, että olen viherpeukalo), mutta ei paraskaan. Ankea ilme.

 

Hilpeä tuulitukkanainen tässä terve! Tosin kuvakulma on huono ja katse kiinnittyy lähinnä kaulaani. Vaikka hymyilen, ei kokonaisuus toimi. Kuvasta ei selkeästi hahmota, miltä näytän.

 

Vertailukuvana selfie, jonka voisin hyväksyä deittikäyttöön. Neutraali tausta, hyvä kuvakulma, katse ja hymy. Näytän mielestäni kivasti itseltäni.

– – –

Digideiteillä Facebookissa
Twitterissä #digideiteillä

Kirjan julkkarijuhlat keskiviikkona 22. elokuuta alkaen klo 17.30 ravintola Tenhossa Kalliossa, tervetuloa!

Deittailusanastoa: penkittämistä, pehmustamista, ghostaamista, jäädyttämistä ja nyt myös häälymistä

Ylen toimittaja otti yhteyttä reilu viikko sitten ja halusi kysellä kommenttejani deittailuilmiöstä nimeltä orbiting. Juttua varten suomensimme sanan häälymiseksi*.

Kyseessä on ilmiö, jossa on vähän tapailtu eli esimerkiksi käyty pari kertaa kahvilla. Sitten toinen ei enää vastaa suoriin viesteihin, mutta innokkaasti tykkäilee esimerkiksi Instagram-kuvista tai katsoo kaikki Insta-tarinat. Eli henkilö haluaa jäädä jonkinlaiseen yhteyteen, mutta ei kuitenkaan suoraan viesti esimerkiksi niin, että olet kiva tyyppi, mutta kipinä puuttuu.

Tämä on oikeastaan harvinainen deittailusana siinä mielessä, että ilmiö liittyy selkeästi some-maailmaan. Monet viime vuosina esillä olleet sanat ovat olleet olemassa jo ennen digideittailua, mutta niistä on tullut näkyvämpiä Tinderin ja muiden deittipalveluiden myötä.

Ghostaus
Käytte treffeillä ja sitten toisesta ei enää kuulukaan mitään. Hän ei vastaa viesteihin eikä ole muutenkaan yhteydessä. Huom: mielestäni ghostausta ei ole se, että ennen ensimmäistä tapaamista lopettaa viestimisen ilmoittamatta syytä toiselle. Tällainen viestinnän lopahtaminen kuuluu digideittailuun, ja se on vain hyväksyttävä.

Penkittäminen
Tapailet yhtä tosi kiinnostavaa, mutta toinenkin melko kiinnostava on jollain tavalla kuvioissa. Ilmoitat kakkosvaihtoehdolle, että just nyt ei ole sopiva hetki tavata, mutta ehkä kuukauden päästä? Eli tavallaan pidät toista vaihtopenkillä.

Pehmustaminen
Sukua penkittämiselle. Tapailet tiiviisti yhtä, mutta samaan aikaan olet yhteydessä toiseen siltä varalta, että tapailu ykköstyypin kanssa lopahtaa. Tavallaan siis pidät itsellesi pehmusteet kunnossa, ettet tipahda kovaan, yksinäiseen tilaan, jos ykköstyyppi katoaa kuvioista.

Jäädyttäminen
Termien joukon jatkoksi liittyy vielä jäädyttäminen, icing. Kiinnostavasta ihmisestä ei kuulu mitään aikoihin ja kun olet jo luopunut toivosta, pistää toinen viestiä ilmoittaen, että nyt voidaan tavata.

Miksi deittailuviestintä on joskus niin vaikeaa?

Miksi ihmiset sitten toimivat tapailuissaan ja suhteissaan tavalla, joka tuntuu helposti ikävältä? Kannataa muistaa, että hyvin harva tekee näin siksi, että haluaisi olla inhottava.

Oikeiden sanojen löytäminen on usein vaikeaa. Siksi voi tuntua helpommalta vain hiljentyä ja toivoa, että toinen ymmärtää sen hiljaisuuden viestiksi kiinnostuksen vähäisyydestä.

