”Post-kuluttaja tulisi nähdä ennen kaikkea kulutusyhteisöjen jäsenenä, joka tuottaa merkityksiä, kokemuksia, identiteettejä ja arvoa. Kuluttajan tarpeet ja halut eivät siten ole annettuja, vaan ne ovat monitahoisia, kulttuurisesti ja sosiaalisesti rakentuneita ja myös kuluttajan itsensä muovaamia. Kuluttaja on aktiivinen tuottaja, joka toimii yhteydessä toisiin kuluttajiin, yrityksiin sekä niiden arvoa tuottaviin verkostoihin.
Firat ja Dholakia esittävät myös, että nyky-yhteiskunnassa kuluttaja tuntuu olevan yhä vähemmän kiinnostunut materian kerääämisestä. Kuluttaja etsii pikemminkin tekemiseen liittyvää sisältöä, elämyksiä ja kokemuksia sekä niihin liittyviä merkityksiä. Kulttuurisesti jaetut merkitykset taas edellyttävät yhteisn olemassaoloa ja osallistumista. Kuluttajan tavoitteena ei ole kuitenkaan olla osa vain yhtä ainoaa yhteisöä tai kokemusta vaan hän haluaa navigoida erilaisten mahdollisuuksien välillä löytääkseen vaihtoehtoisia elämän tai olemisen tapoja.”
Näin kauppakorkeakoulun tutkija Joonas Rokka (joka nykyisin työskentelee myös Valiolla) lainaa A. Furatin ja Nikhiles Dholakin ajatuksia tekstissään Uusi yhteisöllisyys ja aktiivinen kuluttaja. Kyseinen kirjoitus on yksi Kulttuuriosaaminen – tietotalouden taitolaji -teoksen (toim. Uusitalo & Joutsenniemi) teksteistä. Lihavoinnit ovat omiani.
Rokka käsittelee kirjoituksessaan siis kuluttajan muuttunutta roolia: olemme aktiivisia, luovia ja kriittisiä kuluttajia. Näin kuluttaja voidaan nähdä kulttuurisena toimijana, sillä kuluttaminen tuottaa erilaisia merkityksiä, arvoja ja elämyksiä.
Myös vinkit yrityksille ovat tuttuja, mutta edelleen niin tarpeellisia:
”Joka tapauksessa markkinoijan ja kuluttajayhteisöjen välisen yhteistyön vaatimus korostuu, sillä toiminnan synnyttämä yhteishenki on huomattavasti voimakkaampi kuin yritysväen suunnittelema usein keinotekoinen yhteisöllisyys. [- – -] Yrityksillä on taipumus eristäytyä päämajoihinsa ja luoda omia strategioitaan, ja asiakkaan kohtaamista pyritään välttämään viimeiseen saakka. Markkinatutkimustakin tehdään mieluiten etäältä, keräämällä uutta tilastollista tietoa.”
Rokan muistutus siitä, että on virheellistä ajatella virtuaaliyhteisöt vain ”virtuaalisina”, on myös aina tärkeä.
”Virtuaaliyhteisöjen tai -heimojen jäsenet ovat kuitenkin ”oikeita” henkilöitä, jotka ovat yhteydessä virtuaalimaailmaan verkon välityksellä. Vaikka suuri osa virtuaaliyhteisöjen kanssakäymisestä tapahtuu ainoastaan verkossa, niiden jäsenet saattavat kohdata myös virtuaalimaailmojen ulkopuolella todellisessa maailmassa tai niin kutsutussa off-line -maailmassa.”
Sain Kulttuuriosaaminen -kirjan Joonas Rokalta itseltään: Suomen pienet piirit tuottavat tuttavuuksia, jotka tutkivat ja tekevät mm. kirjoja. Mutta siis: teoksesta en ole maksanut, ja iso kiitos Joonakselle kirjan luovuttamisesta!
Hyviä pointteja Mari. Tuntuu siltä, että kestävän kehityksen periaatteiden laajamittainen omaksuminen käytäntöön edellyttää syvällistä muutosta kulttuureissa. Hidasta se lienee.
Muutos on kieltämättä valitettavan hidasta ympäristöä ajatellen, mutta eihän tässä voi kuin toivoa parasta.
Samaa mieltä! Mielestäni yritykset eivät ole kovin kartalla siitä miten kuluttajat todella toimivat, esim. kestävän kehityksen saralla. Ja vaikka heillä olisikin tästä tietoa, ei sitä osata hyödyntää tai kommunikoida organisaation sisällä, saati ulkopuolella. Toiminnan fokus on liiaksi tuote/palveluominaisuuksien puunaamisessa, ei kuluttajien ja heidän jokapäiväisen elämän ymmärtämisessä.. Muutokselle on siis tilausta, varsinkin tässä entistä monimutkaisessa ja globalisoituvassa yhteiskunnassa.
Kiitokset Marille kirjan lukemisesta ja kommenteista 🙂
Saako luotettava kirjaa lainaan Mari? 🙂
No tottakai saa 🙂 Voin antaa sen esim. marraskuussa, tarvitsen sitä vielä parin viikon ajan.