Filosofian tohtori Mirkka Lappalainen näkee kovin negatiivisesti (€, Hesarin Tiede & luonto) sen, mitä jälkipolville meistä tallentuu jälkipolville :
“Tavallinen nykyihminen jättää itsestään lähes yhtä vähän jälkiä kuin 1700-luvulla elänyt talonpoika. Merkkihenkilötkään eivät arkistoi asioitaan yhtä tunnollisesti kuin ennen, kun maailman mahtavat halusivat tehdä itsestään historian voittajia. Päiväkirjojen tilalle ovat tulleet blogit.”
– – –
“Värittömät digi-ihmiset tuskin edes kiinnostavat tulevaisuuden historiantutkijoita. Hekin tulevat luullakseni rakastamaan 1800-lukua, kirjeiden vuosisataa.”
Näkemys on mielestäni outo. Tulevaisuuden historiantutkijoille jää paljon aineistoa ns. tavallisten ihmisten arjesta, eikä tarvitse tutkailla vain yläluokan tekstien kautta. Blogit ovat monipuolista ja värikästä aineistoa: miksi ne olisivat jotenkin vähempiarvoisia tutkimisen kannalta kuin ns. perinteiset päiväkirjat?
Tietysti paljon tuotettuja tekstejä häviää, mutta varmasti myös säilyy: jos ei digitaalisina tallenteina, niin jotenkin muuten. Minäkin olen printannut omia blogitekstejäni ajatellen, että paperi säilyy varmemmin (onhan itsellänikin isoisäni sota-aikaan kirjoittamia kirjeitä).
Lisäksi näitä nettitekstejä yms. tutkitaan jo nyt. 1800-luvulla aikalaiset eivät käsittääkseni suuresti analysoineet toistensa tuotoksia, mutta nyt tilanne on aivan toinen.
Joo samaa mieltä.
Määrä ei tietenkään korvaa laatua, mutta Suomessa on varmasti saman verran blogaajia kuin 1800-luvulla kirjoitustaitoisia. Blogikirjoitusten määrä vuonna 2007 on varmastikin moninkertainen verrattuna 1860-luvulla kirjoitettuihin kirjeisiin.
Suomi on tänään huomattavasti monikulttuurisempi ja moniarvoisempi kuin 1800-luvulla.
Eiköhän sitä väriä ja sisältöä löydy tuosta yhtälöstä aivan yhtä lailla…
Kysymyshän kuuluu: Miten paljon nyt kirjoitetuista blogeista on jäljellä puolen vuosituhannen kuluttua? Erityisen suuressa vaarassa on bloggauspalveluihin tallennettu tieto, jonka säilyminen on pitkälti niitä ylläpitävien firmojen taloudellisen menestyksen varassa. Jos Googlen korporaatio romahtaa vuonna 2020, bloggeriin tallennettu tieto katoaa – ellei joku ole ottanut varmuuskopioita.
Dystooppisin arkistovisiohan on, että jossain tulevaisuuden sodassa pyyhitään keskeiset koneet tyhjiksi elektromagneettisella impulssilla. Se olisi vähän kuin Alexandrian palo – menneestä kulttuurista jäisi jäljelle vain tiedon murusia.
Erilaiset arkistointipalvelut kuten Archive tallentavat nettisivuja jälkipolville. Jokin instanssi tallentaa peräti kaiken mitä .fi-päätteisiin osoitteisiin on syötetty. Ehkä syy vaihtaa suomalaiseen tunnukseen? Tämä arkisto on tosin vain tutkijoiden käytössä.
Ja sama pätee näihinkin: mikään ei estä palvelun toiminnan lopettamista. Mutta omia tekstejäni en sentään ryhdy tulostamaan. En ihan niin egoistinen ole…
Janne: Aivan, tutkijoiden kannalta lienee aineistoa turhankin paljon. Helpompi tutkia, jos ei tarvitse valita, mitä kaikkea plärää läpi.
Teppo: Laurihan tuossa jo kmmentoikin asiaa. Eiköhän sitä materiaalia jossain muodossa jää, ja pitää toivoa, että tulevaisuudessa ovat niin fiksuja, että onnistuvat loistokkaan bitit jäljittämään. Ja kuten mainitsin, niin näitä tekstejä jo tutkitaan nyt. Varmasti jäljelle jäävä määrä on suhteessa pieni kaikkeen kirjoitettuun nähden, nutta on se silti oletettavasti kohtuullisen kattava.
Lauri: Onneksi minä olen niin egoistinen, että välillä printtailen (tosin vain osan, en nyt kaikkea blogijulkaisuani viitsi).
Pakko myöntää, että papereiden käsittely on kuitenkin välillä kätevämpää. Ja jotenkin siinä konkretisoituu sekin, kuinka paljon minäkin syydän tekstiä nettiin
Hei. Mari, on sitä muillakin ollut hurja nuoruus…http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2007/02/14/journalismi-rankkaa-sisatyota/
Vanhis, ei mun nuoruus mitenkään erityisen hurja ollut, vaikka MT:n toimittajana hieman pörräsin: ei siellä koskaan edes mitään äkkilähtöjä minulle juttujen perään tullut