Muoviriisiä ei ole löydetty, mutta huhu elää sitkeästi

Kun noin vuosi sitten aloin toden teolla kirjoittaa ruokaväärennöskirjaa, niin yhtenä elintarvikkeena välkkyi mielessäni riisi. Olihan Hesarikin vuoden 2016 lopullu uutisoinut nigerialaisesta muoviriisistä, joten halusin tietää, miten yleistä moinen mahtaa olla.

Kun googlasin “plastic rice”, sain esiin videoita ja juttuja, joissa esitettiin väitteitä muoviriisistä. Mutta samalla nousi luettavaksi useampi juttu, joissa kerrottiin muoviriisin olevan sitkeästi elävä huhupuhe.

Myös Hesarin uutisoimasta “muoviriisistä” oli hyvin nopeasti havaittu, että siinä ei ollut muovia. Sen sijaan se oli laadullisesti erittäin heikkoa riisiä, joten ei sitä olisi pitänyt myydä elintarvikkeeksi. Hesarin juttuun tätä päivitystä ei ole tehty.

Riisistä on etsitty muovia myös Suomessa

Kysyin aiheesta Suomen viranomaisilta lisää. Esimerkiksi EFSA oli vuonna 2015 arvioinut muoviriisin mahdolliseksi uhaksi, ja muoviriisikohujen ollessa suurimmillaan eri EU-maissa oli tutkittu riisieriä muovia etsien. Näin oli tehty myös Suomessa.

Sain Ruokaviraston asiantuntijalta vinkin riisiwebinaarista, jonka veti elintarvikepetosten brittiläinen merkittävä asiantuntija ja tutkija. Hän kertoi webinaarissa, että muoviriisiä on etsitty paljon, mutta sitä ei ole havaittu. Hän totesi, että useimmiten kyse on heikkolaatuisesta riisistä, jota on käsittelyillä yritetty esimerkiksi valkaista ja sen jälkeen käsitellä parafiinilla. Ulkoasu voi näyttää muovimaiselta.

Muovin lisääminen riisiväärennöksiin ei olisi edes taloudellisesti järkevää, sillä muovi maksaa enemmän kuin riisi. Näin putoaa pohja oleellisesta petoksiin kannustavalta toiminnalta: miksi väärentää, jos se vie enemmän rahaa kuin tuo?

Riisin todelliset ongelmat jäävät helposti muoviriisin varjoon

Muoviriisihuhut silti elävät edelleen myös Suomessa. Nyt tammikuun alkupuolella Maaseudun Tulevaisuudessa muoviriisi oli nostettu ruokaväärennöksiä käsittelevän jutun otsikkoon asti. Jutussa kerrottiin, että EU:ssa olisi ollut lokakuussa muoviriisiepäily. Kaivoin esiin EU-komission lokakuun elintarvikepetosraportin, joista kävi ilmi, että epäily ei tälläkään kertaa ollut muoviriisiä.

Viestin aiheesta toimitukseen, ja juttuun tehtiin asiallinen oikaisu.

Riisiä toki väärennetään ilman muovia. Ikävää on se, että riisi on monille ihmisille erittäin tärkeä peruselintarvike. Jos heille myydään laadultaan surkeaa riisiä, jota väitetään normaaliksi, aiheutuu väärennöksestä ongelmia myös ravitsemuksellisesti.

Sen rinnalla on varsin pientä, jos minun basmatiriisini ei ehkä olekaan aina sataprosenttisesti basmatiriisiä.

Voi tietysti olla, että muovilla höystettyä riisiä vielä joskus löytyy. Mutta toistaiseksi näyttää siltä, että muoviriisiväitteisiin kannattaa suhtautua suurella varauksella.

Liikaa arseenia ja fluoridia teekupposissani?

Arseeni on raskasmetalli, josta on haittaa terveydelle ja jota saamme kehoomme ruokien ja juomien kautta. Tuoreessa Ympäristö ja terveys -lehdessä (8/2019, 54 – 59) on erikoistutkija, professori Kirsti Loukola-Ruskeeniemen kiinnostava artikkeli arseeniriskeistä. Erityisesti teehen liittyvät tiedot varmasti koskettavat monia teen ystäviä.

Loukola-Ruskeeniemi työskentelee Geologian tutkimuskeskuksessa, jossa on analysoitu pääkaupunkiseudun juomaveteen haudutettua teetä. Näistä ei löytynyt liikaa arseenia, mutta kylläkin muita haitallisia aineita. Esimerkiksi marketin minttuteestä tehdyssä haudukkeessa oli suositusarvoja enemmän nitraattia.