Usein taustalla voi olla myös epävarmuutta ja epätietoisuutta omista tunteista ja ajatuksista. Tilanteeseen saattaa lisäksi liittyä myös pelkoa siitä, että jos kertoo toiselle avoimesti epävarmuudestaan tai tunteiden vähyydestä, niin toinen hermostuu. Jos on kerran saanut kuraa niskaansa siksi, että on ilmaissut toiselle tapailun olevan nyt tässä, ei välttämättä tee mieli kokea samaan uudelleen.

Tietysti kannusta kaikkia viestimään mahdollisimman selkeästi, mutta samalla toista kunnioittaen. Sitä kannattaa opetella myös muualla kuin deittaillessa.

*Orbiting-sanan varsinainen käännös viittaisi kiertoratoihin ja kiertolaisuuteen. Kiertoratailu ei kuitenkaan tuntunut sopivalta suomenkieliseltä termiltä.

 

Digideiteillä-kirja ilmestyy elokuussa

Olin vielä alkusyksystä sitä mieltä, että en jaksa tai ehdi kirjoittaa uutta tietokirjaa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Loppuvuodesta saatu idea johti kustannussopimukseen Otavan kanssa, ja joulusta lähtien olen käyttänyt aikaa digideittailun maailmaan perehtymiseen ja aiheesta kirjoittamiseen.

Nyt Digideiteillä-kirjan tekstit on kirjoitettu, ja kaupoissa kirjan sen pitäisi olla elokuussa.

Tämänkin kirjan kirjoittaminen on ollut tietysti mahdollisuus oppia paljon uutta. Olen lukenut erilaisia Tinderiin ja muihin deittipalveluihin liittyviä tutkimuksia ja juttuja sekä tietysti jutellut lukuisten ihmisten kanssa deittailusta.

Käyn kirjassa läpi myös omia kokemuksiani. Mutta en minä silti osaisi luokitella deittimiehiä samaan tapaan kuin esimerkiksi Antti Kivimäen kirjan pohjalta tehdyissä lehtijutuissa on naisia ja heidän ilmoituksiaan luokiteltu.

Lista on suoraan Kivimäen Odotusarvoisesti sinun -kirjasta, joten itse tulkitsin sen erityisesti romaanihenkilön listauksena, en suoraan Kivimäen omana ajatteluna. Kivimäen kirja on ajalta ennen Tinderiä, ja Tinderin myötä deittimaailma on muuttunut monin tavoin.

Yksi iso muutos on tietysti se, että nettideittailu on normalisoitunut. Jos 2000-luvun alussa moni deittaili kertomatta siitä muille, niin nyt sinkulta saatetaan kysyä, onko hän Tinderissä ja jos ei ole, niin miksi ei ole.

Nettideittailun aikakausi vaatii hyvää viestintää

Nykyisin moni löytää kumppanin suuremmalla todennäköisyydellä verkon välityksellä kuin esimerkiksi opiskelujen tai työpaikan yhteentuomina. Modern Romance -kirja kaivelee nykyistä nettideittailua sekä laajemminkin parisuhteiden muodostumista ja ylläpitoa.

Kirjan ykköskirjoittaja on koomikko Aziz Anzari, ja asiantuntemusta on tuonut sosiologi Eric Klinenberg. Kirjaa varten kaksikko on tehnyt omat tutkimuksensa ja reissanut kyselemässä ihmisten mielipiteitä eri maissa.

Kelpo teos, jossa on monin kohdin helppo nyökytellä: tutulta tuntuu!

Olin ensimmäisillä nettitreffeilläni ehkä vuonna 1998, Jyväskylässä ja Deitti.netin kautta. Sen jälkeen olen kerryttänyt paitsi omaa kokemustani, niin vaihtanut ajatuksia ystävien kanssa.

Vuosien aikana muutos on ollut melkoinen: niistä kuvattomista ilmoituksista ja nettideittailun tietystä häpeällisyydestä on hypätty Tinderin kuvavirtaan ja siihen, että iso osa kumppania etsivistä hyödyntää nettipalveluita.

