Mitä halusin sanoa ruuasta Riku Rantalan ilmasto-ohjelmassa?

Tänään 30. marraskuuta Neloselta lähetetään Riku Rantala & Sata kysymystä ilmastosta -ohjelman ruokajakso. Olin siinä mukana fiksujen ja mukavien Saara Kankaanrinnan (Baltic Sea Action Group) ja Juha-Matti Katajajuuren (Luke) kanssa.

Mutta koska viestintä on tunnetusti vaikeaa, niin varmasti osittain höpöttelin tarpeettomia ja samalla unohdin sanoa jotain oleellista. Siksi siis blogimuodossa tiivistys siitä, mitä haluan ruokavalinnoista viestiä.

  1. Oleellisinta ilmaston ja myös luonnon monimuotoisuuden kannalta on, että keskivertosuomalainen vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Tämä tarkoittaa erityisesti lihaa, sillä lihatuotteet muodostavat 45 prosenttia ilmastopäästöistä (Ruokamimini 2019). Suurimman ilmastovaikutuksen aiheuttaa naudanliha, mutta myös muusta lihankulutuksesta suomalaisten on syytä vähentää: possua ja broileria käytetään enemmän kuin nautaa. Moni syö liikaa etenkin punaista lihaa myös terveytensä kannalta.
  2. Myös maitotuotteilla on merkittävä rooli, sillä niiden osuus ruokavalion ilmastopäästöistä on 20 prosenttia. Erityisesti ns. kovilla juustoilla on korkea hiilijalanjälki. Suomalaiset syövät juustoa tällä hetkellä noin 25 kiloa vuodessa ja kasvu on ollut selvää parin viimeisen vuosikymmenen aikana: vuonna 2000 juustoa kulutettiin 16,5 kiloa. Lihaa ei siis pidä vaihtaa juustoon, vaan kasvipohjaisiin tuotteisiin tai vastuulliseen kalaan (villit lähikalat, kuten silakat ja särkikalat, tosi jees!).
  3. Ruokavalioratkaisuissa kyse on siis ennen kaikkea proteiinista. Finravinto-tutkimuksen mukaan noin 20 prosenttia suomalaisista sai proteiinia yli tarpeen. Proteiinin puutetta saattaa olla lähinnä vanhuksilla. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi lihan ja maitotuotteet minimoineen kannattaisi uhrata ajatuksia sille, miten koostaa ruokavalionsa proteiinit, mutta se kyllä onnistuu. Sen sijaan hiilihydraatteja ja kuitua saa liian vähän 70 prosenttia.
  4. Toisin kuin usein ajatellaan, myös vilja on suomalaisille yksi proteiinilähde. Palkokasvien ja viljojen lisääminen ruokavalioon paitsi lisäisi ympäristöystävällisyyttä, myös parantaisi keskivertosuomalaisen ravitsemuksen laatua.
  5. Ylipäätään ratkaisevaa on kokonaisruokavalio. Kun puhutaan yksittäisten tuotteiden vertailusta, tyyliin pasta vs. peruna tai tuontitomaatti vs. kotimainen tomaatti, pitäisi mielestäni aina muistuttaa kasvipainotteisuuden merkityksestä kokonaisuuden kannalta. Sillä on paljon enemmän väliä, mitä tomaatin, perunan tai pastan ohella syö: lihapihvin vai soijanakin?
  6. Pakkauksilla ja kuljetuksilla on kotien ruokavalinnoissa suhteellisen pieni merkitys. Pakkauksen merkitys elintarvikkeen ilmastopäästöihin on yleensä noin 0,5 – 2 prosenttia (poikkeuksena juomat). Kuljetusten osuus on noin viisi prosenttia. Alkutuotanto aiheuttaa ilmastopäästöistä noin 60 prosenttia. Säilytys, prosessit ja kauppa muodostavat yhdessä loput noin 30 prosenttia.
  7. Hävikistä puhutaan paljon. Kotitalouksien hävikin osuus ruokavalion ilmastopäästöistä on kuitenkin vain neljä prosenttia (Ruokaminimi 2019). Eli vaikka kotitaloudet puolittaisivat ruokahävikin, ilmastovaikutus olisi vain kaksi prosenttia. Suurempaan vaikutukseen päästään jo esimerkiksi vaihtamalla yksi liha-ateria viikossa silakkaan, särkeen tai palkokasveihin. Hävikillä toki on silti merkitystä ja se kannattaa minimoida, mutta sen merkitystä ei pitäisi liioitella. Paljon tärkeämpää on ruokavalion kasvipainotteisuus. Globaalilla tasolla hävikki on kuitenkin erilainen kysymys. (Kahvihävikistä tosin olen paasannut, sillä kahvi on yksi suomalaisen kulutuksen ongelmatuotteista viljelyn monimuotoisuusvaikutusten vuoksi.)
