Minullahan on yliopistolla jatko-opiskeluoikeus. Tarkemmin sanottuna maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa olevalla taloustieteen laitoksella kuluttajaekonomian oppiaineessa. Minut on siis hyväksytty jatko-opiskelijaksi (se ei kovin suuria oppiaineessamme vaadi) ja olen jättänyt jatko-opiskelusuunnitelman, joka sisältää myös väitöskirjaa varten luodun tutkimussuunnitelman blogien kulutuskirjoittelusta.
Tämän jatko-opiskelijastatuksen hain syksyllä 2006. Olin silloin vakituisessa palkkatyössä, ja koin kaipaavani vähän jotain muuta. Jatko-opiskelu sopi siihen rakoon, sillä sen ansiosta pystyin anomaan myös lyhyempää työviikkoa. Nyt oma tilanne on tietysti toisenlainen, kun lähdin työstä ja tienaan omillani.
Käytännössä opiskelu ja tutkimuksen teko ei oikeastaan etene. Syksyn aikana suoritin 10 opintopisteen verran kursseja (viestinnän aineopintoja), ja yhtä vähäinen taitaa olla suoritus nyt kevätlukukaudella. En ole hakenut apurahaa enkä ole mukana missään tutkimusryhmässä, joten sikäli ei ole edes mitään paineita.
Mutta toisaalta henkistä painetta tulee, kun esimerkiksi sain käsiini tiistain Metro-lehden, jossa oli oppiaineemme professoria Visa Heinosta haastateltu netin vertailusivustoihin liittyen. Juttuun oli päätynyt seuraava lause:
“Yksi esimerkki ilmiöstä on esimerkiksi nuorten tyttöjen ylläpitämät blogit vaateostoksistaan. Aihe kiinnostaa jo akateemista maailmaakin: kulutusblogeista on tekeillä väitöskirja Helsingin yliopistossa.”
Väitöskirjan oikea alkuunsaattaminen vaatisi, että voisin pyhittää hommalle kokonaisuudessaan vaikka kuukauden. Mutta en sitä taida ihan heti edes pystyä tekemään (juu, pitäisi olla esimerkiksi se rahoitus, jota ei tietysti tule, jos sitä ei hae…) Minä en selkeästi kykene siihen, että tekisin tutkimuksenkaltaista toimintaa arkisen työn rinnalla.
Jatko-opiskelu on kiva harrastus: sen ansiosta voin käydä yliopiston luennoilla ja toki saan tiettyä statusta. Mutta vaikea tässä vaiheessa on kuvitella, että minusta joskus oikeasti tulisi tohtori. Tai siis ainakaan lähivuosina.
Sitä paitsi kynnys tuntuu olevan todella korkea.Väitöskirjanhan pitäisi olla jotain hienoa ja suurta. Ja jaksanko olla niin kiinnostunut yhdestä aihealueesta, että siitä vääntäisin koko pumaskan (tosin jos saisin jotain aikaan, niin se olisi ns. artikkeliväitöskirja). Olenko minä muka sellaista analyyttistä tutkijatyyppiä, joka saisi aikaan jotain kiinnostavaa? Tiedostan, että minulle on varmasti kertynyt kohtuullisen paljon tietoa, jota voisi tutkimuksessa hyödyntää, mutta silti en oikein jaksa uskoa kykyihini.
Toki toimittajan ja tutkijan työssä on samoja piirteitä: tiedonhankintaa ja -hallintaa, asioiden yhdistelemistä, kirjoittamista, omaa pohdintaa. Mutta toimittajana jutut vaihtuvat ja vaihtelevat: tutkijana pitäisi jaksaa panostaa yhteen aiheeseen huomattavasti pidempään, vääntää, viilata, tehdä akateemista tekstiä.
Tunnetusti tohtoreita tehdään tässä maassa yhä enemmän, ja väitöskirjojen tason laskustakin puhutaan paljon. Koen siis huonoa omaatuntoa siitäkin, että olen näitä jatko-opiskelijoita, jotka eivät tosissaan pakerra, vaan vain pikkuisen harrastelevat.
No, ehkä jonakin päivänä saan sen herätyksen (ja rahoituksen, hehheh).
