Asiakaslehdet: turhaa kallista paperia, journalistisen työn pohjasakkaa vai lukijoita kiinnostavaa aineistoa?

Viimeisten kuukausien aikana olen sivusilmällä seuraillut mielipiteitä asiakaslehdistä. Journalistisissa piireissä herätti keskustelua Journalistin juttu, jossa Hesarista lähteneet toimittajat lyttäsivät asiakaslehdet freetoimittajan työllistäjinä:

“Asiakaslehdet sen sijaan ovat Virtaselle kauhistus.

”Jos menee asiakaslehtipuolelle, menettää uskottavuutensa journalistina. Asiakkaan mieliksi kirjoittaminen ei ole ollenkaan toimittajan työtä”, Virtanen sanoo.

Silfverberg yhtyy heti näkemykseen: ”Ne ovat paskoja lehtiä.”

Lienee selvää, että suuri osa freetoimittajista saa elantonsa asiakaslehdistä ja yritysviestinnästä. Lehtiä on laaja joukko, joista taviskuluttajana ei kohtaa kuin pienen osan. Myös minulle asiakaslehdet tuovat elantoa. Jo opiskeluaikaan rustasin tekstejä esimerkiksiksi Ensto Oy:n lehteen, joka oli käytännössä b-to-b -julkaisu, ja Agronomiliitolle, jonka järjestölehti Alimenta on omanlaisensa asiakaslehti.

Sittemmin juttujani on ollut monenlaisissa asiakaslehdissä ja olen kirjoittanut yritysten verkkosivuille. Kirjoitan niihin mielelläni, eikä se mielestäni syö journalistista uskottavuuttani. Välillä voidaan käydä keskusteluja juttujen näkökulmista ja painotuksista, mutta samaa keskustelua käydään myös muissa julkaisuissa. Ei hyvä asiakasviestintä ole sitä, että vain hehkutetaan julkaisun maksajan tuotteita ja palveluita.

Luen mielelläni monia asiakaslehtiä, erityisesti kuluttajille suunnattuja: mielestäni ne tarjoavat hyvää tietoa ja kun julkaisija on selvillä, niin juttujen asenteita voi arvioida sen mukaan. Perusnaistenlehdestä on huomattavasti vaikeampi tietää, kuinka paljon esimerkiksi mainosrahat ovat päässeet vaikuttamaan sisältöön.

Mutta pitäisikö paperisista julkaisuista luopua kokonaan? Katleena heittää ajatuksia siitä, että asiakasviestinnässä kannattaisi panostaa useimmiten verkkoon eikä paperilehtiin:

“Onko muka VR:n imago hyvä, vaikka sillä on Matkaan-lehti? Tai muistatko, kuka on Fennian tai Vattenfallin asiakaslehden päätoimittaja? Muistatko edes lehden nimeä? Ylimääräinen puita kuluttava paperipruju ei tee minkään valtakunnan vaikutusta asiakkaaseen. Sitä paitsi jos kaikilla puljuilla on asiakaslehti, kukaan ei erotu massasta.

Pidä mieluummin yllä laadukasta verkkosivustoa, jossa on monipuolisia artikkeleita toimialaltasi, usein päivittyvä blogi, kunnolliset haku- ja keskustelutoiminnot sekä yrityksesi vanhojen tuotteiden kauppapaikka. Säästät luontoa ja asiakkaasi aikaa. Lisäksi tiedon helppo löytyminen koukuttaa asiakasta ja saa myös hakukoneet suosimaan sinua.”

Tuolla tekstin kommenteissa moni ilmoittaa, että on olemassa myös hyviä asiakaslehtiä. Yksi minua ilahduttavista lehdistä on Alkon Etiketti. Siitä pitää myös Hanna:

“Tosiaan minun nähdäkseni Etiketti on aina ollut laadukas, mutta nyt kun sen ulkoasu on uudistettu niin ajattelin muistuttaa teitä tämän ilmaisen lehden olemassa olosta. Harvemmin nimittäin asiakaslehdet ovat näin vertailukelpoisia maksullisten aikakauslehtien kanssa, vai mitä? “

Tagged: Tags

9 Thoughts to “Asiakaslehdet: turhaa kallista paperia, journalistisen työn pohjasakkaa vai lukijoita kiinnostavaa aineistoa?

