Taiteilija voi käyttää nettikuvia teostensa raaka-aineena ilman tekijänoikeusongelmia

Laitat kuvan nettiin. Muutaman vuoden kuluttua huomaat, että joku taiteilija on hyödyntänyt kuvaasi teoksessaan kysymättä sinulta siihen lupaa. Onko taiteilijan toiminta oikein esimerkiksi tekijänoikeuslain nojalla (joka siis yleisesti vaatii esim. luvan kysymisen tai sitaattioikeuden nojalla tehdyn lainauksen, jos käyttää toisen kuvia, tekstejä tai muuta tuotantoa)?

Yleisesti ottaen taiteilija saa käyttää toisten kuvia teosten luomiseen. Se todettiin jo 1970-luvulla, kertoo Valokuvaajan tekijänoikeusopas (PDF, s. 26, oppaassa myös kuvat alkuperäisestä kuvasta ja taideteoksesta):

“Valokuvien jäljentäminen maalaamalla oli tuohon aikaan verrattain yleistä ja ärsytti valokuvaajia, koska se yleensä tapahtui lupaa kysymättä. Kyseisessä tapauksessa lähdettiin asiaa selvittämään oikeudessa. Korkein oikeus katsoi aikanaan perusteluissaan, ettei valokuvaajalla ole oikeutta aiheeseen, ja [valokuvaaja] Ojutkangas hävisi jutun. Tapaus herätti valokuvaajien ja kuvataiteilijoiden kesken vilkkaan keskustelun, jonka kuluessa
soveliaan ja sopimattoman lainauksen rajoja pohdittiin.”

Millä edellytyksillä kuvasta tulee uusi teos?

Opas jatkaa aiheen käsittelyä:

“Valokuvateoksesta tulee uusi teos, jos sen valmistamiseen käytettävää tekniikkaa muutetaan siten, että kuva olennaisesti muuttuu; esim. valokuvateosta mallina käyttäen tehdään maalaus, laveeraus tms. tai mustavalkoisesta kuvasta tehdään värikuva tms. Uusi teos voidaan valmistaa myös yhdistämällä olemassa olevia valokuvia tai valokuvateoksia montaasitekniikalla uudeksi teokseksi. Viimekädessä sitten oikeudessa ratkaistaan onko kyse uudesta teoksesta vai tekijänoikeuksien loukkauksesta.”

Koska puolisoni on taiteilija, joka tekee nettikuvista kuvankäsittelyn kautta öljyvärimaalauksia, niin halusin selvittää asiaa. Välillähän taiteilija kohtaa tilanteita, joissa häneltä kysytään, että millä oikeudella hän ottaa toisten kuvia netistä.

Sopiva tilanne tuli vastaan ProComin Mitä laki sanoo? -koulutuksessa. Tosin jo aiemmin sen verran olin aihetta kartoittanut, että en uskonut kuvien käytössä taiteen lähtökohtina olevan varsinaista ongelmaa, ja herra taiteilijallakin oli jo opiskeluajaltaan näkemys, että kuvien käyttö on sallittua.

ProComin tilaisuudessa keskusteltaessa Päivi Tiilikka (OTT, VT, tutkijatohtori, Kansainvälisen talousoikeuden instituutti) muistutti, että alkuperäisellä kuvan ottajalla on moraalinen oikeus kuvaan. Tällöin siis voi olla kiistanalaista, voiko kuvaa käyttää esimerkiksi eläinten oikeuden puolustamiseen liittyvässä taideteoksessa, jos kuvan ottaja ei kuvaansa haluaisi tällaiseen yhteyteen.

Sami Lukkarinen: Aamu, 2010, oil on canvas, 160x200cm.

Yli-innovaatioaktivistin into, unelmat ja toimeen tarttuminen rapisutti kyynisyyden

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun.

– – –

Kyynisen on helppo tuhahtaa tittelille yli-innovaatioaktivisti. Mutta kyynisyys rapisi heti, kun tittelin omistaja aloitti esityksensä: ei vain voinut olla tykkäämättä tästä Aalto-yliopiston tyypistä, joka hehkui intoa, esitti hyviä esimerkkejä, puhui unelmien tärkeydestä ja kannusti toteuttamaan ideoita heti.

