Mari Koistinen

Lienee paikallaan selventää, miten olen itse päätynyt blogien pariin ja ns. Blogistaniaan.

Kun nyt mietin nettihistoriaani, niin olen aina ollut netissä kiinnostunut sen mahdollistamasta kommunikaatiosta. Perehdyin sähköpostiin ja internetiin vuonna 1996, kun opiskelin viestintää kansanopistossa: räpelsin mm. kotisivun, mutta koodaamista en osaa edelleenkään.

Samoin innostuin silloin irkkaamisesta, mutta tämä vaihe kesti vain puolisen vuotta. Vieraiden ihmisten kanssa kirjoittelu ei kuitenkaan ollut riittävän kiehtovaa, enkä sittemmin ole chättailyyn tai IRC:n maailmaan palannut. (Käytän kyllä pikaviestinpalveluita tuttujen kanssa yhteydenpitoon.)

Opiskelin vuosina 1997-2000 ammattikorkeakoulussa Jyväskylässä. Näinä vuosina sähköposti juurtui käyttööni, ja tutustuin keskustelupalstoihin. Käytin nettiä koulusta ja kirjastosta, omaa tietokonetta minulla ei ollut. Vuonna 2000 pidin ensimmäistä nettipäiväkirjaa Nolla.net -sivustolla: en itse ole koskaan minkäänlaista lautailua harrastanut, mutta seurasin harrastusta sivusta. Päiväkirjan pito kuitenkin  tuolloin lopahti.

Syksyllä 2000 muutin Helsinkiin, olin vajaan vuoden töissä sihteerinä ja syksyllä 2001 aloitin kuluttajaekonomian opinnot. Yliopistoaikana minulla oli omat kotisivut, mutta omaan asuntoon avasin nettiliittymän vasta vuonna 2003. 

Jossain vaiheessa innostuin aktiivisemmasta liikuntaharrastuksesta ja kiinnostuin mm. ravintoasioista. Netti oli tietysti tuonteva tapa tiedonhankintaan. Tätä kautta päädyin lukemaan blogeja, sillä seurasin aktiivisesti Katri Mannisen Kutri kuntoon -projektia.

Kun olin noin vuoden ajan seuraillut Blogilista.fi:n edeltäjän, Pinserin listan, blogeja, päätin lopulta pistää omankin blogin pystyyn. Kesällä 2004 aloitin Mieto marinadi -blogin. Pidin blogia ensimmäisen puoli vuotta ilmoittamatta sitä blogilistalle, sillä halusin varmistua, että minusta on kirjoittamaan säännöllisesti.

En kertonut blogistani tuolloin kuin parille ihmiselle. Koin, että oma blogi on jotenkin nörttimäistä ja omituista: pitää kai olla vähän outo, jos haluaa kirjoitella julkisesti itsestään. Alkuvaiheessa blogini oli siis ns. selkästi anonyymi, enkä kuvitellut, että paljastaisin omaa nimeäni tai naamaani blogissa. Jossain vaiheessa kuitenkin kerroin yhä useammalle kaverille blogistani, ja näin tarjosin heille mahdollisuuden lukea kuulumisiani.

Oma blogi ja blogipersoona sulauttivat minut tiiviisti blogiyhteisöön. Kommentoin muiden blogeja Marinadin nimellä, ja vastaavasti tietysti sain kommentteja muilta blogaajilta. Syyskuussa 2005 pohdin blogaamista meemin ansiosta.

Syksyllä 2005 päätin perustaa toisen blogin kuluttajakirjoitteluun. Näin alkoi Kuluttavasta elämästä, jota kirjoitin etunimelläni: koin, että Marinadi ja Mari ovat kaksi eri puolta minusta.

Kyseinen syksy toi mukanaan myös muita uusia asioita blogaamiseeni liittyen. Osallistuin ensimmäistä kertaa blogimiittiin: en tuntenut ennestään ketään "todellisessa elämässä", mutta uteliaisuus voitti. Näin taas vähensin omaa anonyymiteettiäni.

Lisäksi Mieto marinadi -blogi mainittiin Ögonaböj-tv-ohjelmassa, ja sehän oli minusta hämmentävää.

Blogit alkoivat vuonna 2005 kiinnostaa suomalaista mediaa yhä enemmän (kuten Jere Majava kertoo gradussaan, s. 27) . Maaliskuussa vuonna 2006 hätkähdin, kun löysin Kauppalehti Pressosta maininnan omasta kulustusblogistani.

Pari viikkoa myöhemmin sain sähköpostin Ylen aamu-tv:n toimittajalta, ja minua pyydettiin seuraavan päivän lähetykseen keskustelemaan netin kuluttaja-aktivismista. Tällöin tietysti menetin sen anonyymiteetin, mikä minulla oli aiemmin oli ollut, ja harrastukseni paljastui laajemminkin tuttavapiirille.

Tämän jälkeen päädyin siihen, että kuluttaja-asiaa voisi kirjoitella isommalla porukalla. Hankin Kulutusjuhla.com -domainin ja sain tähän ryhmäblogiin mukaan nuoria miehiä.

Kesän mittaan sitten kypsyttelin ajatusta jatko-opinnoista, ja olikin taas aika aloittaa uusi blogi eli tämä Kuluttajuuden opintoputkessa.

Koska blogipersoonani on muuttunut nimensä ja naamansa esiintuovaksi, niin myös Mieto marinadi -blogi on tyylillisesti muuttunut. Tämän vuoksi olen sieltä poistanut vanhoja kirjoituksia, sillä olen kokenut ne jollain lailla liian henkilökohtaiseksi ja paljastavaksi omalla nimellä kerrottavaksi. Tämä "hömppäblogini" on siis esimerkki siitä, miten blogin kirjoittaminen alkaa, miten se kehittyy ja miten oma suhtautuminien blogeihin, muihin blogaajiin ja Blogistaniaan muuttuu.

Olen tietysti myös joutunut pohtimaan samoja kysymyksiä kuin kaikki muutkin blogaajat: mistä kirjoitan ja miksi, miten avoimesti, pidänkö henkilöllisyyteni salassa jne.

Samalla tietysti näkyy, miten tutkimusaihe löytyy omasta harrastuksesta.  

– –

Wikipedian artikkeli blogeista.  

Blogilista.fi:n neuvot blogin perustamiseen.  

Tutkimukseni aiheena siis ovat blogit ja kulutuskirjoittelu, joten joudun tietysti pohtimaan myös aineistoni käsittelyä. Käsiini kulkeutui Arja Kuulan Tutkimusetiikka-kirja, jossa yhtenä aiheena on eettiset kysymykset internet-tutkimuksessa.

"Internetin käyttäminen tiedon tai aineiston lähteenä tutkimuksessa ei sinänsä muuta sen enempää lainsäädännön soveltamisen kuin tutkimusetiikankaan perusperiaatteita. Lähtökohtana kaikelle tutkimukselle on tutkittavien ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen sekä vahingon välttämäinen ja tutkittavien yksityisyyden suojaaminen."

Kuula toteaa, että eettisesti internetin tutkiminen on erityisellä tavalla haasteellista.

"Ensinnäkin paikan ja todellisuuden käsitteet saavat uuden merkityksen virtuaalisessa ympäristössä. Toisekseen julkisen ja yksityisen välinen raja muuttuu häilyväksi, ja se joudutaan määrittelemään tilannekohtaisesti. Paikan, todellisuuden, julkisen ja yksityisen tulkinnat vaikuttavat internetin käyttäjien ja tutkijoiden ymmärrykseen virtuaalisesta ympäristöstä ja sen luonteesta." 

Kuula esittelee vastakkaiset näkökulmat ihmisten julkaisemiin kuviin ja teksteihin.

Ensimmäisen näkökulman mukaan niiden voidaan nähdä kertovan ihmisten todellisesta elämästä, ja sähköinen vuorovaikutus on tulkittavissa komunikaatioksi, jossa ilmaistaan ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Näin muodostetaan hetkellisiä tai pysyvämpiä jollain tavalla rajattuja yhteisöjä. Näin tutkimuskohteeksi ymmärretään internetiä käyttävät tai internetin avulla itseään ilmaisevat ihmiset.

Vastakkainen näkemys korostaa tekijyyttä, avoimuutta, julkisuutta ja verkossa luotavien identiteettien konstruktiivista luonnetta. Näin virtuaalinen ympäristö nähdään välineenä ja mahdollisuutena tuottaa todellisuuden ja leikin rajavyöhykkeillä erilaisia identiteettejä. Internet on tällöin kulttuurinen väline tuottaa ja rakentaa yksilöinä ja kollektiivisesti avointa virtuaalista kuva- ja tekstimaailmaa.

Itse kallistun omassa näkökulmassani ensimmäiseen näkemykseen: tutkimuskohteena ovat internetin avulla itseään ilmaisevat ihmiset.  

Kuula pohtii erikseen myös blogeja aineistolähteinä. Blogien tutkiminen ei edellytä lupaa mainittujen sivustojen haltijoilta. Tulosten raportoinnista Kuula toteaa, että tapauskohtaisesti on ratkaistava, milloin on asianmukaista tuoda esiin verkossa esiintyvien ihmisten henkilötietoja. Nimettömyyttä puoltaa henkilötietolaki sekä myös se, että verkkoympäristössä blogien muuttaminen on mahdollista koko ajan.

Luonnollisesti blogeilla on sama tekijänoikeudellinen suoja kuin muilla julkaisuilla (tämä vain välillä näyttää unohtuvan nettimaailmassa, kuten Marjut jokin aika sitten kirjoitti omista kokemuksissaan).

"Käytettäessä niitä tiedonlähteenä täytyy tekijänoikeutta kunnioittaa ja alkuperäisen tekijän ja teoksen tai tekstin viitetiedot tulee merkitä asianmukaisesti. Tällöin on hyvä ilmoittaa lainauksesta tai referoinnista itse sivuston tekijälle, joka joissain tapauksissa voi myös neuvoa viitetietojen merkitsemisessä. Kun vastaavat verkkoresurssit ovat analysoitavan aineiston asemassa, tulee aineisto-otteet erottaa leipätekstistä samalla tavalla kuin minkä tahansa tutkimusaineiston sitaatit."

Lähde: Kuula, A. 2006. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino. 

Ensimmäinen virallinen opiskelupäivä, ensimmäinen osallistuminen Kulutusyhteiskunnan muutoksen tutkijakoulun (KUMU) seminaaritapaamiseen. Kyseessä on oman oppiaineeni ja valtiotieteellisestä löytyvän talous- ja sosiaalihistorian yhteinen tutkijakoulu.

Prefossorien lisäksi läsnä oli muutamia muita kyseisten oppiaineiden piirissä vaikuttavia nykyisiä ja tulevia tohtoreita. Kerroin lyhyesti omasta orastavasta tutkimusideasta, ja tämän jälkeen kuuntelin mielenkiinnolla muista meneillä olevista projekteista ja suunnitelmista. Tapaamisen tunnelma oli mukavan välitön, ja uskon, että tuosta porukasta saan vielä paljon tukea ja ajatuksia omaan tutkimukseen.

Senkin kuulin, että nyt parhaillaan kerätään tutkimushankkeessa muistitietoa kuluttamisesta. Nyt olisi siis kaikilla oiva tilaisuus osallistua kuluttamiseen liittyvän tiedon keräämiseen ja naputella vaikkapa oma kuluttajaelämänkerta tai miettiä suhdetta rahapeleihin.

Virallisen osuuden jälkeen siirryimme vielä vapaamuotoisempaan rupatteluun, joka tosin sekin pysytteli yliopisto- ja tutkimusmaailman aihepiireissä. Mietittiin sitäkin, miten elämä kuljettaa yllättäviäkin reittejä. Jep, enpä olisi silloin perusopintoja aloittaessani uskonut, että viiden vuoden päästä istun oluella professorin kanssa ja pohdimme, mihin isompaan kokonaisuuteen oma tutkimukseni voitaisiin liittää.   

Tämä päivä vahvisti tuntemusta siitä, että vaikka jatko-opinnot ovat varsin itsenäistä puurtamista, niin ei siinä sentään yksin tarvitse olla, vaan ajatuksiaan voi peilata monien kanssa. Mutta paljon minulla on tehtävää, se on selvää!

– –

Olen ollut vain kerran väitöstilaisuudessa ja sekin oli vuosia sitten. Ensi viikon lauantaina aion kerätä toisen kokemuksen, sillä tarjolla on mielenkiintoinen väitös: Tiina Huokunan "Vallankumous kotona! – Arkielämän visuaalinen murros 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa". 

Tämän aamun radiouutisista tarttui korvaani tieto, että väitöskirjojen arvosteluasteikkoa on ainakin joissakin yliopistoissa laajennettu. Syynä on väitöskirjojen kasvava määrä ja kirjavampi taso: tohtoreita tulee nyt vuosittain tuplasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Esimerkiksi Lapin yliopistossa on siirrytty seitsenportaiseen asteikkoon: alimmilla arvosanoilla hyväksytyt väitökset täyttävät vaatimukset, mutta eivät sitten ilmeisesti niin loistokkaita ole. Uutispätkän mukaan yliopistot tietysti haluavat korostaa tutkimustyönsä laadukkuutta.

Oman tiedekuntani väitöksen arvosteluksi voi saada (ainakin toistaiseksi) hylätyn, hyväksytyn tai kiittäen hyväksytyn.

"Hyväksytty arvosana edellyttää, että väitöskirjan teoreettisissa lähtökohdissa, menetelmissä ja empiirisessä osassa ei esiinny merkittäviä puutteita. Tutkimus kohdistuu tieteellisesti tärkeään ja hyvin perusteltuun ongelmakokonaisuuteen ja siinä on tuotettu uutta ja merkittävää tietoa tutkimusalan teorianmuodostuksen tai käytännön sovellusten kannalta. Vakavia puutteita kysymyksenasettelussa, teoreettisen taustan esittelyssä, aineiston ja menetelmien valinnassa ja tulosten esittelyssä sekä johtopäätöksissä ei sallita. 

Kiittäen hyväksytty -arvosana annetaan vain korkeatasoisesta työstä. Se edellyttää, että tutkimusaihe on tieteellisesti erittäin merkittävä ja että työn teoreettiset lähtökohdat, käytetyt menetelmät ja empiirinen osa ovat tieteellisesti korkeatasoisia. Lisäksi edellytetään, että väitöskirjan tuloksilla on huomattava tieteellinen merkitys, tehdyt havainnot ja johtopäätökset ovat uusia ja edistävät merkittävästi alan teorianmuodostusta tai käytännön sovelluksia. Tällä arvosanalla hyväksytty opinnäyte osoittaa tekijän kiitettävää opillista kypsyyttä ja itsenäisyyttä sekä omaperäisyyttä ja poikkeuksellista kekseliäisyyttä tieteellisen tiedon tuottajana." 

Tänään varmistelin töissä, että voin jatkossa omistautua perjantaisin opinnoille. Toinen arjen opintopäivä vaihtelee sitten tilanteen mukaan. Aion tietysti vakaasti pitää kiinni siitä, että työn ja opintojen yhdistäminen onnistuu mutkattomasti, mutta käytännössä sen näkee vasta syksyn myötä.

Onneksi työni on sellaista, että tiettyjä palasia on helppo siirtää kesätyöntekijälle, joka siis nyt jatkaa osa-aikaisena. Itsellekin töitä tietysti riittää, mutta ilman tätä osa-aikaista työvoimaa töiden uudelleenjärjestely olisi ollut todella hankalaa. Siinä olisi sitten todennäköisesti käynyt niin, että olisin yrittänyt tehdä suunnilleen samat hommat kuin aiemmin, mutta lyhyemmässä ajassa.

Olen viime päivinä hieman lueskellut Aution Minnan väitöskirjaa, jonka hän minulle ystävällisesti lahjoitti. Se onkin sopivaa virittäytymistä akateemiseen kieleen ja tyyliin sen ohella, että tietysti myös itse aihe (Kuluttajuuden rakentuminen nuorten kertomuksissa) on kiinnostava. 

Olen päättänyt tehdä tutkimustani suomalaisista blogeista ja niissä käytävästä kulutuskirjoittelusta. Mahdollisuuksia ja ideoita riittää. Rajaa, rajaa, rajaa -kehotus on iskostunut mieleen jo gradua tehdessä, joten mitään maailmojasyleilevää, kaiken kattavaa tutkimusta on mahdotonta tehdä.

Parhaillaan koetan siis kypsytellä päässäni, mihin oikeastaan tarttuisin ja millä tavalla. 

Keräänkö tekstejä erilaisista blogeista tietyllä ajanjaksolla ja tutkin, miten niissä kirjoitetaan kuluttamisesta? Vai keskitynkö etsimään esimerkiksi kulutuskriittisiä näkökulmia tai shoppailuintoisten ajatuksia? Kenties perehtyä vain ravintolapalveluista esitettyihin mielipiteisiin tai rahankäyttöpohdintoihin? Ehkä pitäisi suunnata huomio kommentteihin tai blogien välisiin linkityksiin kulutusaiheisista teksteistä? Otanko aiheeksi blogaajien motivaatiot kirjoittaa kuluttamisesta? Pitäisikö tehdäkin haastatteluja aiheesta "miksi kirjoitat tästä ja tuosta"? Tai olisivatko kohteena nimenomaan jollain lailla kulutusyhteiskuntaan selvästi liittyvät blogit, esimerkiksi mainonnasta kirjoittavat?

Kai se aihe tästä vähitellen kirkastuu. Sen jälkeen pitäisi miettiä tavat, joilla aihetta tutkin.

Olen tässä joutunut tietysti perustelemaan jatko-opintopäätöstäni niin itselleni kuin tuttaville: miksi vakituisessa, hyvässä työpaikassa oleva nuori nainen haluaa vähentää työntekoa ja käyttää aikaansa väitöskirjan valmisteluun?

Suurin syy on halu kehittää itseään ja oppia lisää. Pidin paljon opinnoistani yliopistolla, vaikka aloittaessani vuonna 2001 olin päättänyt, että tavoitteena on valmistua mahdollisimman nopeasti. Toki maisterin paperin sain ulos varsin vauhdikkaasti (tammikuussa 2004), mutta en ollut osannut aavistaa, millaista mielihyvää akateemisessa maailmassa opiskelu minulle voi tuottaa. Gradua tehdessä koin onnistumista ja nautin siitä, kun huomasin pystyväni hyödyntämään sitä teoriapohjaa, jonka olin kuluttajaekonomian perus- ja aineopinnoissa saavuttanut.

Toki päätökseeni ovat vaikuttaneet myös käytännöllisemmät seikat. Työni ei varsinaisesti liity kuluttajaekonomiaan, joten en ole tätä osaamista päässyt hyödyntämään. Lisäksi elämäntilanteeni sallii nyt hyvin joustamisen opintoihin. Koen, että minulle sopii pitkäjänteisempikin opiskelu sen sijaan, että vain kävisin lyhyempiä kursseja.

Pidän itsenäisestä työskentelystä, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Tuleva tutkimusaiheeni eli blogit ovat tulleet minulle tutuksi viime vuosina, ja koska käytän vapaa-aikaani niiden parissa muutenkin, niin miksipä en hyödyntäisi aikaa myös muutoin.  

Toki mukana on ripaus kunnianhimoa, samoin kuin ajatusta siitä, että jos jotain haluaa tehdä, niin se on syytä tehdä nyt, koska ei voi tietää päiviensä määrää. Kokeilen tätä nyt, jottei jää varaa jossitteluun "olisiko sittenkin pitänyt…"