Tekstiä päivitetty lisäämällä graafit sekä kommentteja ja linkki Hesarissa julkaistuun mielipidekirjoitukseemme.
Vielä muutama vuosi sitten ajattelin, että on tärkeää puhua kuluttajille ja päättäjille ruokahävikistä. Enää en ajattele niin. Sen sijaan koen, että hävikistä puhutaan liikaa ja siitä kerrotaan tietoja, jotka johtavat meitä harhaan.
Kuluttajahävikkitoimilla ei ole juuri merkitystä ympäristövaikutusten vähentämiseen
“Ruokavalion ilmastovaikutukset ja rehevöittävä potentiaali ovat kokonaisuutenaan niin suuret, että kuluttajahävikin osuus vaikutuksesta jää niin pieneksi, ettei siihen kohdistuvilla toimilla ole juurikaan merkitystä ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämisessä.”
Näin kertoo vuonna 2019 julkaistu Ruokaminimi-hankkeen loppuraportti (s. 56). Sen mukaan hävikin osuus suomalaisten ruokavalion ilmastovaikutuksista on keskimäärin vain neljä prosenttia.
Kerrataan siis tuo viesti: kuluttajien ruokahävikkiin kohdistuvat toimet eivät erityisemmin vaikuta ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämiseen. Mutta eihän hävikistä näin viestitä. Edes ruokahävikkiä käsittelevät lehtijutut eivät tuo tätä esiin. Sen sijaan meille viestitään niin, että kuvittelemme olevamme suuria maailmanpelastajia, kun emme heitä kuivahtanutta leipää roskiin, vaan teemme siitä krutonkeja.
Viime vuonna olin WWF:llä töissä, ja siellä teetetyssä ruokaan liittyvässä kyselyssä moni vastaaja uskoi, että merkittävin teko ruokavalion ympäristövaikutusten kannalta on hävikin vähentäminen. Hävikkikampanjoiden viesti oli siis omaksuttu. Selvästi harvempi tiesi, että oikeasti merkityksellisintä on vähentää lihansyöntiä, kuten Ruokaminimin raporttikin osoitti. Tuoteryhmittäisessä vertailussa lihan osuus suomalaisten keskivertoruokavalion ilmastovaikutuksesta on 45 prosenttia, maitotuotteiden 20 prosenttia, eli nämä kaksi ovat yhteensä peräti 65 prosenttia.
Jo pelkästään yhden liha-aterian vaihtaminen esimerkiksi lähikalaan kerran viikossa pienentäisi keskivertosuomalaisen ruokavaliossa ilmastovaikutusta viisi prosenttia. Siis paljon enemmän kuin kuluttajahävikin puolittaminen. Hankkeen oleellinen lopputulos oli se, että ruokavalion ilmastovaikutusta voidaan vähentää 30–40 prosenttia ruokavaliota muuttamalla (eli etenkin vähentämällä liha- ja maitotuotteita) ja pitämällä huolta peltojen hiilivarastosta.
Hävikki on paljon kivempi aihe kuin lihan vähentäminen
Silti yritykset, järjestöt ja erilaiset kampanjat esittelevät jatkuvasti hävikkiviestejä sen sijaan, että lihan vähentämiseen puututtaisiin yhtä näkyvästi.
Tämä tietysti johtuu monista syistä. Tällaisia olen toistaiseksi keksinyt.
Ensinnäkin hävikkipuhe on helppoa. Se ei ärsytä ketään. Kaikki nyökyttelevät, että kyllä, tämä on tärkeää ja onhan se hyvä, että minimoidaan hävikki. Toista on silloin, kun yrität kertoa, että lihaa pitäisi vähentää. Aina joku ärsyyntyy. Hävikkikampanjoinnilla sen sijaan saa kivan sädekehän ja hävikin ympärille voi rakentaa hienoja mainoskampanjoita.
Toiseksi hävikkitoiminta on helppoa. Ei tarvitse puuttua suurempiin asioihin tai rakenteiden muuttamiseen, kuten ruuantuotanto- ja hintakysymyksiin, koulujen tarjoamaan ruokaan tai vähittäiskaupan valikoimaan. Sen kun vain surauttaa nahistuneen porkkanan sosekeittoon tai kaupassa punalaputetaan tuotteita. Selvästi vaivalloisempaa on yrittää muuttaa maailmaa sellaiseksi, että lihaa tuotettaisiin ja kulutettaisiin vähemmän.
Kolmanneksi hävikkipuolella liikkuu rahaa. EU:n tavoitteena on puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä, ja kaikenlaiset hävikkihankkeet ja -tutkimukset saavat mukavasti rahoitusta. Ja tämän myötä sitten eri kohderyhmille viestitään eri paikoissa, alakoululaisista vanhuksiin, että nyt hävikki kuriin ja maailma pelastuu. Yrityksetkin mieluusti laittavat mainoseurojaan hävikkitoimiensa mainostamiseen, saahan sillä mainetta vastuullisena toimijana.
Ruokajärjestelmämme on rikki, ja hävikki on sen yksi ilmentymä
Hävikki osoittaa , että ruokajärjestelmämme ei toimi. Meillä on varaa tuottaa ja valmistaa paljon ruokaa, joka jää syömättä. Se on hullua.
Ei meillä pitäisi olla hävikkikauppoja eikä kaupoista pitäisi jäädä elintarvikkeita poisheitettäväksi tai leipäjonoihin annettavaksi. Hävikin määrä kertoo siitä, että ruokaa ei tarvitse arvostaa. Hävikkikampanjoilla tämä tuskin muuttuu, eikä siitä pitäisi vierittää syytä kuluttajien niskoille, kun vika on systeemissä.
Minulle on sanottu, että hävikkiin huomion kiinnittämällä ihmiset ottavat ensimmäisen askeleen ja sitten kiinnostuvat ruuan ympäristövaikutuksista muutenkin. Epäilen tätä vahvasti. Kun ihminen luulee, että hän on tehnyt hävikkiä vähentämällä ison teon, niin miksi hän sitten viitsisi muuta enää tehdä? Eihän kierrätysintoilukaan ole johtanut siihen, että kulutus olisi vähentynyt, päinvastoin.
Hävikkiviestintä vakuuttaa isoilla luvuilla: pitäisikö lihankulutuksesta viestiä samalla tavalla?
Hävikkiviestinnässä käytetään tyypillisesti isoja lukuja. Yksi pitkään mediassa nähty, ja myös hävikkikampanjointiin keskittyvältä Saa syödä -sivuilta edelleen löytyvä, tieto on tämä:
“Suomessa kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin yli sata miljoonaa kiloa ruokaa. Tämän määrän on arvioitu tuottavan yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin noin 100 000 keskivertohenkilöautoa.”
Viime keväänä heitin Twitteriin pohdinnan, että millaista henkilöautomäärää mahtaisi vastata suomalaisten lihansyönti. Syken Seppo Knuuttila totesi, että koko kotieläintalouden (liha ja maito) kasvihuonepäästöt ovat noin kaksinkertaiset verrattuna henkilöautoliikenteen n. 6 milj. CO2-ekv. tonnin päästöihin. Tästä päästiin laskelmaan, että lihan- ja maidontuotanto vastaisi yli 5,4 miljoonaa liikennekäytössä olevaa autoa. Eli lihan- ja maidontuotannon päästöt olisivat noin 54-kertaiset verrattuna kotitalouksien hävikkiin. Ja jälleen se lopputulos, että hyvin pienellä eläintuotannon vähennyksellä päästäisiin paljon isompiin päästövähennyksiin kuin hävikin puolittamisella.
(Pari huomiota: kyllä, autojen päästöt muuttuvat ja laskelma on ylipäätään hyvin karkea. Toinen huomio: Luken Juha-Matti Katajajuuri totesi Twitter-ketjussa tuon kyseisen henkilöautot ja hävikki -luvun olevan vanha arvio, joka pitäisi päivittää. Älkää siis käyttäkö sitä.)
Lisäys 12.9.
Katajajuuri huomautti nyt Twitterissä myös sen, että tässä vertailussa on mittakaavavirhe:
“Vertailujen CO2-ekv-määrittämisen taustalla eri pohjat, voi olla monia eroja mutta suurin tämä: toisessa taustalla elinkaarilaskenta, jossa maaperän hiilivarastojen muutokset ei mukana koska siihen ei tiedepohjaa vielä. Toisessa ne mukana (turvepellot suurin lähde).
Joten siis: älkää käyttäkö tätä autoesimerkkiä minkäänlaisena varmana tietona, odotellaan, josko joskus saadaan paremmat, vertailukelpoiset laskelmat.
Kuluttajahävikin vähentäminen on vaikeaa
Hävikkikampanjoinnin yksi ongelma on myös se, että kuluttajahävikin puolittaminenkin on vaikeaa. Suomalaiset kotitaloudet eivät heitä mitenkään valtavia määriä käyttökelpoista ruokaa roskiin, vaan lopulta varsin vähän.
Eniten kotitalouksissa ruokahävikkiä syntyy vihanneksista ja juureksista ja perunoista (23 %), toiseksi eniten hedelmistä ja marjoista (17 %) ja kolmanneksi eniten kahvista (14 %). Kasviperäiset tuotteet ovat hiilijalanjäljeltään yleensä alhaisia, joten myös hävikkiin päätyessään niiden vaikutus ilmastolle on pienempi kuin eläinperäisillä. Eli mitä kasviperäisempi ruokavalio, niin todennäköisesti sitä pienempi on myös hävikin ilmastovaikutus. Kahvilla on toki merkittävä vaikutus mm. luonnon monimuotoisuuteen, joten sen kaatamisesta viemäriin olisi syytä päästä eroon. Mutta edelleen: hyvinkin pienellä päivittäisellä kahvin juomisen vähentämisellä päästäisiin suurempiin vaikutuksiin kuin kuluttajien kahvihävikin poistamisella (kahvihävikin määrä 2,5 litraa vuodessa ja suomalainen juo neljä-viisi desiä kahvia päivässä).
Hävikkipuhetta sotkee myös se, että tilanne on Suomessa varsin toisenlainen kuin monessa muussa maassa. Monissa maissa hävikillä on selvästi tärkeämpi rooli, oli sitten kyseessä kuluttajien, kaupan tai ravintoloiden toiminta tai alkutuotannossa tapahtuva hävikki. Maailman hävikkiongelmat ovat siis laaja kysymys, mutta se pitäisi osata erottaa suomalaisesta kuluttajahävikistä.
Ajaako hävikkipuhe jotkut jopa syömään liikaa?
Yhdeksi hävikin osa-alueeksi on todettu metabolinen hävikki. Sanapari on monelle vieras, mutta se tarkoittaa sitä, että syömme enemmän kuin tarvitsemme (metabolisen hävikin on maininnut MMM:n blogissa Jaana Husu-Kallio). Ja kuten tiedetään, monet meistä syövät liikaa. Mutta aihe on vaikea ja arka. Ei ole missään mielessä mielekästä lisätä ylipainoisten ihmisten taakaksi sitä, että syömäsi ruokamäärä aiheuttaa ympäristölle ongelmia. Ylipainossakin on kyse tästä yhteiskunnastamme ja sen rakenteista. Myös metabolisen hävikin vähentämiseksi olisi muokattava esimerkiksi joukkoruokailua sen sijaan, että takerrutaan yksilövalintoihin.
Mutta olen miettinyt, että hävikkipuhe voi osaltaan nyt saada joitakin syömään yli tarpeen. Kun häpeä hävikistä kolkuttaa mielessä, niin ennemmin saatetaan mättää leivät tai pullat suuhun, vaikka ei olisi edes nälkä. Roskiin ei kehtaa heittää, koska kaikkialta on kerrottu, miten hävikki pitää minimoida. “Syö lautanen tyhjäksi” -ajattelu voi osaltaan edistää vääränlaisen ruokasuhteen syntymistä, koska emme silloin syö oman kylläisyytemme tunteen mukaisesti.
Hävikkikampanjat eivät kuitenkaan nosta tätä puolta esiin.
Hävikki vähemmälle, kasvipainotteinen ruokavalio vahvemmin esiin
Kun olen esittänyt kritiikkiä hävikkikampanjointiin, niin en tietenkään ole saanut silkkaa kiitosta. Moni ruokapuolella toimiva on enemmän tai vähemmän linkittynyt hävikinvähentämistoimiin (se edellä mainittu rahoituspuoli), joten luonnollisesti he pitävät kampanjoita tärkeänä. He myös korostavat, että kampanjoilla pyritään saamaan ihmiset arvostamaan ruokaa.
