Asiantuntijan pitää osata heittäytyä Instagram-kuvaan

Nyt Hunaja-kirjani on myynnissä! Kirjan julkaiseminen tarkoittaa tietysti myös haastattelujen antamista ja tiedotustilaisuudessa patsastelua. Niinpä tiistaina suuntasin Sanomatalolle Groove FM:lle Minni Salmisen haastateltavaksi.

Mutta eihän nykymediassa riitä se, että asiantuntija kertoo siitä, mistä kuvittelee jotain vähän tietävänsä.  On myös osattava poseerata sosiaalisen median kuvia varten.

Ja sen taidon minä onneksi osaan. Olen jo niin tottunut tuijottelemaan omaa naamaani mitä erilaisimmissa kuvissa, että en epäröi, jos toimittaja haluaa ottaa kuvan.

Lisäksi olen oppinut, että toimittajia tavatessa kannattaa aina pitää mukana myös hunajapurkkia. Sillä saa kuviin mukaan myös asiaa pelkän oman naaman lisäksi.

 

Kuva: Minni Salminen
Kuva: Minni Salminen / Groove FM

 

Toisaalta mediahuomio kannattaa hyödyntää myös itse. Radiostudiossa myös haastateltava voi ottaa kuvan.

groove-fm2

 

Onko tämä sitten liikaa itsensä esiin tuomista sen sijaan, että asia saisi huomion? Ehkä. Mutta minä osaltani myyn tuotettani eli kirjaani. Minulle tämä on luonteva tapa toimia.

Tähän voi myös suhtautua pienellä feministisella otteella: jos ärsyttää, että media täyttyy nuorten ja nättien naisten tai setämiesten kuvista, niin pitää itse toimia niin, että siellä olisi myös keski-ikäistyviä naisia.

Mitä minä siellä Groove FM:llä sitten puhuin? Sen voi toki kuunnella netistä. Grooven nettisivuilta löytyy monta podcastia mehiläisviestijän höpinöistä.

 

Roundup-blogitekstini ilmoitettiin FB:lle herjaavana

Perjantaina kirjoitin töissä Hunajalla höystettyä -blogiin siitä, miten Helsingissä huoltoyhtiöden sekä puistoalueiden hoidon toimesta käytetään glyfosaattia sisältäviä rikkaruohojen torjunta-aineita. Näihin aineisiin kuuluu mm. Roundup.

Tänä aamuna yritin jakaa suoraa linkkiä tekstiini Facebookissa. Yllättäen se ei onnistunut:

“Warning: This Message Contains Blocked Content.
Your message couldn’t be sent because it includes content that other people on Facebook have reported as abusive.”

Eli tekstini oli ilmoitettu sellaiseksi, että se sisältää loukkaavaa tai herjaavaa sisältöä.

Jännää. Koskaan aiemmin tekstejäni ei ole tällä tavalla ilmoitettu, vaikka olen kirjoittanut mielestäni kriittisempiäkin tekstejä.

Eikä teksti mielestäni sisällä mitään sellaista, jota voisi pitää herjaavana. Yritysten kunniaa ei voi edes loukata. Tekstini raportoi mielestäni asiallisesti sekä glyfosaatin käyttöä että huoltoyhtiöiden toimintaa. Yhden yrityksen kerron nimeltä, koska he eivät vastanneet kyselyyni ja yhteydenottopyyntöihini, vaan vain löivät luuria korvaan.

En tiedä, miten voisin ilmaista Facebookille, että teksti ei sisällä herjauksia. Joukkovoimalla tuon ilmoituksen kumoaminen varmaan onnistuisi.

Mutta itse asian kannalta moinen herjausväite ei toki haittaa. Nyt tämä aihe leviää varmasti vielä laajemmin.

Kiinnostavaa olisi silti tietää, miksi Facebook totesi tekstini herjaavaksi, kun moni kokee, että paljon pahempia sisältöjä saa levittää Facebookissa vapaasti.

Päivitys klo 10.18:

Nyt suoran linkin jakaminen Facebookissa onnistuu. Jossain tapahtui siis jokin liikahdus!

