Olen elämäni ensimmäistä kertaa mukana lukupiirissä, ja aloitimme toiminnan lukemalla Rachel Cuskin trilogiaa. Olin lukenut Ääriviivat ja Siirtymän jo joskus aiemmin, mutta enhän minä niistä juuri mitään muistanut, joten mieluusti luin uudelleen.
Kirjapiirimme totesi mm. sen, että Cuskilla on paljon kohtia, jotka sopivat lainattaviksi. Itse otin Ääriviivoista talteen tämän:
“On kiinnostavaa, miten innokkaasti ihmiset usuttavat tekemään sellaista, mitä eivät itse ikimaailmassa tekisi, miten kärkkäästi he ajavat toista kohti tuhoa: jopa kaikkein hyväsydämisimmät, kaikkein rakastavimmat ihmiset ajattelevat harvemmin vilpittömästi toisen etua, sillä yleensä he antavat neuvoja omasta turvallisemmasta elämästään käsin, vankeudesta, jossa pako ei ole realistinen ajatus vaan satunnainen haave. Kenties, hän sanoi, olemme kaikki kuin eläintarhan eläimiä, ja kun näemme että yksi on päässyt pois aitauksesta, kannustamme täyttä kurkkua häntä juoksemaan, vaikka lopputulos onkin, että hän eksyy.”
Tämähän näkyy mielestäni vaikkapa some-keskusteluissa, jos joku pohtii ryhtymistä yksinyrittäjäksi, heittäytymistä täysipäiväiseksi kuvataiteilijaksi tai kirjailijaksi, lähtemistä vuodeksi reissuun pakettiautolla, väitöskirjan tekemistä tai jotain vastaavaa.
Kommenttikenttä täyttyy kannustavista viesteistä, joissa kehotetaan tarttumaan mahdollisuuteen. Kai ajattelemme, että niin kuuluu tehdä: pitää innostaa toista kohti uutta hyppyä.
Ja kuten kirjapiirissämme todettiin, niin voimme närkästyä, jos joku sitten toppuuttelee ja kommentoi, että ei välttämättä ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Että miten se nyt tuolla tavalla pilaa kurkottelua kohti uutta!
Hyppy ponnahduslaudalta SNLL:n järjestämällä virkistysleirillä Muhoksen Halolassa 21.7.–1.8.1933.