  1. Katleenan esimerkki Matkaan-lehdestä oli sikäli huono, että kyseisen julkaisun poimii mukaansa nimenomaan asemalta ja lukee junassa. Eli on selvä yhteys tuotteeseen/palveluun eikä suoraan korvattavissa verkkosivuilla. Ilmankin voisi tietenkin olla.

    Säännöllisin suhteeni asiakaslehtiin on viikottaisen Talouselämän väliin laitetut tai peräti nidotut läpyskät. Selaan niitä lähinnä kuvien vuoksi (!). Tavalla tai toisella pönöttäviä miehiä sivu sivun jälkeen. Jutuissa ei mitään kiinnostavaa. Minulle siis, jonkun mielestä ne ilmiselvästi ovat hintansa väärtejä.

    Oikeaan asiakassuhteeseen liittyen postiluukustani putoaa Nordean Ajassa. Siinä on harmittanut personoinnin puute, eli verkkomediallakin voisi olla sijansa. Toisaalta en varmaan huomaisi, vaikka lehti lakkaisi ilmestymästä kokonaan. Mutta pankki menettäisi kyllä jokseenkin tehokkaan palvelumarkkinointikanavan.

  2. Kiinnostavia pointteja mm se, että asiakaslehdessä ainakin viestin lähettäjä on selvä, toisin kuin naistenlehdissä, joissa mainostajat “otetaan huomioon”. Etiketin lisäksi tykkään mm Marttojen lehdestä ja Editan sidosryhmälehti 121(?) on tosihieno. Tietty myös kökköä journalistista pohjasakkaa on paljon. Viimeksi harmittelin, että Omakoti-lehti voisi olla kiinnostava asumispoliittinen-, arkkitehtoorinen, opastava tai vaikka ekologisista asumista esittelevä lehti, mutta jutut pitäisi olla paremmin kirjoitettuja, nykyisellään se on amatöörimäinen läpyskä ja jutut yleensä täysin näkökulmattomia.

  3. Kaisa, pankkien ja vakuutusyhtiöiden lehtiä olen usein pohtinut. Siis sitä, että niissä olisi paljon potentiaalia kotitalouden kulutustiedon jakamiseen, mutta jostain syystä harvoin tekevät sitä kunnolla. Selaan kyllä uskollisesti läpi, mutta ei tunnu usein kolahtavan omalle kohdalle.

    Esimerkiksi Veronmaksajien keskusliiton Taloustaito-lehti (ja myös nettisivut http://www.taloustaito.fi/) jakavat jäsenille runsaasti tietoa, ja samantyyppistä voisi olla pankeilla. Harmi vain, etten ole järjestön kanssa niin samanmielinen, että viitsisin liittyä jäseneksi 🙂

    Riikka, Marttojen lehti on mainio.
    Monien pienten järjestöjen (ja yritysten) kohdalla ongelma taitaa olla se ikuinen eli resurssien vähyys. Vähän heikompikin lehti riittää, kunhan se lehti vain julkaistaan.

  4. Nostaisin itse esiin Kraft & Kulturin asiakaslehden Huilin, jota myydään myös irtonumerona. Tästä lehdestä luen myös mainokset! Marttojen lehti alkoi myös kiinnostaa.

  5. Itse pidän kovasti lentoyhtiöiden lehtiä. Esimerkiksi Blue Wings on minusta erittäin laadukas sellainen.

  6. Katja, Huilia en toki kehdannut liikaa nostaa esiin, kun itse siihen kirjoitan. Mutta jep, Huili on kiinnostava! Se sai kannatusta myös tuolla Katleenan kirjoituksen kommenteissa.

    Pauliina, harvoin luen lentoyhtiöiden lehtiä, mutta mielikuva on suhteellisen positiivinen. Sveitsiin tullessa taisin napata lehden talteen, koska siinä oli vinkkejä Zürichia ajatellen, joten ainakin sillä kertaa sisältö vastasi minun tarpeisiini.

