Iik, kemikaaleja! Mitään en ymmärrä, mutta pahalta kuulostaa!

Silicon ja silicone, mitä ne tarkoittavat ja onko niillä jotain eroa?

Tämä kysymys heitettiin yleisölle eilen Journalistiliiton, Suomalaisten Kemistien Seuran ja Helsingin yliopiston kemian laitoksen järjestämässä koulutuksessa. Paikalla oli joukko toimittajia, ja täytyy myöntää, että minä kuuluin niihin, joka ei olisi osannut eroa kertoa noin vaan.

Tavallaan lohdullista, mutta osittain toimittajien ammattikunnan kannalta myös kiusallista, oli kuulla, että molemmat sanat suomennetaan usein silikoniksi. Silicon tarkoittaa kuitenkin aivan jotain muuta: se on alkuaine pii.

Ylipäätään ei käy kateeksi kemistejä ja vastaavia luonnontieteen ammattilaisia. Perustoimittajan tuntemus näihin aihealueisiin ei ole kovin hyvä, joten virheitä löytyy jutuista usein (ja nettikeskusteluissa niitä on varmasti vielä enemmän). Kemian laitoksen väki kehotti rohkeasti olemaan yhteydessä ja varmistamaan esimerkiksi termistön ennen juttujen julkaisua.

Yhdellä kalvolla näytettiin muutama perustermi ja se, miten niitä käytetään harhaanjohtavasti. ”Kemikaalivapaa” on esimerkiksi kuluttajaviestinnässä hyvin yleisesti käytetty sana, vaikka sille ei ole mitään pohjaa.

Tällainen perustiedon jakaminen toimittajille on mielestäni erittäin tervetullutta. Juttuja tehdessä pitäisi osata arvioida edes se, ymmärtääkö itse aiheesta ja onko mahdollista, että jotain menee pieleen siksi, että ei ymmärrä tarpeeksi. Eikä kaikki ole tieteellistä tietoa, vaikka väitteet olisi puettu luotettavan oloisten sanojen muotoon.

 

Kemikaalitermistö

 

 

 

Nuoruuden fanitus, hunaja ja Heikki Salo

Nuoruudessani, parikymmentä vuotta sitten, kuuntelin illat pitkät Miljoonasadetta, toki muutaman muun bändin ohella. Osasin monista lauluista sanoja ulkoa ja hoilotin mukana:
HeikkiSalo2016
”Sä oot made in taivas beibi, sä oot pullo hunajaa
Huomenna on päivä uus ja tänään juhlitaan”

Enpä osannut arvata, että joskus paljon myöhemmin pyytäisin Miljoonasateen Heikki Saloa puhumaan mehiläishoitajien tilaisuuteen. Viime syksynä huomasin Salon some-päivityksiä omasta hunajasta ja mehiläishoidosta, ja siksi otin häneen yhteyttä työni puolesta.

Viime sunnuntaina koitti seminaaripäivä. Sain kuunnella Salon ajatuksia sekä lyriikoiden kirjoittamisesta että mehiläishoitoharrastuksesta ja ihailla leppoisaa puhujaa.

Sisäinen teinityttöni tietysti kainosti kiherteli, vaikka yritin käyttäytyä aikuisen asiallisesti ja jutella järkeviä (joka on tietysti vaikeaa, jos tosissaan ja typerästi yrittää olla aikuisen asiallinen).

Nimmaria en pyytänyt, sillä luulen, että tein sen jo parikymmentä vuotta sitten Liperin yläasteella, jossa Miljoonasade jostain syytä veti meille oppilaille päiväkeikan.

Mutta hei, Heikki Salo mehiläistarhaajana! Mahtavaa! Se on mahtavaa myös koko alalle, sillä onhan julkkisharrastaja viestinnällisesti plussaa.

Ja koska elämä voi edelleen yllättää, niin ehkä joskus innostun lyriikoiden kirjoittamisesta ja päädyn opettelemaan taitoa Salon vetämälle kurssille?

