Viime viikolla sain sähköpostin, jossa kysyttiin, onko minulla mitään sitä vastaan, että viime vuonna kyseisen yrityksen toimeksiannosta printtiin tekemäni juttu julkaistaisiin uudelleen ja tällä kertaa netissä. Juttu kun kuulemma oli herättänyt laajempaa kiinnostusta.
Vastausviestissäni tiedustelin mahdollista palkkiota tästä: kyseessähän on kuitenkin alkuperäisestä toimeksiannosta poikkeava jutun kierrätys uuteen tarkoitukseen.
Minulle todettiin, että kantani ymmärretään, mutta toisen osapuolen näkemyksen mukaan minä saan tästä nettijulkaisusta palkkiona näkyvyyttä.
Tämä samainen argumentti on käytössä usein, mikäli tuttavapiirin kokemuksiin voi luottaa.
Taiteilijalta halutaan tv-mainoksen rekvisiitaksi teokset käytännössä ilmaiseksi, “koska onhan se sullekin mainosta”. Valokuvaajan alunperin johonkin muuhun tarkoitukseen ottamat otokset tahdotaan kierrättää nettisivuille: “Sä saat ne sillä tavalla laajemmin esiin”. (Musiikkipuolesta nyt ei varmaan tässä tarvitse edes puhua.)
“Anna oikeudet, mutta kanna vastuu”
Viime viikolla tuli julki myös tieto, että markkinaoikeus oli hylännyt Journalistiliiton tekemän valituksen Sanoma Newsin freelancereiden sopimusehdoista. Journalistiliitto päätti perjantaina hakea päätökseen valituslupaa.
Sanoma News -sopimusehdot ovat osa tätä “ei tarvitse maksaa laajemmasta julkaisusta, koska se tuo tekijälle näkyvyyttä” -touhua. Samalla niihin liittyy tietysti paljon muuta: kuvaajille ja graafikoille sopimuksen ehdot lienevät vielä ongelmallisemmat kuin meille kirjoittajille. Tätä puolta valottaa kuvaaja Peter Forsgård kirjoituksessaan: tekijä luovuttaa oikeudet, mutta kantaa silti vastuun mahdollisista sisällön käytön aiheuttamista ongelmista.
Minä annoin luvan tekstini uudelleenjulkaisuun, ilman korvausta. Olin saanut siitä kohtuullisen palkkion, eikä teksti ollut mikään suuri ja syvällinen. Lisäksi ajattelin, että mahdollisten tulevien töiden kannalta samaan suuntaan julkaisuoikeuden antamatta jättäminen olisi voinut tehdä hallaa.
Silti jäi kieltämättä hieman kaihertamaan. Näihin tilanteisiin tarvittaisiin jämäkämpää otetta eli esimerkiksi ne sopimukset pitäisi heti alkuvaiheessa tehdä niin, että mahdollisiin lisäjulkaisuun varaudutaan.
Omaehtoinen nettijulkaiseminen poikii töitä
En usko, että juttuni julkaisu teettäjän verkkosivuilla tuottaa minulle näkyvyyden kautta merkittävää hyötyä. Nettinäkyvyydestä on tietysti muuten hyötyä, mutta se syntyy kaikesta touhuilustani verkossa. Sainhan viime viikolla myös sähköpostia: “Katsoin sivuiltasi kolumnejasi ja haluaisin keskustella kanssasi, kiinnostaisiko yhteistyö ja millä ehdoilla.”
Minulla on onneksi ilo tuottaa tekstejä sellaisille tahoille, jotka maksavat työstäni ja joiden kanssa voi sopia, missä ja miten kirjoituksiani käytetään ja millä ehdoilla. Toivottavasti niin jatkuu, eikä tarvitse törmäillä kommenttiin “kai sä nyt tämän voit tehdä tällä pikkusummalla, koska saathan sä nimesi näkyviin.”
Ilmaiseksikin kannattaa välillä tehdä
Pakko tietysti linkata vielä tähän työhuonetoverin yksinkertaisen tehokkaaseen “Opas työn hinnoitteluun” -merkintään.
Tuliko nettijulkaisuun linkki omalle sivullesi? Sen varmaan pitäisi olla itsestäänselvyys, jos jutun saa ilmaiseksi käyttöön.
Ei se juttu vielä netissä ole, mutta hyvä, kun muistutit: ajattelin kyllä pyytää kyseistä linkkiä esiin, mutta enpä ole saanut pyyntöä aikaiseksi.
Jos kysymys olisi tietokoneohjelmista, niin miten arvelisitte keskustelun tästä jatkuvan?
