Missä menee blogaajan ja journalistin ero? Entä jos on sekä journalisti että blogaaja? Pitäisikö niiden blogaajien, jotka haluavat, saada jonkinlainen “sertifikaatti”, joka hieman vastaisi pressikorttia?
Nämä teemat eivät tietysti ole aivan uusia blogeissa pidempään pyörineille, mutta nyt siis taas esillä ja entistä suuremman joukon kiinnostuksen kohteena. Eilen niistä puhuttiin Markkinointiviestintäviikon paneelikeskustelussa Sosiaalinen media ja eettiset pelisäännöt nyt!
Moderaattorina toimi Christina Forsgård, Netprofile ja MTL-Viestintätoimistot. Keskustelemassa olivat Business Creative, Founder, aktiiviblogaaja Janne Saarikko – Ekana Innovation, asiamies Juha Rekola – Journalistiliitto, kehityspäällikkö (uudet palvelut) Tuija Aalto – YLE sekä toimitusjohtaja Elina Melgin, ProCom ry ja Oy. Janne herätteli blogaajan ja journalistin rooleista keskustelua jo aiemmin omassa blogissaan.
Minä ja muutama muu rapoiltiin keskustelusta Qaikuun.
Mitä sitten itselleni jäi mieleen?
Onko toimittaja riippumattomampi ja parempi tiedonvälittäjä kuin blogaaja?
Edelleen tuntuu siltä, että mediapuoli haluaa ylläpitää kuvaa siitä, kuinka he toimivat tasapuolisesti eivätkä yritykset vaikuta juttuihin, kun taas blogaajat ovat toimittajia helpommin vietävissä ja houkuteltavissa. Kuten Christina tilaisuudessa totesi, niin eivät blogit täytä lähellekään aina journalismin kriteerejä, mutta ei sitä tee mediakaan.
Koen, että minun on blogissani pystyttävä olemaan vähintään yhtä asiantunteva ja myös esimerkiksi lähdekriittinen kuin journalistin roolissa. Kuten Juha Rekola totesi: on vaikeaa kuvitella journalistin kaksoispersoonallisuutta, jossa hän ei omassakin blogissaan pyrkisi jollain tasolla täyttämään ammattitaitonsa.
Mediaan kirjoittaessani voin kuitenkin “piiloutua” kyseisen julkaisun taakse: lukijatkaan eivät yleensä katso, kuka jutun on kirjoittanut. Sen sijaan blogissani olen vain minä ja olen vastuussa omana itsenäni. Jos haluaa tietyn blogaajamaineen, siitä joutuu pitämään huolta virheiden myöntämisestä alkaen.
On siis mielestäni vähän hassua ylläpitää kuvaa toimittajista, jotka ovat aina niin tasapuolisia ja riippumattomia. Journalistikin on ihminen, johon vaikuttavat suhteet, tapaamiset jne. Ja kyllä se paljon ilmoituksia ostava firma usein saa kummasti paljon palstatilaakin samassa lehdessä. Samoin yritysten tiedotteita pistetään julki hyvinkin kritiikittömästi.
Kuten keskustelussa todettiin, samat lait pätevät niin blogeissa kuin mediassa. Myös lähdesuoja kuuluu näihin.
Laatumerkki blogille?
Ymmärrän sen, että Aallon Tuija ei suuresti ilahtunut jostakin yleisestä blogaajasertifikaatista tai “Hyvä blogaaja” -laatumerkistä, joka voisi osittain vastata pressikorttia. Kuka määrittelisi hyvän blogaajan? Eikö riittäisikään, että olisi luonut blogimaineensa ja sen kautta uskottavuuden?
Saarikon Janne taas kannatti ajatusta, enkä minäkään sitä tyrmää. Sen pitäisi varmaan olla jonkinlainen vapaaehtoinen lupaus siitä, että pyrkii noudattamaan tiettyjä toimintamalleja: tuo läpinäkyvvyyttä mahdolliseen yritysyhteistyöhön (tai että ylipäätään haluaa yrityksiltä yhteydenottoja), kertoo omat rehelliset mielipiteensä jne.
Onhan näitä mietitty, mutta tarvittaisiin siis jokin taho, joka nämä “Hyvän blogin” määritelmät loisi. Yrityksilläkin on tuntunut olevan kiinnostusta, sillä myös niiden etu on, että sosiaaliseen mediaan kohdistettu markkinointi ja viestintä tavoittaa henkilöt, jotka ovat siihen valmiita.
