Blogikehut oikeilla nimillä

Jenkkitutkimuksen (Viegas, F. B. 2005. Bloggers Expectations of Privacy and Accountability: An Initial Survey) mukaan seitsemän prosenttia tutkimukseen vastanneista vajaasta 500 blogaajasta ei koskaan ole kirjoittanut tuotteista tai yrityksistä. Eli lähes kaikki kirjoittavat tästä aihealueesta jotain edes silloin tällöin.

Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että kun yrityksistä kirjoitetaan, niin yleensä erityisesti positiivisissa kirjoituksissa mainitaan yrityksen/tuotteen oikea nimi. Tätä kirjoittajat perustelevat esimerkiksi sillä, että myös muille ihmisille halutaan kertoa hyvistä tuotteista.

Omaa, edellistä tai selkeästi mahdollista tulevaa työnantajaa kohdellaan kuitenkin usein toisin: tällöin yrityksen nimi pidetään salassa.

Tutkimuksessa ei ole erityisesti kysytty kuluttamiseen liittyvistä asioista. Onhan toki eri asia kirjoittaa omasta työnantajasta kuin yrityksestä, jossa on asioinut kuluttajana.

Itselleni heräsikin kysymys, miten suomalaisissa blogeissa toimitaan: ainakin tuntuisi siltä, että tuotteita ja palveluita niin kehutaan kuin haukutaan ihan niiden omilla nimillä.

Samat aiheet pysyvät

Tämän päivän Hesarin 50 vuotta sitten -palstalla oli ote lehden silloisesta pääkirjoituksesta:

"Korkeakouluopinnot edellyttävät lahjoja, sitkeyttä ja määrätietoisuutta, vievät runsaasti aikaa ja tulevat varsin kalliiksi. Siitä huolimatta ne eivät avaa läheskään aina taloudellisia mahdollisuuksia, jotka olisivat paremmat kuin ei-akateemisille urilla tarjoutuvat. Nuorten tulevaisuuttaan suunnittelevien ihmisen tulisi oppia suhtautumaan näihin tosiasioihin johdonmukaisesti. Suunnittelemattomuus ja epäonnistuminen uran valinnassa merkitsee tappiota ei ainoastaan yksilölle itselleen, vaan myös yhteiskunnalle. Valintaa on usein vaikeuttanut tietämättömyys akateemisten urien yleisestä luonteesta, niiden avaamista toimialoista, etenemismahdollisuuksia ja taloudelliista tuloksista, jotka ne voivat antaa." 

Tämän teksin jälkeen kerrotaan Akavan julkaisemasta "Akateemiset urat" -oppaasta.  

Tiedekahvila keskusteli tohtorikoulutuksesta

Kuuntelin tänään kotipuuhastelun ohessa Yle Radio 1:ltä Tiedekahvilan keskustelun tohtorikoulutuksesta (ohjelman voi kuunnella podcastina Ylen sivujen kautta). Keskustelijoina olivat professori Kalle Michelsen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, professori Jukka Paakki, väitöstutkija Tanja-Maria Ranta Helsingin yliopistosta ja Hannele Huhtala Työterveyslaitoksesta.
 
Ei ohjelmassa mitään järin uutta tietoa aiheesta tullut, mutta ihan kiinnostavaa oli kuunnella esimerkiksi London School of Economicsista tohtoriksi valmistuneen Hannele Huhtalan tarinointia sikäläisistä tohtoriopinnoista. Suomalainen malli kun poikkeaa paljon anglosaksisesta tyylistä: ei taitaisi Englannissa kaltaisellani "harrastelijaopiskelijalla" olla pääsyä tohtorin tutkintoa tekemään.

Hieman yllätyin kuullessani, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jatko-opiskelijat ovat alkaneet Suomessa, ainakin jos ovat yliopistossa töissä, kutsua itseään tutkijoiksi. Tätä suuntausta pidettiin keskustelussa huolestuttavana, sillä väitöskirja on kuitenkin monelle vasta opettelua oikeaksi tutkijaksi. Minä tietysti miellän itseni nimenomaan jatko-opiskelijaksi, tutkijana en itseäni tohtisi tituleerata.

