Blogitekstien merkittävyydestä – jälleen kerran

Viime heinäkuussa kohtasin lenkillä selvännäkijä-joogiksi itsensä esitelleen, ulkomaalaissyntyisen miehen. Mielenkiinnoista jäin häntä kuuntelemaan, ja hän lateli näkemyksiään aurastani, persoonastani ja elämäntyylistäni. Puolen tunnin kohtaaminen päättyi siihen, että mies tyrkytti puhelinnumeroaan ja kehotti ottamaan yhteyttä, jotta saisin lisää neuvontaa, toki maksua vastaan.

Kirjoitin tästä Mieto marinadi -blogiini: itse otin tilanteen aika kepeänä huvina, mutta epäilin, että herkemmässä mielentilassa äijän horinat voisiva tehdä jopa haittaa. Sain useita kommentteja ja joukossa myös niitä, jotka kertoivat törmänneensä samaan tyyppiin ja saaneet häneltä jopa törkeitä ajatuksia.

Eilen samaan tekstiin tuli vielä yksi kohtalotoverin kommentti:

“Hei! Oli ilo löytää kirjoituksesi. Olin nimittäin puoli tuntia sitten lenkillä keskuspuistossa ja taisin törmätä tuohon samaiseen joogiin. Lähdin lenkille nimenomaan selvittelemään ajatuksiani kun mieli oli maassa. Olin päässyt vasta alkuvauhtiin kun mies ilmestyi pyöräillen viereeni. Luulin hänen kysyvän tietä ja otin napit pois korvista. Ja sen jälkeen tarniasi kuulostaa hyvin tutulta – samoja kysymyksiä ja samoja “diagnooseja”. Hän tosin pyöräili vierelläni kun minä jatkoin juoksemista ja vältyin koskettelulta. Lopulta sain tarpeekseni kun hän kertoi, että minua pidettäisiin Intiassa huorana ja joutuisin vankilaan, koska minulla oli ollut muutama poikaystävä. Ahdistuin todella pahasti hänen puheistaan ja ajattelin koko kotimatkan, että aurani on niin musta, että ohikulkijatkin sen huomaa. Kotona päätin heti katsoa netistä, josko löydän tästä tyypistä jotain tietoa – niin hämärältä se vaikutti. Ja hakusanoilla trmäsinkin tähän sinun kirjoitukseesi. Mikä ihana helpotus oli huomata, että en ole ollut aina hänen “uhrinsa” ja että hän taitaa ladella kaikille samat jutut. Aurani tuntui heti kirkastuvan =). Terkuin, eräs toinen lenkkipolun tyttö”

Tämä on mielestäni yksi blogien tärkeä tehtävä: jakaa tietynlaista vertaistukea henkilökohtaisten kokemusten kautta. Jos nyt googlaa “joogi selvännäkijä”, komeilee ensimmäisenä viittauksena tuo kyseinen blogitekstini.

Kun kerran ainakin yksi ihminen sai huomattavaa helpotusta tuosta tekstistäni, niin silloin se on näkemykseni mukaan tärkeä. Perinteisessä mediassa näin ei voi oikein ajatella, vaan pitäisi huomioida laajempi kiinnostavuus.

Tästä voisi siis taas jatkaa taas siihen keskusteluun ns. kansalaismedian merkityksestä. Henrik Anttonen tuskaili (jälleen) tällä viikolla, miten vaikeaa on löytää sisältöä hänen luotsaamaansa YLE:n viikottaiseen Kansalaismediakatsaukseen. Rekisteriselosteen mukaan Kansalaismediakatsaus “etsii nasevia näkemyksiä yhteiskunnallisista aiheista – asiaa ja ajankohtaista viikon varrelta”.

Olen seuraillut Kansalaismediakatsauksen feediä, mutta yleensä en vaivaudu ohjelmaa kuuntelemaan, vaan tsekkaan vain ohjelmaan päätyneet linkit. Olen ilolla havainnut, että katsaukseen on päätynyt usein samoja linkkejä, jotka olen laittanut myös Kulutusjuhlaan (esim. viime aikojen poiminnoista Jemoryn “Jaksuhalit, Neiti Suomi” ja Meidän Perhe-lehden alla olevasta blogista “Turhuuksien turuilla“). Kulutus on mitä suurimmissa määrin myös yhteiskunnallista, joten hienoa, että tekstit löytävät tiensä myös Kansalaismediakatsaukseen.

Mutta tuollaiset joogikohtaamisen kaltaiset pätkät lienevät sitten jotain muuta. Silti ne ovat mielestäni siis vähintään yhtä tärkeitä, koska voivat yksilötasolla koskettaa huomattavasti.

Henrikille toivotan kuitenkin hyvää jatkoa Kansalaismediakatsauksen parissa. Omalta osaltani sympatiapisteet kyllä siihen suuntaan vähenevät sitä mukaa, mitä useammin havaitsen hänen tuskailevan sitä, miten vaikeaa on löytää aineistoa. Ehkä minä luen blogeja eri mielellä, mutta mielestäni suomalaisissa blogeissa ja muussa kansalaismediaksi tässä tapauksessa luokitelluiksi aineistoiksi on kyllä niitä yhteiskunnallisiakin aiheita viikottain yhden pienen radiolähetyksen verran.

