Asuuko meissä jokaisessa pieni kirjailija?

Hesarin Internetin kirjeenvaihtaja -palstalla Miska Rantanen kirjoittaa blogikirjoista: blogeista, joista on muokattu kirjoja. Mainittu on mm. Birdy eli Minttu Hapuli ja Selibaattipäiväkirja, Rosetta Kivi ja Pomo on pahin, Teppo M. ja Sata naista sekä Pasan ja Atpon Eniten vituttaa kaikki.

Itselleni tuli mieleen ainakin vielä Näkymätön tyttö eli Katri Niinikangas ja hänen Hollannin vaihto-opiskeluvuoteensa perustava kirja. Karri Kokko koosti blogiin ja kansien väliin Varjofinlandian, johon on poimittu lauseita suomalaisista blogeista.

Nettitekstien perusteella alkunsa saaneiden suomalaisten kirjojen yhtenä uranuurtajana on tietysti muistettava mainita Juha Vuorinen ja Juoppohullun päiväkirjat jo melkein kymmenen vuoden takaa.

Valtavirtaistuvat blogit

Miska Rantanen toteaa jutussaan:

“Enemmän kyse taitaa kuitenkin olla blogimaailman valtavirtaistumisesta. Kun alakulttuurin nousuvaiheen huuma on koettu, pioneerit hakeutuvat muualle. Käy kuten hippiliikkeelle tai punkille: rahat kerätään niin sanotuilta myöhäisiltä omaksujilta.”

Niin, en tiedä, miten hyvä tapa päästä kirjoittamaan kirjaa on julkaista ensin blogia. Moni blogaaja varmasti toivoo, että joku jostain löytäisi hänen bloginsa ja tarjoaisi mahdollisuutta tehdä siitä kirjaa.
Ja on toki epäilty sitäkin, että kustannussopimus on ollut ensiksi ja sitten on pistetty blogi pystyyn kirjan alkumarkkinoinniksi.

Tekstit kansiin Books on Demand -menetelmällä

Tosin nykysin kirja tekeminen oikeisiin kansiin onnistuu muutenkin: SusuPetal kertoo, että hänen Taikkarin mäellä -blogissaan julkaistut tarinat ja runot voi nyt tilata kirjana. SusuPetal julkaisee teoksensa BoDin (Books on Demand) kautta, jolloin ideana on, että kirjoja painetaan tilausten mukaan.

Blogi ei tietysti tuosta noin vaan taivu kirjaksi, ja harvaa blogia jaksaisi kirjana edes lukea. Ideoita toki voi kehitellä ja omaa kirjoitustapaansa hioa ja esiintuoda.

Verkko ja kirja ovat eri maailmat

Myös SusuPetal toteaa eron kirjan ja verkkotekstien välillä:

“Olen aikaisemmin maininnut blogissani, että SusuPetalin tekstit eivät mielestäni niin sovi kansien väliin, ne ovat verkkoproosaa, verkkokirjoittamista. Taikkarin mäellä-runoista olen eri mieltä. Mielestäni ne kuuluvat juuri kansien väliin.”

Minä en itse koe olevani erityisen pitkäjänteinen kirjoittaja, jota romaanin tuottaminen vaatisi. Enkä edes niin idearikas. Blogit ja lehtijutut sopivat minulle, koska niitä ei tarvitse hioa pidempiä aikoja ja niihin riittää lyhyt tekstipalanen.

Mutta tietysti se ajatus, että pitäisi kädessään kirjaa, jonka kannessa olisi oma nimi, on jotenkin hohdokas. Kirjaan liittyy tietty arvostus, jota ei muussa julkaisemissa samalla tavalla ole. Mutta minulla se taitaisi silti olla ennemmin jonkinsortin asiakirja kuin lennokas romaani.