Keskustelussa käytiin tietysti läpi näitä jo muuten tuttuja teemoja: jatko-opinnot ovat joillekin kakkosvaihtoehto, kun töitä ei löydy; perinteisesti tohtorit työllistyivät automaattisesti yliopistoon, mutta nyt meininki on toinen; tohtoreista pari prosenttia on työttömänä (suuri osa kuulemma biotieteellisen alan ihmisiä); jatko-opiskelijoiden ohjaus ei Suomessa parhaalla mahdollisella tavalla toimi jne.

Lisäksi todettiin se, että kaikki tohtorit eivät työllisty koulutusta vastaaviin hommiin, ja joskus työllistyminen tohtorina on vaikeampaa kuin maisterina. Minä en ole mieltänyt, että mahdollinen tutkintoni toisi automaattisesti uralle nousua, sillä kuten ohjelmassa todettiin, niin ihmisten palkkaaminen eri tehtäviin vaatii muitakin ominaisuuksia kuin jonkun tietyn tutkintopaperin. Näinhän sen mielestäni kuuluukin olla: kokonaisuus ratkaiskoon. Toki toivon, että jatkotutkinto parantaa omaa osaamistani ja tätä kautta myös kiinnostavuuttani työnantajien silmissä.

Ongelmahiontaa ja aineistohaentaa

Tänään vietin aikaani yliopistolla: en minä kotikoneen ääressä osaa samalla tavalla näköjään keskittyä esimerkiksi tiedonhakuun, joten yliopistolla syntyy enemmän tulosta. Löysin useita kiinnostavia artikkeleita ja muutaman kirjankin lainasin.

Lisäksi artikkeleiden arkistoimista ja jäsentelyä varten otin käyttöön RefWorksin. Pidän siitä, että pääsen selailemaan tietoja tallentamistani artikkeleista netin kautta, eli en ole sidottu tiettyyn tietokoneeseen jne. Koen tuon RefWorksin luotettavaksi, joten toivottavasti sen toiminta ei nyt yhtäkkiä lakkaa!

Tietysti taas joutui toteamaan sen, että tietoa kyllä löytyy, mutta pitäisi pystyä seulomaan ne oman tutkimuksen kannalta oleelliset. Niinpä taas jäsentelin sitä, mitä oikeasti haluan ja aion tutkia.

Ensinnäkin minua kiinnostaa se, miten "tavallinen" blogaaja kirjoittaa kuluttamisesta: miten paljon kuluttamiseen kiinteästi liittyviä asioita on blogissa esillä ja millä mielellä ne on kirjoitettu (posiitiiviset/negatiiviset). Tässä kiinnostaisi myös se, kuinka kirjoittaja suhtautuu kuluttamisteksteihinsä: kokeeko hän kirjoittavansa kuluttamisesta lainkaan vai meneekö se siinä sivussa, missä muukin arjesta kirjoittaminen, ja kuinka hän ylipäätään määrittää oman kuluttajaidentiteettinsä?

Tämä olisi siis jonkinlaista blogitekstien analysointia, jota voisi tarkentaa tekemällä seurattavien blogien kirjoittajille kyselyitä. Lisäksi vastapainoksi voisi perehtyä blogeihin, joissa kulutus on jollain lailla keskeisenä teemana (näitä blogeja tuntuu syntyvän koko ajan enemmän).

Toisaalta mielestäni blogeja ei voi tutkia ottamatta huomioon niiden yhteisöllisyyttä ja sosiaalista luonnetta. Siksi olisi mielenkiintoista seurata, millaiset kuluttajuuteen liittyvät kirjoitukset herättävät kommentteja, keskusteluja ja linkityksiä. Ja jos yritykset jossain vaiheessa tulevat mukaan blogeihin vastaamaan kuluttajien kirjoituksiin, niin tästä syntyisi varmasti hedelmällistä aineistoa.     

Tutkimuksen aiheen hiominen siis jatkuu edelleen!  

 – – –

Harmittaa se, että en pääse osallistumaan marraskuiseen Konfabulaari 2006:en. "Uuden webin ilmiöt yliopistoissa" olisi ollut minunkin kannalta mielenkiintoinen aihe, mutta ajankohta menee päällekkäin Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarin kanssa.   

Mites ne opinnot sujuu?

Tuttavat ovat viime aikoina välillä kyselleet, olenko jollakin kurssilla tai vastaavalla, kun kerran pidän opiskelupäiviä. Joudun aina kertomaan, että en ole, vaan opiskeluni on hyvin aluillaan ja kaiken kaikkiaan se tulee olemaan aika lailla itsenäistä puurtamista.

