Tammikuun lopulla kirjoitin:
“Vaikka äänestäjää ei ole vielä taidettu suoraan korvata kuluttajalla, niin ei se varmaan kaukana ole. Sunnuntain Hesarin kolumnin Jaakko Lyytinen lopetti toteamukseen: “Arvon ehdokkaat, kannattaa miettiä, miten niitä kuluttajia siellä soppatykkien ääressä kontaktoi. Kamerakännykkä käy.”
Olin väärässä, sillä kyllä se kuluttaja on näihin vaaleihin jo tullut selvästi mukaan. Esimerkiksi Maine-lehden pääkirjoituksessa VTT Pekka Aula toteaa:
“Mainonnan ja poliittisen kampanjoinnin julkisuuspelissä ehdokas ei ole ihminen. Hän on tuote, joka pitää myydä. Menestyksen takeeksi ehdokas pitää tuotteistaa, koska äänestäjä ei ole vain äänestäja vaan politiikan kulutta. Tarvitaan tapoja luoda julkisuutta, jotta ehdokas pystyisi vastamaan kuluttajan asettamiin haasteisiin ja vaatiumuksiin. – – –
— politiikkaa kulutetaan samalla tavoin kuin päivittäistavaroita tai muita hyödykkeitä. Kuluttaja-äänestäjä vertailee poliittisia mainoksia, hakee ehdokkaiden blogeista emotionaalisia ostokokemuksia, valitsee vaalikoneesta tarjouksessa olevan poliitikon ja lopulta osaa TV-kampanjan perusteella aatteiden alfa romeon.”
Lisäksi päivän Hesarin Vieraskynässä (A 2) Lontoossa asuva, väitöskirjaa viihdetaiteilijoiden politisoitumisesta suurissa kysymyksissä valmisteleva Riina Yrjölä kirjoittaa:
“Puolueiden olisikin tärkeää analysoida ja ymmärtää, miten “poliittiset kuluttajat” tekevät ostopäätöksensä. – – – Niin viihteen globaaleille supertähdille kuin poliitikoille on loppujen lopuksi tärkeää uskottavuus, aitous ja kuluttajaläheisyys.”
Eli täällä se siis on, poliitiikan kuluttaja, joka raapustaa äänensä vaalilappuun mielikuvamarkkinoinnin perusteella.
Pitäisikö sitten vielä voimakkaammin rummuttaa myös kuluttaja-äänestäjän oikeuksia? Voiko vaalilupausten toteutumattomuudesta pian ilmoittaa kuluttajavalituslautakuntaan? Kuluttajavirastolle lisää voimavaroja poliittisen markkinoinnin valvontaan?
Lisäys äänestyspäivänä eli 18.3:
Olavi Koistinen (ei ainakaan läheistä sukua itselleni!) kirjoittaa päivän Hesarin näkökulmassa:
“Jos tuote ei käy kaupaksi, yritys tavallisesti miettii, kuinka voisi tehdä siitä houkuttelevamman.
Jos demokratiatuote ei kelpaa, kuluttajaa syyllistetään: senkin hölmö, kun et ostanut. Tämä herättää häpeäntunteen ja lisää vastenmielisyyttä politiikkaa kohtaan.”
Eli siellä se äänestäjä-kuluttaja taas on. Toisaalta onhan kuluttajiakin aiemmin syyllistetty “vääristä” hankinnoista tai “turhasta” kuluttamisesta.
Mutta nykyisin kuluttaja on vallankäyttäjä, jolle sallitaan myös epärationaalinen toiminta. Ehkä pian voidaan myöntää sekin, että äänestyspäätöksen saa tehdä ihan fiiliksellä ja niiden markkinoitujen mielikuvien mukaan.