Blogien “aitous”

Lisäyksenä vielä noihin alussa mainittuihin kirjoihin ja teksteihin se, että Minttu Hapuli taannoin kirjoitti 100 naista -blogista:

“Yhden insinööristavismiehen eronjälkeisenä projektina alkanut hauska blogi paljastui kuin paljastuikin pelkäksi vedätykseksi. Naisen kirjoittamaksihan minä sitä epäilinkin: 100 naista on nyt SoneraPlazan *Elleissä* (linkki blogin sivulla, minä en perkele linkitä moisia seitsemänpäivää-reginasta-virityksiä:).

Ihmetyttäähän se, että ihmiset jaksavat vielä uskoa blogien teksteihin: ottaa ne tosissaan kokien aitoa myötätuntoa, -häpeää tai vimmastusta. Suurin osa blogeista kun taidetaan tehdä jo ihan silkkana identiteettitrippinä tai kaupallisena vedätyksenä. Erityisesti nämä seksuaalisuuteen ja erotiikkaan viittavat blogit ovat järjestelmällisesti sosiaalipornoa, halpaa vilauttelua ja kikkeliskokkelis-ollaanniinkuSinkkuelämässä-eikumäoonEmmanuellea.”

En nyt ihan usko, että suurin osa blogeista olisi identiteettitrippeja tai kaupallisia blogeja. Se suuri massa on edelleen ihan tavallista päiväkirjamaista tarinointia. Mutta selväähän se on, että tietty tyyli myy ja sille löytyy aina innokasta lukijamassaa, joten sosiaalipornoblogit nousevat esiin. Eikä tietysti aina kannattaisi tosissaan ottaa blogejakaan.

Siitä, miten aito 100 naista -blogi on ja mitä sen taustalla on, ei minulla ole mitään tietoa.

– – –
Pitänee vielä tämän jutun lopuksi mainita se, että tietysti monet kirjailijat ylläpitävät blogeja. Esimerkiksi Kirsti Ellilä pohtii nyt, jos kokoaisi hömppänovelleistaan kirjan ja pistäisi saadut rahat hyväntekeväisyyteen eli hankkisi vessoja kehitysmaihin tytöille ja naisille.

Tagged: Tags

8 Thoughts to “Asuuko meissä jokaisessa pieni kirjailija?

  1. Kymmenien tuhansien blogien joukkoon mahtuu tietysti noita identiteettistrippaajia, enkä minä heidän suosiotaan oikeastaan ihmettele. Lukevathan ihmiset seiskaa ja ohootakin ja muita vastaavia. Sellainen myy. Myös blogeissa. Ihmiset hakevat elämyksiä ja tunteita, haluavat tuntea myötätuntoa tai tuomita. Ylipäänsä jotain, jotta ajatukset siirtyisivät omasta ankeasta elämään jonnekin muualle, hahhah.
    On tietenkin sääli, kun ihan oikeasti itsemurhaa harkitseva tai masennuksen kanssa kampaileva ihminen alkaa purkaa tunteitaan blogissa -mahtaa tulla yllätyksenä, kun ensimmäiset anot ryntäävät haaskalle ja syyttävät fiktiosta. Huh.

    Blogi on hyvä kokeilualusta, jos on kirjallisia tavoitteita tai kunnianhimoja. Palaute on suoraa, välillä aika raadollista ja joskus sitä saa ihan pyytämättäkin. Itselleni tuo Taikkarin mäellä-blogi toimi juuri tuolla tavalla: halusin palautetta tekstille, jotta voisin päättää, haluanko jotain enemmän. Niin kuin vaikka kirjan.
    Heh, tuo oman nimen näkeminen kirjan kannessa on aika hauska juttu -alan olla ihan oikeasti jo susupetal 🙂

  2. SusuPetal: Todellakin välillä mietittyttää niiden puolesta, jotka purkavat aidosti ongelmiaan blogiin ja sitten paikalle tunkee kommentoijia, jotka haukkuvat sosiaalipornon tuotannosta silkassa lukijoiden kalastelumielessä. Enkä minäkään ihmettele, että nuo tietyt aiheet kiinnostavat ja myyvät: kuka sitä todellakaan jaksaisi oman ankean elämänsä lisäksi aina lukea, ainakaan kirjan verran, toisen samanlaisesta ankeasta elämästä!