“Teitä ei varmaan ole mitään sitä vastaan, jos me käytettäisiin tätä meidän työasemalle lisensoitua softaa tarjoamassa tätä samaa toiminnallisuutta meidän sadan palvelimen webklusterissa?”
“No sehän kuulostaa hyvältä. Minne voimme lähettää laskun Enterprise lisenssistä?”
“Ymmärrämme teidän näkemyksenne kyllä, mutta meidän näkemyksemme mukaan saatte tästä ilmaista mainosta tuotteellenne!”
Kommentoin tätä oikeusdebattia työn tilaajan näkökulmasta.
Ostan aina kaikki digitaaliset oikeudet kirjoittajilta, koska artikkelien uudelleenjärjestelyt, vanhan sisällön lämmittäminen ja juttujen syndikointi ovat normaalia nykyaikaista verkkojulkaisemista ja -liiketoimintaa. Menisi aivan liian hankalaksi, jos aina julkaisualustan vaihtuessa joutuisin metsästämään alkuperäiset kirjoittajat ja ostamaan lisäoikeuksia.
Tämä on epäilemättä Sanoma Newsilläkin mielessä, mutta mitenköhän ovat onnistuneet asian kommunikoimaan? Kieltämättä kuitenkin tuo vastuunvälttely kuulostaa aika pahalta tässä yhteydessä.
Arttu, hyvä juttu, jos oikeudet ostetaan heti: silloinhan homma on selvää molemmille osapuolille: eihän minullakaan olisi ollut kertomassani tapauksessa mitään motkotettavaa, jos alunperin ostaja olisi tehnyt kanssani sopimuksen tekstin hyödyntämisestä laajemmin. En vain tässä tapauksessa itsekään tajunnut tilausvaiheessa kysyä mahdollisista jatkojulkaisuista, koska se ei tuntunut kovin todennäköiseltä. Myyn toki tekstejäni myös niin, että annan vapaat oikeudet käyttää niitä eri tavoin.
Sanomien tapauksessa on tietysti freepuolella se pelko, ettei tästä oikeuksien ostamisesta kuitenkaan makseta sen enempää kuin nykyisestä “kertajulkaisuun” pohjautuvasta toimintatavasta. Totta kai ostajan puolelta on vaivattomampaa, jos oikeuksien perään ei tarvitse kysellä (ja kuten kirjoitit, se on nykyaikaista), mutta en yhtään ihmettele, että erityisesti kuvaajat ja graafikot ovat huolissaan siitä, minne kaikkialle heidän tuotoksensa voivat päätyä.
Haha. SÄ nyt et ainakaan tarvi mitään erityistä vetoapua näkyvyydessä suomalaisessa nettimaailmassa 😀
Vähämäki+Holvas: Odotustila–Pamfletti uudesta työstä (Teos, 2005, ISBN 9789518510607) narisee tästä(kin!) asiasta. Tee ilmaisia töitä nyt, saat palkkion tulevaisuudessa. Kirjassa tämä sidotaan sangen riemastuttavasti kristilliseen kärsimys+tuomiopäivä -asetelmaan lol xD
Näkyvyyspointti on täyttä asiaa. Kaikkien oikeuksien myynnissä on kuitenkin — siinäkin — oma vaaransa.
Ajatellaanpa vaikka juttua, jonka olen kirjoittanut julkaistavaksi, olkoon sitten markkinointitekstiä tai artikkeli. Kun luovutan tekstin ja asiakas maksaa laskun, oikeudet siirtyvät asiakkaalle. Hyvä tähän saakka. Kun teksti sitten julkaistaan, siihen onkin tehty muutoksia; esimerkiksi asiakkaan lakiosaston mielestä jotain pitää sanoa toisin. Juttu on siis julkisuudessa minun nimelläni, muttei enää ole sama juttu.
Tämä kierre nousee potenssiin, jos juttua myöhemmin käytetään muussa tarkoituksessa. Kirjoittajana ilmoitetaan edelleen minut, mutta stoori on saattanut niin välissä kuluneen ajan kuin uuden käyttötarkoituksen kuin juttua peukaloineen väkimäärän laajuuden vuoksi muuttua vaikka minkälaiseksi.
Totta puhuen hankaluuksia tässä suhteessa en ole omalla kohdallani havainnut, tulipahan vain joskus näitä sopimuskuvioita miettiessäni mieleen. Suomalainen sopimuskulttuuri onneksi mahdollistaa useimmiten edelleen puhelimessa sopimisen, eikä ole tarvinnut mennä amerikkalaismalliseen, pikkutarkkaan ja työlääseen sopimuskäytäntöön.
Itse olen jo useamman vuoden pitänyt ohjenuoranani “Jos palkkioksi tarjotaan näkyvyyttä, ota jalat allesi”. Kiitoksia mainiosta blogista.