Tinder jyllää ja karsii

Tällä hetkellä nettideittailusta ei voi puhua ilman mainintaa Tinderistä. Kirjan mukana Tinderin valtteja ovat mm. helppokäyttöisyys (ei tarvitse täyttää esimerkiksi pitkiä listoja harrastuksista ja muista), pelillisyys ja kuvien käyttö.

Lisäksi Tinder tuo erityisesti naisille miellyttävämpää käyttökokemusta, koska viestejä ei voi lähettää kenelle tahansa, vaan vain matcheille. Näin viestilaatikkoon ei noin vain tipahtele satunnaisia peniskuvia tai seksiehdotuksia, jos nainen ei niitä halua.

Hyvät kuvat, toimivat viestit ja pian tapaamaan

Vaikka kuvat ovat Tinderissä tärkeitä, ei nettideittailu etene ilman jonkinlaista tekstintuottoa. Minä kuulun niihin, jotka korostavat hyvää kirjallista ilmaisutapaa, mutta niin tekee moni muukin. Se ei tarkoita virheetöntä kirjoittamista, vaan sitä, että ylipäätään osaa tuottaa tekstiä ja vielä suht kivasti. Modern Romance vahvistaa sen, että hyvä viestittely ja kieliopin osaaminen ennustaa todennäköisempää kasvokkaista kohtaamista.

Sen kohtaamisen pitäisi kirjan mukaan tapahtua suhteellisen pian, ja tämäkin on tietysti helppo allekirjoittaa. Aivomme tekevät kasvokkaistapaamisessa nopeasti päätöksen siitä, vetoaako tämä ihminen minuun. Pitkä viestittely jonkun kanssa menee ikään kuin hukkaan, jos sitä vetovoimaa ei olekaan.

Lisäksi pitkässä viestittelyssä on muita riskejä. Se luo mielikuvia, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa. Jokin yksittäinen pieni maininta saattaa nousta kohtuuttoman suureksi.

“Ai se pitää tuosta biisistä! Itse en tykkää siitä yhtään. Ei tästä voi tulla mitään suhdetta.” Kasvokkaisessa keskustelussa tällainen pikkujuttu jäisi todennäköisesti muiden tärkeämpien ominaisuuksien varjoon, mutta lyhyessä viestittelyssä siitä tulee kynnyskysymys.  

Aziz Ansarin mielestä ihmisten pitäisi olla ensitreffeilä kenties armollisempia. Eli vaikka ensitapaamisen arvosanaksi antaisi vain “ihan kivan”, voisi lähteä toisillekin treffeille, koska ne kakkostreffit onnistuvat yleensä paremmin.

Itse olen tästä eri mieltä. Aika on rajallista, joten olen valmis luottamaan niihin ensivaikutelmiin. Jos kolahtaa, niin sitten toiset treffit. Mutta jos ei kipinöi, niin suotta tuhlata kummankaan aikaa.

Entä jos ei kolahda, niin miten viestiä?

Yksi viestinnällisesti kiinnostava vaihe on se, kun takana on yhdet tai useammat treffit, ja toista kiinnostaisi, mutta toista taas ei. Miten tilanteen hoitaa se, jota ei enää kiinnosta?

Modern Romance’n mukaan useimmat eivät tohdi suoraan sanoa, että nyt ei kolahtanut, vaan jättävät esimerkiksi vastaamatta viesteihin tai vetoavat kiireisiin, jotka mukamas estävät tapaamisen. Lähes kaikki kuitenkin sanovat, että he haluaisivat itse kuulla suoraan, jos toista ei innosta viritellä suhdetta eteenpäin. Ikävien asioiden kertominen on hankalaa, joten ihmiset siis toimivat itse toisin, kuin mitä toivoisivat toisten tekevän.

