Liveraportointi tuo tapahtumaan taustakanavan

Toimin Inforin järjestämässä Elonmerkki-tapahtumassa 26. elokuuta palkattuna Twitter-raportoijana: naputtelin päivän mittaan noita alle 140 merkin mittaisia merkkejä verkkoon niin paikalla olleiden kuin tapahtumaa etänä seuranneiden tietoon. Koska liveraportoinnista on minulta kyselty jonkin verran, niin kirjoittelin aiheesta näkemyksiäni erityisesti Elonmerkin pohjalta. Kyselin myös Inforin Hanna Reinikaiselta hieman taustoja ja ajatuksia. Miksi liveraportointia? Inforin Hanna Reinikainen totesi, … Continue reading "Liveraportointi tuo tapahtumaan taustakanavan"

Minä, muut, intohimo, jakaminen, tekeminen ja onni

“Ei se tee onnelliseksi, mitä omistat, vaan millaisia verkostoja sinulla on, kuinka toimit muiden kanssa ja mitä teet intohimolla ” tuntuu olevan tiivistys siitä, mitä viime aikoina olen pohtinut ja mihin olen törmännyt. Näitä käsitteli esimerkiksi Jody Turner SubTV:n aamiaistilaisuudessa perjantaina (M&M:ssa Jani Niipolan juttu). Turner paitsi esiintyi hyvin, niin onnistui innostamaan ainakin minua. Yrittäjyys, … Continue reading "Minä, muut, intohimo, jakaminen, tekeminen ja onni"

Perjantaivideoita ja nettihupailua

Työhuonetoveri Ollin kanssa olemme aloittaneet Perjantaivideot-nimellä kulkevien videopätkien teon ja julkistamisen. Ideana on, että kuvaamme ainakin silloin tällöin perjantaisin tuotoksen, joka editoidaan ja laitetaan nettiin. Olli on tässä puuhassa paljon minua kokeneempi ja taitavampi, joten näiden videopätkien avulla hän ylläpitää taitoaan ja opettaa minua. Suomalaisille markkinointipäättäjille tehdyn kyselyn mukaan nettivideot ovat ensi vuoden hitti (“Tulosten … Continue reading "Perjantaivideoita ja nettihupailua"

Kohtuullistettu, mutta silti kiireinen joutilas

Minähän olen pyrkinyt kohti joutilaampaa elämää. Aina se ei ole niin yksinkertaista, sillä huomaan suostuvani mukaan mitä erilaisimpiin kiinnostavimpiin menoihin ja toimintoihin. Eli vaikka varsinainen työ ei vie elämässä 37,5 tuntia viikossa, niin muu puuhastelu saattaa napata enemmänkin kuin hetkiä. Nautin kuitenkin suuresti siitä, että saan tehdä paljon kiinnostavia asioita (niin työn kuin vapaa-ajan puitteissa … Continue reading "Kohtuullistettu, mutta silti kiireinen joutilas"

Tekijät, kuluttajat, oikeudet ja hämärtyvät rajat

Miten tulevaisuudessa sisällöt liikkuvat? Mitä kuluttajat niistä maksavat ja miten? Kuinka tekijät saavat osansa myynneistä ja miten paljon? Mikä on laillista, mikä piratismia, mikä harmaata aluetta? Näitä kysymyksiä on viime aikoina pohdittu paljon. Esimerkiksi Spotify on muuttanut minunkin musiikinkuunteluani. Mutta silti tekijänoikeuskeskustelu on jäänyt jotenkin vaikeaselkoiseksi. Tänään istuin iltapäivällä Teoston ja Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan järjestämässä … Continue reading "Tekijät, kuluttajat, oikeudet ja hämärtyvät rajat"

Voisitko kiteyttää identiteettisi muutamaan sanaan?

Kirjoittaja. Ainainen (elämän)opiskelija. Kuluttaja-aktiivi. Tytär. Sisko. Ystävä. Ja mitä muuta identiteettiini voisin sisällyttää? Merete Mazzarellan Tähtien väliset viivat – Esseitä identiteetistä -kirja pisti pohtimaan jälleen kerran sitä, miten itseni määrittelen. Kun pari kuukautta sitten luin kirjan, kyselin myös muutamilta ystäviltä, miten he näkevät identiteettinsä. Mazzarella oli kysynyt samaa ja pyytänyt tuttaviaan kertomaan identiteettinsä kolmella sanalla. … Continue reading "Voisitko kiteyttää identiteettisi muutamaan sanaan?"