Suomalaisyritysten herättelyä sosiaaliseen mediaan

Perjantaina aloitin päivän kiinnostavalla ja monenlaisia ajatuksia herättäneellä tilaisuudella. Olin nimittäin mukana TIEKEn “Mediamyllystä jauhoja“-bisnestreffeillä eli tehtäväni oli alustaa keskustelua ja aiheenani “Blokkaako blogisi asiakkaita”.

Toisena alustajana toimi Gemilon Lietsalan Katri, joka puhui yleisemmin sosiaalisesta mediasta. Katri on tietysti rautainen ammattilainen, ja hänen kanssaan oli mukava vastailla lukuisiin kysymyksiin, joita tilaisuudessa meille heitettiin. Aiheet vaihtelivat blogimarkkinoinnista sosiaalisen median rahallisten tulosten mittaamiseen ja vaaliblogeihin. Kitti ansiokkaasti kirjaili keskustelua Jaikuun.

Harmittavasti jäi silti olo, että tässä nyt mentiin aika pintaraapaisulla ja koko nettimeiningin laajuus jäi ehkä turhan vähälle käsittelylle tuossa yhden tunnin aikana. Ja kuten aina, niin jälkikäteen tuntuu, että parempiakin vastauksia ja kommentteja olisi voinut sanoa. Enkä minäkään ihan kaikkeen osaa vastata, eli on paljon sellaista, josta pitäisi tietää vielä enemmän.

Yksi keskustelun aihe oli blogin “haamukirjoittaja”. Blogi mielletään persoonalliseksi, ihmisen itsensä tuottamaksi, mutta on tietysti fakta, että blogitekstin varsinainen kirjoittaja voi olla joku muu. Teksti vain laitetaan esimerkiksi yrityksen johdon nimiin.

Eli samaan tapaan kuin poliitikkojen puheet on kirjoittanut avustaja tai viestintäyksikkö vääntää yrityksen johtajien lausunnot.

Katri huomautti, että usein henkilökohtaisen otteen puuttuminen näkyy blogista. Hyvin tehtynä asia ei kuitenkaan ole kovin ihmeellinen: jos koetaan, että blogi halutaan tietyn henkilön nimiin, mutta kyseisellä henkilöllä ei ole aikaa tai osaamista blogin kirjoittamiseen, niin silloin ratkaisu on ostaa joku toinen kirjoittamaan.

Ja tietysti yritys voi ostaa blogikirjoittajan kirjoittamaan omalla nimelläänkin. Silloinhan homma on selkeää ja läpinäkyvää, samankaltaista juttujen ostamista kuin mitä me freetoimittajat olemme tottuneet tekemään. (Tästä aiheesta voi lukaista lisää Alpha Consumer -blogista, jossa freekirjoittaja kertoo, miten hän tienaa kirjoittamalla yrityksille blogeja.)

Yritysten blogit ja avoimuus puhuttivat muutenkin. Pelättiin, että yritys henkilöityy liikaa tai yhden ihmisen törttöily jättää ikuisen leiman imagoon. Katri kommentoi osuvasti, että yritykset muodostuvat ihmisistä ja eikö meillä luoteta niin paljon johtajiin tai muuhun henkilöstöön, että ne voitaisiin päästää nettin kirjoittamaan.

Tajusin, että tarvitsen lisää hyviä esimerkkejä yritysblogeista. Näitä kyselinkin sitten illalla tavatessani aktiivisia nettikäyttäjiä, mutta mieluusti kuulisin vielä lisää.

Eli olisin kiitollinen, jos pistäisitte kommentteihin omia suosikkejanne yritysblogeista: yritysten alat ja blogien aiheet saavat olla mitä tahansa. Suomalaisten yritysten blogit ovat nyt etusijalla, mutta tietysti saa ehdottaa muitakin.

Hyödynnän tätä tietoutta ainakin lokakuussa, kun menen vierailemaan luennoitsijana kauppakorkeakoululla.

Tagged: Tags

5 Thoughts to “Suomalaisyritysten herättelyä sosiaaliseen mediaan

  1. Jari Parantainen: pollitasta.fi

    Ehdottomasti yksi suomen kärkipään yritysblogeja, vaikka varsinainen kytkös blogin ja bisneksen välillä on kenties kevyt.

  2. Kiitti vaan, Lasse ja Janne! Muutama muukin on viel mielessäni, pitää palata taas asiaan 🙂

Comments are closed.