Glitterin koristamaa blogiporukkakehua

Eilen istuin kapakassa toverijoukon kanssa, wanhojen bloggaajien pikkujouluissa. Eivät nuo kemut enää kerää paikalle yhtä paljon porukkaa kuin joskus, mutta silti oli taas kiva tavata monia tuttuja ihmisiä. Vieläpä sellaisia, joiden seuraan on helppo solahtaa, vaikka edellisestä tapaamiskerrasta on pitkä aika.

Minulla ei ole esimerkiksi opiskeluaikaista kaveriporukkaa, jota näkisin. Blogiporukka sen sijaan on. Jaksan aina uudelleen hämmästyä siitä, että vuosina 2004–2009 olen tutustunut isoon määrään ihmisiä pelkästään siksi, että ryhdyin aikoinaan kirjoittamaan internetiin.

Joistakin on tullut läheisiä ystäviä, toisista kivoja kavereita, osasta hyvänpäiväntuttuja. Monelta heistä olen myös kysynyt neuvoja tai apua mitä erilaisimmissa tilanteissa, ja sitä apua olen aina myös saanut. Nykyisin tietysti viestit lentelevät Facebookissa ja muiden elämästä pysyy jollain lailla tietoisena Fb-virran myötä.

Eilisilta osoitti taas sen, miten mukavaa näiden ihmisten seurassa onkaan. Ilta oli glitterin koristamaa naurua ja väliin vakavampia keskusteluja eli mitä mainiointa olemista.

Kiitos teille.

Parhainta joulua kaikille.

 

”Hunajani on väärennettyä” -epäily oli esillä jo sata vuotta sitten

Ruuan alkuperä ja mahdolliset alkuperään liittyvät huijaukset ovat nykyisin esillä laajasti. Mutta mitään varsinaisesti uutta asiassa ei ole: eiköhän erilaisilla huijauksilla ole yritetty tehdä rahaa (tai parempia oravannahkoja) niin kauan, kuin se on ollut mahdollista.

Mutta pakko myöntää, että vuoden 1913 Kekri-lehden teksti mahdollisista väärennetyistä hunajista pysäytti. Siis sata vuotta sitten on jouduttu pohtimaan, onko ostettu hunaja aitoa vai ei.

Eipä ihme, että edelleen moni kuluttaja ottaa yhteyttä ja epäilee hunajaansa. Yleensä kuluttaja ajattelee, että hunajaan on lisätty kidesokeria, koska siinä on sokerimaisia möykkyjä. Tällöin kyseessä on kuitenkin hunajan normaali kiteytymisprosessi.

Kekri-lehden teksti kannustaa myös nykyiseen lähiruoka-ajatteluun: kun tuotteen ostaa suoraan tuottajalta, voi helposti selvittää, mitä oikeasti saa.

Enää ei onneksi tarvitse kysellä, kaipaako hunajan kauppa lain suojaa. Hunajalla, kuten monilla muilla elintarvikkeilla, on nykyisin omat asetuksensa ja vaatimuksensa. Myös erilaisten hunajaväärennösten selvittäminen on helpompaa kuin sata vuotta sitten. Nykyisin epäillään esimerkiksi sitä, että kiinalainen hunaja muuttuu matkalla vaikkapa maineikkaaksi Manuka-hunajaksi. Toinen huijaustapa on sotkea juoksevaan hunajaan muita ainesosia: aistinvaraisesti niitä on kuluttajan käytännössä mahdotonta erottaa.

Kekri oli siipikarjan, mehiläisten ja pikkukarjan hoitajien lehti. Ja taas historia toistaa itseään, sillä tiedän monta mehiläistarhaajaa, joilla on myös kotikanoja.

Kekri1913-väärennettyhunaja-2

Kuvan artikkeli: Kekri 1913, nro 3, s. 39

Hunaja on huipputuote mutta silti sokeria

Hunajakirjailijana olen viime aikoina antanut tavallista enemmän kommentteja hunajasta. Hyvhunaja-lapsi-AnnaAutioin usein toimittajat haluavat tietää hunajan terveellisyydestä. Toki vastaan heille, mutta toivoisin, että muut näkökulmat ja kaikki se kiinnostava, mitä hunajaan ja mehiläisiin liittyy, nousisivat paremmin esiin.

Nimittäin totuus on se, että hunaja on ennen kaikkea sokeria. Sokeria ei voi väittää terveystuotteeksi, oli se missä muodossa hyvänsä.

