Klassikkolukupiirissä viisastumassa

Huh, tänään onkin sitten ollut oikeasti opiskelupäivä! Istuin ensimmäisillä luennoillta (Tieteen filosofia -kurssi), luin päälle Jean Baudrillardin The Consumer Society -kirjaa ja sitten vielä illalla osallistuin klassikkolukupiiriin, jossa puhuttiin kyseisestä teoksesta. Tosin keskusteltiin paljon muustakin, ja oli todella kiva ilta. Kyseessä on siis vapaamuotoinen kuluttajaekonomian ja talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoista koostuva porukka, joka perehtyy alan … Continue reading "Klassikkolukupiirissä viisastumassa"

Blogien vaikutus kulutusvalintoihin

Olen saanut vinkin nykyisestä kampaajastani blogin kautta. Olen jättänyt testaamatta uutuus-colajuoman, koska olin blogista lukenut, ettei se kovin kummoiselta maistu. Olen rientänyt bändin keikalle saatuani tiedon blogista. Firefox-selaimen olemassaolon tiedostin aikoinaan blogien ansiosta. Monet hienot mainokset olen nähnyt blogien ansiosta. MP3-soittimista olen lukenut paljon, mutta silti en itse vielä ole omaa hankkinut. Oletettavasti vielä monet … Continue reading "Blogien vaikutus kulutusvalintoihin"

Kirjoittamisen kynnys kohoaa

Viikonloppuna olen lueskellut muutamia artikkeleita (esimerkiksi Mortensenin ja Walkerin "Blogging thoughts: personal publicatuin as on online research tool", PDF) ja ihmetellyt, miten taas on kynnys oikean tekstin tuottamiseen noussut. Kyllähän sitä näitä puolihuolimattomia blogikirjoituksia väsäilee, mutta jo ajatus siitä, että pitäisi laatia tieteellistyyppistä julkaistavaa, tuntuu yllättävän korkealta. Tietysti tiedän, että pitäisi vain aloittaa. Avata tekstinkäsittelyohjelma … Continue reading "Kirjoittamisen kynnys kohoaa"

Vähemmän tehokasta

Olisihan se hienoa, jos voisin kirjoittaa, että olen tänään opiskellut tehokkaasti. Mutta ehkä pääsen sen tekemään jonakin toisena päivänä! Mutta henkistä vahvistusta jatko-opinnoille kuitenkin sain. Iltaan kuului Kuluttajaekonomistit ja -teknologit Cotes ry:n syyskokous, ja olen kyseisessä pikkuyhdistyksessä tiedottajana. Taaskaan suuren suurta joukkoa ei ollut koolla, mutta jotenkin on silti todella mukavaa nähdä "oman alan" ihmisiä. … Continue reading "Vähemmän tehokasta"

Kuluttaja 2.0 -kolumni

En muistanut tätä aiemmin mainita, joten teen sen nyt: Muutama viikko sitten IT-viikossa julkaistu ja täällä mainitsemani Mika Pantzarin kolumni Kuluttaja 2.0 -aiheesta on luettavissa Kuluttajatutkimuskeskuksen sivuilla. Samoilla sivuilla on tietoa myös joulukuisesta Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus -seminaarista, johon osallistun.  

KTK:n seminaari joulukuussa

Tänään sähköpostiin napsahti kutsu joulukuiseen "Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus" -seminaariin (ja Karppaajakin oli tiedon tilaisuudesta kommentteihinikin laittanut, kiitos!). Tästä seminaarista Kuluttajatutkimuskeskuksen Petteri Repo vihjaisi minulle jo aiemmin ja jo silloin alustavasti kyseli halukkuuttani pitää esitelmä tilaisuudesssa. Kun hän tänään lähetti vielä erikseen sähköpostin ja tiedusteli asiaa, niin tietysti suostuin. Tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi … Continue reading "KTK:n seminaari joulukuussa"

Blogikehut oikeilla nimillä

Jenkkitutkimuksen (Viegas, F. B. 2005. Bloggers Expectations of Privacy and Accountability: An Initial Survey) mukaan seitsemän prosenttia tutkimukseen vastanneista vajaasta 500 blogaajasta ei koskaan ole kirjoittanut tuotteista tai yrityksistä. Eli lähes kaikki kirjoittavat tästä aihealueesta jotain edes silloin tällöin. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että kun yrityksistä kirjoitetaan, niin yleensä erityisesti positiivisissa kirjoituksissa mainitaan yrityksen/tuotteen oikea … Continue reading "Blogikehut oikeilla nimillä"

Samat aiheet pysyvät

Tämän päivän Hesarin 50 vuotta sitten -palstalla oli ote lehden silloisesta pääkirjoituksesta: "Korkeakouluopinnot edellyttävät lahjoja, sitkeyttä ja määrätietoisuutta, vievät runsaasti aikaa ja tulevat varsin kalliiksi. Siitä huolimatta ne eivät avaa läheskään aina taloudellisia mahdollisuuksia, jotka olisivat paremmat kuin ei-akateemisille urilla tarjoutuvat. Nuorten tulevaisuuttaan suunnittelevien ihmisen tulisi oppia suhtautumaan näihin tosiasioihin johdonmukaisesti. Suunnittelemattomuus ja epäonnistuminen uran … Continue reading "Samat aiheet pysyvät"

Tiedekahvila keskusteli tohtorikoulutuksesta

Kuuntelin tänään kotipuuhastelun ohessa Yle Radio 1:ltä Tiedekahvilan keskustelun tohtorikoulutuksesta (ohjelman voi kuunnella podcastina Ylen sivujen kautta). Keskustelijoina olivat professori Kalle Michelsen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, professori Jukka Paakki, väitöstutkija Tanja-Maria Ranta Helsingin yliopistosta ja Hannele Huhtala Työterveyslaitoksesta. Ei ohjelmassa mitään järin uutta tietoa aiheesta tullut, mutta ihan kiinnostavaa oli kuunnella esimerkiksi London School of Economicsista tohtoriksi … Continue reading "Tiedekahvila keskusteli tohtorikoulutuksesta"

Ongelmahiontaa ja aineistohaentaa

Tänään vietin aikaani yliopistolla: en minä kotikoneen ääressä osaa samalla tavalla näköjään keskittyä esimerkiksi tiedonhakuun, joten yliopistolla syntyy enemmän tulosta. Löysin useita kiinnostavia artikkeleita ja muutaman kirjankin lainasin. Lisäksi artikkeleiden arkistoimista ja jäsentelyä varten otin käyttöön RefWorksin. Pidän siitä, että pääsen selailemaan tietoja tallentamistani artikkeleista netin kautta, eli en ole sidottu tiettyyn tietokoneeseen jne. Koen … Continue reading "Ongelmahiontaa ja aineistohaentaa"