Tästä kommunikaation ongelmavaiheesta on esimerkkejä Foreveralone-blogin tekstissä. Kirjoittaja kertoo käyneensä viisillä ensitreffeillä. Näistä parit treffit olivat kirjoittajan mielestä erinomaiset ja hän oletti, että jatkoa on tulossa, mutta toisin kävi. Miehet vain käytännössä hiljenivät:

Totuus kuitenkin on se, että jos jostain on tarpeeksi kiinnostunut, löytyy motivaatiota tavata uudestaan. Se, miten niitä omia tuntemuksiaan kommunikoi on kuitenkin tärkeää. Vaatii paljon enemmän rohkeutta sanoa selkeästi (mutta kohteliaasti) ettei kiinnosta, mutta silloin tekee myös treffikumppanilleen palveluksen. Se, että vain jättää vastaamatta/ei otakaan sovitusti yhteyttä on välinpitämättömyyttä. Siinä säästää itseään ikäviltä velvollisuuksilta ja satuttaa toista osapuolta kohtuuttomasti.”

Sinällään voisi kuvitella, että teknologia olisi tehnyt helpommaksi ilmaista tapailuvaiheessa, ettei nyt tunnu kipinää. Eihän se vaadi kuin lyhyen viestin. Mutta ilmeisen monelle sen viestin kirjoittaminen on ylivoimaista, ja tavallaan kai tuntuu helpommalta vedota niihin kiireisiin.  

Lue kirja, niin saat puheenaiheen treffeille

Modern Romance käy läpi paljon muutakin ihmissuhteisiin ja nettideittailuun liittyvää. Ei se ehkä tarjoa mitään suuria oivalluksia aiheesta, mutta kyllä siitä saa monia hyviä puheenaiheita niille Tinder-treffeille.

Miksi japanilaiset eivät löydä kumppaneita ja tee lapsia? Millainen on hyvä profiilikuva? Kannattaako deittiehdokas googlata ennen ensitreffejä? Millaiset ovat hyvät ensitreffit? Onko nettideittailun helppous tehnyt meistä sitoutumiskammoisempia?

 

Kuva: Maaseudun Tulevaisuuden Ystävää etsimässä -palstalta vuonna 2017.

Kuka työllistyy työpaikkailmoitusten kautta? Ainakin minä

Olen tällä vuosituhannella ollut neljässä työpaikassa ja välillä yrittäjänä. Kaikki työpaikat olen saanut niin, että olen hakenut työhön työpaikkailmoituksen perusteella. En siis ole työllistynyt kuuluisiin piilotyöpaikkoihin tai verkostojen kautta.

Uusin pestini alkoi juuri. Olen Vastuullisen metsänhoidon yhdistyksen, Suomen FSC:n, osa-aikainen viestintäpäälikkö. Tämä tehtävä osui silmiini netissä, ja koska vastuullisuus- ja ympäristöasiat kiinnostavat minua, oli suorastaan pakko hakea. Sitä paitsi olen itsekin kaupunkilainen metsänomistaja.

Nyt osaltani pyrin tekemään FSC:stä Suomessa tunnetumpaa esimerkiksi kuluttajille ja metsänomistajille.

Edelliseen työpaikkaani Mehiläishoitajain Liittoon tekijää haettiin Hesarin ilmoituksella vuoden 2011 lopulla. Hain ja sain paikan. Ennen kyseistä työtä en ollut pitkään aikaan hakenut töitä, sillä oli ollut yrittäjä. Edellinen työnhakukierros oli ollut heti yliopistosta valmistuessani, vuonna 2004. Silloin näin Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton työpaikkailmoituksen toimittajan paikasta, ja koska olin tehnyt hieman sähköalalla töitä, hain paikkaa.

Lisäksi mm. opiskeluaikojen kesätyön Maaseudun Tulevaisuudessa sain myös hakemalla avoimia kesätoimittajien paikkoja.

Ennen yliopistoa ehdin hetkeksi hyppäämään mukaan vuosituhannen vaihteen IT-huumaan. Muutin Helsinkiin tradenomiopintojen jälkeen ja hain Hesarissa ilmoitettuun Wapitin assistentin paikkaan. Firma meni konkurssiin ja minä aloitin yliopisto-opinnot.

Luonnollisesti olen vuosien varrella hakenut myös useita työpaikkoja, joita en ole saanut.