Ravitsemuksen näkökulmasta hunajan terveysominaisuus tavalliseen sokeriin verrattuna on se, että hunajasta saa saman makeuden vähemmällä kalorimäärällä.

Entsyymipuhe johtaa helposti harhaan

”No entä ne paljon puhutut entsyymit, eivätkös ne tee hunajasta terveellistä?”, kysytään.

Hunajan entsyymipuhe on mielestäni harhaanjohtavaa. Kuinka moni meistä maallikoista ymmärtää, mitä entsyymit edes todella ovat ja miten ne käyttäytyvät elimistössämme? Niinpä. En minä ainakaan ymmärrä.

Hunajan tuotannossa entsyymeillä on merkitystä siksi, että tiettyjen entsyymien kautta arvioidaan, onko hunajaa käsitelty ja varastoitu oikein. Toisaalta entsyymit ovat tärkeitä sen vuoksi, että mehiläiset saavat muutettua meden hunajaksi. Sen sijaan päivittäisen ravitsemuksemme laadun kannalta hunajan entsyymeillä ei nykytiedon valossa ole merkitystä.

Myös elimistömme tuottaa vaikka mitä entsyymejä, mutta eipä niillä juuri kukaan kehuskele. ”Hei, sain syljestäni tänäänkin amylaasia ja ohutsuolessani ahkeroi sakkaraasi!”

Hunajalla on toki tutkittuja terveysvaikutuksia, kuten haavojen hoito ja yskän lievitys, ja saattaa se helpottaa myös siitepölyallergioita.

Mutta arkinen hunajan käyttö ei hetkauta kokonaisravitsemusta. Hunajaa ei syödä kovin paljon kerralla, joten merkitys on siksikin vähäinen.

Tietysti olen kuullut juttuja heistä, jotka vakuuttavat, että hunajan syömisen aloitettuaan eivät ole koskaan esimerkiksi sairastaneet flunssaa. Tällaisia hunajan vaikutuksia on kuitenkin todella vaikeaa todistaa luotettavaksi. Ehkä henkilö on myös alkanut muuten syödä terveellisemmin ja pestä käsiään? Mutta mikäs siinä, jos uskoo hunajan olleen ratkaiseva tekijä. Eihän hunajasta normaalikäytössä ole mitään haittaa, ja hunaja on edullista verrattuna uskomattomilla terveysväitteillä myytyihin huuhaa-tuotteisiin.

Ravitsemustutkimus on aina vaikeaa: meihin vaikuttavat niin monet tekijät (esimerkiksi perimä tai unen laatu ja määrä), että vertailukelpoisen aineiston tuottaminen on erittäin haastavaa. Välillä kuitenkin näitä yritetään tehdä.

Elimistössä hunaja toimii kuten muutkin sokerit

Ystäväni linkitti yhdysvaltalaisuutisen, jonka otsikossa todetaan, että hunaja ei ole niin terveellistä kuin luulemme. Juttu kertoo tutkimuksesta, jossa  kahden viikon ajan koehenkilöt saivat jotakin makeuttajaa. Yksi näistä oli hunaja. Hunajaryhmän henkilöiden verenpaine, paino, kolesteroliarvot tai muut tekijät olivat samalla tasolla kuin muillakin. Nämä tulokset olivat jutun mukaan pettymys hunajateollisuudelle, joka oli osallistunut tutkimuksen rahoitukseen.

Mutta ei tuloksessa pitäisi olla mitään suurta yllätystä. Ei elimistömme erota, mistä lähteestä sokeri on peräisin.

Silti hunaja on tietysti mielestäni paras makeuttaja. Se on todella hyvää. Sen alkuperän saa selville. Sen tuotanto tuottaa hyötyjä ympäristölle. Se toimii erinomaisena maustajana monissa ruuissa. Mehiläiset ovat mahtavia.

Mutta en ole koskaan kuvitellut, että hunajan nauttiminen tekisi minun elämästäni terveellistä.

Kenties mehiläispesän muista tuotteista löytyy vielä jotain mullistavaa?

Toivon tietysti, että hunajasta löydetään joku elämää pidentävä tekijä. Sehän olisi minulle eduksi.

Samoin tietysti toivon, että mehiläispesän muista tuotteista, kuten propoliksesta, pergasta ja mehiläismyrkystä, saataisiin lisätutkimuksia. Niistä voisi löytyä hyvinkin kiinnostavia asioita: esimerkiksi tämä tarina siitä, miten mehiläismyrkky auttoi merkittävästi vakavaan Lymen tautiin eli borrelioosiin, on todella kiehtova.

Kuva: Anna Autio
Kuva on otettu Hunaja-kirjaan, ja tuo suloinen lapsi on tietysti oma poikani. Hän saa hunajaa usein ihan sellaisenaan, koska pitää hunajasta. Toki hunajaa käytetään kodissamme myös yskään ja tarpeen vaatiessa sipaisen sitä pieniin palovammoihin.

Asiantuntijan pitää osata heittäytyä Instagram-kuvaan

Nyt Hunaja-kirjani on myynnissä! Kirjan julkaiseminen tarkoittaa tietysti myös haastattelujen antamista ja tiedotustilaisuudessa patsastelua. Niinpä tiistaina suuntasin Sanomatalolle Groove FM:lle Minni Salmisen haastateltavaksi.

Mutta eihän nykymediassa riitä se, että asiantuntija kertoo siitä, mistä kuvittelee jotain vähän tietävänsä.  On myös osattava poseerata sosiaalisen median kuvia varten.

Ja sen taidon minä onneksi osaan. Olen jo niin tottunut tuijottelemaan omaa naamaani mitä erilaisimmissa kuvissa, että en epäröi, jos toimittaja haluaa ottaa kuvan.

Lisäksi olen oppinut, että toimittajia tavatessa kannattaa aina pitää mukana myös hunajapurkkia. Sillä saa kuviin mukaan myös asiaa pelkän oman naaman lisäksi.

 

Kuva: Minni Salminen
Kuva: Minni Salminen / Groove FM

 

Toisaalta mediahuomio kannattaa hyödyntää myös itse. Radiostudiossa myös haastateltava voi ottaa kuvan.

groove-fm2

 

Onko tämä sitten liikaa itsensä esiin tuomista sen sijaan, että asia saisi huomion? Ehkä. Mutta minä osaltani myyn tuotettani eli kirjaani. Minulle tämä on luonteva tapa toimia.

Tähän voi myös suhtautua pienellä feministisella otteella: jos ärsyttää, että media täyttyy nuorten ja nättien naisten tai setämiesten kuvista, niin pitää itse toimia niin, että siellä olisi myös keski-ikäistyviä naisia.

Mitä minä siellä Groove FM:llä sitten puhuin? Sen voi toki kuunnella netistä. Grooven nettisivuilta löytyy monta podcastia mehiläisviestijän höpinöistä.

 

Roundup-blogitekstini ilmoitettiin FB:lle herjaavana

Perjantaina kirjoitin töissä Hunajalla höystettyä -blogiin siitä, miten Helsingissä huoltoyhtiöden sekä puistoalueiden hoidon toimesta käytetään glyfosaattia sisältäviä rikkaruohojen torjunta-aineita. Näihin aineisiin kuuluu mm. Roundup.

Tänä aamuna yritin jakaa suoraa linkkiä tekstiini Facebookissa. Yllättäen se ei onnistunut:

”Warning: This Message Contains Blocked Content.
Your message couldn’t be sent because it includes content that other people on Facebook have reported as abusive.”

Eli tekstini oli ilmoitettu sellaiseksi, että se sisältää loukkaavaa tai herjaavaa sisältöä.

Jännää. Koskaan aiemmin tekstejäni ei ole tällä tavalla ilmoitettu, vaikka olen kirjoittanut mielestäni kriittisempiäkin tekstejä.

Eikä teksti mielestäni sisällä mitään sellaista, jota voisi pitää herjaavana. Yritysten kunniaa ei voi edes loukata. Tekstini raportoi mielestäni asiallisesti sekä glyfosaatin käyttöä että huoltoyhtiöiden toimintaa. Yhden yrityksen kerron nimeltä, koska he eivät vastanneet kyselyyni ja yhteydenottopyyntöihini, vaan vain löivät luuria korvaan.