Anssi Tuulenmäki sanoi, että strateginen innovointi voi kuulostaa monien korvaan bullshitiltä. Mutta mitäs siitä, jos kerran osaa kertoa, mitä tällä sanaparilla ajaa takaa:

”Jos pankeista otetaan logot pois, niin et tiedä, missä pankissa asioit. Kaikki on samaa: voit valita vain parhaan korkomarginaalin. Kaikki ovat hyviä, mutta yksikään ei ole parempi kuin toinen. Ei siis ole strategista innovaatiota.”

”Hyvä esimerkki strategisesta innovaatiosta on Omenahotelli: ne kilpailevat anopin sohvaa vastaa, kun muut kilpailevat toisiaan vastaan.
Kosmetiikkateollisuudessa samaa on tehnyt Dove. Kun muut firmat viestivät naisille, ettet ole kaunis sellaisena kuin olet, niin Dove kääntää viestin toisinpäin.”

Tuulenmäen mielestä me suomalaiset sorrumme suunnittelemaan, kun pitäisi jo tehdä.

”Ei ole niin vähäpätöistä asiaa, etteikö pystytetä työryhmää, vaikka se toiminta heti ja kokeilu tuottaisi paremmat tulokset.
Suomessa ajatellaan aluksi liian pienesti, ja kun toteutus alkaa, niin alkaa mieletön suunnittelu. ja pienikin hukkuu.
Pitäisi olla päinvastoin: riittävän isosti heti liikkeelle, siitä syntyy tarinoita ja virheitä, joista opitaan.”

Anssi, kiitos esityksestä! Jos en joka päivä olisikaan innostuneen motivoitunut kaikkeen (väliin sattuu nimittäin huonompiakin päiviä), niin ehkä edes keksin itselleni hienomman tittelin. Kotiin päästyäni ryhdyin heti ajatuksen toteuttamiseen ja kysyin mieheltäni ideaa nimikkeekseni.

Hän ehdotti ”ihanaa”.

Unelmia ja innostusta kaikille!

T: Ihana Mari Koistinen

Maine rakentuu tunteista ja vahvimmin asiakaskohtaamisissa

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun.

– – –

Kokemusteni mukaan omassa mielessäni hyvä maine on mm. Kanniston leipomolla, kahvila Crustumilla ja Fredan torin kahvila Suksiilla. Nämä pienemmät, kotini läheisyydessä Helsingin Punavuoressa sijaitsevat yritykset ovat lähipäivinä ilahduttaneet tuotteillaan ja palveluillaan.

Kyseiset yritykset ovat siis päässeet luomaan kanssani tunnesiteen. Riku Ruokolahden (Reputation Institute Finland) mielestä maine on nimenomaan tunnetta. Vahvimmillaan maine rakentuu asiakaskohtaamisissa, joita minulla tietysti on noiden mainittujen yritysten kanssa ollut useamman kerran äskettäin.

Olen valmis myös suosittelemaan kyseisiä yrityksiä: näin tietysti toimivat kaikki eli hyvämaineista halutaan suositella.

Yritysviestinnän ja mainepohdinnan kannalta Veikkauksen Ilkka Juva jakoi oppejaan:

”Mainetta ja julkisuutta ei voi hallita eli ei voi perustaa maineenhallintayksikköä. Täytyy lähteä siitä, että arvioidaan oma toimintamme ja miltä näytämme.”

”Veikkauksen sisällä voidaan toimia avoimesti. Kaiken viestinnän lähtökohta on sisäinen viestint: vasta sitten, kun viestit on sisäisesti vahvistettu, voi pärjätä ulkona.”

Miesten puheessa mainittiin niin perinteisen kuin sosiaalisen medina merkitys maineen rakentumisessa. Molemmat Ruokolahti totesi kolmansien osapuolten näkemyksiksi yrityksestä. Toisaalta näihin molempiin tulee paljon näkemyksiä niistä suorista kosketuspinnoista: jos VR:n juna on myöhässä, niin sitä kiroillaan statuspäivityksessä.

Onneksi voi levittää myös positiivisia maineviestejä. Siihen ainakin itse haluan pyrkiä kuluttajana eli ennemmin suosittelen kuin lyttään, kerron hyvistä tuotteista ja fanitan, kun siihen on aihetta.

Journalismikin rajaa designin kulttuuriosastolle

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun.