Tagged: Tags

6 Thoughts to “Blogitekstien merkittävyydestä – jälleen kerran

  1. Toimittajalla tuntuu olevan valistava 1.0-asenne ja outo käsitys nettimediasta. Homma olis varmaan paljon hauskempaa ja helpompaa, kun oikeesti diggailis aiheesta (kansalaismedia). Jaiku-keskustelussa toivotut linkkitalkoot ei innosta, kun ei vaikuta kovinkaan todennäköiseltä, että toimittajaa kiinnostais saada apua.

  2. En kyllä näe mitään syytä miksei tällainen jooga-pervertikko olisi ihan hyvä aihe kansalaismediakatsauksen tai vastaavien poimintoihin. Vaikka kyse on yksittäisestä tapauksesta pääkaupunkiseudulla, aihe on laajempi ja polveilevampi: naisten häiriköinti, ihmisten hyväuskoisuuden hyväksikäyttäminen – itse asiassa samanlaista ahdistelua kumpikin. Ja siitä löytyy blogeista varsin helposti materiaalia kun ihmiset kertailevat esimerkiksi ravintolailtojen ikäviä jälkimaininkeja ja tällaisia sinunkin kaltaisiasi tapaamisia.

    Olen samaa mieltä pe3:n kanssa siitä, että Kansalaismediakatsauksen sisällönhankintaongelman suurin ongelma on mahdollisesti Henrik itse. Ei millään pahalla sanottu, vaan lähinnä faktatoteamana. Itse toimittajana olen hyvinkin tietoinen siitä päänsisäisestä moderaatioristiriidasta kun palloillee ns. oikean journalismin alueella eikä oikein pääse irti siitä isojen medioiden uutiskynnyspeikosta. Ellen olisi itse blogannut niin pitkään ja nähnyt läheltä blogimaailman “myrskyjä vesilasissa” kaikkine vaikuttimineen, niin olisin varmasti aivan yhtä kusessa jos lankeaisi jokin Kansalaismediakatsauksen tyyppinen nakki niskaan.

  3. pe3 & Kriisi, niin, valitettavasti Henrikin nettikommenteista henkii usein sellainen ajattelu, että netissä pörrää pääsääntöiseti tyhmiä ihmisiä, jotka kirjoittavat tyhmiä juttuja. Tai siis tämä mielikuva on minulle syntynyt, ja tuskin se nyt ihan tuulesta temmattu on. EN ainakaan muista Henrikin suuresti hehkuttaneen, miten hyviä pätkiä hän on saanut Kansalaismediakatsaukseen koottua jne. Jos asenne olisi toinen, niin Kansalaismediakatsaukseen olisi mukavampikin osallistua vinkkejä jakamalla.

    Ja joo, olen myös tavannut Henrikin ja ymmärrän kyllä joitakin vaikeuksia katsauksen tekemisessä, kun on vielä tehty niitä rajoituksia siitäkin, kenen kommentteja otetaan mukaan: esim. minun tekstejäni siellä ei enää käsitellä, koska toimittajana minulla on mahdollisuus saada ääneni kuuluviin muuallakin. Pitäisi blogata anonyymisti 🙂

    Kriisi, siitäkin olen samaa mieltä, että tällaisista arkisista kokemuksista saisi ammennettua aineistoa, joka aika vaivatta kytkeytyy noihin laajempiin yhteiskunnallisiin teemoihin. Eli ei todellakaan pitäisi väheksyä niitä ihmisten havaintoja: ne ovat meitä kaikkia lähellä, toisin kuin monet “suuremmiksi ja tärkeämmiksi” mielletyt asiat. Ja sen ymmärtämisen kautta saisi taatusti kiinnostavaa sisältöä moneen paikkaan.

  4. Kaikella kunnioituksella Kansalaismediakatsausta kohtaan, mutta minusta idea blogien lukemisesta radiossa on hiukan omituinen.
    Itse ainakin kirjoitan ajatellen sellaista ihmistä, joka lukee tekstin ihan itse ruudulta, ja joku saattaa jopa jaksaa klikata niitä tekstiin laittamiani nettilinkkejä.
    Tästä syystä blogissa on sananmukaisesti sivulauseita (lauseita jotka täyttävät koko sivun ;)) ja välillä kikkailuja jotka ääneen luettaessa eivät kuulosta läheskään yhtä hyviltä kuin päänsisäisessä äänentoistossa.
    Jos pitäisi kirjoittaa jotain radiota varten, formaatti olisi aivan erilainen.

  5. t, itse asiassa Kansalaismediakatsauksessa luettiin blogitekstini elokuussa, kun en ollut vielä “virallinen” freetoimittaja. Silloin pohdin nimenomaan sitä, miten oudolta luettavaksi tarkoitettu teksti kuulosti luettuna.

  6. Muistelinkin että tätä asiaa oli käsitelty joskus. Itse asiassa tunne oli muistelua vahvempi, mutta en_vaan_kuolemaksenikaan_muistanut, mistä se oli niin tuttu.

    Hyvä että selvisi 🙂

Comments are closed.