Liveraportointi tuo tapahtumaan taustakanavan

Toimin Inforin järjestämässä Elonmerkki-tapahtumassa 26. elokuuta palkattuna Twitter-raportoijana: naputtelin päivän mittaan noita alle 140 merkin mittaisia merkkejä verkkoon niin paikalla olleiden kuin tapahtumaa etänä seuranneiden tietoon.

Koska liveraportoinnista on minulta kyselty jonkin verran, niin kirjoittelin aiheesta näkemyksiäni erityisesti Elonmerkin pohjalta. Kyselin myös Inforin Hanna Reinikaiselta hieman taustoja ja ajatuksia.

Miksi liveraportointia?

Inforin Hanna Reinikainen totesi, että Twitter haluttiin ennen kaikkea Elonmerkin tausta- ja kommentointikanavaksi. Tietysti Twitterin käyttö on osaltaan myös markkinointia ja viestintää.
Twitterin #Elonmerkki-kanava pöhisikin etenkin tapahtuman aamupäivän aikaan mukavasti: twiittejä tuli niin tapahtumaan osallistuneilta kuin tapahtumaa vain Twitteristä seuranneilta. Kysymyksiä puhujille ei tällä kertaa kuitenkaan Twitterin kautta juuri tullut, mutta toki muuta kommenttia ja keskustelua.

Miksi Twitter?

Elonmerkin kohdalla valittiin raportointipaikaksi Twitter. Muitakin mahdollisuuksia tietysti on: oma liveraportointikokemukseni alkoi jo historiaan vaipuneessa Jaiku-palvelussa (esim. luentojen kimppakirjaamiskokemuksista kirjoitin blogiin syksyllä 2007). Sitä paikkaamaan Suomeen syntyi Qaiku, jolla on liveraportoinnin kannalta monia hyviä ominaisuuksia Twitteriin verrattuna. Qaikussa raportit voidaan laittaa ns. Seminaarikannuun, viestien merkkimäärä ei ole rajoitettu ja raportti syntyy helposti jälkikäteen seurailtavaan kronologiseen muotoon.

Twitter on kuitenkin tällä hetkellä se puhutuin ja tunnetuin, jonka vuoksi sen käyttö on ymmärrettävää.

Elonmerkin jälkeen Qaikussa käytiin keskustelua liveraportoinnista, ja monien Qaiku-käyttäjien mielestä paras tapa on yhdistää Twitter ja Qaiku. Twitteristä siis linkataan siihen Qaiku-ketjuun, jossa raportointi suoritetaan.

Miksi palkattu raportoija?

Hanna Reinikainen kertoi, että harkinnan jälkeen todettiin raportoinnin ostamisen olevan paras vaihtoehto. Kun raportoiti on nimetyn henkilön vastuulla, niin se tulee hoidettua. Tapahtuman järjestävän organisaation henkilöstöllä on yleensä päivän mittaan paljon muutakin tehtävää.

Lisäksi twitteröinti vaatii osaamista: henkilön on kyettävä tiivistämään puheenvuoroja järkevästi ja hänen on ymmärrettävä sosiaalisen median maailmaa.

Itselleni Elonmerkki oli hyvin mielekäs tapahtuma raportoivaksi. Koska viestintä ja sen ympärille kytkeytyvät ilmiöt kiinnostavat, niin raportointi tuntui aidosti kivalta: aihealueesta, josta en itse juuri tietäisi (esimerkiksi ohjelmointitekniikat tai ilmastointiratkaisut), olisi vaikea kirjoittaa järkeviä viestejä. Aiheen jonkinlainen tuntemus siis helpottaa twitteröintiä.

Twitter-tili tapahtumalle vai henkilölle?

Twitterissä on totuttu siihen, että yrityksillä on omat tilinsä. Erilaisten tapahtumien kohdalla on siksi luentevaa, että virallisen raportoinnin hoitaa “anonyymi” tapahtuman tai yrityksen nimimerkki. Elonmerkin kohdalla kerrottiin Twitterissä, että kyseisenä päivänä päävastuun kannan minä (@marikoo).
Raportoijana tietysti henkilö usein koetaan helpommin lähestyttäväksi ja luotettavammaksi. Onneksi Elonmerkissä monet muut twiittailivat aktiivisesti, jolloin myös ihmiset pääsivät esiin.

Mitä pitää huomioida?

Ennen tapahtumaa on oltava sovittu hastag, joka nyt oli #Elonmerkki. Hastag helpottaa tapahtumasta twiittavien toimintaa, tapahtuman seurantaa ja myös jälkikäteen twiittien löytämistä.
Sosiaalisen median luonteeseen kuuluu avoimuus ja ennakoimattomuus. Twiitit ja muut viestit voivat lähteä elämään omaa elämäänsä, mutta sitä ei pidä säikähtää. Nettiviestintä saa ihmiset myös toisinaan kommentoiaan ärhäkästikin.

Entäs tulevaisuudessa?

Tapahtumienliveraportointi nettiin ei varmasti ainakaan vähene. Eri tekniikoiden kautta pystytään välittämään tekstin lisäksi myös kuvia tai videota.
Hanna Reinikaisen mukaan Elonmerkkikin käyttää oletettavasti myös ensi vuonna jonkinlaista liveraportointia sekä taustakanavaa kommentointiin. Mutta koska välineitä tulee ja menee, niin päätös taustakanavasta tehdään sitten aikanaan.

Maksullisessa tapahtumassa kaikkea aineistoa ei ole tietysti tarkoituskaan laittaa jakoon ilmaiseksi nettiin. Eikä Twitter-viestien seuranta tietysti korvaa paikallaoloa.

Kannattaa myös muistaa, että nämä palvelut helpottavat myös tapahtumassa läsnäolevien kohtaamisia. Kun joku on tullut jo verkosta tutuksi edes nimimerkin ja käyttämänsä kuvan verran, on helpompi mennä tapahtumassakin moikkaamaan. Voihan sitä Twitterissä esimerkiksi sopia tapaamisen tiettyyn paikkaan ja tiettyyn aikaan.

Itse kohtasin Elonmerkissä ensimmäistä kertaa esimerkiksi Katleena Kortesuon, jonka blogia Ei oo totta olen seurannut innolla jo pitkään. Nappasin hänestä myös kuvan, jonka laitoin samantien jakoon Elonmerkin Twitter-kanavalle. Mobiililaitteiden myötä myös kuvat ovat vaivaton osa liveraportointia: ei niissä tietenkään laadulla kilpailla, vaan sillä, että saadaan hieman esiin tapahtuman tunnelmia ja ihmisiä.
– – –

Elonmerkki Twitterissä:  http://twitter.com/Elonmerkki

Tagged: Tags

2 Thoughts to “Liveraportointi tuo tapahtumaan taustakanavan

  1. Tämän nähtyäni olen valmis julistamaan, että vasiten pestattu Twiittaava kirjuri on modernin tapahtuman tunnusmerkki. Propsit hyvin tehdystä työstä, jonka antimista itse nautin muiden töiden ohessa!

Comments are closed.