En tiedä, miten voisin ilmaista Facebookille, että teksti ei sisällä herjauksia. Joukkovoimalla tuon ilmoituksen kumoaminen varmaan onnistuisi.

Mutta itse asian kannalta moinen herjausväite ei toki haittaa. Nyt tämä aihe leviää varmasti vielä laajemmin.

Kiinnostavaa olisi silti tietää, miksi Facebook totesi tekstini herjaavaksi, kun moni kokee, että paljon pahempia sisältöjä saa levittää Facebookissa vapaasti.

Päivitys klo 10.18:

Nyt suoran linkin jakaminen Facebookissa onnistuu. Jossain tapahtui siis jokin liikahdus!

Kirjan kirjoittaminen ja virheiden pelko

Kulutin  kesälomaani paitsi lomaillen, myös tulevan Hunaja-kirjani viimeisten viilausten parissa.
Kaikesta viilauksesta hkansiuolimatta on  lähes varmaa, että kirjaan jäi virhe tai useampia.

Se hieman ahdistaa, vaikka olen ennenkin julkaissut tekstejä, joissa on virheitä. Mutta ne tekstit ovat olleet lehtijuttuja tai nettitekstejä. Mahdollisiin virheisiin on voinut suhtautua kevyemmin: lehtijutuista voi tehdä oikaisun ja nettitekstiin korjauksen.

Kirja on eri asia. Sen virheitä ei noin vain kätevästi oikaista. Se jää hyllyihin ja sitä mahdollisesti käytetään lähteenä muualla.

Kun kyseessä on tietokirja, niin tietysti lukijalla on oikeus olettaa, että faktat on oikein eivätkä edes typerät kirjoitusvirheet häiritse lukemista.

Tosin kustannustoimittaja on tehnyt tekstin parissa hyvää työtä. Arvostan todella paljon sitä, että pitkästä aikaa joku kävi huolella läpi tekstini ja viilasi kömpelöitä lauseita ja outoja virkkeitä paremmiksi.

Eräs kaveri lohdutti, että kirjasta ei levitetä kymmenientuhansien painosta, joten virhe ei päädy niin monien silmien alle kuin vaikka Hesarin juttu. Ei lohduttanut, sillä kirja jää esimerkiksi kirjastoihin, joten ajan myötä sitä voi silmäillä iso joukko.

Toinen totesi, että aina on niitä, jotka tuntevat suurta riemua löytäessään muiden virheitä. Nyt minulla on mahdollisuus ilahduttaa heitä. Se ajatus hieman lämmittää.

Niitä kirjani mahdollisia virheitä pääsee etsimään elokuun viimeisellä viikolla, mikäli kirjan painossa ja jakelussa ei synny ongelmia.

Pistäkäähän siis viestejä, kun löydätte virheitä. Palkitsen teidät kiitoksin.

 

Kansi ja kannen kuva: Anna Autio
Annan ottamat kuvat ovat todella hienoja. Siksi voin luvata, että vaikka kirjasta löytyy virheitä, niin kuvat ovat upeita. 

Kuvaaja, taittaja, graafikko, toimittaja: opettele erottamaan mehiläinen, kimalainen ja ampiainen

Tänään työkaverini esitteli Kodin Kuvalehden Puutarhassa-julkaisun juttua hunajantuotannosta. Kiva juttu, paljon asiaa ja monta hyvää kuvaa.

Mutta jutun aloittavassa pääkuvassa oli valitettavan tutuksi tullut virhe. Kukassa pörräsi selvästi kimalainen eikä mehiläinen.

Ymmärrän, että teistä monista asia on mitätön. Pörriäinen kuin pörriäinen.

Mutta meille ötökkäihmisille ja tarhamehiläisten kanssa tavalla tai toisella toimiville tämä on merkittävä virhe. Sama kuin se, että porotaloudesta kertovassa jutussa olisi kuva hirvestä.

Erityisesti tällaisessa jutussa, jossa on erikseen kuvattu mehiläistarhaajaa ja mehiläisiä, on erityisen outoa, että pääkuvaan on valittu kimalainen. Kai siellä kuvauskeikalla pyöri mehiläisiä sen verran, että olisi saanut myös tarvittaessa mehiläislähikuvan?