Mutta minä siis taidan olla se tyyppi, joka työllistyy niiden työpaikkailmoitusten kautta. Tietysti näin keski-ikäistyväni ja matkan varrella lukuisiin ihmisiin tutustuneena myös verkostoista voisi olla yhä enemmän apua. Eivätkä ne verkostot ole millään lailla turhia: tutuista on ollut paljon hyötyä esimerkiksi suosittelijoiden kautta sekä valmistautumisessa työpaikkahaastatteluihin.

Erityisen tärkeitä verkostot olivat silloin, kun olin yrittäjä. Tuttujen kautta löytyi monta hyvää projektia ja kirjoitushommaa.

Ehkä sitten aikanaan seuraava työ löytyy muuten kuin työpaikkailmoituksesta. Mutta nyt opettelen metsäalan vastuullisuusasiat. Erittäin kiinnostavaa ja innostavaa!

Saako tiedottaja palkaksi räkäistä naurua, jos vetoaa viestinnän eettisiin ohjeisiin?

”Viestinnän eettiset ohjeet edellyttävät, että virheellisiä väitteitä ei esitetä eikä myöskään esitetä asioita tavalla, joka antaa niistä harhaanjohtavan kuvan.”

Näin kirjoittivat viime viikolla Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Elisa Juholin ja varapuheenjohtaja Henrik Rydenfelt. He viittasivat kirjoituksellaan esimerkiksi Valioon ja turvealaan, jotka ovat viime aikoina olleet esillä siksi, että ovat kertoneet jotain muuta kuin mitä tutkimuksissa on sanottu.

Kukin organisaatio ja ala pyrkii tietysti edistämään omaa asiaansa tai bisnestä. Mutta keinot eivät saisi olla mitä tahansa. Nykyisin jää myös helposti kiinni väitteistä, jotka eivät pidäkään paikkaansa. Juholin ja Rydenfelt toteavat toimintaohjeissaan mm. seuraavaa:

Toisten esittämiin, omiin intresseihin sopiviin väitteisiin on suuri houkutus nojata, vaikka ne osoittautuvat lopulta kestämättömiksi. Ei pidä antaa johtaa itseään harhaan ja hyväksyä puolueellisia tai yksipuolisia esityksiä.”

Itse haluan uskoa, että lopulta tässä pelissä voittajiksi nousevat ne yritykset, jotka oikeasti puhuvat faktoista eiväkä vaihtoehtoisista totuuksista. Ne saavat puolelleen myös fiksut kuluttajat. Firman maine rapautuu tehokkaasti, jos viestintä vain kiillottaa ja kehuu.

Arvostan sitä, kun alan sisältä pystytään nostamaan esiin myös niitä vähemmän mairittelevia aiheita. Esimerkiksi tutkija Markus Vinnari, itsekin vegaani, ruoti hyvin blogitekstissään veganismin ongelmia. Hän totesi, että on myös veganismin etu, kun ruokavalion helppoudesta tai maukkaudesta ei anneta liian ruusuista kuvaa. Sama ajatuskuvio pätee varmaan melkein mihin tahansa muuhunkin aiheeseen tai tuotteeseen.

Lisäksi soppaa sekoittavat viestintäammattilaisten roolit. Jussi Pullinen kirjoitti Hesarissa niistä haasteista, joita avoimuuden aika ja työntekijälähettiläisiin nojaava ajattelu asettaa. Pullinen toteaa, että työntekijän pitäisi olla ensisijaisesti oma itsensä, vasta sitten työntekijä. Johdon tulisi huolehtia kulttuurista ja siitä, että asioista voi kertoa avoimesti. Tämä avoimuus toimii yhtiön mainoksena ja luottamuksen takeena.

Mutta pystyykö viestintää tekevä henkilö oikeasti sanomaan, että en muuten suostu tällaista valheellista tiedotetta kirjoittamaan? Ovatko yhtiöt valmiita tuohon Pullisen esiintuomaan kulttuuriin, jossa voidaan kertoa asioista avoimesti? Vai saako tiedottaja johdolta lähinnä räkäistä naurua, jos vetoaa viestinnän eettisiin ohjeisiin? ”Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt?”

