Blogimiittiä ja tulevaisuussuunnitelmia

Eilen oli siis blogitapaaminen, jonka käytännön järjestelyt hoidin tällä kertaa. Sponsorina oli Igglo (tai laajemmin Taivas Innovation), ja puhumassa Björn Hammar. Piti olla toinenkin hemmo ja kaikenlaista, mutta se nyt ei sitten tällä kertaa onnistunut.

Itse olin niin emännän roolini lumoissa, että Björnin puheestakaan ei jäänyt päähän paljoakaan. Toisaalta olen hänen kanssaan samoista aiheista jutellut ennenkin.

Kitisevät blogaajat

Ennen Björnin puheenvuoroa mainitsin hänelle, kuinka saman päivänä It-viikossa Alex Nieminen sanoi, että Suomessa blogit ovat menneet Suomessa liikaa kitinä- ja elämäntuskasuuntaan. Björn kommentoi tätä niin, että hän on vähän samoilla linjoilla Alexin kanssa: blogeissa käperrytään itseen ja odotetaan muiden tulevan, vaikka olisi tarpeen olla avoimempi ulospäin (muuten, jutellessamme Björn tietysti kehui, että Kulutusjuhla on esimerkki blogista, joka ei käperry itseensä).

Niin, yritysten näkökulmasta “kitinä” on ongelma, mutta eihän se ole ongelma blogaajille itselleen tai blogien lukijoille. Useimmat “tavisblogaajat” vain haluavat vuodattaa omaa elämäänsä jonnekin. Kuten Nieminen kommentoi samaisessa jutussa: on hyvä, että blogit luovat uudenlaisen mahdollisuuden tunteiden purkamiseen.

Kuten Björn totesi, on haasteellista rakentaa se rajapinta, jossa kaupallisuus kohtaa ei-kaupallisuuden. Saa nähdä, kuinka hänen edustamansa yritys siinä onnistuu.

Olisi kiva kuulla, mitä muille paikalla olleille jäi mieleen. Itse todellakin olin sellaisessa tilassa, ettei älylliset ajatukset juosseet kovin tehokkaasti!

Blogisosiaalista toimintaa myös reaalielämässä

Kerroin miitissä myös taustan sponsoroidulle blogimiitille: kun olin Kulutusjuhla-blogimme ansiosta Hesarissa haastateltuna viime marraskuussa, niin Björn oli lukenut jutun ja soitti minulle, koska hänestä tässä blogissa oli jotain kiehtovaa. Niinpä olemme tässä puolen vuoden mittaan tavanneet silloin tällöin ja jutelleet sosiaalisesta mediasta.

Omalla kohdallani netin sosiaalisuus on siis pitkälti tullut myös live-elämään: lienen nyt tavannut yli sata blogaajaa. Jossain vaiheessa minut, tai ennemminkin blogipersoonani Marinadi, houkuteltiin myös kutsumaan ihmisiä koolle tapaamisiin ja näin organisoimaan niitä. Kasvokkaistapaamiset ovat olleet sen verran mukavia ja antoisia, että niitä on ollut ilo myös järjestää, ja onhan monista blogaajista tullut hyviä kavereitani.

Onneksi myös monet muut toimivat kokoonkutsujina blogimiiteille, ja ilmeisesti eilenkin oli jo ideoitu kesärientoja. Eilen huomasin taas sen, että “emännän” roolissa pörrään vähän siellä ja vähän täällä, mutta kunnollisia keskusteluja ei tullut niin paljon käytyä.

Uusille urille

Tänään soitti professorini ja ehdotti, että tapaisin 19. päivä Suomessa vierailevan arvostetun brittiprofessori Anne Murcotin. Tällaisista e oikein kehtaa kieltäytyä, koska tilaisuuksia vastaavantyyppisen palautteensaamiseen omasta tutkimuksesta tulee harvoin. Nyt pitäisi siis kasata englanniksi tekstiä ja ylipäätään rakennella tutkimussuunnitelmaa, niin olisi jotain sanottavaakin.

Kesällä kenties ehdinkin oikeasti panostaa jatko-opintoihin. Olen nimittäin irtisanoutunut nykyisestä työstäni eikä uutta ole tiedossa, joten kesällä voi lomailun ohessa pohdiskella blogitutkimuksta. Ehdin olla lähes 3,5 vuotta Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton omistaman Sähköinfo Oy:n palveluksessa toimittajan ja tiedottajan hommissa: nyt tuntuu, että omalle osaamisella ja kiinnostukselle (kuten kuluttaja-asiat ja nämä nettisysteemit) jokin toinen ympäristö kuin sähköinen talotekniikka olisi parempi. Saa nähdä, mistä se paikka sitten löytyy!

Tagged: Tags

3 Thoughts to “Blogimiittiä ja tulevaisuussuunnitelmia

  1. Suurin osa blogeista kai on omanapasuuntautunutta kaikkialla, mutta suomesta toisaan puuttuu vielä aito julkiseen keskusteleun osallistuva blogikulttuuri. Yksittäisiä blogeja toki on, useitakin, mutta ne eivät vielä oloikein muodosta aidosti keskustelevaa tai vaikuttavaa verkostoa. Ongelma voi kyllä olla suomalaisesta julkisen keskustelun kulttuurista yleisemminkin.

    Ai niin, se blogimiitti. Huomasin merkinnän kalenteristani vasta perjantai-illalla. Niin sitä unohtaa kun on tekemistä.

  2. Samaa mieltä tuosta keskustelevan blogiverkoston puuttumisesta. Ehkä se sieltä vielä…

    Ja huisasti onnea, kyllä tuollaisen takia saa unohtaa blogimiitit!

  3. Mari,
    piti minun jotain sinun kirjoituksestasikin sanoa, mutta sitten kaikki haihtui päästä, kun näin Jeren tekemiset!

    Jere,
    ihan valtavasti onneksolkoota sinulle ja muulle perheellesi!!

Comments are closed.