Lisäksi jutussa kerrotaan Vantaalla tehdystä selvityksestä teen kasvinsuojeluainejäämistä, fluoridipitoisuuksista ja lisätyn sokeri määrästä. Projektissa analysoitiin 18 näytettä, joista kymmenen kohdalla jo kahden desilitran juominen päivässä aiheuttaisi Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n asettaman siedettävän fluoridisaannin rajan ylittymisen.

61 prosentissa näytteistä oli jäämiä kasvinsuojeluaineista, mutta pitoisuudet eivät ylittäneet sallittuja enimmäispitoisuuksia. Yhdessä näytteessä saattoi olla jäämiä 1 – 5 eri kasvinsuojeluaineesta, ja osa jäämistä oli peräisin EU:ssa kielletyistä aineista.

Älä hauduta teetä kiehuvassa vedessä

Luokola-Ruskeeniemen mukaan teetä kannattaisi hauduttaa esimerkiksi 70-asteisessa vedessä, koska kiehuva vesi irrottaa enemmän haitallisia aineita. Myös teelehtien tai teepussin huuhtelu kiehuvalla vedellä vähentää jäämiä, joten tämä voi olla hyvä idea, jos juo teetä enemmän kuin kupillisen päivässä.

Vihreässä teessä on pääaiallisesti vähemmän haitta-aineita. Loukola-Ruskeeniemi nostaa esiin erityisesti japanilaisen luomuteen. Toki tällöin on oltava varma siitä, että tee on todellakin peräisin sieltä, mistä väitetään, ja että se on luomua. Tee on yksi paljon väärennettyjä elintarvikkeita, ja luomua väärennetään myös paljon.

Maaseudun Tulevaisuuden jutun (vain tilaajille) mukaan tänä vuonna Ruokavirastolta on tulossa uusi arviointi liittyen aikuisten altistumiseen raskasmetalleille. Sen myötä saattavat muuttua myös suositukset siitä, miten paljon erityisesti lisääntymisikäiset naiset voivat nauttia ns. riskituotteita.

Mutta kannattaa tietysti muistaa, että raskasmetallijäämät ovat onneksi lopulta pieni terveysriski. Meidät sairastuttaa ennen kaikkea huono ravitsemus: liikaa suolaa, liikaa kovaa rasvaa, liian vähän kasviksia ja hedelmiä. Ruuan kemikaalien aiheuttama riski on Suomessa erittäin pieni verrattuna huonoon ravitsemukseen.

Meille riskit minimaalisia verrattuna teeviljelmien työntekijöihin

Lisäksi kannattaa muistaa sekin, että esimerkiksi torjunta-aineiden haitat koskettavat paljon vakavammin teepelloilla työskenteleviä kuin meitä. Torjunta-aineiden laajamittainen käyttö aiheuttaa runsaasti ongelmia sekä ympäristölle että heille, jotka työskennellessään altistuvat päivittäin suurille määrille aineita. Heille ei useinkaan ole anneta riittävää koulutusta aineiden käyttöön eikä myöskään asianmukaisia suojavarusteita.

Loukola-Ruskeeniemi toteaa, että esimerkiksi Bangladeshissa teenpoimijat kuuluvat yhteiskunnan alimpiin luokkiin, eikä teefarmeilla ole järjestetty esimerkiksi pesumahdollisuuksia tai toimivia käymälöitä.

Chai on talvella omaa suosikkiteetäni

Syötkö väärennettyä ruokaa? -kirja on nyt julkaistu

Tadaa, uusi kirja painosta ulos! Sain Syötkö väärennettyä ruokaa? -kirjan näppeihini juuri ennen joulua, ja loppiaisen jälkeen sitä pitäisi löytää myös kirjakaupoista. Teosta voi myös tilata Innon nettikaupasta tai varata kirjastosta.

Tiesithän, että me kirjailijat saamme Sanaston kautta lainauskorvausta, joka tällä hetkellä tietokirjailijalle 26 senttiä/laina? Kirjastojen välitykselle ohjautuu siis tuloja kirjoittajille. Tietysti myös kirjastojen tekemät hankinnat osaltaan lisäävät kirjailijoiden pottia.

Itse olen kirjastojen ja erityisesti pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-järjestelmän suurkuluttaja, joten siksi mieluusti nostan esiin myös lainausmahdollisuutta.

Nyt siis jännään, millaisen vastaanoton kirja ja elintarvikepetokset saavat.