Kirjan kirjoittaminen ja virheiden pelko

Kulutin  kesälomaani paitsi lomaillen, myös tulevan Hunaja-kirjani viimeisten viilausten parissa.
Kaikesta viilauksesta hkansiuolimatta on  lähes varmaa, että kirjaan jäi virhe tai useampia.

Se hieman ahdistaa, vaikka olen ennenkin julkaissut tekstejä, joissa on virheitä. Mutta ne tekstit ovat olleet lehtijuttuja tai nettitekstejä. Mahdollisiin virheisiin on voinut suhtautua kevyemmin: lehtijutuista voi tehdä oikaisun ja nettitekstiin korjauksen.

Kirja on eri asia. Sen virheitä ei noin vain kätevästi oikaista. Se jää hyllyihin ja sitä mahdollisesti käytetään lähteenä muualla.

Kun kyseessä on tietokirja, niin tietysti lukijalla on oikeus olettaa, että faktat on oikein eivätkä edes typerät kirjoitusvirheet häiritse lukemista.

Tosin kustannustoimittaja on tehnyt tekstin parissa hyvää työtä. Arvostan todella paljon sitä, että pitkästä aikaa joku kävi huolella läpi tekstini ja viilasi kömpelöitä lauseita ja outoja virkkeitä paremmiksi.

Eräs kaveri lohdutti, että kirjasta ei levitetä kymmenientuhansien painosta, joten virhe ei päädy niin monien silmien alle kuin vaikka Hesarin juttu. Ei lohduttanut, sillä kirja jää esimerkiksi kirjastoihin, joten ajan myötä sitä voi silmäillä iso joukko.

Toinen totesi, että aina on niitä, jotka tuntevat suurta riemua löytäessään muiden virheitä. Nyt minulla on mahdollisuus ilahduttaa heitä. Se ajatus hieman lämmittää.

Niitä kirjani mahdollisia virheitä pääsee etsimään elokuun viimeisellä viikolla, mikäli kirjan painossa ja jakelussa ei synny ongelmia.

Pistäkäähän siis viestejä, kun löydätte virheitä. Palkitsen teidät kiitoksin.

 

Kansi ja kannen kuva: Anna Autio
Annan ottamat kuvat ovat todella hienoja. Siksi voin luvata, että vaikka kirjasta löytyy virheitä, niin kuvat ovat upeita. 

Kuvaaja, taittaja, graafikko, toimittaja: opettele erottamaan mehiläinen, kimalainen ja ampiainen

Tänään työkaverini esitteli Kodin Kuvalehden Puutarhassa-julkaisun juttua hunajantuotannosta. Kiva juttu, paljon asiaa ja monta hyvää kuvaa.

Mutta jutun aloittavassa pääkuvassa oli valitettavan tutuksi tullut virhe. Kukassa pörräsi selvästi kimalainen eikä mehiläinen.

Ymmärrän, että teistä monista asia on mitätön. Pörriäinen kuin pörriäinen.

Mutta meille ötökkäihmisille ja tarhamehiläisten kanssa tavalla tai toisella toimiville tämä on merkittävä virhe. Sama kuin se, että porotaloudesta kertovassa jutussa olisi kuva hirvestä.

Erityisesti tällaisessa jutussa, jossa on erikseen kuvattu mehiläistarhaajaa ja mehiläisiä, on erityisen outoa, että pääkuvaan on valittu kimalainen. Kai siellä kuvauskeikalla pyöri mehiläisiä sen verran, että olisi saanut myös tarvittaessa mehiläislähikuvan?

 

kimalainenvaimehi

 

Usein pörriäisten kuvituskuvat menevät lehdissä väärin ilmeisesti siksi, että kuvat on tallennettu arkistoon väärillä nimillä. Kun juttuun haetaan järjestelmästä mehiläiskuvaa, niin eteen tulee monta kimalaista tai ampiaista. Niistä sitten joku napataan lehteen tai nettiin.

Siis kuvien kanssa toimiva: opettele tunnistamaan pörriäiset edes jollain tavalla. Silloin osaat sekä nimetä kuvat oikein että valita oikeat kuvat oikeaan paikkaan.

Esimerkiksi kesän loppupuolella oletettavasti tehdään taas juttuja siitä, miten ampiaiset tunkevat juomalaiseihin, ruokalautasille ja ovat kenties ärhäköitä. Eli olkaa tarkkoina ja laittakaa juttuihinne tällöin ampiaiskuva, kiitos!

“Kyllä kyytiä tarjottaisiin!” ja muu epäasiallinen, seksistinen meininki

Kokemuksia viidentoista työelämävuoden varrelta:

Olin mukana eräässä seminaarissa, josta en ennestään oikeastaan tuntenut ihmisiä. Seminaarin vetäjä kysyi tilaisuuden päätteeksi:
“Voisikohan joku antaa Marille kyydin asemalle?”
Takarivistä kuului heitto: “No kukapa ei tuolle kyytiä antaisi!”

Olin aikoinaan töissä paikassa, jossa oli kahvihuone. Kurottelin varpaillani kaapista jotain, kun työkaverini tarttui vyötäröstäni. “Minä voin auttaa nostamalla”, hän letkautti.

Istuin töihin liittyvällä illallisella. Vieressäni oli minulle ennestään tuntematon huumorimies. Hän kommentoi naureskellen vastapäätä istuville: “Huomaattehan, että käteni ovat pysyneet koko ajan pöydällä eivätkä ole vaellelleet tuolla jossain”. Hän siis viittasi siihen, ettei ole lääppinyt minua pöydän takana.

Kaverini oli, ainoana nuorena naisena, yön yli kestävässä työtilaisuudessa. “Kukakohan pääsee sinne viereesi huoneeseesi” ja muut heitot olivat lennelleet.

Tässä muutama esimerkki siitä, millaista “vitsailua” saattaa joutua kuulemaan periaatteessa ihan fiksuina pitämiltään ihmisiltä. Ei vain ole naurattanut yhtään. Kevyempiä, ulkonäköön liittyviä kommentteja voisin kertoa enemmänkin.

Vielä vähemmän naurattaa se, että osa suhtautuu tällaiseen väheksyvästi. On kuulemma huumorintajuton ja yliherkkä, kun moisesta ottaa nokkiinsa. Yllättävän moni nainenkin on tätä mieltä.

Käytöstavat tuntuvat olevan joiltakin hukassa, ja huumorin varjolla voidaan muka sanoa mitä tahansa. Sama koskee myös viestintää netissä. Saan ällötysreaktiota hauskoiksi tarkoitetuista kuvista ja letkautuksista, jotka mielestäni ovat lähinnä loukkaavia.

Yksi viime aikojen pahimmista oli kuva, jossa oli teksti:
“Lisää tämä statukseesi, jos olet muodokas, etkä ole mikään tuulen nussima vinkuheinä, pakkasen raiskaama pulkannaru tai lautatarhasta varastettu kakkosnelonen…” [sic]

Kun kommentoin kuvan jakajalle (mies), että kyseessä on asiaton, mauton “vitsi”, niin “vitsin” puolustajaksi ilmaantui joku minulle tuntematon nainen: kun kuulemma pulskia naisia huudellaan läskeiksi, niin laihoja saa solvata.

Samaan aikaan nämä ihmiset ovat varmasti sitä mieltä, että esimerkiksi koulukiusaaminen on niin väärin. Huoh.

Nuorempana en osannut puuttua tilanteisiin, joissa jotakuta toista häirittiin epäasiallisella tai seksistisellä kommentilla. Tai että olisin sanonut, että homofobisten vitsien kertominen työpaikan kahvipöydässä ei ole yhtään hauskaa.

Toivottavasti nykyisin osaan paremmin puuttua typerään käytökseen. Kuten Vesa Linja-aho taannoin blogasi:

“Seuraavan kerran kun joku kommentoi kahvilatytön persettä, kommentoi (jos se tuntuu turvalliselta) esimerkiksi ”aika oksettavaa että joutuu kuuntelemaan tuollaista työpaikallaan”. Jos joku muu tekee näin, asetu äänekkäästi komppaamaan puolustajaa. On tärkeää saada murrettua vaikutelma, että enemmistö hyväksyy sikailun.”

Hunajaviestijästä kirjailijaksi

Tämä blogi on ollut hiljaa todella pitkään. Minä en kuitenkaan ole ollut hiljaa, vaan olen keskittänyt viestintäenergiani hunajaan.

Yli kolme vuotta sitten aloitin työt Mehiläishoitajain liitossa. Välissä olin vuoden äitiyslomalla: kiitos vaan liitolle, joka uskalsi palkata juuri avioituneen, yli kolmekymppisen naisen vakituiseen työsuhteeseen (kaikki työnantajat eivät vissiin moista rohkene tehdä). Nyt äitiysvapaan jälkeen olen taas pian pari vuotta tehnyt työtä mehiläishoitajien ja hunajan eteen.
marimehiläinen
Pienen järjestön viestinnän tekijänä on selvää, että budjetit ovat pienet ja töitä tehdään monipuolisesti. Hunajaviestinnän lisäksi tehtäviin kuuluu myös järjestölehden juttujen tekemistä ja muuta jäsenviestintää, nettisivujen sisältöjen kehittämistä, nettivideoiden kuvailua, kouluttamista, tiedonhankintaa ja tapahtumajärjestelyitä. Yhtenä päivänä väsätään ruoka-aiheista tiedotetta ja perehdytään pakkausmerkintöihin, toisena taas mietitään uutta esitettä ja rakennetaan nettiin pölytysviestintää.

Siinä sivussa keitellään ehkä kahvit ja vastaillaan eri kanavien kautta tuleviin ihmisten kysymyksiin, päivitetään Facebook-sivuja ja laitetaan Twitter-viestejä.

Pidän työstäni. Ja pidän hunajasta vielä enemmän kuin töitä aloittaessani.

Näin jälkikäteen ajatellen tulin työhön hyvin vähäisellä alaan liittyvällä osaamisella. En ollut koskaan käynyt mehiläispesällä tai linkoomossa. En tiennyt juuri mitään erilaisista hunajista tai muista mehiläistuotteista. Jouduin opettelemaan uusia sanoja, kuten varroa, Langstroth, Farrar, ylälistapesä, esikotelomätä, invertaasi, HMF, kuorimavaha ja perga.

Tämä muutaman vuoden jakso on siis ollut myös mahdollisuus oppia paljon uutta mehiläisistä, hunajasta ja koko alasta. Nyt pystyn vastaamaan peruskysymyksiin pölytyksen vaikutuksista, mehiläiskadosta, hunajien rakenteesta, mehiläistaudeista, siitepölystä tai propoliksesta.

Parhaillaan kasaan tätä tietomassaa myös kirjaksi, joka julkaistaan elokuussa. Enpä olisi sitäkään uskonut silloin kolmisen vuotta sitten.

Kirjan tekemällä kuulemma muuttuu asiantuntijaksi, kirjoitti Imagen päätoimittaja Heikki Valkama. Ehkä siis ensi syksynä olen hunaja-Mari?

Kuva on kolmen vuoden takaa: mehiläisasu peittää tehokkaasti raskausvatsani. Kampauksestakaan ei tarvitse huolehtia.

Nettilukutaidon perusteita: tarkista julkaisuajankohta

Luen kolumnia, joka mielestäni sanailee osuvasti. Kun olen klikkaamassa Facebookin tykkäystä, niin huomaan, että olen jo tykännyt tästä tekstistä.

Sitten vilkaisen kolumnin julkaisupäivämäärää. Se on kolmen vuoden takaa.

Tämä on hauska muistutus siitä, miten vähän netissä vuosien varrella lukemistani teksteistä muistan. Enhän muista edes kaikkea sitä, mitä olen kirjoittanut.

Mutta samalla se on tärkeämpi muistutus: katso verkossa aina julkaisuajankohta. Sosiaalinen media nostaa helposti esiin vanhoja tekstejä. “Tänä keväänä” -otsikko ei välttämättä tarkoita kevättä 2013.

Esimerkiksi muutama kuukausi sitten verkostossani linkattiin Ministeriö kieltää perunan kotikasvatuksen -juttuun. Kyseessä oli kuitenkin viime vuoden aprillipila (tosin julkaisupäivämääränä näkyy maaliskuun viimeinen päivä, joten päivämääräkään ei välttämättä heti soita hälytyskelloja).

Syksyllä juttua ei noin vain osata lukea aprillauksena. Uutismuotoisuus tuo luotettavuutta, jonka voi helposti uskoa.

Julkaisupäivämäärien tarkistaminen näyttää unohtuvan myös uutisia tuottavilta sivuilta. Iltasanomat julkaisi uutisen Nokian puhelinkehityksestä The Guardian -lehden jutun perusteella. Pian kuitenkin havaittiin, että Guardianin juttu on vuodelta 2009, ja juttua muokattiin. Muokkauksesta kerrotaan jutun lopussa: hyvä, että moka mainitaan avoimesti.

Kohta on taas aprillipäivä. Sen päivän pilat ovat lähinnä harmitonta huvia. Mutta vuosien takaisten uutisten kierrättäminen uusina ei ole niin hupaisaa.

Eikä näissä blogiteksteissäni ole vieläkään sitä Fb-tykkäysnappulaa. Yritän hoitaa kuntoon sitten joskus, kun taas ehkä aktivoidun tässä blogissa!

Blogitekstit katsastavat kulutusvuoteen 2012

Tammikuussa kirjoitin Kulutusjuhlan puolelle ajatuksia viime vuodesta pääotsikolla Kulutusvuosi 2012. Jos siis allaolevat aiheet eli viime vuodelta poimitut kulutukseen liittyvät ilmiöt kiinnostavat, niin tervemenoa lukemaan!

Kirjoitin nämä tietysti osittain myös itseäni varten. Kuvittelen, että muutaman vuoden kuluttua muistelen, miten tietyt ilmiöt tai asiat menivät. Silloin voin kaivella blogiarkistojani ja ehkä löytää jonkun hyödyllisen hippusen tietoa.

1. Ruoka ja ravitsemus herättävät aina keskustelua

2. Peruspuhetta tuloista, menoista ja köyhyydestä

3. Sosiaalinen media tuli yritysten ja kuluttajien arkeen

4. Digitaaliden jakelun kasvu ja nettikauppaa kaikkialla

5. Joukkoliikenteeseen syntyi kilpailua ja pyöräily kiinnosti

6. Ammattijärjestäjät, Siivouspäivää ja jatkuvaa tavaratuskaa

Kuluttajajournalismi kerää klikkauksia ja lukijoita yritystalousuutisointia paremmin

Journalistissa on verkko- ja klikkijournalismia laajasti käsittelevä juttu. Kiinnitin huomiota talousjournalismia käsitelleeseen osioon:

“Kaarina Nikusen tutkimuksesta käy ilmi, että verkko vaikuttaa siihen, millaisia juttuja tehdään. Erityisesti talousjournalismissa verkkolehti keskittyy helposti kuluttajajuttuihin laajempien taloudellisten prosessien tarkastelun tai yritystalouden tarkastelun sijaan. Oma talous kuten eläkesäästäminen ja omaisuudenhoito kerää klikkauksia paremmin.”

Olin aistivinani tästä lainauksesta tietyn arvolatauksen eli sen, että kuluttajajutut olisivat jotenkin väheksyttävämpiä kuin yritys- tai maailmantalous. Ehkä tulkinta oli vain omasta päästäni, mutta silti mietin, miksi omaan talouteeni liittyvät jutut olisivat “huonompia”. Etenkin, kun ne selvästi kiinnostavat lukijoita.

Tunnustan, etten juurikaan jaksa lukea esimerkiksi pörssiin liittyvää uutisointia. Sen sijaan olen kiinnostunut omasta elämästäni ja siihen vaikuttavista päätöksistä, muutoksista tai tutkimuksista. Tietysti haluan myös käyttää rahani niin, että voin ajatella toimivani suhteellisen järkevästi.

Jokainen lukija on myös kuluttaja. Harvempi on ahkera pörssisijoittaja, kiinnostunut Yhdysvaltojen kiinteistömarkkinoinnista tai haluaa syvällisesti ymmärtää maailmantalouden monimutkaisuuksia.

Lisäksi hyvä ja tasokas oma talous -tyyppinen juttu vaatii toimittajalta osaamista siinä, missä yritystaloudestakin kirjoittaminen.

Lapset blogeissa: kuvilla, ilman kuvia, salasanan takana, mainosten kera?

Katleena muistutti lapsistaan blogeja pitäviä siitä, että lapsen nimen ja kuvien julkaisussa nettiin on syytä käyttää harkintaa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, ja lapselle on annettava päätösvaltaa siihen, mitä hänestä netissä tulevaisuudesa löytyy.

Minulle aihe on tietysti nyt kovin ajankohtainen. Poikamme syntyi heinäkuussa, ja ennen syntymää aloitin salasanasuojatun blogin, johon olen kirjoittanut ajatuksiani sekä julkaissut kuvia. Blogia pääsevät lukemaan tietyt lähipiirin ihmiset, ja samalla tietysti ajattelen sen toimivan päiväkirjana. Julkisena en sitä haluaisi pitää.

Twitterissä aihe johti myös viestintään siitä, ovatko Facebook-kuvat liikaa ja pitäisikö myös ne jättää julkaisematta. Minä olen laitellut lapsukaisestamme kuvia Facebookiin, vaikka tiedostan, että FB on toiminnoiltaan epävarma. Vaikka kuvien näkyvyys on rajattu, niin mitenkään en voi varmistaa, etteivät kuvat jotain kautta joskus julkiselle paikalle päätyisi.

Tyynnyttelen itseäni julkaisemalla FB-kuvia lapsesta harkiten. Rumia kuvia en halua esitellä, saati vähäpukeisia.

Sitä paitsi harva jaksaa ihastella toisten lasten kuvia FB-virrassaan jatkuvasti: kissoista saa paljon helpommin söpöjä otoksia kuin vauvasta.

Pari kuvaa vauvasta on netissä kaikkien löydettävänä, mutta nekin ovat ilman lapsen etunimeä. Ajattelen, että olisimmehan saattaneet pistää lapsen esiin myös lehden Syntyneet-palstalle. Täydellistä lapsen piilottelua en siis koe tarpeelliseksi.

Äitiblogeissa markkinat jyräävät nimellisiä korvauksia vastaan?

Pihalla kotona -blogin Liisa taasen pohtii kuluttamiseen keskittyviä lapsiblogeja. Kulutuskeskeisyys mahdollistaa blogin kaupallistamisen. Eli siis se yksi blogien ikuisuusaihe: mihin hintaan oma blogi valjastetaan firmojen markkinointiin?

“Onko tavaroiden ja yritysten markkinointi vain yksi aihe muiden joukossa, jos ei halua muusta kirjoittaa? Onko kyse vain innostuksesta kuluttamiseen ja siihen liittyvään tavaratarjontaan? Onko ilmaisena saatujen tavaroiden ja vaatteiden testaaminen vain yksinkertaisesti kivaa? Vai onko blogeista tullut keino äideille tienata lisäansioita, ollessaan lasten kanssa kotona? Tai oikeastaan, voiko puhua edes lisäansioista, jos palkkiot maksetaan suurelta osin vaatteina, tavaroina ja muina hyödykkeinä, joiden arvo niitä luovuttavalle yritykselle on murto-osa tuotteen kauppahinnasta? Onko bloggaamisesta tullut matalapalkkainen työ, jossa äidit, muiden bloggaajien mukana, pitävät yllä yrityksille mieluisaa mainostilaa, nimellistä korvausta vastaan?”