Eilen kävin juomassa kahvia Porthaniassa: en ollut edes piipahtanut siellä sitten remontin valmistumisen. Aina siinä Porthanian pyöröovissa (jotka ärsyttävät minua) muistan sen, kun kesäkuisena päivänä saavuin kuluttajaekonomian pääsykokeisiin.
Näen siitä edelleen joskus painajaisia. En ollut aiemmin todella tosissani pyrkinyt yliopistoon, joten jännitys oli kova. Hyvinhän se koe meni, vaikka etenkin kansantaloustieteen kysymyksissä olin välillä aika sekaisin.
Ilmoittauduin Kulutustutkimuksen seuran syysseminaariin, joka on 9. marraskuuta. Workshopeista valitsin "Kuluttajat tietoverkoissa ja digitaalisilla markkinoilla".
Sain ilmoituksen, että jatko-opiskelujeni Lyyra-kortti olisi noudettavissa: "Saat sen ma 10-17, ti-to 10-15, pe 8-15 HYY:n toimistosta". Just, mitenkähän tuonne nyt sitten ehtisi? Olisi se välillä kätevää, kun työpaikka sijaitsisi Helsingin keskustassa.
Monta asiaa olisi opintojen suhteen tehtävä, mutta ei muka ole aikaa. Torstaina ja perjantaina on taas filosofian luentoja, mutta jospa viikonloppuna malttaisin istua kiltisti kotona ahkeroimassa.
Mitä teillä kuuluminen korvaa? Meillä ei mitään, ei ainakaan, jos olet sairas tai hammaskipuinen! Onneksi työterveyshuolto on olemassa. Hammasjutuissa saan mennä paikalliseen, joka luultavasti ohjaa jonnekin. Eli kuulun johonkin piiriin. Ei siis aavistustakaab, mihin suunnata hammaskivussa.
Hammashuolto ei enää kuulu jatko-opiskelijoiden oikeuksiin, muutoin YTHS:llä saa käydä (tosin onhan minullakin työterveyshuolto). Minä varmaan hammaskivuissa menisin yksityiselle, maksoi mitä maksoi, siellä olen kuitenkin jo pari kertaa muutenkin käynnyt purukalustoa huollattamassa.
Ylioppilaskunnan maksun suoritin ajatellen, että liikuntapalveluita saattaisin jopa innostua käyttämään!