Kuluttajaviranomaiset ja muut kuluttajatahot sosiaalisen median matkassa

Olin eilen alustamassa sosiaalisesta mediasta pohjoismaisen kuluttajaverkoston kokouksessa (”konsumentnätverksmötet”). Paikalla oli siis mm. kuluttajaviranomaisia eri Pohjoismaista. Oma alustusaiheeni oli kovin laaja, eikä puolessa tunnissa kovin syvälle ehdi perehtyä kuluttajien ja sosiaalisen median nykytilaan ja tulevaisuuteen. Viranomaisten kannalta ymmärrettävästi on tärkeää hahmottaa, millaisia muutoksia sosiaalinen media tuo, jotta voidaan arvioida esimerkiksi nykyisen lainsäädännön riittävyyttä. Eilisen tapaamisen … Continue reading "Kuluttajaviranomaiset ja muut kuluttajatahot sosiaalisen median matkassa"

Taiteilija voi käyttää nettikuvia teostensa raaka-aineena ilman tekijänoikeusongelmia

Laitat kuvan nettiin. Muutaman vuoden kuluttua huomaat, että joku taiteilija on hyödyntänyt kuvaasi teoksessaan kysymättä sinulta siihen lupaa. Onko taiteilijan toiminta oikein esimerkiksi tekijänoikeuslain nojalla (joka siis yleisesti vaatii esim. luvan kysymisen tai sitaattioikeuden nojalla tehdyn lainauksen, jos käyttää toisen kuvia, tekstejä tai muuta tuotantoa)? Yleisesti ottaen taiteilija saa käyttää toisten kuvia teosten luomiseen. Se … Continue reading "Taiteilija voi käyttää nettikuvia teostensa raaka-aineena ilman tekijänoikeusongelmia"

Yli-innovaatioaktivistin into, unelmat ja toimeen tarttuminen rapisutti kyynisyyden

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun. – – – Kyynisen on helppo tuhahtaa tittelille yli-innovaatioaktivisti. Mutta kyynisyys rapisi heti, kun tittelin omistaja aloitti esityksensä: ei vain voinut olla tykkäämättä tästä Aalto-yliopiston tyypistä, joka hehkui intoa, esitti hyviä … Continue reading "Yli-innovaatioaktivistin into, unelmat ja toimeen tarttuminen rapisutti kyynisyyden"

Maine rakentuu tunteista ja vahvimmin asiakaskohtaamisissa

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun. – – – Kokemusteni mukaan omassa mielessäni hyvä maine on mm. Kanniston leipomolla, kahvila Crustumilla ja Fredan torin kahvila Suksiilla. Nämä pienemmät, kotini läheisyydessä Helsingin Punavuoressa sijaitsevat yritykset ovat lähipäivinä ilahduttaneet … Continue reading "Maine rakentuu tunteista ja vahvimmin asiakaskohtaamisissa"

Journalismikin rajaa designin kulttuuriosastolle

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun. – – – Design on isompi asia kuin mitä arjessa usein ajatellaan, totesi Ylen Atte Jääskeläinen Elonmerkin paneelikeskustelussa. Tähän on tietysti kaikkien helppo nyökytellä. Mitä design sitten todella voi tarkoittaa Ylen … Continue reading "Journalismikin rajaa designin kulttuuriosastolle"

Usein kannattaa ajatella uusiksi myös vastuullisuusviestinnässä

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. – – – “Ei ole haitaksi ajatella uudella tavalla. Onpahan ainakin monipuolisemmin väärässä.” Jotain tällaista muistaakseni on joku itseäni nokkelampi sanonut. Stora Enson uudelleenajattelussa ei oikeastaan ollut kyse niin vahvasta muutoksesta yrityksessä, eikä ainakaan siitä, että oltaisiin monipuolisemmin väärässä. Kyse oli enemmänkin … Continue reading "Usein kannattaa ajatella uusiksi myös vastuullisuusviestinnässä"

Dropbox ja muita kuluttajakansalaisen sydämeen sukeltavia ratkaisuja

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. – – – Kuluttaja-asenne leviää työelämään, sanoivat Mika Pantzar ja Ilkka Halava EVA:lle tekemässään raportissaan viime vuonna. Sen vahvisti osaltaan myös Christian Lindholm: kun totumme käyttämään hyvin suunniteltuja ja helppokäyttöisiä järjestelmiä kotona, niin vaadimme niitä työhönkin. Jos et vielä ole kokeillut Dropboxia, … Continue reading "Dropbox ja muita kuluttajakansalaisen sydämeen sukeltavia ratkaisuja"

Löytäisinkö sisäisen taiteilijani? Tai edes muotibloggaajan?

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Teksteistä löytyy RSS-syötettä koottuna (kiitos Hanna!). – – – Muotoilija on taiteilija, ja taiteilijalla on sisäänrakennettu kyky nähdä tulevaisuuteen. Lisäksi muotoilijaa ja taiteilijaa yhdistää tavoite tehdä jotakin sellaista, jota ei aiemmin ole ollut olemassa. Näin sanoi dekaani Helena Hyvönen Elonmerkki-tapahtumassa tänään. Jos … Continue reading "Löytäisinkö sisäisen taiteilijani? Tai edes muotibloggaajan?"

Liveblogivirtaa Elonmerkistä 13 muun kirjoittajan kanssa

Viime vuonna toimin Elonmerkki-tapahtuman twitteröijänä (kirjoitukseni aiheesta). Tänä vuonna osallistumismuotona on blogi: Elonmerkkiin haettiin blogiaktiiveja mukaan, ja pitihän minun tietysti pistää oma hakemukseni. Tapahtuman blogiteksteistä koostetaan kirja, jonka tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen. Eli siis ensi viikon torstaina, 25. elokuuta, istun muiden kolmentoista kanssa kirjaamassa ylös, mitä Elonmerkissä puhutaan ja koetaan. Odotan innolla sekä tapahtumaa, jossa on … Continue reading "Liveblogivirtaa Elonmerkistä 13 muun kirjoittajan kanssa"

Miten toimisin, jos vielä toiste muuttaisin ulkomaille?

Palasin puolivuotisesta Sveitsi-oleskelusta Suomeen kesäkuun lopulla. Näin jälkijättöisesti taitaa olla hyvä kirjata muutama ajatus siitä, miten ulkomailla asuminen vaikutti mm. työntekoon ja mitä kannattaisi huomioida, jos vielä joskus toiste saan vastaavan mahdollisuuden. 1. Paikallisen kielen osaaminen auttaa paljon. Tämä ei varmasti ole mikään yllätys, mutta yllättävän paljon iloa oli ruostuneesta saksastani. Ei sillä tosin voinut … Continue reading "Miten toimisin, jos vielä toiste muuttaisin ulkomaille?"