Kirjan sisällys:
1. Ruokaväärennösten resepteissä riittää vaihtoehtoja
2. Ruokaväärennösten pitkä historia
3. Hevosenlihaskandaali herätti Euroopassa
4. Lihatuotteissa ja kananmunissa tarjoillaan laaja väärennöskattaus
5. Laiton kalastus tuottaa väärennöksiä
6. Oliiviöljy on liemessä väärennösten vuoksi
7. Maitoa vai vesimaitoa? Mozzarellaa vai juustonkaltaista tuotetta?
8. Hunajan sokaisevaa makeutta
9. Maustehyllyä maustavat väriaineet, lyijy ja lehtisilput
10. Kahvin ja teen kulku hämärtyy
11. Väärennöksiä nestemäisessä muodossa: huijareiden viina tappaa
12. Viljat ja riisi voivat muuttua todellisuutta laadukkaammiksi
13. Allergiapähkinät ja ravintolisät purtaviksi
14. Luomu ei ole luomua tai gluteeniton gluteenitonta
15. Muun maan mansikka
16. Vääriä päiväyksiä, vajaita kiloja ja laittomia torjunta-aineita
17. Ravintoloissa kiehuu ruuan alkuperän epäselvyys ja harmaa talous
18. Ruokaväärennösväite ei ole aina totta: muoviriisiä ja muita huhupuheita
19. Kuka valvoo ja miten?
20. DNA-pätkiä ja isotooppeja: laborotorioissa paljastetaan väärennöksiä
21. Ruokapettymykset: kun tuote on muuta kuin kuluttaja kuvitteli
22. Miltä näyttää ruokaväärennösten tulevaisuus?
23. Näin minimoit ruokaväärennökset lautasellasi

Tuotteet myydään brändeillä, ei lainsäädännön termeillä

Edellisen tekstin perusteella olen saanut paljon hyvää palautetta kasviliha-aiheen avaamisesta. Toki ajatustani on myös kyseenalaistettu ja hyvä niin, koska sehän on tarkoittanut sitä, että minun on pitänyt ajatella lisää.

Kun nyt siis ei saa laittaa pakettiin termiä kasviliha, niin miten tuodaan esiin, että tässä nyt on erityinen kasvipohjainen tuote, joka ei ole samanlainen kuin perinteinen kasvispihvi?

Se tehdään brändäämällä tuotteet.

Kuten olen todennut, on lainsäädäntö eri asia kuin muu kielenkäyttö tai markkinointi. Siksi Muu-tuotteen virallisessa pakkausmerkinnässä voisi olla esimerkiksi kasviproteiinivalmiste (en tiedä, onko tämän termin käyttö mahdollista, mutta Pouttu voi sen varmasti selvittää).

Kyseisellä merkinnällä tuotetta ei tietysti tarvitse myydä. Sitä myydään ja markkinoidaan Muuna.

Vertailua makeishyllyltä

Tulevaisuudessa kaupassa voi olla “tuoreproteiinituotehylly” (nimi tietysti jotain kivempaa), jossa on kala-, kasvis- ja lihatuotteita. Aivan kuin nykyisin on makeishyllyt, joissa on suklaat, tikkarit ja hedelmäkarkit.

Karkkipusseissa ei kuitenkaan yleensä lue isosti, että “Hedelmänmakuisia makeisia”, vaan niissä lukee näyttävästi Ässä Mix, Tutti Frutti tai Pantteri. Tällä hetkellä niissä kerrotaan merkinnöillä esimerkiksi se, jos tuotteet ovat gluteenittomia ja/tai vegaanista. Näitä termejä voi käyttää tietysti proteiinituotteissakin ja antaa käyttövinkkejä, kertoa kuvin tarjoiluehdotukset jne.

Sinällään minulla ei ole mitään kasviliha-sanaa vastaan, jos joku nyt sitä haluaa arjessaan käyttää. Mutta jos haluamme tulevaisuuden, jossa kasvipohjaiset tuotteet ovat houkuttelevia, niin miksi nyt jumittaisimme sanaan liha?

Vegeillään innolla, mutta ei vaadita kasvilihaa pakkausmerkintöihin

Pouttu toi syksyllä markkinoille mainiot Muu-tuotteet ja läiskäisi paketteihin termin kasviliha. Nyt yritys on saanut tästä aiheellisesti huomautuksen. Facebook-päivityksessä toimitusjohtaja antaa ymmärtää, että elintarvikevalvonta kohtelee Pouttua väärin.

Poutulle on satanut sympatiaa kuluttajilta, jotka kokevat, että törkeää toimintaa, turhaa holhoamista tai on väärin, että kasviproteiinituotteet yritetään sysätä vähempiarvoiseen nimiluokitteluun kuin lihat.

Tosin minulta ei nyt heru ymmärrystä Poutulle.

Termit ovat lainsäädäntöä, eivät kielitiedettä

Minusta on ajanhukkaa vaatia, että kasviperäisiä tuotteita pitäisi saada kutsua lihaksi. Lihalle on omat määritelmänsä, ja niitä on turha yrittää kumota vetoamalla esimerkiksi siihen, että hedelmälihaakin on olemassa.

Sen sijaan olisi järkevää mukisematta suostua käyttämään pakkauksissa niitä termejä, jotka lainsäädäntö määrittelee, ja keskittyä markkinoimaan tuotteita muuten. Arkikielessä voimme aivan vapaasti puhua kasvilihasta, jos haluamme.

Suvi Auvinen kirjoitti ansiokkaasti siitä, miten maitotuotteita korvaavien tuotteiden kanssa taitettiin peistä. Niinpä jääkaapissani on tuote, jossa lukee pienellä präntillä “kaurapohjainen ruoanlaittovalmiste”. En koskaan kutsu sitä tuolla termillä, vaan kaurakermaksi.

Mutta olen siis Suvin kanssa eri mieltä siitä, että paketteihin pitäisi saada näitä eläinperäisiin tuotteisiin viittaavia termejä: juustoa, lihaa, kermaa. Kyllä, sanoilla on merkitystä, mutta lainsäädäntö on lainsäädäntöä, ei kielitiedettä.

Todennäköisesti joskus aiemmin olisin ollut Suvin kanssa samaa mieltä. Mieleni on kuitenkin muuttunut sen myötä, kun olen perehtynyt elintarvikelainsäädäntöön erityisesti ruokaväärennösten kannalta. Kun laissa ei oltu määritelty, mitä on margariini, voitiin myydä ties mitä sotkua “margariinina” (tällä hetkellä jääkaapissani on laktoositon kasvirasvalevite).

On tärkeää, että lainsäädäntö määrittelee myös uusille elintarvikeryhmille, mitä ne voivat sisältää ja mitä eivät ja millä nimellä näitä voidaan kutsua. Nämä viralliset termit ovat tietysti usein tönkköjä, eikä kukaan niitä käytä arjessaan. Mutta entä sitten? Otetaan ne suuhun sopivat ja toimivat vegetermit arkikieleen, niin kuin on tehty kasvijuomille.

Soija- ja kauramaitojen kohdalla minua aiemmin ärsytti, kun meijeripuolelta joku ilmestyi helposti kommentoimaan, että ei saa kirjoittaa kauramaito, pitää kirjoittaa kaurajuoma. Tämä on hiljentynyt sen jälkeen, kun on todettu, että esimerkiksi lehtitekstissä on täysin hyväksyttyä puhua kauramaidosta.

Lihaa jäljittelevien vegetuotteiden termistön kannalta tämä taistelu on jo käyty. Voimme puhua ihan millä sanoilla haluamme.

Pouttu ei tunne oman alansa lainsäädäntöä tai teki kasvilihakohun tarkoituksella

Palataan Pouttuun, tuohon kohtuullisen kokoiseen yritykseen, joka on pitkään toiminut lihan parissa. Nyt toimitusjohtaja antaa ymmärtää Facebook-päivityksessä, että kasviliha-termiä ei voitu yrityksessä arvata sellaiseksi, jota ei saa käyttää.

” Täytyy myöntää, että meillä polki hetken aikaa tyhjää kun olimme saaneet päätöksen tavattua läpi. Tilanne on yhdellä sanalla sanoen epäoikeudenmukainen.”

Vaihtoehto A: Poutussa pakkausmerkintäosaaminen on heikoissa kantimissa. Eikö siellä pitäisi olla ammattitaitoisia ihmisiä töissä, jotka joko osaavat etsiä varsin yksiselitteiset ohjeet Ruokaviraston materiaaleista tai kysyä tätä jostain? Kyseessä on kuitenkin merkittävä liha-alan yritys, ei mikään aloitteleva pikkufirma. Jokainen yritys on vastuussa omista merkinnöistään, eikä silloin auta vedota, että “mut kun muutkin laittaa englanniksi tällaista!”. Lainsäädäntö suomen ja ruotsin osalta on selkeä.

Jos näin on, niin mielikuvani Poutun osaamisesta koki kovan kolauksen. Twiittailin asiasta, ja myös elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm yhtyi ihmetykseeni siitä, voiko Poutun osaaminen olla tätä tasoa. Poutun toimitusjohtaja kommentoi arvostavansa palautettamme.

Nähdäkseni on myös mahdollinen vaihtoehto B. Entäpä jos Poutussa arvattiin, että kasviliha-termi tullaan kieltämään? Tällöin termi on läiskäisty paketteihin tarkoituksella, vaikka se on tiedetty vääräksi. Mahdollista siis on, että Muu-tuotteet on haluttu kohun kautta kaikkien tuntemiksi. Jos näin on, niin Poutun toimitusjohtajan Facebook-teksti näyttäytyy aika eri tavalla.

Ja taas mielikuvani Poutusta kärsi kolauksen, sillä hyviäkään asioita ei pidä yrittää viedä eteenpäin tällä tavoin. Termejä saa haastaa, mutta se pitäisi tehdä kuitenkin avoimesti.

Voi tietysti olla myös vaihtoehto C, jota en ole vielä keksinyt.

Kuten kirjoitin, ovat Muu-tuotteet oikein mainioita. Mutta näistä vaihtoehdoista sekä A että B vie Poutun mainetta silmissäni huonoon suuntaan.

Lisäys:
Aiheesta voi lukea lisää myös esimerkiksi tästä jutusta Miksi Pouttu ei saa puhua kasvilihasta, mutta kasvisnakki kelpaa kyllä? Näin tarkka on viranomaisen määritelmä sanalle “liha”.

Kirjani Syötkö väärennettyä ruokaa? ilmestyy tammikuussa

Vuosi sitten päätin panostaa siihen, että jo pitkään päässäni muhinut idea päätyisi kirjaksi asti. Niinpä vuodenvaihteessa ilmestyy seuraava, neljäs tietokirjani Syötkö väärennettyä ruokaa? Elintarvikepetokset meillä ja muualla (kustantajana Into).

Kiinnostuin aiheesta vuosia sitten, kun silloisen työni vuoksi perehdyin hunajaväärennöksiin. Hunaja on yksi maailman väärennetyimmistä elintarvikkeista, ja sitä voidaan väärentää lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi niin, että alkuperätiedot ilmoitetaan väärin, hunajan kasvialkuperä väitetään houkuttelevammaksi kuin se onkaan, hunajaan lisätään jotakin sokerituotetta tai hunajaa muokataan kemikaaleilla. Kuuluisia väärennöskohteita ovat erikoishunajat, kuten manukahunaja, jota tuotetaan Uudessa-Seelannissa. Mutta toki väärennetään myös paljon muita hunajia.

Hunajan kautta aloin tutkailla ruokaväärennöksiä laajemmin. Huomasin, että väärennökset ovat iso ongelma, joka heikentää ruokaturvaa erityisesti köyhemmissä maissa.

Meillä ruokaväärennökset nousivat esille erityisesti niin sanonut hevosenlihakohun myötä. Esimerkiksi pakaste-eineksissä oli naudanlihan lisäksi hevosenlihaa, josta ei pakkauksissa kerrotta ja jonka taustat olivat tietysti kovin hämärät.

Toki ruokaa on väärennetty aina. Historiasta löytyy monenlaisia viinien, kahvin, teen, mausteiden, lihan, kalan, leivän ja monen muun tuotteen väärennöksiä. Edelleen väärennöksissä voidaan myös käyttää samoja kikkoja kuin ennenkin: joukkoon sotketaan halvempaa raaka-ainetta tai tuotetta värjätään, tuotteen taustoista annetaan tietoa, joka ei pidä paikkaansa, työntekijöitä riistetään tai muuten rikotaan lakia, esimerkiksi ylikalastuksella tai eläinten hyvinvointiin liittyvistä säädöksistä ei piitata. Tuotteiden joukkoon voidaaan laittaa raaka-aineita, jotka eivät oikeasti kelpaisi elintarvikkeiksi eli käytetäään esimerkiksi vanhentunutta lihaa. Myös esimerkiksi laittomat torjunta-aineet ja lannoitteet ovat yleisiä.

Tällä hetkellä esimerkiksi luomu on väärentäjien suosiossa. Mutta oikeastaan mitä tahansa tuotetta voidaan väärentää, perunasta viskiin ja riisistä ravintolisiin. Ruokaan liittyy nykyisin todella pitkiä tuotantoketjuja ja mukana on lukuisia eri tahoja, joten väärennösten tunnistaminen ja jäljittäminen ei ole useinkaan kovin helppoa.

Ja kyllä, todennäköisesti sinäkin olet joskus syönyt jollakin tavalla väärennettyä ruokaa. Ehkä useammin kuin arvaatkaan.

Erilaisia elintarvikepetoksia voi tutkailla esimerkiksi Euroopan komission julkaisemasta kuukausittaisesta ruokaväärennösraportista.

Mausteita väärennettiin paljon jo keskiajalla. Nykyisin basilikapussissa voi olla jauhettuna jonkun toisen kasvin lehtiä tai kurkuman hehkua on lisätty väriaineella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tällä vuosikymmenellä havaittu lapsilla lyijymyrkytyksiä, joiden on todettu johtuneen lyijyä sisältäneistä mausteista.
Kuva: Elias Ervast

Miksi kavereiden saaminen on hankalaa sovellusten avulla?

Muutaman kerran olen tuttujen kanssa pohtinut sitä, miksi treffailu onnistuu esimerkiksi Tinderin kautta varsin helposti, mutta jos haluaisi uusia kavereita, ei niitä noin vain etsitä sovellusten avulla.

Aihe palasi mieleeni, kun kuuntelin Auta Antti! -podcastin Ystävyydestä-jaksoa (Auta Antti! on tietysti paras podcast: jos et ole vielä kuunnellut, niin kuuntele nyt!). Siinä henkilö kysyi, miten päästä eroon ihmisistä, jotka haluavat kaveerata hänen kanssaan ja tilittää elämästään, mutta kun itseä ei kiinnostaisi yhtään. Kysyjä totesi, että tuttavuutta ei voi päättää noin vain selkeästi, samaan tapaan kuin romanttishenkistä tapailua.

Jos tavataan “vain kavereina”, on vaikea kieltäytyä uusista tapaamisista, vaikka oikeastaan kaveruus juuri kyseisen ihmisen kanssa ei kiinnostaisi. Jos vielä tuntuu siltä, että on sille toiselle suunnilleen ainoa kaveri, niin säälistä saattaa pysyä kaverina, vaikka kokee, että itse ei saa kaveruudesta mitään.

Celia Franca striking a ballet pose in a park, 1944. Lähde: Flickr, Library and Archives Canada, e008406974

Heilastelulle on koodisto, kaveruudelle ei

Treffailutyypille sen sijaan voi sanoa, että sori, ei tästä mitään tule, kivaa elämää ja heippa. Treffailuun on tietty säännöstönsä, jonka olemme omaksuneet, mutta kaveruussuhteiden kehittelystä tällainen malli puuttuu.

Kun taustalla on tällaisia ajatuksia, ei edes tunnu kovin luentavalta lähteä etsimään sovelluksista “vain kavereita”.

Lisäksi ystävyydelle on usein aika erilaisia kriteereitä kuin parisuhteelle. Itse voin aika helposti heilastella jonkun kanssa, mutta uusien kavereiden juurruttaminen elämään ei olekaan niin yksinkertaista.

Kaveripiiri karttuu netistä

Toki netin kautta voi ystävystyä. Minun kaveripiiristäni suuri osa on tullut tavalla tai toisella netin kautta. Esimerkiksi muinaisesta blogien maailmasta on jäänyt runsaasti kavereita ja jokunen hyvä ystävä. Sosiaalinen ulottuvuus oli aikoinaan minulle tärkeä syy kirjoittaa blogia, ja blogimiittien avulla oli helppo tutustua ihmisiin ja viritellä tapaamisista myös kaveruuksia.

Sovellusten sijaan kaveruudet siis syntyvät netissä usein toisella tavalla. Seurataan toisen päivityksiä Twitterissä tai ollaan samassa fb-ryhmässä tai keskustelupalstalla. Tavataan isomman porukan tapaamisessa tai viestinvaihdon jälkeen ehdotetaan kahdenkeskistä kahvittelua. Taustalla ei siis ole ajatusta siitä, että aktiivisesti etsisi uusia kavereita, vaan halu tutustua uusiin ihmisiin. Saattaa se siitä sitten muuttua ystävyydeksi, mutta voi myös jäädä kevyeksi tuttavuudeksi.

Joskus voi tietysti olla myös niin, että toinen on mielestään treffeillä ja toinen ajattelee kahvittelevansa kaverimielessä. Fiksut aikuiset ihmiset onneksi selviytyvät näistäkin tilanteista, vaikka onhan se helposti kiusallista puolin ja toisin.

Kavereita on tietysti tullut deittailunkin kautta. Mutta lähtökohtana treffeilleni on ollut se mahdollisuus heilastelusta. Joskus on havaittu heti, että tosi kiva tyyppi, mutta ei synny sutinaa ja jäädään jonkinlaisiksi kavereiksi. Jonkun kanssa sutinaa on voinut olla, mutta kipinä hiipunut ja sen jälkeen on jatkettu kavereina.

Tinder ei näytä enää yhteisiä Facebook-kavereita, ja se on huono asia

Jossain vaiheessa tätä kesää Tinderistä on kadonnut mahdollisuus nähdä, onko minulla ja eteeni ilmestyvällä henkilöllä yhteisiä profiileja. Virallista selitystä muutokselle en ole pikaisella googletuksella löytänyt, mutta muutos on kyllä havaittu keskustelupalstoilla. Syyksi on epäilty mm. GDPR:ää eli tiukentuneita vaatimuksia siihen, millaista tietoa meistä voidaan kerätä ja julkaista. Myös Facebookin tietoturvaongelmat ovat yksi selitys.

Tinderin käytettävyyden kannalta tämä on mielestäni huono muutos. Yhteiset kaverit kertovat paljon: jos minulla ja toisella on vaikkapa viisi tai kymmenen yhteistä kaveria, voin helpommin luottaa siihen, että toinen on kenties hyvä tyyppi ja arvomaailmoissamme voisi olla riittävästi samaa. Kolmekymmentä yhteistä kaveria kertoo, että hengaamme aika paljon samoissa porukoissa.

Lisäksi yhteisten kavereiden näkyminen mahdollisti sen, että pystyi mahdollisesti löytämään toisen Facebook-profiilin ja tsekkaamaan, mitä sieltä julkisista tiedoista löytyy.

Edelleen Tinderissä näkyy mahdollinen Instagram-tili, joten sitä kautta voi toista vähän nuuskia. Mutta ei se ole sama kuin Facebook-kaverit.

Yhteys Facebookiin vähenee deittisovelluksissa

Deittailusovellusten ja Facebookin yhteys näyttää tällä hetkellä olevan murenemassa. Esimerkiksi Hinge ja Bumble eivät enää vaadi kirjautumista Facebookin kautta. Facebookin tietoturvaongelmat ovat vauhdittaneet deittisovellusten siirtymistä pois Facebook-yhteydestä, mutta taustalla on myös näkemys siitä, että erityisesti nuoret eivät halua käyttää Facebookia. Lisäksi yhtenä muutoksen syynä pidetään sitä, että Facebook on tuomassa käyttöön oman deittailuosionsa.

Hingen kohdalla muutos on Techcrunchin tekstin mukaan erityisen suuri, sillä Hingen toiminnassa “kavereiden kavereihin” tutustuminen on ollut erityisen isossa roolissa. Hingen kehittäjät uskovat, että tämä voi toteutua paremmin, kun taustalla ei ole pelkästään Facebook, vaan verkosto rakentuu myös muuta kautta.

Epävarmuuden väheneminen on tärkeää tutustumisen alussa

Kirjassani viittaan epävarmuuden vähentämisen teoriaan. Se liittyy myös yhteisten kavereiden merkitykseen. Teorian mukaan uusiin vuorovaikutussuhteisiin liittyy epävarmuutta, ja kaikki, mikä edistää epävarmuuden vähenemistä, on suhteen kannalta hyväksi. Yhteiset tuttavat siis vähentävät epävarmuutta, jonka myötä suhde voi edetä helpommin.


Kuva: Chris Lund. Canada. National Film Board of Canada. Photothèque. Library and Archives Canada, e010949014 

 

 

 

Oliko Tinder ennen parempi?

“Tinder oli silloin vuosia sitten niin paljon parempi!”

Näin on minulle huokaillut moni, joka käytti Tinderiä sovelluksen parin ensimmäisen vuoden aikana. Näillä ihmisillä on tunne siitä, että Tinderissä oli enemmän kiinnostavia profiileja ja viestittelyt johtivat useammin treffeille kuin nyt.

Yksi selitys lienee se, että Tinderin, kuten monen muunkin sovelluksen parissa, ensimmäisen aallon käyttäjät ovat tietynlaista porukkaa. Nämä edelläkävijät kokevat samanhenkisyyttä. Kun suuri massa löytää palveluun, edelläkävijät voivat turhautua ja mahdollisesti ajattelevat, että sovellus muuttui huonommaksi.

Tinder itsessään ei ole varmaankaan muuttunut, mutta se porukka, jota sitä käyttää, on laventunut.

Kuva: Harry Rowed. National Film Board of Canada. Photothèque. Library and Archives Canada, PA-112823 / Flickr BiblioArchives www.flickr.com/photos/lac-bac/

Mielestäni yksi Tinderin ongelma on se, ettei näytölle tulevia profiileja voi rajata muuten kuin iän, sukupuolen ja sijainnin suhteen. Vaikka lempi voi roihahtaa yllättävän henkilön kanssa, niin useimmat silti kokevat helpommin yhteenkuuluvuutta vaikkapa suunnilleen saman koulutustason omaavien kanssa.

Olen esimerkiksi kuullut miehen tuskailevan sitä, että suuri osa Tinderin helsinkiläisnaisista on korkeasti koulutettuja ja jos itsellä on alempi koulutustaso, ei tee mieli edes yrittää matchata.

Koulutustaso olisi ominaisuus, joka jo nyt näkyy monilla, joten sikäli sen lisääminen rajausmahdollisuuksiin ei olisi kovin iso homma.

Lisäksi ihmisillä voi olla mielessään joitakin ratkaisevan tärkeitä ominaisuuksia, joita toiselta toivotaan tai joita ei ainakaan haluta. Ne miehet, joille kasvissyöjän, arkipyöräilijän, pienen lapsen äidin tai feministin kanssa oleminen olisi tuskaa, voisivat olla tyytyväisempiä, kun eivät joutuisi edes vilkaisemaan profiiliani. Tällaisten rajausjuttujen tekeminen olisi jo vaativampaa, mutta esimerkiksi lapsista, lemmikeistä tai kasvissyönnistä voisi helposti kertoa parilla lisäruksilla.

Veikkaan siis, että jossain vaiheessa Tinder ottaa käyttöön mahdollisuuden parempiin rajauksiin. Vaikka algoritmien vuoksi ne profiilit, jotka Tinder meille näyttää, ovat jollain tasolla valikoituneita, ei se nyt näytä tuottavan parasta mahdollista, tai edes hyvää, käyttäjäkokemusta. Tietysti uudet rajausmahdollisuudet muuttaisivat hieman Tinderin peruslähtökohtaa ja -ajatusta, mutta muutos voisi olla jo paikallaan.

On tietysti tavallaan kiinnostavaa katsoa hämmentäviä tai outoja profiileja.  Mutta kun niitä tippuu eteen tarpeeksi, ei niistä jaksa repiä edes huumoria.
Kiitos, ei enää yhtään tyyppiä, jonka kuvausteksti on pelkkä “Kysymällä lisää!”

Onnistuuko sanoilla “rakkaus, juoma, musiikki” tai “180 cm, perhe, koirat”?

Deittisovellusten suosittua tiedotemateriaalia on näköjään analysoida erilaisten ilmoituksissa käytettyjen sanojen määrää ja sitä, miten hyvin ne tilastojen perusteella näyttävät toimivan. Jokin aika sitten käsittelin juttupätkää ruokamaininnoista. Nyt osui silmiini juttu Badoo-palvelun esittelytekstien analysoinnista.

Badoo oli käynyt läpi miesten ja naisten profiilitekstejä ja poiminut sanoja, joita suosituimmat (eli he, joiden kanssa moni haluaisi osuman) käyttävät esittelyissään.

Minun silmiini sanat näyttävät olevan pitkälti linjassa sen kanssa, mitä deittiteksteissä on ennenkin sanottu (linkkaan taas mainioon Anne Holapan tekstiin). Eli siis perinteisiä arvoja, liikkumista, musiikkia, matkailua ja syömistä/juomista.

Naisten sanojen kärjessä:
  1. rakkaus
  2. juoma
  3. musiikki
  4. LOL
  5. sali
  6. kahvi
  7. siniset silmät
    (love, drink, music, LOL, gym, coffee, blue eyes).

Miesten sanojen kärjessä:

  1. 180*
  2. perhe
  3. koirat
  4. illallinen
  5. parta
  6. matkustelu
  7. musiikki
    (6ft, family, dogs, dinner, beard, travel, music).
    *viittaa tietysti miehen pituuteen.

Suosituimmat sanat eivät tietenkään voi olla mitään kovin omaperäistä. Siksi tällainen sanalistaus on aika turha: toki nuo sanat voi kopioida omaan profiiliinsa, jos kokee ne omikseen, mutta ei näillä sanoilla erotu joukosta.

En siis usko, että näiden sanojen käyttö takaisi menestystä digideittailussa.

Usein käytetut sanat ovat mielestäni kiinnostavia kuvaamassa treffikulttuuria ja tämän ajan ilmiöitä, kuten partoja. Mutta muuten hyöty on vähäinen.

Ja jos joku nyt testaa, onnistuuko digideittailu paremmin näitä sanalistoja hyödyntämällä, niin mieluusti kuulen tuloksista!