Kirjani Syötkö väärennettyä ruokaa? ilmestyy tammikuussa

Vuosi sitten päätin panostaa siihen, että jo pitkään päässäni muhinut idea päätyisi kirjaksi asti. Niinpä vuodenvaihteessa ilmestyy seuraava, neljäs tietokirjani Syötkö väärennettyä ruokaa? Elintarvikepetokset meillä ja muualla (kustantajana Into). Kiinnostuin aiheesta vuosia sitten, kun silloisen työni vuoksi perehdyin hunajaväärennöksiin. Hunaja on yksi maailman väärennetyimmistä elintarvikkeista, ja sitä voidaan väärentää lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi niin, että alkuperätiedot ilmoitetaan … Continue reading "Kirjani Syötkö väärennettyä ruokaa? ilmestyy tammikuussa"

Digideiteillä-kirja ilmestyy elokuussa

Olin vielä alkusyksystä sitä mieltä, että en jaksa tai ehdi kirjoittaa uutta tietokirjaa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Loppuvuodesta saatu idea johti kustannussopimukseen Otavan kanssa, ja joulusta lähtien olen käyttänyt aikaa digideittailun maailmaan perehtymiseen ja aiheesta kirjoittamiseen. Nyt Digideiteillä-kirjan tekstit on kirjoitettu, ja kaupoissa kirjan sen pitäisi olla elokuussa. Tämänkin kirjan kirjoittaminen on ollut tietysti mahdollisuus … Continue reading "Digideiteillä-kirja ilmestyy elokuussa"

Onneksi tietokirja ei vaadi mielikuvitusta

Lapsena haaveilin kirjailijan ammatista. Haaveilin myös kirjastonhoitajan työstä. Vähän vanhempana hautasin molemmat haaveet: totesin, ettei mielikuvitukseni riitä kirjojen kirjoittamiseen, eikä kirjastopestikään enää tuntunut niin hienolta. Nyt olen kuitenkin julkaissut toisen tietokirjan. Tämän viimeisemmän, Ruokamysteerit, tein yhdessä ystäväni Leena Putkosen kanssa. Tietokirja on mielestäni monin tavoin helpompi tuotos kuin kaunokirja: tarvitaan vain hyvä idea, mielikuvitusta ei … Continue reading "Onneksi tietokirja ei vaadi mielikuvitusta"

Ruokamysteerit-projektimme starttasi netissä

Olen suunnilleen koko 2000-luvun ajan seurannut ruokaan liittyvää keskustelua, sen vellomista ja muutoksia. Kun vuosituhannen tuotteessa vähärasvaisuus oli iso asia, niin nyt hehkutetaan proteiinipitoisuuksia. Vuosien aikana on nähty mm. lähiruoan nousu, keskustelua ruoan hiilijalanjälkimerkkinnästä, ja hortoilun into. Keskustelu eläintuotannon eettisyydestä on ollut voimakasta, samoin on pohdittu hupenevia kalakantoja ja mietitty, saadaanko hyönteisistä tulevaisuuden proteiinilähde. Tästä kaikesta … Continue reading "Ruokamysteerit-projektimme starttasi netissä"

Iik, kemikaaleja! Mitään en ymmärrä, mutta pahalta kuulostaa!

Silicon ja silicone, mitä ne tarkoittavat ja onko niillä jotain eroa? Tämä kysymys heitettiin yleisölle eilen Journalistiliiton, Suomalaisten Kemistien Seuran ja Helsingin yliopiston kemian laitoksen järjestämässä koulutuksessa. Paikalla oli joukko toimittajia, ja täytyy myöntää, että minä kuuluin niihin, joka ei olisi osannut eroa kertoa noin vaan. Tavallaan lohdullista, mutta osittain toimittajien ammattikunnan kannalta myös kiusallista, oli kuulla, … Continue reading "Iik, kemikaaleja! Mitään en ymmärrä, mutta pahalta kuulostaa!"

Nuoruuden fanitus, hunaja ja Heikki Salo

Nuoruudessani, parikymmentä vuotta sitten, kuuntelin illat pitkät Miljoonasadetta, toki muutaman muun bändin ohella. Osasin monista lauluista sanoja ulkoa ja hoilotin mukana: ”Sä oot made in taivas beibi, sä oot pullo hunajaa Huomenna on päivä uus ja tänään juhlitaan” Enpä osannut arvata, että joskus paljon myöhemmin pyytäisin Miljoonasateen Heikki Saloa puhumaan mehiläishoitajien tilaisuuteen. Viime syksynä huomasin Salon … Continue reading "Nuoruuden fanitus, hunaja ja Heikki Salo"

Kirjan kirjoittaminen ja virheiden pelko

Kulutin  kesälomaani paitsi lomaillen, myös tulevan Hunaja-kirjani viimeisten viilausten parissa. Kaikesta viilauksesta huolimatta on  lähes varmaa, että kirjaan jäi virhe tai useampia. Se hieman ahdistaa, vaikka olen ennenkin julkaissut tekstejä, joissa on virheitä. Mutta ne tekstit ovat olleet lehtijuttuja tai nettitekstejä. Mahdollisiin virheisiin on voinut suhtautua kevyemmin: lehtijutuista voi tehdä oikaisun ja nettitekstiin korjauksen. Kirja on eri … Continue reading "Kirjan kirjoittaminen ja virheiden pelko"

HS:n toimittaja teki virheen, jota ei halunnut korjata

Tekstin loppuun on tehty päivitys 22.5.  Tiedättehän Journalistin ohjeet? Kuten ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”, ”Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu” ja ”Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa … Continue reading "HS:n toimittaja teki virheen, jota ei halunnut korjata"

Sanomalehtijutuista syntyy tussattua nettirunoutta

Pari viikkoa sitten päädyin linkkien kautta Newspaper Blackout -sivustolle. Innostuin ideasta: sanomalehdistä pätkiä, joista tussaamalla oli tehty runoja. Suunnilleen samantien kokeilin tehdä ensimmäisen oman runoiluni. Sitten piti tietysti perustaa Sanomalehtiruno-blogi: alustaksi otin Tumblr:n, jota en ole koskaan ennen käyttänyt (Newspaper Blackout toimii samalla alustalla). Nyt olen julkaissut jo useamman runon. Joskus tussailu sujuu helposti, mutta … Continue reading "Sanomalehtijutuista syntyy tussattua nettirunoutta"

Kotoilua maistelemassa

Huili-lehdessä 5/2011 julkaistu kolumnini. Kiitos Facebook-tovereille, jotka jakoivat ajatuksiaan aiheesta silloin kun kolumnia suunnittelin! Viime kuukausina ei ole voinut välttyä kotoilulta. Siis tuolta termiltä, jonka mukaan puuhastellaan kotona: leivotaan sämpylöitä, askarrellaan nimikyltit wc-pyyhkeisiin, kasvatetaan minitomaatit, askarrellaan sisustustyynyihin koristekukkaset ja säilötään omenasosetta. Jostain syystä kotoilun hehkutus tuntuu minusta hieman häiritsevältä. Kotoiluvastaisuudesani lienee ripaus ärsytystä siitä, miten … Continue reading "Kotoilua maistelemassa"