– – –

Design on isompi asia kuin mitä arjessa usein ajatellaan, totesi Ylen Atte Jääskeläinen Elonmerkin paneelikeskustelussa. Tähän on tietysti kaikkien helppo nyökytellä. Mitä design sitten todella voi tarkoittaa Ylen kaltaiselle toimijalle? Esimerkiksi sitä, miten Yle pystyi aiemmin vaikuttamaan laajasti koko kansan ajankäyttöön.

“Ennen voitiin vaikuttaa suomalaisiin, kun päätettiin laittaa uutiset tiettyyn aikaan, nyt on vähän vaikeampaa”,

Jääskeläinen kommentoi hymyillen.

Designiin liittyvä ajattelu auttaa koko ajan Ylen toiminnassa.

“Muotoiluun panostamalla syntyy hämmästyttävän paljon kilpailukykyä. Viisi vuotta sitten radio- ja tv-uutiset olivat Ylellä eri organisaatioissa ja toistensa pahoja kilpailijoita. Siitä on nyt päästy pitkä harppaus eteenpäin, ja näin on tuotettu kilpailukykyä.”

Jääskeläisen kommenteissa tuli esiin myös journalismin ja designin suhdetta. Kun design määritellään kapeasti, niin se journalismissa suljetaan kulttuuriosastoille.

Lisäksi toimittajat kavahtavat maljakoiden ja tuolien suunnittelumaailmaa siksi, että pelkäävät tuotemainontasyytteiden pelossa tehdä juttuja oikeita nimiä mainiten.

Tämä on tietysti yksi journalistinen seikka, joka on kummallisen ristiriitainen. Esimerkiksi tekniikka-, sisustus- ja naistenlehdissä voidaan nimet pistää esiin ja usein jopa hintoineen.

Mutta vaikuttaa siltä, että itseään uskottavina pitävät lehdet kavahtavat tuotenimiä ja hintoja, juuri tuon tuotemainonnan pelossa. Toimittaja kokee, että uskottavuus menee, jos pistää niitä tuotteita kunnon tietoineen julki, vaikka se todennäköisesti yleensä on lukijan palvelemista.

Toisaalta ei ole mitään uutta sekään, että melkein alan kuin alan edustaja kokee, ettei media huomioi juuri hänen alansa tapahtumia ja tekemisiä, ei ainakaan positiivisesti. Kuten Jääskeläinen sanoi (jälleen tietysti hymyllä varustautuneena):

”Hyvin muotoiltu palvelu on huomaamaton. Huonosti suunniteltu huomataan, ja sille voimme helposti järjestää julkisuutta.”

Usein kannattaa ajatella uusiksi myös vastuullisuusviestinnässä

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa.

– – –

“Ei ole haitaksi ajatella uudella tavalla. Onpahan ainakin monipuolisemmin väärässä.” Jotain tällaista muistaakseni on joku itseäni nokkelampi sanonut.

Stora Enson uudelleenajattelussa ei oikeastaan ollut kyse niin vahvasta muutoksesta yrityksessä, eikä ainakaan siitä, että oltaisiin monipuolisemmin väärässä. Kyse oli enemmänkin siitä, että yhtiön sisäinen into ja energia ei välittynyt ulospäin, vaan Stora Ensoa pidettiin jähmeänä, jopa kylmänä. Huono maine eli kuulemma nimenomaan Suomessa.

Nyt menossa olevan rethink-prosessin myötä Stora Enso siis toivoo, että sidosryhmien mielikuvat vastaisivat enemmän sitä, mitä he itse kokevat. Rethink on jalkautettu, sitä on pureksittu niin johdossa kuin tehtaiden lattiatasolla, tehty voittoisia bisnesprojekteja, esitetty videoita, vaihdettu logoa.

Stora Enson kohdalla mieleeni tulee väistämättä vastuullisuus. Siihen myös Lauri Peltola viittasi kertomalla viestinnän linjauksista:

“Halusimme kertoa, kuinka liiketoimintamallit tulevat muuttumaan, koska maailma muuttuu ja vaatii yrityksiltä yhä suurempaa vastuunkantamista. Emme siis pyrkineet kertomaan sitä, että eri mittareiden mukaan Stora Enso on alansa vastuullisin.”

Ratkaisu on varmasti ollut järkevä. Sen verran rapautunutta yhteiskuntavastuullisuudesta viestiminen tuntuu kuluttajien silmiin olevan. Yritykset ovat itse osaltaan tätä aiheuttaneet, kertoo Karoliina Malmelin väitöskirjassaan (Talouselämän netti 24.8.2011):

“Malmelin havaitsi suomalaisten suuryritysten puhuvan arvoistaan yhä enemmän, mutta konkreettinen näyttö arvojen toteutumisesta jää usein heikoksi.”

Toivottavasti Stora Enson rethink pystyy tuomaan esiin myös niitä konkreettisia näyttöjä. Me suomalaiset olemme taatusti hitaita muuttamaan mielikuviamme isosta yrityksestä, joten epäluuloisuuden kääntäminen toiseen suuntaan vaatii paljon.

Peltolan loppuvaiheen kommentti on rethink-toiminnasta tietysti oleellinen niin yritystoiminnan kuin vastuullisuusajattelun kannalta:

“Mitään ei olisi tehty, ellei se olisi kehittänyt meidän bisnestämme. Tämä tekee meistä paremman, nöyremmän ja ketterämmän.”

Dropbox ja muita kuluttajakansalaisen sydämeen sukeltavia ratkaisuja

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa.

– – –

Kuluttaja-asenne leviää työelämään, sanoivat Mika Pantzar ja Ilkka Halava EVA:lle tekemässään raportissaan viime vuonna.

Sen vahvisti osaltaan myös Christian Lindholm: kun totumme käyttämään hyvin suunniteltuja ja helppokäyttöisiä järjestelmiä kotona, niin vaadimme niitä työhönkin.

Jos et vielä ole kokeillut Dropboxia, niin kannattaa testata. Se sai Lindholmin toteamaan, että jopa tiedostojen hallinta voi olla mukavaa.
Ehkä peräti rakastettavaa: Dropbox tekee esimerkiksi tekstien ja kuvien varmuuskopioinnista ja jakamisesta eri koneiden tai ihmisten kanssa vaivatonta.

Lindholmin mukaan designin pitäisi olla Dropboxin kaltaista. Tai palvelumuotoilun sellaista kuin suomalaisen passin noutamisen, joka Lindholmilla oli sujunut hyvin kätevästi.

Dropbox ei kuitenkaan toiminut esimerkkinä vain hyvästä järjestelmästä. Se oli Lindholmille esimerkki myös siitä, miten digitaaliset start up-firmat ja internet vaikuttavat muiden yritysten tekemiseen. Aiemmin b-to-b -yrityksen ei ole tarvinnut juurikaan miettiä tuotteiden käytettävyyttä:

“On valtavasti softaa, jonka suunnitteluun ei panosteta: loppukäyttäjä on jonkun palveluksessa ja sille maksetaan palkkaa siitä, että käyttää sitä softaa, joten se voi olla paskaa, koska siitä saa palkkaa.”

Kiitos siis kaikille niille kuluttajille suunnatuille, usein ilmaisille, järjestelmille, joita minäkin käytän aktiivisesti ja jotka toimivat paljon paremmin kuin yritysten jähmeät ohjelmistot. Gmail toimii mainiosti sähköpostina. Blogialustat muuttivat käsitykseni verkon sisällöntuotantojärjestelmistä ja saivat odottamaan samoja, helppokäyttöisiä ratkaisuja muiltakin.

Kuluttajakansalainen tavoittelee merkityksellisyyttä omassa elämässä. Sitä samaa tavoittelemme työssämme. Eikä hyvä design silloin ole ainakaan haitaksi.

Löytäisinkö sisäisen taiteilijani? Tai edes muotibloggaajan?

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Teksteistä löytyy RSS-syötettä koottuna (kiitos Hanna!).

– – –

Muotoilija on taiteilija, ja taiteilijalla on sisäänrakennettu kyky nähdä tulevaisuuteen. Lisäksi muotoilijaa ja taiteilijaa yhdistää tavoite tehdä jotakin sellaista, jota ei aiemmin ole ollut olemassa.
Näin sanoi dekaani Helena Hyvönen Elonmerkki-tapahtumassa tänään.

Jos siis uskaltaisi vapauttaa sisäisen taitelijan, niin osaisinko nähdä paremmin tulevaisuuteen? Toisaalta jos nykyisin muotisuunnittelija kerää inspiraatioita tavallisten pukeutujaintoilijoiden blogeista, kuten Hyvönen esimerkkinä totesi, niin olemmeko me tavikset sittenkin uuden luojia jopa huomaamattamme?

Muotisuunnittelijaa tarvitaan siis työstämään eri virroista nappaamiaan ajatuksiaan, jotta saamme jotakin uutta ja ennenkokematonta. Viestijänä osaltaan varmasti toimin samoin: suodatan ympäriltäni havaintoja, koetan poimia niitä ns. heikkoja signaaleja, ja koostaa jonkin kiinnostavan viestin.

Hyvönen totesi, että muotoilijat ovat tottuneet liikaa keskustelemaan omassa porukassaan. Keskustelua pitäisi saada avattua laajemmille piireille.

Tämä ei todellakaan ole vain muotoilijoiden ongelma. Tietysti samaan joukkoon kuuluvat myös jo mainitut taiteilijat, mutta yhtä lailla me “normaaleissa” hommissa puuhastelevat. Omassa porukassa on kiva ja helppo viestiä, mutta on paljon hankalampaa laajentaa viestejä sellaisiksi, että myös muut ne tajuaisivat.

Minua ja Helena Hyvöstä yhdisti tänään asujen väri eli oranssi. Samoin yhdistävä tekijä oli taskujen puute, joka aiheuttaa käytännöllisuusongelmia.

Joten olen sen verran muotibloggaaja tänään, että koetan viestiä vaatesuunnittelijoille: muistakaa tehdä hameisiin ja mekkoihin taskuja. Edes pieniä. Minun kannaltani olisi tärkeää myös se, että helmat ovat sopivat pyöräilyyn.

Jään siis odottamaan innolla lähivuosien hame- ja mekkomallistoja, jotka yhdistävät oranssit, kivat helmat ja käytännölliset taskut. Pyöräilytarpeiden kokonaisvaltainen huomioiminen plussaa!

Liveblogivirtaa Elonmerkistä 13 muun kirjoittajan kanssa

Viime vuonna toimin Elonmerkki-tapahtuman twitteröijänä (kirjoitukseni aiheesta). Tänä vuonna osallistumismuotona on blogi: Elonmerkkiin haettiin blogiaktiiveja mukaan, ja pitihän minun tietysti pistää oma hakemukseni. Tapahtuman blogiteksteistä koostetaan kirja, jonka tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen.

Eli siis ensi viikon torstaina, 25. elokuuta, istun muiden kolmentoista kanssa kirjaamassa ylös, mitä Elonmerkissä puhutaan ja koetaan. Odotan innolla sekä tapahtumaa, jossa on paljon kiinnostavaaa ohjelmaa, että myös ihmisten tapaamista.

Ajattelin kirjata tekstini ensin avoimeen Google Docsiin ja vasta sitten siirtää niitä omaan blogiini. Eli tuo dokumentti on tietysti kaikille avoin koko ajan ja päivittyy sen mukaan kuin sinne kirjoitan. Hieman viilatummat tekstit laitan sitten blogiini sopivassa välissä.

Kiinnostavaa päästä kokeilemaan, miten kaikki toimii ja millainen kirja tapahtumasta syntyy. Olen joskus aiemminkin kirjoitellut pyynnöstä kirjoihin pätkiä (esim. viime vuonna ilmestyi Sirpa Juutisen ja Maj-Lis Steinerin Strateginen yritysvastuu, jossa on tekstini Porkkanamafiasta), mutta onhan tämä blogikirja jotain hyvin toisenlaista.

– – –

Päivän blogilukuvinkkinä Pörrön kirjoitus siitä, miksi erilaiset listaukset eivät välttämättä tunnu kaikista netinkäyttäjistä kivoilta. Tai miksi kaltaisteni aktiivisten sosiaalisessa mediassa pörräävien kaikki toiminta ei muita miellytä, erityisesti, jos siitä puuttuu läsnäolon tuntu.

Miten toimisin, jos vielä toiste muuttaisin ulkomaille?

Palasin puolivuotisesta Sveitsi-oleskelusta Suomeen kesäkuun lopulla. Näin jälkijättöisesti taitaa olla hyvä kirjata muutama ajatus siitä, miten ulkomailla asuminen vaikutti mm. työntekoon ja mitä kannattaisi huomioida, jos vielä joskus toiste saan vastaavan mahdollisuuden.

1. Paikallisen kielen osaaminen auttaa paljon. Tämä ei varmasti ole mikään yllätys, mutta yllättävän paljon iloa oli ruostuneesta saksastani. Ei sillä tosin voinut oikeasti keskustella sveitsiläisten kanssa, joilla on oma murteensa, mutta sentään pystyin lukemaan lehtiä ja tutkimaan nettisivuja. Jos pidemmän aikaa työskentelisin freetoimittajana ulkomailla, niin kielitaitoa olisi ehdottomasti parannettava. Haastattelujen ja muun toiminnan kannalta kommunikointi ihmisten omalla kielellä on tärkeää.

2. Ulkomailta paikallisten juttujen teko on selvästi työläämpää. Suomessa on helppo etsiä asiantuntijoita, tutkijoita, kuluttajia ja muita kommentoijia, sillä oma yhteiskunta ja täällä toimivat ihmiset ovat tuttuja. Omista verkostoista voi helposti kysellä tietoja eikä ole kynnystä soitella eri puolille.
Sveitsissä sen sijaan joutui käyttämään paljon aikaa esimerkiksi tilastotietojen kaiveluun tai sopivan taloustutkijan etsimiseen. Taas törmäsi myös kielitaidon rajallisuuteen, jonka vuoksi esimerkiksi jatkokysymysten tekeminen on vaikeampaa kuin suomeksi. Englanniksikin joudun aina varmistamaan, että ymmärsinhän todella oikein.

3. Ulkomaajaksoon pitäisi valmistautua Suomessa kunnolla.
Tietysti minun piti ennen muuttoa sopia enemmän töitä, mutta se jäi tekemättä. Ulkomailta käsin erityisesti uusien yhteyksien luominen Suomeen on vaikeampaa. Samalla taas myös opin sen, että pitäisi sopia kunnolla eikä vain uskoa, että se ”Joo, kuulostaa hyvältä, palataan toki asiaan” riittää siihen, että työpanoksia todella tilattaisiin.
Toisaalta oma asenteeni puolivuotiseen oli varsin rento, eli en edes pyrkinyt työllistämään itseäni samalla tavalla kuin Suomessa, vaan päätin turvautua osittain säästöihini. Koska Sveitsi on hintatasoltaan vähintään Suomen tasoa, niin taloudellisesti olin miinuksella: jossakin halvemmassa maassa pärjäisi vähemmällä rahalla.

4. Pidemmän projektin suunnittelu on todennäköisesti hyvä idea.
Jos vielä lähden vastaavalla ulkomaanjaksolle, niin pyrin kehittelemään itselleni jonkin pidemmän projektin tehtäväksi. Se toisi tiettyä vakautta arkeen ja olisi tietysti myös sinällään helpompaa kuin sekalainen pikkupuuhastelu. Tällaisen projektin valmistelu pitäisi aloittaa riittävän aikaisin.

5. Netti on suureksi avuksi. Skype, Google Translate, hakukoneet, yritysten kotisivut, Wikipedia jne… Käytin paljon erilaisia netin mahdollisuuksia yhteydenottoihin ja tiedonhakuun. En kuitenkaan hommannut itselleni paikallista mobiilinettiliittymää, vaan käytin nettiä vain kotona koneelta. Sveitsissä ei edes laajasti ollut langattomia, vapaita verkkoja esimerkiksi kahviloissa.

6. Juttuideoissa pitää olla myös tiukkaa itsekritiikkiä. Tein itse suurelta osin vastaavia Suomi-tekstejä kuin normaalisti, eli Sveitsiä käsittelevät jutut olivat vähäisempiä. Jos maassa olisi asunut kauemmin, olisi näitä juttuja varmasti pyrkinyt kehittelemään enemmän. Tosin usein huomasin, että moni ilmiö oli minusta kiinnostava, koska asuin kyseisessä maassa, mutta oli pakko olla realistinen ja todeta, ettei tämä kiinnostaisi välttämättä edes itseäni Suomessa.

