Olin eilen Tampereella Hei me blogataan! -seminaarissa. Pääpuhujat, Michele Knobel ja Colin Lankshear, käsittelivät erityisesti lukutaitoa ja sen merkityksen muutoksia. He näkivät, että ns. ”uusi lukutaito” on yhä enemmän myös kaikkien lukutaitoa, eli enää ei puhuta vain pienen porukan toiminnasta.
Esityksessä oli myös pari havainnollistavaa videota, kuten pätkä South Parkista. Knobel totesi, että yritykset ymmärtävät jo varsin hyvin virtuaalisen maailman hyödyntämisen keinot ja edut, kun esimerkiksi opetuksessa ei vielä kaikkea nähdä. Puheenvuoron lopussa korostui se, että toki myös tätä materiaalista maailmaa pitää ymmärtää: kahden eri puolen näkeminen on tärkeää osaajille.
Yksityisyyden ja julkisuuden häilyvä raja
Päivän työryhmäesityksistä odotin eniten Saria, koska olen niin paljon seurannut hänen graduntekoaan blogin välityksellä ja toki koen hänen aiheensa mielenkiintoiseksi. Ja hyvä esitys se olikin, Sari on mainiosti tehnyt havaintoja nettijulkaisijoiden ajattelusta ja toiminnasta.
Sari esitti, miten yksityisyyden ja julkisuuden raja on monelle blogaajalle hankala asia. Useat kokevat, että tekstit ovat julkisia, mutta minä en.
Esimerkiksi alan pioneerit, 1990-luvulla aloittaneet kirjoittavat naiset, saattavat kokea, että aiemmin he pystyivät kirjoittamaan vapaammin. Nyt netti on kaikilla, joten he ajattelevat, että liian moni pääsee lukemaan. Toisaalta tuoreemmat, blogisukupolvi, toimii nimimerkkien takaa ja pitää julkisuutta luonnollisena osana kirjoittamista.
Blogaaja voi ajatella, että esimerkiksi hänen omassa blogissaan olevaa kuvaan ei saa edes linkittää muualta, koska se koetaan niin yksityiseksi aineistoksi. Eli blogaajilla jotenkin välillä hämärtyy se, että jos nettiin jotain pistää, niin se sitten on siellä eikä sitä voi aina hallita niin kuin haluaisi.
Sosiaalisuuden merkitys näkyi Sarin tutkimien naisten mielipiteissä. Vaikka he eivät välttämättä saaneet juurikaan kommentteja, niin nekin koettiin tärkeiksi. Toki tämän tarve vaihtelee ihmisten kohdalla, eli osalle riittää fiilis siitä, että joku lukee hänen tekstejään. “Vanhan polven” nettijulkaisijat eivät välttämättä esimerkiksi näe tarvetta kommentointi-mahdollisuudelle, vaan heille voi riittää sähköposti tai vieraskirja.
Raapaisu kulutusblogaamiseen
Oma esitykseni oli lyhyt raapaisu kulutusblogaamisen maailmaan. Pelkään aina pitäväni liian pitkiä puheenvuoroja, joten tälläkin kertaa koetin vain hieman raottaa kiinnostukseni kohdetta (lyhykäisen esitykseni pp-kalvot Slidesharessa).
Toisaalta se omakin tutkimuksen kohde on vielä vähän hakusessa. Ja kun tämä jatko-opiskelu on edelleen ihan vaan harrastus, niin helposti se sitten jää priorisoitaessa monen muun asian jalkoihin.
Valitettavasti iltapäivän seminaarihuoneessa ei langaton netti oikein toiminut. Ei siis voinut jaikuilla.
(Ja niille, joita ehkä kiinnostaa, niin se mainittu uusin blogini, vuokranmaksunakin toimiva tarinointi, on nimeltään Villi the Kissa.)
Näitä kotimaisia uutisia aiheesta on todella mielenkiintoista lukea ; Ranskassa ja etenkin duunissani jenkkifirmassa asiat nähdään niin erilaisessa valossa ja vouhkataan kaikesta epäolennaisesta…
Aloitin tänään blogin työpaikan uudella Lotus Connections -alustalla, ja aion käsitellä vaihteeksi Asiaa. Tähän asti olen omassani vain blogittanut kulttuurieroista ja ulkosuomalaisen päähänpistoista, mutta rima onkin yllättävän korkealla kun siirtyy puhumaan asiaa ja vielä omalla nimellä työyhteisössä.
Aikeissa on tehdä business case ylipäätään Enterprise 2.0 -konseptista firmassa, ja haalin materiaalia ja pönkitän näkemyksiäni minkä kerkiän. Toivottavasti saan koostettua juttua blogistaniinkin, mutta mietinnässä onko avaanko sille erillisen blogin – ja millä kielellä. Töissä lähinnä englantia, itseltä luistaisi parhaiten ranska mutta kielihuoltoni kannalta pitäisi petrata äidinkieltäkin. Menipä omannavantuijotukseksi ! 😉
Maurelita: Kuulostaa tutulta fiilikseltä se, että rima nousee, kun omalla nimellään kirjoittaa asiaa. Minunkin on helppo löpistä Marinadin puolelle, mutta tähän blogiin on taas vähän korkeampi kynnys. JOskus Marinadiin sitten pohtii “vakavaa” juuri siksi, että siinä ympäristössä voi ottaa tennommin.
Mitä kielijuttuihin tulee, niin minun pitäisi varmasti joskus edes yrittää blogata englanniksi. Koen kielitaitoni huonoksi ja kirjoittamiskynnys toisella kielellä on ihan mahdottoman valtaisa.
Omanapaisuus on pop! 🙂