Kummallisen syvässä sitä silti itsessäkin roikkuu käsitys siitä, ettei pelkkä lueskelu ja satunnainen muistiinpanojen tekeminen ole "oikeaa" opiskelua. Pitäisi vähintään kirjoittaa esseetä, lukea tenttiin tai istua luennolla.

Koetan siis muistuttaa itseäni siitä, että suoritan jatko-opintoja ennen kaikkea itseäni varten, ja olen tästä mahdollisuudesta hyvin tyytyväinen. Kyseessä on ikään kuin harrastus, josta minulle ei kukaan mitään maksa (ainakaan toistaiseksi, ehkä sitten aikanaan jonkun apurahan saan). Siis ei ole syytä rynnätä jollekin kurssille vain siksi, että saisin jonkun opintopisteen. Lisäksi minulla ei muutenkaan ole mitään kiirettä pakertaa tutkimusta kasaan. 

Nyt on loppuviikosta taas aikaa panostaa opintoihin. Olen kirjannut ylös ajatuksia ja tehtäviä asioita, joten eiköhän jotain synnykin.

– – –

Lauaintaina on Megapolis 2021 -tapahtuma Vanhalla ylioppilastalolla ja Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -seminaari. Miten kaupunkilainen kulutus ratkaisee kehitysmaiden ympäristöongelmat? -aihe kiinnostaa erityisen paljon, ja aion mennä paikalle kuuntelemaan ja katselemaan.

Kiinnostustani osallistua tilaisuuteen kasvattaa myös se, että sain blogieni ansiosta pyynnön osallistua vastaavaan tilaisuuteen paneelikeskustelijana Turussa 26. lokakuuta. Tietysti lupauduin mukaan, sillä ainakin se on hyvää kokemusta julkisesta puhumisesta. Kun pääsee keskustelemaan itseään lähellä olevista teemoista, niin vielä parempi!  

Tunnusten selvittelyä

Tänään pyöräilin tiedekuntaan selvittelemään käytännön asioita. Atk-helpin nuori mies oli mukavan avulias: vanhat, parin vuoden takaiset perustutkinto-opiskelijan käyttäjätunnukseni ja opiskelijanumeroni ovat edelleen voimassa, mutta tarvitsen jatko-opiskelijana laajemman käyttöoikeuden, kuin mitä nykyisillä tunnuksillani on. Tätä varten piti täyttää ja allekirjoittaa lomake ja kuskata se oman laitoksen atk-asioista vastaavalle, jonka pitäisi sitten palauttaa lomake jollekin toisaalle ja sitten saan tunnukset.

"Olen pahoillani, että tää yliopistobyrokratia on tällaista", nuori mies totesi. Sanoin, että eihän tämä mikään yllätys ollut, toki vielä muistan ne tietyt jäykkyydet käytännön asioissa.

Yliopiston on saanut pari vuotta sitten uuden intranetin, jonka käyttö pitää sitten uusien tunnusten saapuessa opetella.

Olisin halunnut lainata Viikin tiedekirjastosta myös kirjan, josta sen ainoa kappaleen piti olla hyllyssä. Ei näkynyt, eikä kirjastonhoitaja voinut muuta kuin pahoitella. Kirjastokorttinakin on vielä voimissaan vanha perustutkinto-opiskelijan kortti.  

Muutoin opiskelupäiviin on kuulunut erilaisten tekstien lueskelua, jonkinlaista tiedonhankintaa ja mietiskelyä. 

Dekaanin päätös saapui

"Lähetän ohessa kopion dekaanin päätöksestä, jolla sinut on hyväksytty tiedekuntamme jatko-opiskelijaksi suorittamaan MMT-tutkintoa", alkoi tänään saapunut hyväksymiskirje. Eli nyt siis sain sen virallisen tiedon jatkotutkinnon suorittamista varten.

Valitettavasti kirjeessä ei tietystikään ollut mitään tietoa esimerksi yliopiston verkon käyttämiseen vaadittavista tunnuksista tai mistään opiskelijanumeroista. Pitää siis kysellä niitä ja varmaan käydä jossain atk-keskuksessa. Aion maksaa myös ylioppilaskunnan jäsenmaksun (jatko-opiskelijalle 59 e/v), vaikka ei enää niitä perustutkinto-opiskelijan etuuksia saakaan.  

