Antibioottiresistenssi (bakteeri kykenee vastustamaan antibioottia eli tulee sille resistentiksi, jolloin kyseistä antibioottia ei voi enää käyttää tämän bakteerin aiheuttamien infektioiden hoidossa) on viime vuosina aina välillä saanut näkyvyyttä. Silti tuntuu, ettei sen taustoja ja merkitystä vielä silti oikein ymmärretä. Niinpä tartuin innolla infektiosairauksien dosentin ja apulaisylilääkäri Reetta Huttusen ja toimittajan ja tietokirjailijan Salla Nazarenkon kirjaan Miten käy ihmisen ilman antibiootteja (Into 2021).
Kirja olikin oikein hyvä perusteos. Se kertoo, miksi ja miten antibiootteja on kehitetty, mihin niitä käytetään, mitkä ovat antibioottiresistenssin vaikutukset, mikä on esimerkiksi MRSA ja mitä tarvittaisiin siihen, etteivät antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit lisääntyisi.
“Antibioottiresistenssin syntyyn vaikuttavat tekijät eivät ole yksinkertaisia eikä niihin löydy yksinkertaista ratkaisua. Kyse on ihmislääkinnan lisäksi eläinten kasvattamisesta, maatalouden tarpeista, kalataloudesta ja maanviljelyksestä yhdistettynä pienen ja keskisuuren tulotason maiden väestönkasvuun ja lopulta maailmantalouteen. Ongelman ratkaisutkaan eivät ole yksinkertaisia.”
Maailman antibioottimyynnistä yli 70 prosenttia suuntautuu edelleen eläinten kasvatukseen (toki antibioottien käytön tilastointikin on monissa maissa vielä heikkoa). Koska lihan- ja kalantuotanto kasvaa, kasvaa valitettavasti myös antibioottien käyttö. Kirjoittajat toteavatkin, että “Ruoantarpeeseen liittyviin ilmiöihin vaikuttaminen tulee olemaan tärkein ja vaikein osuus mailmanlaajuisessa antibioottiresistenssin ehkäisyssä”.
Myös vesissä tapahtuvaan eläintuotantoon pitää kiinnittää huomiota
Usein eläintuotannon antibioottien käytöstä puhuttaessa keskitytään nautoihin, sikoihin ja siipikarjaan, mutta kirja nosta erinomaisesti esiin vedessä tapahtuvan tuotannon riskit. Kun vedet lämpenevät ilmastokriisin myötä, ennakoidaan kalojen tartuntatautien kasvavan. Teollisemman kalantuotannon kasvu lisää myös antibioottien käyttöä. “Lisäksi vesistöjen roolia antibiooteille vastustuskykyisten bakteereiden hautomoina lisäävät myös sairaaloiden, maatilojen ja muiden laitosten jätevesipäästöt”, kirjassa todetaan.
Kasvatetun kalan syömisen lisääminen voisi siis aiheuttaa merkittäviä ongelmia, vaikka kalankasvatuksella voitaisiinkin ehkä tuottaa joillain mittareilla tehokkaasti eläinproteiinia.
On siis selvää, että kasvipainotteinen ruokavalio on järkiteko myös antibioottiresistenssin kannalta. Kirja kertoo tutut jutut siitä, miten Suomessa eläintuotannossa antibioottien käyttö ei ole samanlaista kuin monessa muussa maassa, mutta samalla tuodaan esiin, että eläintuotanto on erittäin ratkaiseva tekijä antibioottiresistenssissa. Globaalisti esimerkiksi sikojen ja kanojen antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat huomattavasssa kasvussa. Lisäksi uhkaavista tartuntataudeista valtaosa on lähtöisin eläimistä. Kirjassa todetaan, ettei Suomi ole umpiosaareke, vaan esimerkiksi resistenssia kantavat, uudentyyppiset bakteerit voivat levitä tänne yllättäviäkin reittejä pitkin.
Eläintuotannon antibioottien käytöstä olisin kaivannut lisää tietoa
Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän siitä, miten antibiootteja käytetään eläimille ja kuinka paljon. Esimerkiksi Twitterissä Matti Saarni on useampaan kertaan kysellyt ja tuonut esiin tietoja suhteellisen runsaasta lääkityksen käytöstä, mutta hän ei ole saanut vastauksia tai ne ovat olleet ympäripyöreitä. Tuntuu siis siltä, ettei Suomessakaan antibioottien käyttö eläintuotannossa ole ihan niin selkeää ja ongelmatonta kuin yleensä kerrotaan, ja antibioottien käyttö on osalle eläimille yleistä (esim. “välikasvattamojen vasikoista 66 % lääkittiin vähintään kerran”, kertoo Tiina Kauppinen Helsingin yliopiston tutkimuksesta). Aiheesta on kuitenkin vaikea saada tietoa, joten olisi ollut hienoa, jos tätä puolta olisi kaiveltu kirjassa enemmän.
Kirjan pääpaino on kuitenkin ihmisten antibioottikäytössä, ja paljon sivuja saa esimerkiksi MRSA, jota tekstin myötä ymmärrän ihan uudella tavalla. Minulle täysin uusi juttu olivat fraagit, viruksia tappavat bakteerit, joista toivotaan yhtä apukeinoa selättämään taistelua antibioottiresistenssiä vastaan.
Kasvipohjainen ruokavalio vähentää antibioottiresistenssin riskiä
Kirjan lopussa on luku Mitä jokainen voi tehdä? “Antibioottiresistenssin torjunta tarkentuu mikrotasolla ihmiseen ja hänen valintoihinsa”, kirjoittajat aloittavat luvun. Ajattelin, että kohta tulee selkeä kehotus lihansyönnin vähentämiseen. Tätä ei kuitenkaan ollut, vaan lyhyt luku keskittyi mm. antibioottien käyttöön lääkärin ohjeiden mukaan, käyttämättömien lääkkeiden oikeoppiseen hävittämiseen, hygieniaan ja tippurin ehkäisyyn kondomeilla.
Mielestäni olisi ollut paikallaan nostaa teoissa esiin ruokavalinnat. Vai oliko oletuksena, että lukija hoksaa sen vaikutukset joka tapauksessa? Samalla tavalla kirja kertoi matkailun tuomia ongelmia antibioottiresistenssiin, mutta suoraa kehotusta matkailun vähentämiseen erityisesti riskialueille en muistaakseni kirjasta löytänyt. Minulle tämä viesti oli toki selvä ja vahvistaa käsitykstäni siitä, miten tärkeää globaalin eläintuotannon vähentäminen on sekä ympäristölle että ihmisterveydelle. Eikä kirja myöskään todellakaan lisää intoa lähteä matkailemaan kovin kauas Suomesta.
