Aikaa opinnoille ja työlle

Tänään varmistelin töissä, että voin jatkossa omistautua perjantaisin opinnoille. Toinen arjen opintopäivä vaihtelee sitten tilanteen mukaan. Aion tietysti vakaasti pitää kiinni siitä, että työn ja opintojen yhdistäminen onnistuu mutkattomasti, mutta käytännössä sen näkee vasta syksyn myötä.

Onneksi työni on sellaista, että tiettyjä palasia on helppo siirtää kesätyöntekijälle, joka siis nyt jatkaa osa-aikaisena. Itsellekin töitä tietysti riittää, mutta ilman tätä osa-aikaista työvoimaa töiden uudelleenjärjestely olisi ollut todella hankalaa. Siinä olisi sitten todennäköisesti käynyt niin, että olisin yrittänyt tehdä suunnilleen samat hommat kuin aiemmin, mutta lyhyemmässä ajassa.

Olen viime päivinä hieman lueskellut Aution Minnan väitöskirjaa, jonka hän minulle ystävällisesti lahjoitti. Se onkin sopivaa virittäytymistä akateemiseen kieleen ja tyyliin sen ohella, että tietysti myös itse aihe (Kuluttajuuden rakentuminen nuorten kertomuksissa) on kiinnostava. 

3 Thoughts to “Aikaa opinnoille ja työlle

  1. Mielenkiintoinen blogi. Mietin taannoin vastaavaa. Päätin kuitenkin jättää jatko-opintoblogin aloittamatta. Vässykät haukkuu työkaverit, ohjaajan ja haastateltavat nimettöminä muiden tekstien seassa kertomatta, missä roolissa ihmiset tuli vastaan. Oishan sen toki voinut eriyttää täysin henk.koht. ruikutuksia sisältävästä.

    Kyllä aihe alkaa tarkentumaan. Ainakin jossain vaiheessa niin luulee. Ahneus kasvaa syödessä ja sata muutakin asiaa on mielenkiintoisia ja ehdottoman tärkeitä… Suuruudenhullu ohjaaja ei ainakaan auta tässä asiassa ollenkaan. Paitsi siinä vaiheessa, kun tarvittava määrä julkaisuja on kasassa :D Jostain päästä vaan alkuun liikaa rajaamatta, ehtii myöhemminkin.

  2. Jep, kyllä se aihe varmaan tästä selkiytyy, kunhan ehdin asiaan kunnolla panostaa. Ja jostain on todellakin aloitettava.

    Kiitos vaan myös blogikannustuksesta! Minulle jatko-opintoblogi oli aika lailla itsestäänselvyys, kun tutkimuksen aihekin tarkastelee blogeja. Itselle muistiinpanoiksi tietysti lähinnä, ja kai tästä blogikirjoittelustakin jonkinlaista motivaatiota voi joskus saada.

  3. Ope: Kommenttisi oli juuttunut hyväksyttävien joukkoon, sorry, että meni aikaa, ennen kuin hokasin.
    Ahkeruuteni tulee luultavasti olemaan varsin puuskittaista, itseni tuntien, mutta jos täältä joku intoryöpsähdys joskus tulee, niin hienoa!

Comments are closed.