Netissä kilpaillaan tietysti kävijöistä erilaisin keinoin. Lukija pitäisi saada klikkaamaan juuri meidän sivuston juttua, ja kaikki haluaisivat olla julkaisemassa ensimmäisenä uutista.
Viime aikoina on yleistynyt otsikointityyli, joka ärsyttää minua. Otsikko ei kerro asiaa suoraan, vaan se on tyyliin “Tämä on paras kunta asua” tai “Hän sai eniten omaisuustuloja”. On siis pakko klikata, jotta saisi selville, mikä on paras kunta tai kuka sai eniten omaisuustuloja.
Päivän uutisvirrasta muutama esimerkki:
Tämä on paras aika aloittaa työt (Taloussanomat)
Tästä tulee kaikkien aikojen show (Uusi Suomi)
Näin ministeriö keksi kiertää miljoonien tappiot (Uusi Suomi)
Olen ryhtynyt boikotoimaan näitä osikoita. Käytän Ampparit-uutispalvelua melko ahkerasti, ja usein sen kautta huomaa jonkun toisen lehden otsikon samasta aiheesta. Jos se on parempi, klikkaan sitä.
Periaatteesta saatan jättää nuo otsikot klikkaamatta, vaikka otsikko herättäisikin mielenkiintoa. Ihan siksi, etten halua tukea tuollaisen otsikoinnin yleistymistä, vaan haluan, että otsikko kertoo, mistä jutussa on oikeasti kyse.
Ihme ettei ollut Aamulehteä noissa esimerkeissä. Sieltä löytyy takuuvarmasti aina noita “tyhjiä” otsikoita.
Heh, meninpä itse sekaisin lehdissä, Uusi Suomihan se oli just niinkuin esimerkeissäkin 😀
Tuollaiset otsikot boikotissa, myös täällä!
Sama täällä. Voin kevyesti jättää kyseisen median tai palstan pidemmäksikin aikaa rauhaan jos ärsyttää-
Mikä tavoite oikeastaan on “klikkausten määrä” uutisten tuottajille. Kiinnostavampaa
oli arvosanapalaute uutisten laadusta. Kuka pystyy tuottamaan parhaimmat uutiset ja välittämään
ne niistä kiinnostuneelle kohderyhmälle.
Milloin unohtui mikä uutinen oikeastaan on, ja miksi niitä edes kerrotaan?
Osallistun
Amen, ja mukana mielipiteessä.
Onko ihan oikeasti menty suomalaisessa media-kilpailussa noin matalalennolle, että otsikoinnin perusteet on heitetty ohilennossa kuuseen lukijoiden houkuttelun nimissä?
Ärsyttävimpiä ovat ne otsikot, joissa saatetaan suoraan kysyä jotain esim. “Olisiko hän oikea valinta näyttelemään Obamaa?” ja sitten on näitä helmiä, kuten “Täh? Suurseurojen havittelemaa huippulupausta ei ole olemassakaan! Lue outo juttu”.
Eikä edes aleta seksivau:sta ja “katso video!”-otsikoinneista…
Olen jo alkanut boikotoimaan Uutta Suomea, ihan vaan niiden idioottimaisen otsikoinnin vuoksi. Ja boikottilistalle mahtuu vielä…
Moi Mari! Seuraatko TIEKEn uutisia? Siellä otsikko Herätys verkkojulkaisuille! on oma juttuni… eli törkeästi oma lehmä ojassa tässä… Saattaisit kiinnostua lukemaan & kommentoimaan + vaikuttajapersoonana levittämään sanaa ;o) Käsittelee verkkojournalismin & -mainonnan suhteita; pääseekö ansaintapakko vaikuttamaan journalismiin, vai uskaltaako journalismi ottaa oman kannan maalliseen markkinointiin omasta “norsunluutornistaan” käsin? Yritän näin viraalina herätellä keskustelua aiheesta.
kts. http://www.tieke.fi/?x10915=26045
Boikotissa taitaa olla kohta jo monta mukana 🙂 Taidanpa pistää tämän lukijapalautteen tiedoksi ainakin Uuteen Suomeen.
Norppa, tämä otsikointityyli tuntuu kovin lyhytnäköiseltä. Vaikka sillä saisi nyt lukijoita, niin kaltaistemme joukossa maine heikkenee…
Anna, kiitos vinkistä! Heti ensimmäinen fiilis tosin oli, että plääh, pfd-tiedosto: miksei teksti voinut olla vaan nettisivuna… Mutta tekstiä näyttäisi olevan sen verran, että pitää tutustua paremmin aiheeseen ja kommentoida sitten.
Nyt kun sitten luin tuon TalSan jutun, niin ärsyttää ehkä hiukan enemmän.
Ensinnäkin siinä oletetaan, että kaikki tietää mikä GEO-lehti on (en ole kuullutkaan), toiseksi jutussa heitellään lonkalta faktanomaisia väitteitä ilman mitään perusteluita. Onko jutussa mainitut kellonajat absoluuttisia, vai olisiko kyseessä relatiivinen aika heräämisestä?
Loppujen lopuksi TalSan hömppäjuttu kertoo meille sen, että joku toimituksessa lukee GEO-lehteä ja referoi siitä jotain verkkoon tuottamatta mitään lisäarvoa tai -tietoa. Olikohan tuo oikeasti vain raportti kahvi- tai tupakkatauoilla käydystä keskustelusta?
Niin, kyllä otsikon on kerrottava, mistä artikkelissa on kysymys, niin ei turhaan tarvitse juttuja lukea:
Wow, mikä seksipakkaus, Salma Hayek – katso kuvat
Brittilaulajatar näytti kolmannen nänninsä – katso video
Sophie Howard, yläosaton isotissikokki – katso kuvat
BB-tähden muhkeat melonit – katso kuvat
Uutisotsikolta odotetaan erilaisia aisioita kuin esimerkiksi mainos- tai blogiotsikolta. On ikävää, jos tiedotusvälineet unohtavat tämän ja alkavat kerjätä klikkauksia noilla tämä- ja näin-otsikoilla. Hyvin muotoiltu toteva lause riittää kyllä edelleen paitsi summaamaan uutisen kärjen, myös houkuttelemaan tarkempaan lukemiseen.
“Katso kuvat” -iltapäivälehtien yleistä journalistista ja ilmaisullista tasoa ei jaksa edes kommentoida.
Kommentoinkin blogauksesi herättämää merkintää jo Björkstenillä http://www.bjorksten.fi/blogi/tekstit/812.html kun osuin sinne aiemmin päivällä. Oi aikoja, oi otsikoita. Toivottavasti tämä on vain jokin vaihe, josta me napsahdamme pian hereille.
@Kalla ja muut: Juteltiin tästä aiheesta naamakkain Haakanan Karin kanssa ja hän heitti senkin huomioin, että tällä otsikointityylillä menetään myös mahdollisuuksia saada jutut näkyviin Googlessa. Kun kuitenkin Google on merkittävä tekijä lukijoiden saamisessa pidemmällä aikavälillä, niin nyt otsikoista puuttuu niitä avainsanoja, joilla sitä Google-näkyvyyttä voisi tulla vaikka vuosienkin ajan.
@pni, Björkstenin Tuomohan tuolla tekstissää ruoti enemmän myös itse juttujen sisältöä. Että joo, pitäisi sitä asiaakin olla.
@digitalis, tuo nyt on toinen netin otsikointilaji, mutta kuten totesit, niin se sentään kertoo, mistä on kyse.
Pohdiskelevan Liftarin suuntaan kiitokset “instant-klassikko” -maininnasta, harvoinhan sitä kieltämättä näin laajaa reaktiota saa aikaan tällä blogilla 🙂
Etenkin suomalaisten lehtien pääkirjoitusten otsikot ovat todella “taiteellisia” eivätkä usein kerro pääkirjoituksen aiheesta mitään.
Tämä on kiinnostava keskustelu 🙂
Aloitin viime viikolla blogin, jonka idea on käsitellä nimenomaan otsikointia: http://metsamaki.wordpress.com/
M&M, jossa työskentelen, on pyörittänyt puolisen vuotta Viikon hitti -palstaa, jolla on tarkoitus kerätä härskisti klikkauksia, mutta myös ironisoida tätä otsikkohulluutta.
Tarmo, pääkirjoitukset otsikoineen ovat sitten jo ihan oma asiansa enkä niitä osaa sen kummemmin kommentoida, koska en kovin laajalti seuraa pääkirjoituskirjoittelua.
Mikko, onnea uudelle blogille! Nettiotsikointi on kyllä mielenkiintoista ja ilmiselvästi myös tunteita herättävää 🙂
Pelkällä passiivisella boikotoinnilla on vaikea saada suurempaa vaikutusta. Jos sen sijaan parikymmentä ihmistä käyttäisi amppareissa äänestysmahdollisuuttaan arvostellen järjestelmällisesti alas kaikki “katso kuvat” -tyyliset otsikot, niin se voisi näkyä jo aika nopeasti.
Kervä on bongaillut Amppareista parikin otsikkoparia, jotka ovat aikas hauskoja: Suomen väkiluku -otsikot ja kaadetut hirvet -otsikot.
Sakari, niin, en tiedä, mikä olisi paras keino, eikä yksityinen boikotointi tietysti kovin pitkälle kanna, mutta ehkä tässä nyt on kuitnekin taas edes vähän keskustelua herätetty. Ja “Katso kuvat” houkuttaa monia: eihän sitä printissä tarvitse erikseen kehottaa kuvien pariin, joten se on oma nettihommansa.