– – –
Nyt olen osallistunut opinnoissani Tiedeviestintä-kurssille, ja olen yksi niistä neljästä, joihin Yliopisto-lehden päätoimittaja Marja Pemberton viittaa lehden uudessa blogissa:
“Jotkut opiskelijat näpyttelivät läppäreitään, tekevät muistiinpanoja, ajattelin. En odottanut kovin paljoa keskustelua sadan opiskelijan luentosalimuodostelmassa, mutta kyllä sitäkin syntyi. Varsinainen yllätys tuli kuitenkin sähköpostilla jälkikäteen. Sain yhdeltä opiskelijalta linkin luentomuistiinpanoihin ja neljän osallistujan keskusteluun, jota oli käyty esitykseni aikana. Se oli mielenkiintoista! Simultaanikommentointia, paljon enemmän keskustelua kuin noin isolla luennolla olisi koskaan voinut käydä. Oli kiinnostavaa katsoa, mitkä asiat oli poimittu muistiin merkittäviksi. Kaikkein kiinnostavinta oli kuitenkin opiskelijoiden ideapallottelu siitä, mitä Yliopisto-lehden verkkosivuilla voisi olla.”
Lisäys seuraavana aamuna: Palaan tähän Jaikussa tehtyyn luentojen muistiinpanojen kirjailuun myöhemmin.
Saiskö väitöskirjan tehtyä, jos vähentäisi blogiensa määrää kuudesta viiteen?:)
Jormanen, minä kyllä lasken, että minulla on “kunnon” blogeja vain neljä 🙂
Itse asiassa taidan odotella vain sitä aikaa, että blogista koostettu tuotos hyväksyttäisiin väikkäriksi 😀
Tutkimuksen kannalta pitäisi varmaan olla vain yksi blogi, joka keskittyisi siihen tutkimuksen tekoon. Silloin se tukisi tekemistä.
Mutta ihmiselo on valintoja, ja tällä hetkellä väitöskirjan tekemisen ohi menevät monet muut asiat.
Minua on kiehtonut ajatus väitöstilaisuuden järjestämisestä Messengerin välityksellä, mutta se visio ei taida toteutua ainakaan tänä vuonna… Ja onhan graduja tehty sarjakuvan muotoon, joten miksei väitöskirjaa blogiin.
Mutta aiheeseen. “Väitöskirjanhan pitäisi olla jotain hienoa ja suurta.” Eivät ne ole sitä kuin poikkeustapauksissa.
Väitökseltä vaadittava uusi tieteellinen tieto voi olla esimerkiksi uusi käsite tai erilaisten teoreettisten keskustelujen saattaminen yksiin kansiin. Viestinnän, teknologian, markkinoinnin ja sosiaalisten verkostojen sateenvarjojen alta löytyy vaikka mitä – blogitutkijalla on tuhansia vaihtoehtoja, mihin suuntaan lähteä. Jos onnistuu saamaan ohjaajan, joka myös ymmärtää aihetta, niin se tietysti edesauttaa asiaa.
Artikkeliväitöskirjan panos on siinä, että se koostuu julkaistuista artikkeleista. Lopuksi paperit vain liimataan yhteen (en tarkoita kirjaimellisesti;) Ne artikkelit taas voivat koostua mistä tahansa. Vaaditaankohan teidän laitoksellanne julkaisemista kv. tieteellisissä lehdissä, vai kelpaavatko myös konferenssi- ja kirja-artikkelit?
Viimeksi eilen kävin läpi vm. 2008 konferenssipaperin, jossa oli kyselyllä tutkittu pikaviestinten käyttöä työpaikalla, ja lopputulos oli suunnilleen, että ihmiset hyödyntävät pikaviestimiä enemmän jos muutkin firmassa käyttävät niitä……. tätä kutsutaan “uudeksi” tiedoksi.
Inspiraatioksi kannattaa katsoa vaikkapa em. HICSS -konferenssin julkaisuja eri vuosilta (http://www.hicss.hawaii.edu/).
Miia, tokihan tiedän, ettei se väitöksen oikeasti tarvitsisi olla mitään niin hienoa. Että jos keran sen gradunikin sain puolessa vuodessa kasaan ilman mitään suurta tuskaa, niin kai noita artikkelitasoisia tuotoksia kykenisin yhtä lailla tekemään. Mutta kun… Välillä kuuntelen “oikeita” jatko-opiskelijoita (eli siis niitä, joiden päätyötä on tutkimus), kun he pääsevät vauhtiin vaikkapa vertaillessaan eri klassikkotutkijoiden näkemyksiä ja sitten tuntuu, että ei meikäläinen vaan tuollaiseen pysty, pitäisi lukea ja opiskella vielä hurjasti.
Aiheita todellakin riittäisi, jos vain osaisi rajata sieltä jonkun sopivan pikkupalasen.
Kiitti HICSS-vinkistä! Ja tietty muustakin tsemppauksesta 🙂