 

kimalainenvaimehi

 

Usein pörriäisten kuvituskuvat menevät lehdissä väärin ilmeisesti siksi, että kuvat on tallennettu arkistoon väärillä nimillä. Kun juttuun haetaan järjestelmästä mehiläiskuvaa, niin eteen tulee monta kimalaista tai ampiaista. Niistä sitten joku napataan lehteen tai nettiin.

Siis kuvien kanssa toimiva: opettele tunnistamaan pörriäiset edes jollain tavalla. Silloin osaat sekä nimetä kuvat oikein että valita oikeat kuvat oikeaan paikkaan.

Esimerkiksi kesän loppupuolella oletettavasti tehdään taas juttuja siitä, miten ampiaiset tunkevat juomalaiseihin, ruokalautasille ja ovat kenties ärhäköitä. Eli olkaa tarkkoina ja laittakaa juttuihinne tällöin ampiaiskuva, kiitos!

HS:n toimittaja teki virheen, jota ei halunnut korjata

Tekstin loppuun on tehty päivitys 22.5. 

Tiedättehän Journalistin ohjeet? Kuten
”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”,
”Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu” ja
”Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.”

Minä havaitsin reilu viikko sitten Hesarin jutussa virheen.
Otsikko väitti, että  ”Tutkimus: Jogurtti, sitruuna ja hunaja auttavat heinänuhaan”. Kiinnostuin välittömästi, sillä työskentelenhän hunajan parissa. En vain löytänyt jutun sisällölle vahvistusta eli tutkimusta, jossa olisi todettu niin kuin otsikko väitti.

Tekstin väitteille ei löytynyt pohjaa

Jutussa lähteenä puhuttiin Vanderbiltin yliopiston tutkimuksesta, mutta mihinkään muuhun lähteeseen ei linkitetty eikä tutkimuksen nimeä kerrottu. Ryhdyin kaivelemaan asiaa netistä. En löytänyt tietoa vastaavasta tutkimuksesta.

Löysin kuitenkin Telegraphin jutun, joka varsin pitkälle vastasi Hesarin juttua. Lisäksi löysin tekstin, jossa kerrottiin Vanderbiltin yliopiston probiootteihin, kuten jogurtti ja kefir, liittyvästä tutkimuksesta. Kyseinen tutkimus mainittiin myös Telegraphin jutussa jogurtin kohdalla. Muiden elintarvikkeiden kohdalla Telegraph ei kertonut mitään tutkimuslähteitä.

Palautteeseen ei  kuulu vastausta keneltäkään tai mistään

Lähetin toimittajalle sähköpostin, jossa kerroin yllämainitut asiat ja kysyin lähteestä. Kun vastausta ei kuulunut, lähetin HS Torstain sähköpostiin saman viestin. Koska parin päivän päästä vastauksia ei ollut tullut, pistin viestin HS:n nettisivujen palautelomaketta käyttäen ja ruksasin kohdan siitä, että haluan vastauksen.
Viikonlopun jälkeen laitoin toimittajalle uuden sähköpostin. Seuraavana päivänä pistin Twitter-viestin (koska olin havainnut, että hän päivitti kuitenkin HS:n blogia, joten oletin, että hän ei ole esimerkiksi lomalla).

Ei vastauksia mistään. Sitten etsin toimittajan puhelinnumeron (Lisäys: kyseessä oli siis julkinen työnumero eli liittymän omistajana Sanoma Finland, käyttäjänä kyseinen toimittaja. En soittanut toimittajan henkilökohtaiseen numeroon).

Toimittaja ei koe, että jutussa olisi korjausta vaativa virhe

Sain puhelinyhteyden ja kerroin asiaani. Toimittaja totesi tyyliin ”Jaa, no voihan heinänuhasta tehdä toisen jutun”. Sanoin, että kyllä pitäisi korjata tuo viime viikon juttu ja sen asiavirheet. Jouduin lopettamaan puhelun, koska kadulla oli niin kova mökä. Sanoin soittavani heti takaisin.

(Lisäys myöhemmin: toimittaja mainitsi puhelinkeskustelussa lähteekseen Telegraphin eli sen jutun, jota olin epäillyt.)

