Tervetuloa tänne, eli näin sitä taas netti-imagoa viilataan hankkimalla peräti omalle nimelle fi-domain. Älkää peljätkö, en silti aio ryhtyä poliitikoksi.
Isot kiitokset menevät taas Rinteen Ilkalle, joka on säätänyt ja vääntänyt ja joutunut viilaamaan, kun en ole osannut päättää, mitä oikeastaan sivuilla haluan näkyvän ja miten. Mutta blogihan saa elää ja kehittyä, joten toivottavasti täälläkin vielä tapahtuu.
Ilkka havaitsi myös sen, että netistä löytyy myös marikoo.com ja kyseistä nimeä käyttävä yritys. Tästä siis opiksi muille se, että sitä omaa nettinimimerkkiä toki kannattaa harkita. Vanha tuttu blogikaimahan minulla on myös.
Toisaalta kyllä blogeihin sopii vähän rennompikin nimi. Marinadi ei ollut mitenkään pitkällisen harkinnan tulos, mutta olen onnistunut jo itse luomaan lämpimän suhteen tähän netti-identiteettiin. Enkä osaisi nyt kuvitella, että kirjoittaisin kyseistä blogia koko nimelläni.
– – –
Tuon naamakuvani on ottanut pikkuveljeni Matti, jonka ansiosta voin taas tarjota vaikka kaljan hänelle.
– – –
Ilmoitusluontoisina asioina mainitsen sen, että tiivistelmäni Tampereella 15. lokakuuta järjestettävään Hei me blogataan! -seminaariin hyväksyttiin. Siellä on myös mm. Sari, ja innolla odotan kyseistä piipahdusta toiseen kaupunkiin.
Tosin itse en vielä ole päättänyt, mitä tarkkaan ottaen kerron. Kunnon itsereflektointi kyllä kiinnostaisi, eli yhtenä vaihtoehtona pohdin Kulutusjuhla.comin kehityskulun, haasteiden ja antoisuuden analysointia.
Seminaari on maksuton, ja sinne voi ilmoittautua 10. lokakuuta asti. Myös omia esityksiään voi vielä tämän kuun loppuun asti ehdottaa.
Myös Helsingin yliopiston Konfabulaari lähestyy: kyseinen tapahtuma on 25. lokakuuta, ja toivottavasti se onnistuu keräämään laajan joukon osallistujia.
Onnea muuton johdosta (melkein kuin tupareihin tulisi :)). No, varsinaisena asiana kuitenkin tylsemmin bugipalaute: oikean laidan del.icio.us-linkit eivät vörki, alkuun kun tuppaantuu tuo “http://www.marikoistinen.fi/”.
Ah, kiitos havainnosta! Itse en tietty noita edes testannut, heh. Ja tulipahan tässä havaittua sekin, että kommentoinnissa on näköjään moderointi päällä, ja sekin joutais pois.
Onhan täällä vielä viilaamista, esim. en ole vielä kaikkia tekstejä tägännyt, ja tietysti käytön muota taas havaitsee, mitä oikeastaan haluaisinkin täällä esitellä.
Nyt pitäsi delicious-linkkien olla kunnossa. Jonkinnäköistä hitautta olen välillä havaitsevani sivun latautumisessa, raportoikaapa tänne kommentteihin tai suoraan minulle (webmaster(at)marikoistinen.fi), jos sellaista huomaatte.
Itsekin ajattelin Konfabulaariin raahautua. “Epäkonferenssin” konsepti kiinnostaa suuresti.
Tämän blogin lähdekoodissa on muuten . Suomeksi: tätä blogia on mahdoton löytää hakukoneilla, koska tuo koodi kieltää niitä indeksoimasta sivuja (“noindex”). Asian voi ehkä korjata WordPress-asetusten Privacy-kohdassa (“I would like my blog to be visible to everyone, including search engines…”).
Kiitos Arttu huomiosta, wp:n noindex-optio oli tosiaan jäänyt epähuomiossa päälle.
Arttu, näemme siis Konfassa, mainiota! Itse viime vuonna en ehtiynyt kuin piipahtaa, mutta tänä vuonna olisi tavoite olla vähän aktiivisempi.
Kivaa ja kiitos, että herrat huomioivat myös sen, kuinka hakukoneetkin minut löytäisivät 🙂
Hienoa, upeat sivut sinulla ! Syksy alkaakin oikealla muuttojen aallolla, itsekin muutin osoitteeni mutta toivottavasti ainoan ja viimeisen kerran – blogialusta vaan vedettin kuin matto jalkojen alta. Onneksi samasta puljusta löytyi uusi hiekkalaatikko…
IE7:llä muuten tekstit menevät hassusti oikealle, ja vasemman sivupalkin ja tekstien väliin tulee monen sentin aukko joka ei parane ikkunakokoa muuttamalla. (Niin muuten on tuliketullakin, vai olenko ainoa kummajainen ?)
*vilkutus Pariisista*
Maurelita, kiitos vaan kehuista! Muutos on aina välillä hyväksi 🙂
Pistän taas webmasterini selvittelemään asiaa, meikäläinen ei näistä säätämisistä mitään tajua…)
No niinpä näyttää IE:llä menevän kummasti, korjataan asia mitä pikimmin.