Samalla myös moni toimittaja joutuu pohtimaan, voiko välittää tätä firman tiedotetta eteenpäin vai onkohan tässä nyt paljon puppua joukossa? Jos jo aiemmin sama firma on jäänyt kiinni totuuden muuntelusta, niin tekeekö se samaa edelleen?

Perustoimittajana puppupuheen määrää on toki vaikea arvioida. Onneksi on Pauli Ohukaisen kaltaisia tieteentekijöitä.  Näin saamme kuulla suoraan tutkijalta, että ei se juuston syöminen edelleenkään ole sydänterveyttä edistävä tekijä, vaikka otsikoista niin olisi voinut luulla.

Ellun Kanojen blogissa Merja Mähkä kannustaa tutkijoita ja muita asiantuntija tarttumaan härkää sarvista ja kommunikoimaan rohkeasti itse. Tällöin pienenee riski myös siihen, että muut hoitavat viestinnän ja oikovat mutkat suoriksi.

Lisää erilaisia viestinnällisiä kriisejä on silti varmasti luvassa esimerkiksi elintarvikealalla ja ympäristöön liittyvissä aiheissa. On edelleen houkuttelevaa vääntää tutkimustietoa itselle edulliseen muotoon.

Onpahan aineistoa Kasper Strömmanin humoristisiin blogauksiin.

Onneksi tietokirja ei vaadi mielikuvitusta

Lapsena haaveilin kirjailijan ammatista. Haaveilin myös kirjastonhoitajan työstä. Vähän vanhempana hautasin molemmat haaveet: totesin, ettei mielikuvitukseni riitä kirjojen kirjoittamiseen, eikä kirjastopestikään enää tuntunut niin hienolta.

Nyt olen kuitenkin julkaissut toisen tietokirjan. Tämän viimeisemmän, Ruokamysteerit, tein yhdessä ystäväni Leena Putkosen kanssa.

Tietokirja on mielestäni monin tavoin helpompi tuotos kuin kaunokirja: tarvitaan vain hyvä idea, mielikuvitusta ei tarvitse olla, voit kirjoittaa faktoja ja kustannussopimuksenkin voi neuvotella pelkästään näytetekstin avulla. Sitä paitsi tietokirjat on paljon helpompi saada kustannusputkeen kuin romaanit, ja jonkun apurahankin voi saada (mutta epätodennäköistä on, että saa niin hyvän apurahan, että se vastaisi keskituloisen palkkatuloa).otavankirjat17

Ruokamysteereiden tekeminen haukkasi viime vuonna aikaa ja aivotyötä. Kun kirja joulukuussa oli käsissäni, tiesin, etten kykene sitä itse vielä hetkeen lukemaan: itse havaitsisin siitä ennen kaikkea puutteet ja ne kohdat, joihin olisin vielä halunnut panostaa.

Tällaisia kirjoja ei tietenkään tehdä siksi, että niillä tienaisi. Motivaattorit ovat muita, kuten uskoa siihen, että tästä aiheesta kannattaa valistaa muitakin. Ja oman egon pönkitys on tietysti yksi tärkeä tekijä, kirjan julkaisemalla voi kuvitella olevansa jonkinlainen asiantuntija.

Kirjan tekstien koostaminen oli todella mielenkiintoista, ja koska ravitsemus ei ole minulle tuttua, opin paljon myös Putkosen kirjoituksista. Nyt sitten jännätään, mitä lukijat ovat kirjasta mieltä. Onhan kirja melkoinen soppa, ja ehkä yritimme haukata liian ison palan, kun tungimme kirjaan aiheita laidasta laitaan, laihdutuksesta geenimuunteluun ja sokerista elintarvikkeiden hiilijalanjälkiin, luomutuotannosta lisäaineisiin. Mutta kai se tavallaan kuvastaa ruokakeskustelun monipuolisuutta ja sen monipuolisuuden mukaan tuomaa vaikeutta.  

Saa nähdä, milloin kumpuaa seuraavaa kirjaidea ja johtaako se uuteen teokseen. Vaikka kirjan tekeminen ei olekaan silkkaa iloa, niin totta kai lopputuloksen saaminen käsiin on palkitsevaa.