  8. Ilmastovaikutus on tietysti vain yksi osa ruokavalion vastuullisuudessa. Usein se kuitenkin kulkee käsikädessä myös monimuotoisuusvaikutusten kanssa. Ympäristönäkökulmia ovat myös veden käyttö tai rehevöitymisvaikutukset.
  9. Tietysti myös esimerkiksi eettiset kysymykset, kuten työntekijöiden asema ruokaketjussa ja eläinten hyvinvointi, tuovat omaa lisävaikutustaan. Tässä ohjelmassa näkökulma oli kuitenkin ilmastovaikutuksissa. Eettisissä kysymyksissä olisi paljon pohdittavaa.
  10. Suomalaisesta eläintuotannosta keskusteltaessa päädytään yleensä puhumaan naudoista. Onhan nurmi yleisin pellonkäyttötapa (noin kolmannen viljelypinta-alasta, ja huom, nurmi on eria asia kuin laidun). Karjatalous puhuukin mielellään nurmen viljelyn eduista, mutta yleensä ei mainitse, että lypsylehmiemme ravinnosta iso osa on myös viljaa. Lehmät syövät selvästi enemmän viljakiloja kuin muut tuotantoeläimet (tai me ihmiset, elintarvikekäyttöön menee noin 12 % viljasadosta, päälle tulee toki ohran mallaskäyttö). Lehmien ravitsemukseen käytetään myös mm. runsaasti tuontirapsia, ja perustuotannossa käytetään vasikkarehuissa myös kookos- ja palmurasvoja. Naudoilla voisi kuitenkin olla suurempi rooli monimuotoisuuden ylläpitäjinä luonnonlaitumilla. Tähän tarvittaisiin kuitenkin vain pieni osa nykyisestä nautakarjasta. Broilereista ja sioista ei ole laidunnushyötyä.
    (Lisää nautanäkemyksiä WWF:n sivuilla olevista teksteistäni: väitteitä nautakarjatuonnosta sekä näkökulmateksti laidunnukseen.)
  11. Nurmea käytetään toistaiseksi vain naudanrehuksi. Sen käyttöä yksimahaisten eli esimerkiksi sikojen rehuksi on kuitenkin jo tutkittu Suomessa. Jos nurmea voidaan hyödyntää sioille, niin kyllä siitä ihmisillekin voitaisiin tuottaa ravintoa.
  12. Ja taas: toki oleellista on lihantuotannon vähentäminen, jotta lihantuotannosta vapautuu peltopinta-alaa ja voidaan tuottaa ruokaa globaalisti kasvavalle väestölle muuttuvien viljelyolosuhteiden maailmassa (globaali ruokaturva!). Eläintuotantoon käytetään valtaosa maailman viljelypinta-alasta: tutkimuksen mukaan liha, maitotuotteet, kananmunat ja vesiviljely käyttävät 83 prosenttia maapinta-alasta, mutta ne tuottavat vain 37 prosenttia proteiinista ja 18 prosenttia kaloreista. Myös Suomessa eläintuotannon vähennys vapauttaisi peltopinta-alaa, jonka ansiosta voitaisiin mm. ehkä paremmin miettiä, mitä tehdä maataloutemme yhdelle merkittävälle ilmasto-ongelmalle, turvepelloille. Niiden osuus on vain kymmenisen prosenttia peltopinta-alasta, mutta niiden osuus kaikista maatalouden päästöistä on 50 prosenttia. Tämä tarkoittaisi myös suomalaisen kulutuksen ympäristövaikutusten vähenemistä globaalisti: eläintuotantoketjuumme tulee erilaisia raaka-aineita eri puolilta maailmaa.
  13. Tällä hetkellä on tietysti hyvä muistaa se, että globaalilla tasolla nykyinen lihantuotanto on merkittävä tekijä pandemioiden lisääjänä.
  14. Myös hintakysymys on yksi tekijä. Liha, maito ja juusto ovat liian halpoja suhteessa siihen, millaisia ekologisia ja eettisiä vaikutuksia niiden tuotannolla on. Poliittisen päätöksenteon pitäisi vaikuttaa tähän hinnanmuodostukseen, ja tämä taas kytkeytyy maataloustukiin, verotukseen jne.

Siinä nyt muutama näkökulma. Keskustelu jatkuu ja tieto kasvaa, mutta omalla lautasellaan muutoksen voi aloittaa heti. Lihasta tai juustosta ei tarvitse luopua kokonaan, eikä edes punaviinistä, mutta valitaan arkeen enemmän palkokasveja ja viljatuotteita sekä erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Tagged: Tags

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *