Glitterin koristamaa blogiporukkakehua

Eilen istuin kapakassa toverijoukon kanssa, wanhojen bloggaajien pikkujouluissa. Eivät nuo kemut enää kerää paikalle yhtä paljon porukkaa kuin joskus, mutta silti oli taas kiva tavata monia tuttuja ihmisiä. Vieläpä sellaisia, joiden seuraan on helppo solahtaa, vaikka edellisestä tapaamiskerrasta on pitkä aika.

Minulla ei ole esimerkiksi opiskeluaikaista kaveriporukkaa, jota näkisin. Blogiporukka sen sijaan on. Jaksan aina uudelleen hämmästyä siitä, että vuosina 2004–2009 olen tutustunut isoon määrään ihmisiä pelkästään siksi, että ryhdyin aikoinaan kirjoittamaan internetiin.

Joistakin on tullut läheisiä ystäviä, toisista kivoja kavereita, osasta hyvänpäiväntuttuja. Monelta heistä olen myös kysynyt neuvoja tai apua mitä erilaisimmissa tilanteissa, ja sitä apua olen aina myös saanut. Nykyisin tietysti viestit lentelevät Facebookissa ja muiden elämästä pysyy jollain lailla tietoisena Fb-virran myötä.

Eilisilta osoitti taas sen, miten mukavaa näiden ihmisten seurassa onkaan. Ilta oli glitterin koristamaa naurua ja väliin vakavampia keskusteluja eli mitä mainiointa olemista.

Kiitos teille.

Parhainta joulua kaikille.

 

”Hunajani on väärennettyä” -epäily oli esillä jo sata vuotta sitten

Ruuan alkuperä ja mahdolliset alkuperään liittyvät huijaukset ovat nykyisin esillä laajasti. Mutta mitään varsinaisesti uutta asiassa ei ole: eiköhän erilaisilla huijauksilla ole yritetty tehdä rahaa (tai parempia oravannahkoja) niin kauan, kuin se on ollut mahdollista.

Mutta pakko myöntää, että vuoden 1913 Kekri-lehden teksti mahdollisista väärennetyistä hunajista pysäytti. Siis sata vuotta sitten on jouduttu pohtimaan, onko ostettu hunaja aitoa vai ei.

Eipä ihme, että edelleen moni kuluttaja ottaa yhteyttä ja epäilee hunajaansa. Yleensä kuluttaja ajattelee, että hunajaan on lisätty kidesokeria, koska siinä on sokerimaisia möykkyjä. Tällöin kyseessä on kuitenkin hunajan normaali kiteytymisprosessi.

Kekri-lehden teksti kannustaa myös nykyiseen lähiruoka-ajatteluun: kun tuotteen ostaa suoraan tuottajalta, voi helposti selvittää, mitä oikeasti saa.

Enää ei onneksi tarvitse kysellä, kaipaako hunajan kauppa lain suojaa. Hunajalla, kuten monilla muilla elintarvikkeilla, on nykyisin omat asetuksensa ja vaatimuksensa. Myös erilaisten hunajaväärennösten selvittäminen on helpompaa kuin sata vuotta sitten. Nykyisin epäillään esimerkiksi sitä, että kiinalainen hunaja muuttuu matkalla vaikkapa maineikkaaksi Manuka-hunajaksi. Toinen huijaustapa on sotkea juoksevaan hunajaan muita ainesosia: aistinvaraisesti niitä on kuluttajan käytännössä mahdotonta erottaa.

Kekri oli siipikarjan, mehiläisten ja pikkukarjan hoitajien lehti. Ja taas historia toistaa itseään, sillä tiedän monta mehiläistarhaajaa, joilla on myös kotikanoja.

Kekri1913-väärennettyhunaja-2

Kuvan artikkeli: Kekri 1913, nro 3, s. 39

Hunaja on huipputuote mutta silti sokeria

Hunajakirjailijana olen viime aikoina antanut tavallista enemmän kommentteja hunajasta. Hyvhunaja-lapsi-AnnaAutioin usein toimittajat haluavat tietää hunajan terveellisyydestä. Toki vastaan heille, mutta toivoisin, että muut näkökulmat ja kaikki se kiinnostava, mitä hunajaan ja mehiläisiin liittyy, nousisivat paremmin esiin.

Nimittäin totuus on se, että hunaja on ennen kaikkea sokeria. Sokeria ei voi väittää terveystuotteeksi, oli se missä muodossa hyvänsä.

Ravitsemuksen näkökulmasta hunajan terveysominaisuus tavalliseen sokeriin verrattuna on se, että hunajasta saa saman makeuden vähemmällä kalorimäärällä.

Entsyymipuhe johtaa helposti harhaan

”No entä ne paljon puhutut entsyymit, eivätkös ne tee hunajasta terveellistä?”, kysytään.

Hunajan entsyymipuhe on mielestäni harhaanjohtavaa. Kuinka moni meistä maallikoista ymmärtää, mitä entsyymit edes todella ovat ja miten ne käyttäytyvät elimistössämme? Niinpä. En minä ainakaan ymmärrä.

Hunajan tuotannossa entsyymeillä on merkitystä siksi, että tiettyjen entsyymien kautta arvioidaan, onko hunajaa käsitelty ja varastoitu oikein. Toisaalta entsyymit ovat tärkeitä sen vuoksi, että mehiläiset saavat muutettua meden hunajaksi. Sen sijaan päivittäisen ravitsemuksemme laadun kannalta hunajan entsyymeillä ei nykytiedon valossa ole merkitystä.

Myös elimistömme tuottaa vaikka mitä entsyymejä, mutta eipä niillä juuri kukaan kehuskele. ”Hei, sain syljestäni tänäänkin amylaasia ja ohutsuolessani ahkeroi sakkaraasi!”

Hunajalla on toki tutkittuja terveysvaikutuksia, kuten haavojen hoito ja yskän lievitys, ja saattaa se helpottaa myös siitepölyallergioita.

Mutta arkinen hunajan käyttö ei hetkauta kokonaisravitsemusta. Hunajaa ei syödä kovin paljon kerralla, joten merkitys on siksikin vähäinen.

Tietysti olen kuullut juttuja heistä, jotka vakuuttavat, että hunajan syömisen aloitettuaan eivät ole koskaan esimerkiksi sairastaneet flunssaa. Tällaisia hunajan vaikutuksia on kuitenkin todella vaikeaa todistaa luotettavaksi. Ehkä henkilö on myös alkanut muuten syödä terveellisemmin ja pestä käsiään? Mutta mikäs siinä, jos uskoo hunajan olleen ratkaiseva tekijä. Eihän hunajasta normaalikäytössä ole mitään haittaa, ja hunaja on edullista verrattuna uskomattomilla terveysväitteillä myytyihin huuhaa-tuotteisiin.

Ravitsemustutkimus on aina vaikeaa: meihin vaikuttavat niin monet tekijät (esimerkiksi perimä tai unen laatu ja määrä), että vertailukelpoisen aineiston tuottaminen on erittäin haastavaa. Välillä kuitenkin näitä yritetään tehdä.

Elimistössä hunaja toimii kuten muutkin sokerit

Ystäväni linkitti yhdysvaltalaisuutisen, jonka otsikossa todetaan, että hunaja ei ole niin terveellistä kuin luulemme. Juttu kertoo tutkimuksesta, jossa  kahden viikon ajan koehenkilöt saivat jotakin makeuttajaa. Yksi näistä oli hunaja. Hunajaryhmän henkilöiden verenpaine, paino, kolesteroliarvot tai muut tekijät olivat samalla tasolla kuin muillakin. Nämä tulokset olivat jutun mukaan pettymys hunajateollisuudelle, joka oli osallistunut tutkimuksen rahoitukseen.

Mutta ei tuloksessa pitäisi olla mitään suurta yllätystä. Ei elimistömme erota, mistä lähteestä sokeri on peräisin.

