Freetoimittaja kirjoitti romaanin freetoimittajan ammatillisesta kriisistä

Eräässä luovan kirjoittamisen koulutuksessa opettaja kertoi, että suuri osa koulutuksiin osallistuvista työskentelee viestinnän parissa. Tämä sitten näkyy niin, että harjoitusteksteissä usein seikkailee toimittajia tai tapahtumat vähintää sijoittuvat viestintäalalle.

Yleinen tokaisu lienee myös se, että moni toimittaja oikeasti haaveilee kirjan kirjoittamisesta. Tosin muistini mukaan olen jossain joskus (luotettavaa lähdeviittausta jälleen!) törmännyt väitteeseen, että noin kolmannes suomalaisista haaveilisi kirjailijuudesta. Joten ihmekös tuo, jos ammatikseen kirjoittavien toimittajien joukossa luku olisi vielä isompi.

Kun toimittaja uhkaa hukata ihanteensa ja moraalinsa

Varsin moni toimittaja myös saa tekstejään lehteä paksumpien kansien väliin. Yksi heistä on freetoimittaja Pauliina Susi, jonka uusimman Nostalgia-romaanin juuri luin. Tässä teoksessa päähenkilö on nelikymppinen, pääkaupunkiseudulla asuva freetoimittaja Anni Syysaho.

Susi kertoo Journalisti-lehdessä tästä itseän hieman muistuttavasta päähenkilöstä:

“Ehkäpä Anni on minun pimeä puoleni. Hän on jonkinlainen painajaiskuva toimittajasta, joka uhkaa hukata ihanteensa ja moraalinsa. Minusta varmaan tulisi hänenkaltaisensa jos antaisin periksi ja menettäisin otteen otteen siitä, mitä olen tekemässä – ja miksi.”

Melkoisen hurjaa Annin elämä ja työ kirjassa olikin. Viikon aikana hän ehtii mm. viilettää henkilöjutun perässä, käydä työhaastattelussa, napsia vanhoja nukahtamislääkkeitä, piipahtaa nettijulkaisua tekevässä toimituksessa ja rämpiä perhe-elämässään. Päälle puskevat niin deadlinet, miehen työpaikan YT-neuvottelut kuin unettomuus.

Juhlaluennoilla Journalismista, käytännössä peliä ilmoittajien kanssa?

Täytyy myöntää, että kirjan herkkupaloja taisivat olla juuri ne ammatilliset kohdat ja teemat, joita journalistit joutuvat pyörittämään.

“Viestintäalan juhlaluennoissa paasattiin yhä Journalismista isolla jiillä. Käytännössä erilaisten, omien näkökulmien etsimisestä ja löytämisestä oli tullut ei-toivottavaa, vaikka siihen olisi ollut aikaakin. [- – -] Käsiteltävät teemat ja näkökulmat lyötiin lukkoon useita numeroita aikaisemmin kyseisen numeron mainostilasta mahdollisesti kiinnostuneita ilmoittajia varten. [- – -] Toimittajan tehtäväksi jäi etsiä haastateltava, joka suostuisi sanomaan asiat, jotka toivottaisiin sanottavaksi.”

Heti kirjan alussa Anni saa eteensä sopimuspaperin, jolla hän antaa mediayhtiölle kaikki oikeudet materiaaleihin ilman eri korvausta. Samalla avustaja myös lupaa vastata mahdollisista kolmannen osapuolen vaatimista korvauksista ja oikeudenkäyntikuluista.

Uskoa ihanteisiin vai turhanpäiväisiä juttuja?

Läpi teoksen Anni pohtii ammatillista identiteettiään.

“Elämäni oli ollut aivan liikaa pelkkää ajelehtimista, ja sitten kun valinnan paikkoja oli tullut, olin valinnut väärin. Minä, joka sentään olin uskonut ihanteisiin, demokratiaan ja lehdistönvapauteen, työhön ja hyvinvointiyhteiskuntaan ja sen sellaiseen kovin vanhanaikaiseen, olin juuttunut räpeltämään turhanpäiväisten juttujen ja ketään todella kiinnostamattomien aiheiden parissa.”

Onneksi omasta kokemuksestakin tiedän, että Annin roolihahmon näkemykset ovat niitä kärjistettyjä eivätkä tietenkään koko totuus viestintäalasta. Muuten taitaisin suosiolla lopettaa kaikenlaiset freetoimittajan tehtävät ja siirtyä, no, olisiko se sitten kirjailijaksi?

Tietysti kirjoissa on lumoutensa. Siksi olisi hienoa joskus tehdä myös sellainen, joko tietoa tai fiktiota. Valitettavasti minulta puuttuu loistava idea. Mutta ehkä sekin jossain välissä ilmaantuu…

En tietysti tiedä, mitä teen esimerkiksi kymmenen vuoden päähän. Katsellaan nyt ensin ensi vuoteen: tammikuussa alkava puolivuotinen Sveitsissä voi tarjota jotain aivan uutta näkemystä myös omaan toimintaan.

Tagged: Tags

4 Thoughts to “Freetoimittaja kirjoitti romaanin freetoimittajan ammatillisesta kriisistä

  1. Heh, minäkin olen pian kovien kansien väliin päätyvä free-toimittaja. Itse en kuitenkaan tykkää kirjoittaa toimittajista (vaikka minulla jostain syystä onkin usein sivuhenkilönä naistenlehtitoimittaja, tiedä sitten miksi), suurimmaksi osaksi varmaan siksi, että se on yksi kaikkein suosituimpia ammatteja romaaneissa. Yleensä tosin vakkareina, mutta silti.

  2. Onnea vaan, hieno saavutus!
    Ja joo, toimittajia piisaa romaaneissa todella runsaasti. Kai ammattikin koetaan sellaiseksi, että sen ympärille on helppo kietoa kaikenlaista. Siis sen lisäksi, että se on kirjoittajille tuttua touhua.

  3. Luotan siihen, että sen kirjankin vielä kirjoitat – kyllä se idea ilmaantuu. Mutta ei kolmekymppisenä vielä loistavaa kirjaa kirjoitetakaan, silloin vielä ns. kerätään aineistoa. Tai näin ainakin kerron itselleni…

    Myös minua pohdituttavat ajoittain Journalismin, mediatalojen ja mainostajien suhteet (ja sopimuskäytännöt), vaikka en toimittaja olekaan. Hankala kenttä, jolla räpeltämisen – hmm – sudenkuoppia ei ulkopuolelta välttämättä osaa hahmottaa. Kannattaisi varmaan lukea vaikka Pauliina Suden kirjoja.

  4. Joku, katellaan, jos se kirja joskus syntyisi: vaikka sitten kuuluisina eläkepäivinä 🙂
    Tuo Pauliina Suden kirja käsittelee aika raadollisesti mediakenttää: ei se nyt ihan niin karmivaa varmasti ole kuin mitä kirjan henkilö kokee. Mutta hyvä muistutus siitä, millaisia myllerryksiä alalla tapahtuu.

Comments are closed.