    SusuPetal elää todellakin jo ihan omaa elämäänsä vähän kaikkialla 🙂

  3. Pasa ja Atpo?? Kirja?? En tiennyt! Hauskaa! Birdyn kirja mulla on (tai oli kaksi ennen kuin annoin yhelle kolmikymppiselle toisen) ja Rosettan kirja samoin; veikkaan että pojat seuraa samaa reittiä kaupasta hyllyyni. Teppoa en ole lukenut ollenkaan, vaikka tiedän blogsta. Uh, ehkä pitäisi siis vilkaista?

  4. Zepa: Se “Eniten vituttaa kaikki” ilmestyy vuodenvaihteen jälkeen tuon Hesarin jutun mukaan, joten sikäli ei liene ihme, ettei vielä olekaan kuultu.

    Ja se yksi kolmekymppinen on tyytyväinen, kun on saanut hyllyynsä Birdyä 🙂

    En minäkään tuota Teppoa ole seurannut, mutta ilmeisen moni on

  5. Minusta on loistavaa, että blogistosta pukkaa kirjaa ulos!

    Sadan naisen kohdalla vain taisin piruuntua siihen, että ensi alkuun homma vaikutti yhden miehen odysseialta – mutta kusetuksen maku tuli siinä vaiheessa, kun sivusto siirtyi SoneraPlazan Elleihin (ja moni muukin yksityiskohta oli jo antanut ymmärtää, että sitä kirjoittaa tod.näk. nainen). Kuriositeetista tuli Seiskalehtiviihdettä, siitä pettymys.

    Eniten vituttaa kaikki -opusta odotan innolla:) On se sen verran monta päivää pelastanut.

    BTW, minua huvitti Miska Rantasen maininta Selibaattipäiväkirjasta, että se on “kohtalaisen menestynyt” – jos Suomessa esikoiskirja myy tuhat, se on mahtava saavutus – jos se myy parituhatta, se on jo kerrassaan hienoa. Kirjaani on taidettu myydä kaksi painosta (3000 kpl?) loppuun ja vielä III painos Loisto-pokkareilta päälle – olen ainakin itse helkkarin yllättynyt, onnellinen, ylpeä ja tanssin cha-cha-chata sen johdosta. Eihän se mikään satoja tuhansia myyvä Kjell Westön romaani ole, mutta esikoisteokseksi se pärjäsi mielestäni nätisti 🙂

    Siispä lujasti onnea SusuPetalille kirjallisiin hankkeisiin, ja muille täällä kans suuresti tervehdyksiä!

  6. Birdy, onnea vaan sinulle: 3000 kappeletta on ehdottomati tuuletusten arvoinen suoritus suomalaisilla kirjamarkkinoilla! 🙂 Toivottavasti sinultakin saadaan vielä lisää (kuten tuossa tuli vihjailtua, niin myönnän, ettei minun tarvinnut kirjaasi ostaa, koska sain sen Zepalta lahjaksi…)

    Ja kuten tuli mainittua, niin blogit ovat vallan mainio keino harjoitella ilmaisua jne, ja jos se johtaa kirjaksi asti, niin sen parempi.

  7. Kun “Selibaattipäiväkirjat” tuli kirjana julki, kuulin parista suunnasta närkästyneitä kommentaareja tyyliin “…ai että tosta vaan sitte kirjan kirjotit…” – johon totesin äkeästi, että “joo, jos tosta vaan
    tarkoittaa sitä, että olen yli kymmenen vuotta kirjoittanut viikottain pirusti tekstiä verkkoon ja sitä kautta saanut halvatun paljon treeniä tekstin tuottamisessa”. Blogit OVAT mainio keino harjoitella ja kokeilla. Viikottainen tai päivittäinen kirjoittaminen väkisinkin antaa hyvänlaatuista rutiinia ja tekstin taso kehittyy puolihuomaamatta:)

Comments are closed.