Kirjeessä muistutetaan, että minun tulee vuoden kuluessa jättää tiedekuntaan yksityiskohtainen jatko-opintosuunnitelma. Vuosi tuntuu pitkältä ajalta tässä vaiheessa, mutta katsotaan nyt, miten pian saan suunnitelmani kasaan. Pitäisi valita sopivia ja kiinnostavia kursseja: ainakin KATAJAn (kauppatieteiden valtakunnallinen jatko-koulutusohjelma) valikoimasta löytyy kiinnostavaa. Samoin tietysti omasta tiedekunnasta jotain, ja pitää selata myös esimerkiksi valtiotieteellisen valikoimaa.  

Sisältöä tuottavat kuluttajat

Viimeisimmässä (7. syyskuuta ilmestyneessä) IT-viikossa Mika Pantzar kirjoitti kolumnin otsakkeella "Kuluttaja 2.0: Viisaus tiivistyy joukossa" (olen samaa mieltä Digikon Pirkan kanssa siitä, että on lukemisen arvoinen pätkä).

"Kuluttaja 2.0 -liike perustuu kolmeen ajan ilmiöön: ihmisten haluun jakaa omia kokemuksiaan, uuteen verkottuneeseen tekniikaan ja kasvavaan luottamukseen kanssaihmisten kykyyn tuottaa tietoa."

Näitä samoja teemoja minäkin oletettavasti tulen miettimään blogien kulutuskirjoittelua tarkastellessani. Kaikki kolme tekijää linkittyvät yhteen, mutta henkilökohtaisesti olen kiinnostunut nimenomaan Pantzarin ensiksi mainitsemasta eli ihmisten halusta jakaa omia kokemuksiaan.
Sitähän blogeissa nimenomaan tehdään.

Samaa asiaa sivuten Digital Media Oy:n Timo Argillander kirjoitti Talouselämän (26/2006, s. 45) kolumnissa Web 2.0:ssa toteutuvasta käyttäjien roolista internetin palvelusisältöjen tuottajina. Hänen käsitteli tekstissään mm. Iggloa:

"Igglon tapauksessa haasteena on se, miten saada jäyhät suomalaiset kirjoittamaan tarinoita."

Mielestäni Argillanderin pelko on hiukkasen turha. Suomalaiset ovat kirjoittavaista kansaa, ja jo nyt blogeissakin on paljon tekstejä, joita voitaisiin hyödyntää esimerkiksi asiakaspalautteena, jos vain haluttaisiin ja osattaisiin.    

Arvoisa vastaväittäjä

Tänään olin kuuntelemassa Tiina Huokunan väitöstä aiheesta Vallankumous kotona! – Arkielämän visuaalinen murros 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa. Menin paikalle, koska olin kiinnostunut kuulemaan aiheesta ja näkemään, millainen väitöstilaisuus on. En nimittäin ole koskaan aiemmin ollut Helsingin yliopiston väitöksiä kuuntelemassa, ja jotenkin tuntui, että nyt on syytä aloittaa.

Tilaisuus meni ilmeisesti varsin perinteisen kaavan mukaan. Mihinkään suureen vuoropuheluun väittäjä ja vastaväittäjä eivät yltyneet. Itse asiassa välillä tuntui, että vastaväittäjä kysyi jotain ja väittelijä vastasi johonkin aivan muuhun. Jos nyt joskus itse olen seisomassa väitöskirjani kanssa samassa tilanteessa, niin toivon, että tilaisuus on hieman räväkämpi.

Varsinainen kansiin laitettu teos on kiinnostava, pitää tutustua siihen vielä tarkemmin. Ja harvinaisen visuaalinen väitösteos: taittamiseen, kuviin ja ulkoasuun on nähty vaivaa.

– –

Olen taas tyytyväisenä todennut sen, miten hyvä ainevalinta kuluttajaekonomia on. Ihmisillä nimittäin riittää aihepiiristä omakohtaisia kokemuksia, joten jatko-opinnoista keskusteleminen aiheuttaa yleensä positiivisia reaktioita. Jokainen on kuluttaja ja pystyy jollain lailla kommentoimaan tätä kautta alan kenttää. Tietysti blogit ja niiden maailma ei ole tuttu, mutta helppo on keskustella esimerkiksi kunkin omasta suhtautumisesta kuluttamiseen ja kulutusvalintoihin.