Yritin iltapäivän aikana soittaa toimittajalle noin seitsemän kertaa. Joko hän oli varattu tai hän ei vastannut. Lopulta laitoin tekstiviestin ja ilmoitin laittavani sähköpostia ja pyysin, että hän ilmoittaisi, jos ei saa sähköpostiani. Toivoin vastausta seuraavana päivänä.

Mitään ei kuulunut seuraavana päivänä. Yritin soittaa. Ei vastausta. Lähetän viestin ja pyydän kommenttia. Saan vastauksen:

”Olen lomalla ja asiahan tuli puhuttua. Palataan heinäallergiaan kauden alettua.”

Vastasin, että jutussa on korjausta vaativa asiavirhe.

Ei vastausta.

Omien kontaktien kautta nettijuttuun korjausta

Tämän jälkeen muutin Facebookissani ketjun, jossa olin aihetta käsitellyt, julkiseksi. Otin yhteyttä tuttuihin HS-toimittajiin sekä osaston esimieheen.

Tämän jälkeen juttua korjattiin (ei tosin silti heti vastaamaan oikeita tietoja, vaan vähän sinne päin) ja siihen lisättiin lähteeksi Telegprah.

Mitä tähän nyt sitten lopuksi sanoisi? Olen itsekin tehnyt toimittajana virheitä. Olen yrittänyt niistä ottaa opikseni ja ennen kaikkea olen niitä korjaillut. Ja jos minulle joku lähettää palautteen tekstistäni, niin olen pyrkinyt vastaamaan varsin nopeasti ja kertomaan pyydettyjä lisätietoja.

En tiedä, miksi tällä kertaa korjauksen tekeminen meni näin vaikeaksi. Jutussa tehty virhe oli mielestäni sen verran selvä, ettei sen korjaamisen olisi pitänyt olla mikään ongelma.

Mutta myös jatkossa siis yritän olla tarkkana erityisesti terveysuutisointeja lukiessani: hunajajuttuja pyörii netissä laidasta laitaan, ja monelle niistä ei ole minkäänlaista tutkittua pohjaa (myönnän toki, että en pysty lähellekään kaikkia tieteellisiä tutkimuksia arvioimaan riittävän hyvin, koska en ole opiskellut esimerkiksi biokemiaa tai ravitsemustiedettä). Edelleen myös toivon, että kaikki toimittajat opettelisivat laittamaan lähteet esiin. Netissä linkki on vaivaton ja tuo lukijalle luottamusta.

Lisäksi isot peukut kaikille niille lukuisille toimittajille, jotka tekevät Hesarissa ja muualla hyvää työtä, laadukasta journalismia ja hoitavat oikaisut kunnolla silloin, kun se on tarpeen.

Lisäys seuraavana päivänä eli 22.5.

Hesarin juttu on nyt korjattu vastaamaan minun tulkintaani. Jutun lopussa on asialliset korjausmerkinnät:

Korjaus 21.5. klo 15.45: Jutusta puuttui alun perin lähde. Juttu perustuu The Telegraphin artikkeliin, ei Vanderbildtin yliopiston tutkimukseen. Korjaus 22.5. klo 8.45: Vanderbildtin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että jogurtilla saattaa olla myönteisiä vaikutuksia heinäallergian oireisiin. Hunajan, sitruunan ja ananaksen vaikutuksia ei tutkimuksessa kartoitettu.”

Lisäksi toimituksesta on oltu minuun yhteydessä ja tapahtunutta on pahoiteltu suuresti. Tämä yksittäistapaus ei siis todellakaan vastaa sitä, mitä HS:n toimituksessa linjataan toimintatavoiksi silloin, jos lukija huomauttaa toimittajaa mahdollisesta virheestä.

 

hs-heinänuha2015 copy
Kuvakaappaus HS:n alkuperäisestä jutusta. Otsikko ja teksti antoivat mielikuvan, että Vanderbiltin yliopistossa olisi tehty tutkimus jogurtin, hunajan, sitruunan, ananaksen ja kurkuman vaikutuksista heinänuhaan. Todellisuudessa kyseinen tutkimus koski vain jogurttia.