Silti hunaja on tietysti mielestäni paras makeuttaja. Se on todella hyvää. Sen alkuperän saa selville. Sen tuotanto tuottaa hyötyjä ympäristölle. Se toimii erinomaisena maustajana monissa ruuissa. Mehiläiset ovat mahtavia.

Mutta en ole koskaan kuvitellut, että hunajan nauttiminen tekisi minun elämästäni terveellistä.

Kenties mehiläispesän muista tuotteista löytyy vielä jotain mullistavaa?

Toivon tietysti, että hunajasta löydetään joku elämää pidentävä tekijä. Sehän olisi minulle eduksi.

Samoin tietysti toivon, että mehiläispesän muista tuotteista, kuten propoliksesta, pergasta ja mehiläismyrkystä, saataisiin lisätutkimuksia. Niistä voisi löytyä hyvinkin kiinnostavia asioita: esimerkiksi tämä tarina siitä, miten mehiläismyrkky auttoi merkittävästi vakavaan Lymen tautiin eli borrelioosiin, on todella kiehtova.

Kuva: Anna Autio
Kuva on otettu Hunaja-kirjaan, ja tuo suloinen lapsi on tietysti oma poikani. Hän saa hunajaa usein ihan sellaisenaan, koska pitää hunajasta. Toki hunajaa käytetään kodissamme myös yskään ja tarpeen vaatiessa sipaisen sitä pieniin palovammoihin.

Asiantuntijan pitää osata heittäytyä Instagram-kuvaan

Nyt Hunaja-kirjani on myynnissä! Kirjan julkaiseminen tarkoittaa tietysti myös haastattelujen antamista ja tiedotustilaisuudessa patsastelua. Niinpä tiistaina suuntasin Sanomatalolle Groove FM:lle Minni Salmisen haastateltavaksi.

Mutta eihän nykymediassa riitä se, että asiantuntija kertoo siitä, mistä kuvittelee jotain vähän tietävänsä.  On myös osattava poseerata sosiaalisen median kuvia varten.

Ja sen taidon minä onneksi osaan. Olen jo niin tottunut tuijottelemaan omaa naamaani mitä erilaisimmissa kuvissa, että en epäröi, jos toimittaja haluaa ottaa kuvan.

Lisäksi olen oppinut, että toimittajia tavatessa kannattaa aina pitää mukana myös hunajapurkkia. Sillä saa kuviin mukaan myös asiaa pelkän oman naaman lisäksi.

 

Kuva: Minni Salminen
Kuva: Minni Salminen / Groove FM

 

Toisaalta mediahuomio kannattaa hyödyntää myös itse. Radiostudiossa myös haastateltava voi ottaa kuvan.

groove-fm2

 

Onko tämä sitten liikaa itsensä esiin tuomista sen sijaan, että asia saisi huomion? Ehkä. Mutta minä osaltani myyn tuotettani eli kirjaani. Minulle tämä on luonteva tapa toimia.

Tähän voi myös suhtautua pienellä feministisella otteella: jos ärsyttää, että media täyttyy nuorten ja nättien naisten tai setämiesten kuvista, niin pitää itse toimia niin, että siellä olisi myös keski-ikäistyviä naisia.

Mitä minä siellä Groove FM:llä sitten puhuin? Sen voi toki kuunnella netistä. Grooven nettisivuilta löytyy monta podcastia mehiläisviestijän höpinöistä.

 

Roundup-blogitekstini ilmoitettiin FB:lle herjaavana

Perjantaina kirjoitin töissä Hunajalla höystettyä -blogiin siitä, miten Helsingissä huoltoyhtiöden sekä puistoalueiden hoidon toimesta käytetään glyfosaattia sisältäviä rikkaruohojen torjunta-aineita. Näihin aineisiin kuuluu mm. Roundup.

Tänä aamuna yritin jakaa suoraa linkkiä tekstiini Facebookissa. Yllättäen se ei onnistunut:

”Warning: This Message Contains Blocked Content.
Your message couldn’t be sent because it includes content that other people on Facebook have reported as abusive.”

Eli tekstini oli ilmoitettu sellaiseksi, että se sisältää loukkaavaa tai herjaavaa sisältöä.

Jännää. Koskaan aiemmin tekstejäni ei ole tällä tavalla ilmoitettu, vaikka olen kirjoittanut mielestäni kriittisempiäkin tekstejä.

Eikä teksti mielestäni sisällä mitään sellaista, jota voisi pitää herjaavana. Yritysten kunniaa ei voi edes loukata. Tekstini raportoi mielestäni asiallisesti sekä glyfosaatin käyttöä että huoltoyhtiöiden toimintaa. Yhden yrityksen kerron nimeltä, koska he eivät vastanneet kyselyyni ja yhteydenottopyyntöihini, vaan vain löivät luuria korvaan.

En tiedä, miten voisin ilmaista Facebookille, että teksti ei sisällä herjauksia. Joukkovoimalla tuon ilmoituksen kumoaminen varmaan onnistuisi.

Mutta itse asian kannalta moinen herjausväite ei toki haittaa. Nyt tämä aihe leviää varmasti vielä laajemmin.

Kiinnostavaa olisi silti tietää, miksi Facebook totesi tekstini herjaavaksi, kun moni kokee, että paljon pahempia sisältöjä saa levittää Facebookissa vapaasti.

Päivitys klo 10.18:

Nyt suoran linkin jakaminen Facebookissa onnistuu. Jossain tapahtui siis jokin liikahdus!

Kirjan kirjoittaminen ja virheiden pelko

Kulutin  kesälomaani paitsi lomaillen, myös tulevan Hunaja-kirjani viimeisten viilausten parissa.
Kaikesta viilauksesta hkansiuolimatta on  lähes varmaa, että kirjaan jäi virhe tai useampia.

Se hieman ahdistaa, vaikka olen ennenkin julkaissut tekstejä, joissa on virheitä. Mutta ne tekstit ovat olleet lehtijuttuja tai nettitekstejä. Mahdollisiin virheisiin on voinut suhtautua kevyemmin: lehtijutuista voi tehdä oikaisun ja nettitekstiin korjauksen.

Kirja on eri asia. Sen virheitä ei noin vain kätevästi oikaista. Se jää hyllyihin ja sitä mahdollisesti käytetään lähteenä muualla.

Kun kyseessä on tietokirja, niin tietysti lukijalla on oikeus olettaa, että faktat on oikein eivätkä edes typerät kirjoitusvirheet häiritse lukemista.

Tosin kustannustoimittaja on tehnyt tekstin parissa hyvää työtä. Arvostan todella paljon sitä, että pitkästä aikaa joku kävi huolella läpi tekstini ja viilasi kömpelöitä lauseita ja outoja virkkeitä paremmiksi.

Eräs kaveri lohdutti, että kirjasta ei levitetä kymmenientuhansien painosta, joten virhe ei päädy niin monien silmien alle kuin vaikka Hesarin juttu. Ei lohduttanut, sillä kirja jää esimerkiksi kirjastoihin, joten ajan myötä sitä voi silmäillä iso joukko.

Toinen totesi, että aina on niitä, jotka tuntevat suurta riemua löytäessään muiden virheitä. Nyt minulla on mahdollisuus ilahduttaa heitä. Se ajatus hieman lämmittää.

Niitä kirjani mahdollisia virheitä pääsee etsimään elokuun viimeisellä viikolla, mikäli kirjan painossa ja jakelussa ei synny ongelmia.

Pistäkäähän siis viestejä, kun löydätte virheitä. Palkitsen teidät kiitoksin.

 

Kansi ja kannen kuva: Anna Autio
Annan ottamat kuvat ovat todella hienoja. Siksi voin luvata, että vaikka kirjasta löytyy virheitä, niin kuvat ovat upeita. 

Kuvaaja, taittaja, graafikko, toimittaja: opettele erottamaan mehiläinen, kimalainen ja ampiainen

Tänään työkaverini esitteli Kodin Kuvalehden Puutarhassa-julkaisun juttua hunajantuotannosta. Kiva juttu, paljon asiaa ja monta hyvää kuvaa.

Mutta jutun aloittavassa pääkuvassa oli valitettavan tutuksi tullut virhe. Kukassa pörräsi selvästi kimalainen eikä mehiläinen.

Ymmärrän, että teistä monista asia on mitätön. Pörriäinen kuin pörriäinen.

Mutta meille ötökkäihmisille ja tarhamehiläisten kanssa tavalla tai toisella toimiville tämä on merkittävä virhe. Sama kuin se, että porotaloudesta kertovassa jutussa olisi kuva hirvestä.

Erityisesti tällaisessa jutussa, jossa on erikseen kuvattu mehiläistarhaajaa ja mehiläisiä, on erityisen outoa, että pääkuvaan on valittu kimalainen. Kai siellä kuvauskeikalla pyöri mehiläisiä sen verran, että olisi saanut myös tarvittaessa mehiläislähikuvan?

 

kimalainenvaimehi

 

Usein pörriäisten kuvituskuvat menevät lehdissä väärin ilmeisesti siksi, että kuvat on tallennettu arkistoon väärillä nimillä. Kun juttuun haetaan järjestelmästä mehiläiskuvaa, niin eteen tulee monta kimalaista tai ampiaista. Niistä sitten joku napataan lehteen tai nettiin.

Siis kuvien kanssa toimiva: opettele tunnistamaan pörriäiset edes jollain tavalla. Silloin osaat sekä nimetä kuvat oikein että valita oikeat kuvat oikeaan paikkaan.

Esimerkiksi kesän loppupuolella oletettavasti tehdään taas juttuja siitä, miten ampiaiset tunkevat juomalaiseihin, ruokalautasille ja ovat kenties ärhäköitä. Eli olkaa tarkkoina ja laittakaa juttuihinne tällöin ampiaiskuva, kiitos!

HS:n toimittaja teki virheen, jota ei halunnut korjata

Tekstin loppuun on tehty päivitys 22.5. 

Tiedättehän Journalistin ohjeet? Kuten
”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”,
”Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu” ja
”Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.”

Minä havaitsin reilu viikko sitten Hesarin jutussa virheen.
Otsikko väitti, että  ”Tutkimus: Jogurtti, sitruuna ja hunaja auttavat heinänuhaan”. Kiinnostuin välittömästi, sillä työskentelenhän hunajan parissa. En vain löytänyt jutun sisällölle vahvistusta eli tutkimusta, jossa olisi todettu niin kuin otsikko väitti.

Tekstin väitteille ei löytynyt pohjaa

Jutussa lähteenä puhuttiin Vanderbiltin yliopiston tutkimuksesta, mutta mihinkään muuhun lähteeseen ei linkitetty eikä tutkimuksen nimeä kerrottu. Ryhdyin kaivelemaan asiaa netistä. En löytänyt tietoa vastaavasta tutkimuksesta.

Löysin kuitenkin Telegraphin jutun, joka varsin pitkälle vastasi Hesarin juttua. Lisäksi löysin tekstin, jossa kerrottiin Vanderbiltin yliopiston probiootteihin, kuten jogurtti ja kefir, liittyvästä tutkimuksesta. Kyseinen tutkimus mainittiin myös Telegraphin jutussa jogurtin kohdalla. Muiden elintarvikkeiden kohdalla Telegraph ei kertonut mitään tutkimuslähteitä.

Palautteeseen ei  kuulu vastausta keneltäkään tai mistään

Lähetin toimittajalle sähköpostin, jossa kerroin yllämainitut asiat ja kysyin lähteestä. Kun vastausta ei kuulunut, lähetin HS Torstain sähköpostiin saman viestin. Koska parin päivän päästä vastauksia ei ollut tullut, pistin viestin HS:n nettisivujen palautelomaketta käyttäen ja ruksasin kohdan siitä, että haluan vastauksen.
Viikonlopun jälkeen laitoin toimittajalle uuden sähköpostin. Seuraavana päivänä pistin Twitter-viestin (koska olin havainnut, että hän päivitti kuitenkin HS:n blogia, joten oletin, että hän ei ole esimerkiksi lomalla).

Ei vastauksia mistään. Sitten etsin toimittajan puhelinnumeron (Lisäys: kyseessä oli siis julkinen työnumero eli liittymän omistajana Sanoma Finland, käyttäjänä kyseinen toimittaja. En soittanut toimittajan henkilökohtaiseen numeroon).

Toimittaja ei koe, että jutussa olisi korjausta vaativa virhe

Sain puhelinyhteyden ja kerroin asiaani. Toimittaja totesi tyyliin ”Jaa, no voihan heinänuhasta tehdä toisen jutun”. Sanoin, että kyllä pitäisi korjata tuo viime viikon juttu ja sen asiavirheet. Jouduin lopettamaan puhelun, koska kadulla oli niin kova mökä. Sanoin soittavani heti takaisin.

(Lisäys myöhemmin: toimittaja mainitsi puhelinkeskustelussa lähteekseen Telegraphin eli sen jutun, jota olin epäillyt.)

Yritin iltapäivän aikana soittaa toimittajalle noin seitsemän kertaa. Joko hän oli varattu tai hän ei vastannut. Lopulta laitoin tekstiviestin ja ilmoitin laittavani sähköpostia ja pyysin, että hän ilmoittaisi, jos ei saa sähköpostiani. Toivoin vastausta seuraavana päivänä.

Mitään ei kuulunut seuraavana päivänä. Yritin soittaa. Ei vastausta. Lähetän viestin ja pyydän kommenttia. Saan vastauksen:

”Olen lomalla ja asiahan tuli puhuttua. Palataan heinäallergiaan kauden alettua.”

Vastasin, että jutussa on korjausta vaativa asiavirhe.

Ei vastausta.

Omien kontaktien kautta nettijuttuun korjausta

Tämän jälkeen muutin Facebookissani ketjun, jossa olin aihetta käsitellyt, julkiseksi. Otin yhteyttä tuttuihin HS-toimittajiin sekä osaston esimieheen.

Tämän jälkeen juttua korjattiin (ei tosin silti heti vastaamaan oikeita tietoja, vaan vähän sinne päin) ja siihen lisättiin lähteeksi Telegprah.

Mitä tähän nyt sitten lopuksi sanoisi? Olen itsekin tehnyt toimittajana virheitä. Olen yrittänyt niistä ottaa opikseni ja ennen kaikkea olen niitä korjaillut. Ja jos minulle joku lähettää palautteen tekstistäni, niin olen pyrkinyt vastaamaan varsin nopeasti ja kertomaan pyydettyjä lisätietoja.

En tiedä, miksi tällä kertaa korjauksen tekeminen meni näin vaikeaksi. Jutussa tehty virhe oli mielestäni sen verran selvä, ettei sen korjaamisen olisi pitänyt olla mikään ongelma.

Mutta myös jatkossa siis yritän olla tarkkana erityisesti terveysuutisointeja lukiessani: hunajajuttuja pyörii netissä laidasta laitaan, ja monelle niistä ei ole minkäänlaista tutkittua pohjaa (myönnän toki, että en pysty lähellekään kaikkia tieteellisiä tutkimuksia arvioimaan riittävän hyvin, koska en ole opiskellut esimerkiksi biokemiaa tai ravitsemustiedettä). Edelleen myös toivon, että kaikki toimittajat opettelisivat laittamaan lähteet esiin. Netissä linkki on vaivaton ja tuo lukijalle luottamusta.

Lisäksi isot peukut kaikille niille lukuisille toimittajille, jotka tekevät Hesarissa ja muualla hyvää työtä, laadukasta journalismia ja hoitavat oikaisut kunnolla silloin, kun se on tarpeen.

Lisäys seuraavana päivänä eli 22.5.

Hesarin juttu on nyt korjattu vastaamaan minun tulkintaani. Jutun lopussa on asialliset korjausmerkinnät:

Korjaus 21.5. klo 15.45: Jutusta puuttui alun perin lähde. Juttu perustuu The Telegraphin artikkeliin, ei Vanderbildtin yliopiston tutkimukseen. Korjaus 22.5. klo 8.45: Vanderbildtin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että jogurtilla saattaa olla myönteisiä vaikutuksia heinäallergian oireisiin. Hunajan, sitruunan ja ananaksen vaikutuksia ei tutkimuksessa kartoitettu.”

Lisäksi toimituksesta on oltu minuun yhteydessä ja tapahtunutta on pahoiteltu suuresti. Tämä yksittäistapaus ei siis todellakaan vastaa sitä, mitä HS:n toimituksessa linjataan toimintatavoiksi silloin, jos lukija huomauttaa toimittajaa mahdollisesta virheestä.

 

hs-heinänuha2015 copy
Kuvakaappaus HS:n alkuperäisestä jutusta. Otsikko ja teksti antoivat mielikuvan, että Vanderbiltin yliopistossa olisi tehty tutkimus jogurtin, hunajan, sitruunan, ananaksen ja kurkuman vaikutuksista heinänuhaan. Todellisuudessa kyseinen tutkimus koski vain jogurttia.

”Kyllä kyytiä tarjottaisiin!” ja muu epäasiallinen, seksistinen meininki

Kokemuksia viidentoista työelämävuoden varrelta:

Olin mukana eräässä seminaarissa, josta en ennestään oikeastaan tuntenut ihmisiä. Seminaarin vetäjä kysyi tilaisuuden päätteeksi:
”Voisikohan joku antaa Marille kyydin asemalle?”
Takarivistä kuului heitto: ”No kukapa ei tuolle kyytiä antaisi!”

Olin aikoinaan töissä paikassa, jossa oli kahvihuone. Kurottelin varpaillani kaapista jotain, kun työkaverini tarttui vyötäröstäni. ”Minä voin auttaa nostamalla”, hän letkautti.

Istuin töihin liittyvällä illallisella. Vieressäni oli minulle ennestään tuntematon huumorimies. Hän kommentoi naureskellen vastapäätä istuville: ”Huomaattehan, että käteni ovat pysyneet koko ajan pöydällä eivätkä ole vaellelleet tuolla jossain”. Hän siis viittasi siihen, ettei ole lääppinyt minua pöydän takana.

Kaverini oli, ainoana nuorena naisena, yön yli kestävässä työtilaisuudessa. ”Kukakohan pääsee sinne viereesi huoneeseesi” ja muut heitot olivat lennelleet.

Tässä muutama esimerkki siitä, millaista ”vitsailua” saattaa joutua kuulemaan periaatteessa ihan fiksuina pitämiltään ihmisiltä. Ei vain ole naurattanut yhtään. Kevyempiä, ulkonäköön liittyviä kommentteja voisin kertoa enemmänkin.

Vielä vähemmän naurattaa se, että osa suhtautuu tällaiseen väheksyvästi. On kuulemma huumorintajuton ja yliherkkä, kun moisesta ottaa nokkiinsa. Yllättävän moni nainenkin on tätä mieltä.

Käytöstavat tuntuvat olevan joiltakin hukassa, ja huumorin varjolla voidaan muka sanoa mitä tahansa. Sama koskee myös viestintää netissä. Saan ällötysreaktiota hauskoiksi tarkoitetuista kuvista ja letkautuksista, jotka mielestäni ovat lähinnä loukkaavia.

Yksi viime aikojen pahimmista oli kuva, jossa oli teksti:
”Lisää tämä statukseesi, jos olet muodokas, etkä ole mikään tuulen nussima vinkuheinä, pakkasen raiskaama pulkannaru tai lautatarhasta varastettu kakkosnelonen…” [sic]

Kun kommentoin kuvan jakajalle (mies), että kyseessä on asiaton, mauton ”vitsi”, niin ”vitsin” puolustajaksi ilmaantui joku minulle tuntematon nainen: kun kuulemma pulskia naisia huudellaan läskeiksi, niin laihoja saa solvata.

Samaan aikaan nämä ihmiset ovat varmasti sitä mieltä, että esimerkiksi koulukiusaaminen on niin väärin. Huoh.

Nuorempana en osannut puuttua tilanteisiin, joissa jotakuta toista häirittiin epäasiallisella tai seksistisellä kommentilla. Tai että olisin sanonut, että homofobisten vitsien kertominen työpaikan kahvipöydässä ei ole yhtään hauskaa.

Toivottavasti nykyisin osaan paremmin puuttua typerään käytökseen. Kuten Vesa Linja-aho taannoin blogasi:

”Seuraavan kerran kun joku kommentoi kahvilatytön persettä, kommentoi (jos se tuntuu turvalliselta) esimerkiksi ”aika oksettavaa että joutuu kuuntelemaan tuollaista työpaikallaan”. Jos joku muu tekee näin, asetu äänekkäästi komppaamaan puolustajaa. On tärkeää saada murrettua vaikutelma, että enemmistö hyväksyy sikailun.”

Hunajaviestijästä kirjailijaksi

Tämä blogi on ollut hiljaa todella pitkään. Minä en kuitenkaan ole ollut hiljaa, vaan olen keskittänyt viestintäenergiani hunajaan.

Yli kolme vuotta sitten aloitin työt Mehiläishoitajain liitossa. Välissä olin vuoden äitiyslomalla: kiitos vaan liitolle, joka uskalsi palkata juuri avioituneen, yli kolmekymppisen naisen vakituiseen työsuhteeseen (kaikki työnantajat eivät vissiin moista rohkene tehdä). Nyt äitiysvapaan jälkeen olen taas pian pari vuotta tehnyt työtä mehiläishoitajien ja hunajan eteen.
marimehiläinen
Pienen järjestön viestinnän tekijänä on selvää, että budjetit ovat pienet ja töitä tehdään monipuolisesti. Hunajaviestinnän lisäksi tehtäviin kuuluu myös järjestölehden juttujen tekemistä ja muuta jäsenviestintää, nettisivujen sisältöjen kehittämistä, nettivideoiden kuvailua, kouluttamista, tiedonhankintaa ja tapahtumajärjestelyitä. Yhtenä päivänä väsätään ruoka-aiheista tiedotetta ja perehdytään pakkausmerkintöihin, toisena taas mietitään uutta esitettä ja rakennetaan nettiin pölytysviestintää.

Siinä sivussa keitellään ehkä kahvit ja vastaillaan eri kanavien kautta tuleviin ihmisten kysymyksiin, päivitetään Facebook-sivuja ja laitetaan Twitter-viestejä.

Pidän työstäni. Ja pidän hunajasta vielä enemmän kuin töitä aloittaessani.

Näin jälkikäteen ajatellen tulin työhön hyvin vähäisellä alaan liittyvällä osaamisella. En ollut koskaan käynyt mehiläispesällä tai linkoomossa. En tiennyt juuri mitään erilaisista hunajista tai muista mehiläistuotteista. Jouduin opettelemaan uusia sanoja, kuten varroa, Langstroth, Farrar, ylälistapesä, esikotelomätä, invertaasi, HMF, kuorimavaha ja perga.

Tämä muutaman vuoden jakso on siis ollut myös mahdollisuus oppia paljon uutta mehiläisistä, hunajasta ja koko alasta. Nyt pystyn vastaamaan peruskysymyksiin pölytyksen vaikutuksista, mehiläiskadosta, hunajien rakenteesta, mehiläistaudeista, siitepölystä tai propoliksesta.

Parhaillaan kasaan tätä tietomassaa myös kirjaksi, joka julkaistaan elokuussa. Enpä olisi sitäkään uskonut silloin kolmisen vuotta sitten.

Kirjan tekemällä kuulemma muuttuu asiantuntijaksi, kirjoitti Imagen päätoimittaja Heikki Valkama. Ehkä siis ensi syksynä olen hunaja-Mari?

Kuva on kolmen vuoden takaa: mehiläisasu peittää tehokkaasti raskausvatsani. Kampauksestakaan ei tarvitse huolehtia.