  7. Minulla ovat asiakaslehdet jääneet valtaosaltaan lukematta. Sähkönmyyjän lehden selailen, koska aiheissa on yleensä jotain arjessa kiinnostavaa, usein useampikin hyvä juttu. Pankin lehti sen sijaan jää kokonaan lukematta, jotenkin siitä muodostunut aiempi mielikuva on sellainen, että markkinointiviesti tulee turhan räikeästi silmille, ja pankkinäkökulmainen asenne on vain niin vieras ja kapea, ettei lehti tunnu hyvältä. Otaksun, että lehdestä on paistanut läpi se, että se on tehty lähinnä pankin omaa viestiä, ei asiakasta varten. Pirkan lakkautin ensimmäisen numeron jälkeen mauttoman mainonnan vuoksi, ja siksi, etten sitä kuitenkaan viitsisi säännöllisesti. Muita tulee tai ei tule luettua, aiheesta riippuen – ei se, että olen jollain tavalla “asiakas”, mitenkään automaattisesti tarkoita, että haluaisin erityisesti viettää aikaani aiheen parissa…

    Lehtien taso vaihtelee mielestäni paljon, ja näkökulmien valinta vaikuttaa tosiaan paljon siihen, lukeeko jonkin jutun vai ei. Siinä mielessä kaikki kolme otsikkoon osuvasti kiteytettyä näkökulmaa ovat eri asiakaslehdissä tulleet tutuiksi. Myös kehnoa journalismia joukkoon mahtuu. Rohkenisinko sanoa, että hyvä journalisti, jolla lisäksi on riittävästi maksettua aikaa jutulle käytettäväksi, valitsee (huonoonkin) aiheeseen sellaisen näkökulman, että se todennäköisemmin tulee luettua – kehnosti peitelty suora markkinointiviestintä jutun ulkoasuun puettuna ei kauaa kiinnosta. (Olisi varmasti kuitenkin turhan röyhkeää kärjistää niin, että “ei ole huonoa aihetta, on vain huonosti kirjoitettuja juttuja”, koska kyllä niitä huonoja aiheitakin on: jos toimeksiantaja rajaa näkökulmat liian tiukasti, saa journalisti varmasti olla aika taikuri, että kehii siitä edes kelvollisen jutun. Vapaammat näkökulmat antavat lehdestä heti huomattavasti laadukkaamman kuvan, ja parhaimmillaan nimellisesti asiakaslehti on silloin kirkkaasti parempaa luettavaa kuin keskinkertaisesti kirjoitettu mukaneutraalin tahon julkaisema yleisaikakauslehti.)

    Matkaan-lehdestä olen Kaisa Kyläkosken kanssa samaa mieltä, se on olennaisesti juuri junalukemiseksi suunnattu ja sellaisena täyttää tehtävänsä mielestäni hyvin. VR:n imago (minulle se ei ole niin huono kuin yleensä kuulee huudeltavan) ei siitä ainakaan kirkastuisi, jos lehti lakkautettaisiin. Olen itse kokenut lehden myös olennaisena vuorovaikutuksen kanavana VR:n ja asiakkaiden välillä (vaikka en itse lehteen ole koskaan mitään kirjoitusta lähettänytkään). Netti ei korvaa kaikkea muuta, eikä valtaosa toistaiseksi liiku junassa “netti silmien alla”.

  8. Mielestäni asiakaslehdissä on reilu peli; lukijat tietävät, että lehti ajaa edustamansa tahon etuja. Naistenlehtijutuista ei, aivan niin kuin sanoit, voi koskaan tietää, ovatko mainosrahat vaikuttaneet jutun sisältöön. On aika radikaalia sanoa, että asiakaslehdet ovat paskoja. Niidenhän ei ole tarkoituskaan olla puolueettomia. Eihän kukaan itke mainoksienkaan olevan paskoja (näin yleisellä tasolla). Jos haluamme, että nykyinen talousjärjestelmä pysyy pystyssä, on vain hyvä, että yritykset pysyvät pystyssä ja asiakaslehdethän tukevat yritystoimintaa.

Comments are closed.