Lindex helpottaa kuvien lisäystä blogiin

Go it 4 vol. 2 -blogin Minttu on havainnut, miten Lindex on liittänyt sivuilleen mahdollisuuden jakaa tuotekuvia helposti blogiin. Tuotteiden netissä oleviin kuviin on lisätty painike “Liitä kuva blogiisi” ja sen kautta aukeaa ikkuna, jossa tarjotaan koodinpätkä kopioitavaksi.

Tällainen toiminta on hyvä kädenojennus blogimaailmaan, ja samalla sen myötä on selvää, että kuvia saa kopioida omaan blogiin. Tuotekuvien koodin tuominen näkyvästi kopioitavaksi sopisi monelle yritykselle.

Yhtä lailla monessa muussa aineistossa helppo jakaminen on tärkeää. Siksi viestintäihmisenä kävin vilkaisemassa Lindexin pressinurkkauksen netissä. Muotitiedotteet ovat pdf:nä ja kuvina: mieluusti ottaisin ihan oikeita nettisivuja tähän tarkoitukseen, jolloin niistäkin olisi helpompi vaikka kopioida tekstiä blogiin.

Konsernitiedotteet ovat sen sijaan silkkaa tekstiä: näistä on helppo kopioida halutut, mutta tietysti on tylsän, jopa kuivan näköistä. Ilmeisesti se usein kuuluu konsernitiedottamisen linjaan ja kelpaa minulle, vaikka ei kai se mahdotonta olisi yhdistää vähän raikkaampaa ilmettä myös tähän tiedottamiseen.

Mutta hyvä olisi muistaa, että myös tiedotteita käytetään netissä eri paikoissa ja myös niiden olisi hyvä olla sellaisia, että bloginpitäjä voi niitä helposti hyödyntää. Pressitiedotteiden käyttäjiä eivät enää ole vain viestinnän ammattilaiset, vaan myös ne tavalliset nettimaailman kulkijat.

Blogeista puhutaan

Lisää pdf:ää on Digitodayn Blogit kunniaan -kyselyn yhteenvetoraportissa. Kyselyyn vastasi yli tuhat, ja heistä blogeja luki useammin kuin 10 kertaa viikossa yli kolmasosa. Oma blogi oli noin puolella. Samoin noin puolet seurasi yhdestä kuuteen blogia, yli kymmentä blogia luki noin 35 prosenttia. Noin viidesosa ei koskaan jätä kommenttia, ja yhtä moni kommentoi usein tai säännöllisesti.

Mielestäni mielenkiintoinen kysymys oli “Kun luet blogeja, keskusteletko niistä muiden ihmisten kanssa?”. 17 prosenttia vastasi “Ei koskaan”, mutta loput siis keskustelevat blogeista. Eli siis se, mitä blogeihin kirjoitetaan, vaikuttaa myös monien muuhun kommunikaatioon.

Tagged: Tags

5 Thoughts to “Lindex helpottaa kuvien lisäystä blogiin

  1. Onpas ovelaa, tämän soisi yleistyvän, ja ehkäpä yleistyykin – niin edullista näkyvyyden laajentamista tuo on. Lindexin palvelimella hostattujen kuvien lataushistorian avulla firma voi myös helposti seurata paitsi ketkä tuotteista bloggaavat, myös, miten paljon silmäpareja tuotekuvat blogien kautta saavuttavat.

  2. Jere, hyvä huomio myös tuo, että firmahan saa tästä itselleen kävijätietoa. Itse olen kaivannut esim. monessa kodintavaraa myyvien yritysten kohdalla sitä, että kuvat olisivat helposti jaettavissa, joten soisin toiminnan laajentuvan vaatteista myös siihen suuntaan. Ja miksei myös vaikka polkupyörät, elintarvikkeet jne, mikä tahansa oikeataan.

Comments are closed.