Mutta mielestäni nyt on iso vaara siitä, että kuluttajat ja päättäjät kuvittelevat hävikkitoimien merkityksen paljon suuremmaksi kuin se on. Esimerkiksi Marita Kettunen totesi pro gradussaan, että joissakin kunnissa kouluruokailun kehittämisessä hävikin vähentäminen voi olla paljon tärkeämpää kuin kasvisruuan edistäminen.
Kun kuluttajille ja päättäjille valkenee, että hävikin merkitys onkin vähäinen, voi olla edessä pettymys. Samalla saattaa heikentyä luottamus kaikkeen tietoon, jota ruuan ympäristövaikutuksista kerrotaan.
Lisäksi mieluusti näkisin, että etenkin yhteiskunnan resursseja ohjattaisiin toimiin, joilla on tutkitusti mahdollisuus vähentää ruokavalion ympäristövaikutuksia. Kun kerran Ruokaminimi selvästi toteaa, että kuluttajahävikkitoimilla ei juurikaan voida vaikuttaa ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämiseen, niin miksi meille sitten koko ajan toitotetaan siitä hävikistä?
Eikö meille ennemmin pitäisi toitottaa kasvipainotteisesta, terveyshyötyjä tuottavasta ruokavaliosta? Siis sellaisesta, jossa lihan ja myös maitotuotteiden, erityisesti juuston, määrää olisi vähennetty (muistetaan, että myös juusto on ilmastolle suunnilleen yhtä haitallista kuin liha ja se sisältää niitä pahoja kovia rasvoja. Juustonsyöntikin on nimittäin kasvanut hurjasti 20 vuodessa).
Siksi en kaipaa enää lisää hävikkikampanjoita. Kaipaan sitä, että ruuan ympäristövaikutuksista kerättyä, tutkittua tietoa viestitään avoimesti ja niin, että kuluttajille syntyy oikea kuva vaikuttavista toimista.
Lisäksi tietysti kaipaan isoa muutosta koko ruokajärjestelmään. Se vaatii paljon enemmän kuin kuluttajakampanjointia.
Lisäyksiä somessa saamien kommenttieni (kiitos niistä!) jatkoksi 8. syyskuuta:
– Tarkennettakoon, etten vastusta kuluttajahävikistä puhumista, saati hävikin minimoimista. Se on kaikin tavoin järkevää. Mutta nyt ihmisillä on väärä luulo siitä, miten paljon kuluttajahävikki vaikuttaa ympäristöön.
– Metaboliseen hävikkiin voi ajatella kuuluvan myös sen, että monet suomalaiset syövät liikaa proteiinia. Ylimääräinen proteiini muuttuu typeksi, joka poistuu virtsan mukana. Osa typestä päätyy rehevöittämään vesistöjä. Hiilihydraatteja monet taas syövät liian vähän.
– Tämä teksti käsittelee kuluttajahävikkiä eli kotitalouksissa tapahtuvaa hävikkiä. Hävikkiä syntyy tietysti muuallakin eli ravintoloissa, kaupoissa, elintarviketeollisuudessa ja maataloudessa.
– Twitterissä eräs henkilö kommentoi, että hän on jättänyt kasviksia ostamatta, kun pelkää niistä jäävän hävikkiä. On nurinkurista, että häpeä hävikistä saa vähentämään kasvisten ja hedelmien syömistä.
Lisäys 2. (9.9.)
Mitä hävikkiviestintä kuluttajille sitten voisi olla ympäristövaikutusten kannalta? Ehkä jotakin tällaista:
Hävikkikampanjoiden pitäisi selvästi näkyvämmin tuoda esiin, että
a) kasvipohjaisella ruualla on eläinperäistä paljon pienempi ympäristövaikutus
b) joka tarkoittaa myös sitä, että jos kasviperäistä jää hävikkiin, niin silloinkin vaikutus on pienempi
c) monet kasviperäiset tuotteet säilyvät paljon paremmin kuin eläinperäiset (maito vs. kaurajuoma, lihasuikale vs. tofu jne)
d) suomalaiset saavat liikaa proteiinia ja syövät liikaa mm. lihaa, joka osaltaan on ns. metabolista hävikkiä eli ruoka kuormittaa paitsi ympäristöä, myös terveyttämme.
Lisäys 3. (17.9.)
Minä ja ravitsemusterepautti, tietokirjailijaystäväni Leena Putkonen kirjoitimme aiheesta lyhyesti myös Helsingin Sanomien mielipidepalstalle.