7. Elämiseen ja elämyksiin kannattaa varata aikaa.
Alkuvaihe uudessa maassa hujahtaa tutustumiseen ja arjen rutiinien muodostamiseen (tosin itselläni ei tarvinnut käydä mitään suurempaa byrokratiaa läpi, joka helpotti verrattuna moniin muihin Sveitsiin muuttaviin ja siellä itseään työllistäviin). Mutta myös sen jälkeen ainakin minulla oli hinku tallustella, tutkailla ja hämmästellä. Lisäksi olin tietysti ensisijaisesti lähtenyt taiteilijamiehen mukaan, joten elämään kuului paljon taidetta ja ulkomaalaiset tuttavuudet tulivat myös lähinnä taidepiireistä.
Puoli vuotta menee nopeasti huumassa ja ihastellessa. Vasta sen jälkeen olisi varmasti iskeneet ne kuuluisat tunteet siitä, miten kaikki ei olekaan niin hienoa. Olen tyytyväinen, että pidin suhteellisen aktiivisesti blogia ja otin kännykällä kuvia, sillä monet muistot olisivat muuten jo nyt haalistuneet huomattavasti.

8. Paluu Suomen arkeen ei välttämättä suju mutkattomasti. Töiden kannalta ei ole helppo myydä osaamistaan toisesta maasta käsin. Siksi piti varautua myös siihen, ettei töitä ole odottamassa samalla tavalla kuin ennen lähtöä. Onneksi minulla on kuitenkin tiettyjä vakiohommia ja jotain uutta on kehitteillä. Eli eiköhän se syksy nyt tästä lähde rullaamaan, ja varmasti Sveitsin asumisesta voin ammentaa mitä erilaisimmissa tilanteissa myös jatkossa.

Euroopan Parhaat Verkkosivut -”kisailu” vonkaa mukaan

Sain tänään sähköpostin otsikolla ”Sivustonne on valittu Suomen edustajaksi Euroopan Parhaat Verkkosivut -kilpailuun!”

Jo melkein heti nauratti. Eihän ole pitkä aika siitä, kun Suomen Parhaat Verkkosivut -”kilpailun” järjestäjät uhkailivat oikeustoimilla minua ja pariakymmentä muuta, jotka olimme blogeissamme tai nettifoorumeilla kritisoineet kisaa. Se uhkailu ei johtanut lopulta mihinkään.

Mutta nyt siis verkkosivukisaamisessa on lähdetty kansainväliseen meininkiin. Sähköpostissa kerrottiin:

”Käynnistämme kesällä historian ensimmäisen Euroopan Parhaat Verkkosivut -kilpailun. Kilpailuun osallistuu www-sivuja 21:stä Euroopan maasta. Parhaat sivustot valitaan reaaliajassa näkyvällä äänestyksellä, joka on käynnissä koko kilpailun ajan.

Otamme Suomesta kilpailuun mukaan tällä viikolla yhdeksän referenssiosallistaa, jotka olemme valikoineet tarkkaan yli 100 000 suomalaisen www-sivuston joukosta. Nämä yhdeksän referenssiosallistujaa pääsevät mukaan kilpailuun maksutta kahden kuukauden ajaksi.

Kutsumme sivustonne mukaan kilpailun yhdeksi Suomen edustajaksi. Kahden maksuttoman kuukauden jälkeen lähetämme teille -50% laskun normaaliosallistujahinnasta ( euroa + alv) ja maksamalla sen olette mukana kilpailussa koko v. 2011. Jos ette halua jatkaa ilmaista jaksoa pidemmälle, poistamme sivustonne elokuussa osallistujalistalta. Tässä tapauksessa teille ei koidu osallistumisesta mitään kuluja.

Osallistuminen tuo sivustollenne paljon kansainvälistä näkyvyyttä ja sivukävijöitä yli 20:stä eri maasta, ja lisäksi voitte olla taistelemassa arvokkaista palkinnoista muiden kilpailijoiden kanssa.

Voitte tutustua kilpailun sääntöihin ja osallistuviin maihin sivuilta:

www.europesbestwebsites.com

Otatteko referenssipaikan vastaan? Pyydämme nopeaa vastausta, koska 9 ensimmäistä Suomen osallistujaa julkaistaan sivuillamme jo maanantaina.”

Kuten arvata saattaa, niin en todellakaan osallistu.