Myös Outi kirjoittaa samasta paneelikeskustelusta ja puoltaa blogaajasertifikaatteja.
“[- – -] yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvat voisivat niin halutessaan hyötyä tällaisesta tunnustuksesta. Ennen pitkää siitä hyötyisivät myös mediatalot, jotka osaisivat suhtautua tällaisiin blogaajiin varteenotettavina uutislähteinä ja ymmärtää, että blogaaja ei ole uhka, vaan hän on samalla puolella ajamassa moniäänistä ja avointa yhteiskuntaa.”
On tietysti hienoa, että yritysten ja organisaatioiden asenne blogeihin tiedonvälityskanavina on muuttunut. Kolme vuotta sitten koin tekeväni jotain ihan uutta, kun kysyin Marttaliitolta, voinko tulla heidän tiedotustilaisuuteensa Kulutusjuhla-blogin edustajana ja kirjoitin siitä sitten tekstin (en tuolloin ollut Journalistiliiton jäsen). Nyt esimerkiksi ruokablogaajia lähestytään eri organisaatioista monin eri tavoin.
Yksi viesti on vain pieni osa kokonaisuutta
Vielä Tuijan puheista ajatus siitä, miten sosiaalinen media muuttaa ulospäin tuotettujen viestien painoarvoa. Sosiaalisen median käyttäjille on normaalia, että on huonompia ja parempia päiviä, ja se näkyy myös nettiin laitetuissa viesteissä. Yksittäisen kommentin, twiittauksen tai Facebook-statuksen ei siis pitäisi nousta suureksi.
Mutta jos viestinnän ammattilainen on tottunut siihen, että jokainen kommentti on harkittu ja edustaa jotakin suurempaa, niin varmasti sosiaalinen media näyttää kaoottiselta ja hallitsemattomalta julkisuudelta.
Minä en sinänsä blogilleni laatumerkkejä kaipaa. Ihmisethän tekevät itse valinnan, lukevatko jatkossa vai eivät. Blogini on myös täysin riippumaton, sitähän harva lehti on. Se on joko tilaajistaan tai mainostajistaan riippuvainen viime kädessä. Harvahan blogista varsinaisia tuloja saa. Ja tuskin pistäisi hanttiin, vaikka saisi.
Hei! Pohdin kirjoituksessani viikko sitten lyhyesti perinteisen median ja blogimedian toimintakulttuureja ja journalistisia käytäntöjä, ja niiden mahdollisia eroja. Kipinän kirjoitukselle antoi journalismin lainauskäytäntöjä ja niille suunniteltuja journalistin ohjeita koskeva uutinen.
Huomaan pohdinnoissani selkeitä yhtymäkohtia muun muassa tässä esittämiisi ajatuksiin erilaisten toimijoiden riippumattomuudesta, vaikka omassa kirjoituksessani tämä kysymys näkyykin lähinnä taustalla, implisiittisesti. Ennen kaikkea yhtymäkohtia on pohdintoihin toiminnan läpinäkyvyydestä eli avoimuudesta.
Kommentoin samassa merkinnässäni myös toista tässä merkinnässä esille nostamaasi teemaa, eli kysymystä siitä, onko netissä jonkinlaista itsesääntelyä – tästä kun esiintyy melko kummallisiakin käsityksiä…
(Muutoin olen pohdiskellut uutis- ja sosiaalisen median merkitystä – ja blogin olemusta – satunnaisesti muutamissa viimeaikaisissa kirjoituksissani sekä niiden kommenteissa. Läpinäkyvyyden ja avoimuuden merkitys nousee esille myös niissä.)
Esa, edustat ihan taatusti suurta joukkoa eli niitä, jotka eivät todellakaan tarvitse, kaipaa tai halua minkäänlaista “luotettava blogi” -merkintää. Ja samoin olet aivan oikeassa siinä, että lukijathan niitä päätöksiä tekevät.
Joku, hyvää pohdintaa sinulla! Nettihän tunnetusti luo haasteita tuohon läpinäkyvyyteen, avoimuuteen, viittaamiseen yms. meille kaikille, yhtä lailla kuin organisaatioille ja medialle kuin yksittäisille henkilöille. Jaan myös näkemyksesi siitä, että hämmentävän usein netti edelleen koetaan jotenkin totaalisen erilaisena kuin muu kommunikaatio.