Mari Koistinen4 Comments on Sanomalehtijutuista syntyy tussattua nettirunouttablogaaminen blogit kirjoittaminen media sosiaalinen-web

Sanomalehtijutuista syntyy tussattua nettirunoutta

Pari viikkoa sitten päädyin linkkien kautta Newspaper Blackout -sivustolle. Innostuin ideasta: sanomalehdistä pätkiä, joista tussaamalla oli tehty runoja.

Suunnilleen samantien kokeilin tehdä ensimmäisen oman runoiluni. Sitten piti tietysti perustaa Sanomalehtiruno-blogi: alustaksi otin Tumblr:n, jota en ole koskaan ennen käyttänyt (Newspaper Blackout toimii samalla alustalla).

Nyt olen julkaissut jo useamman runon.

Joskus tussailu sujuu helposti, mutta välillä joutuu kahlaamaan viikonlopu Hesareita läpi tiukalla seulalla, kunnes löytyy sopiva juttu. Totesin, että runot kannattaa nimetä, niin lukija saa niille vaivattomamman tulkintakehikon. Haluan nimittäin tehdä helposti lähestyttävää tekstiä myös tässä muodossa.

Toistaiseksi mielestäni paras tuotokseni on Vinoutunut jälkikasvu.

Koska runot ovat myös visuaalisesti kiehtovia, niin pyrin säilyttämään alkuperäiset. Eihän sitä tiedä, jos ne joskus päätyvät vaikka jonnekin näytille.

Tästä on myös se ilo, että paperilehdet eivät tunnu lukemisen jälkeen vain kierrätysjätteeltä. Runoilun myötä luen lehden huomattavasti tarkemmin ja myös sellaisia osioita ja juttuja, joihin en yleensä kiinnitä huomiota. Kuten vaikka urheilu- tai autojutut.

Valitettavasti Tumblr ei ole ihan niin helppo muokattava kuin olin toivonut. Niinpä sieltä puuttuu esim. Facebookin tykkäysnappi, sillä en saanut sitä lukuisista yrityksistä huolimatta toimimaan valitsemassani pohjassa. Jos joku Tumblr-osaaja haluaa auttaa, niin kiitos vaan!

Mari Koistinen4 Comments on Joukkoistamista alustamassajulkiset-puheet

Joukkoistamista alustamassa

Kävin tänään pitämässä 15 minuutin alustuksen joukkoistamisen työpajassa (Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston KM-Retail -hanke).

En pidä itseäni suurena joukkoistamisen asiantuntijana, vaikka tietysti mielenkiinnolla seurailen erilaisia aiheeseen liittyviä toimintoja. Sekä kuluttajille että kansalaisille tarjotaan yhä enemmän alustoja vaikuttamiseen, mutta kaikki eivät tietysti toimi niin hyvin. Siihen on tietysti lukuisi syitä lähtien motivoitumisesta ja palkitsemisesta.

Päivän tilaisuudessa mielenkiintoista oli se, että yleisössä oli tuttuja opettajia niin Jyväskylän ammattikorkeakoulusta kuin Helsingin yliopistosta. Hassua, miten omien vanhojen opettajien läsnäolo hieman lisää jännitystä. Kai sitä haluaa näyttää, että opiskelujen jälkeen minusta on tullut ihan kelpo osaaja.

Päivän esityksen kalvoni eivät olleet laajat, mutta sisälsivät muutamia esimerkkejä, kuten Digitalkoot, Ota kantaa ja Threadless.

Kerroin myös Kari A. Hintikan raportoimasta muutaman vuoden takaisesta Pepsin kisasta ja siitä, miten joukkoäly toimi toisin kuin kisan järjestäjät odottivat.

Mari Koistinen3 Comments on Blogit ja Facebook näkyvät suomalaisessa kaunokirjallisuudessablogit

Blogit ja Facebook näkyvät suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Syksyn mittaan olen suorastaan ahminut romaaneja laidasta laitaan eli kirjasto on ahkera vierailukohteeni. Kirjaläjästä on jäänyt mieleen, miten sosiaalinen media näkyy myös varsin luontevana osana suomalaisia nykyromaaneja.

Tästä kolme esimerkkiä:

Jarkko Tontti: Sali.
Tontin oma kokemus blogeista näkyy selvästi. Kirjassa peräti kahdella kolmesta päähenkilöstä on blogi. Toinen on anonyymi tarkkailija, Akkuna-Alma, toinen taas nuoren aktiivipoliitikon asiablogi. Akkuna-Alma pohtii kirjan mittaan usein blogiaan ja myös sen kommentteja.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Sinisalon uusimmassa päähenkilön pojan blogit ovat tärkeässä roolissa. Toinen blogeista on anonyymi, eläinten oikeuksia puolustava kokonaisuus. Sen avulla eli blogin kommenttien kautta Sinisalo nostaa esiin myös vastareaktiot sekä nettikeskustelujen vänkäämispuolen (olikohan peräti Hitler-korttikin mainittu jossain?).

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Jääskeläisen teoksessa Facebook on vahvasti läsnä. Sen kautta kohdataan jo unohtuneita ihmisiä, ja toisaalta kirjan edetessä seurataan myös päähenkilön vaimon ja lapsen vaiheita.

Näitä kolmea kirjaa lukieassa tuntui, että sosiaalinen media on luonteva osa teoksia. Sitä ei siis tarvitse ylikorostaa (kuten muistelisin joskus pari vuotta sitten kokeneeni jotain romaania lukiessani), mutta sen avulla voidaan tuoda kirjoihin uusia ulottuvuuksia.

Niin, näistä kolmesta kirjasta mielestäni paras oli Sinisalon teos. Suosittelen lämpimästi! Ja tänne suuntaan saa heitellä suosituksia esimerkiksi kaunokirjallisuudesta, jossa blogit ovat hyvin mukana.

Mari Koistinen5 Comments on Kotoilua maistelemassakirjoittaminen

Kotoilua maistelemassa

Huili-lehdessä 5/2011 julkaistu kolumnini. Kiitos Facebook-tovereille, jotka jakoivat ajatuksiaan aiheesta silloin kun kolumnia suunnittelin!

Viime kuukausina ei ole voinut välttyä kotoilulta. Siis tuolta termiltä, jonka mukaan puuhastellaan kotona: leivotaan sämpylöitä, askarrellaan nimikyltit wc-pyyhkeisiin, kasvatetaan minitomaatit, askarrellaan sisustustyynyihin koristekukkaset ja säilötään omenasosetta.

Jostain syystä kotoilun hehkutus tuntuu minusta hieman häiritsevältä. Kotoiluvastaisuudesani lienee ripaus ärsytystä siitä, miten nauttimastani kotioleilusta yritetään tehdä jotain suurta ilmiötä.
Käsittääkseni suuri osa suomalaisista jakaa tyytyväisyyteni ajanviettoon kotona. Koti on paikka, joissa useimmat viihtyvät vähintään kohtuullisen hyvin. Ei sen toiminnan ympärille tarvitse rakentaa erityistä ilmiötä, saati kaupallistaa sitä harrastukseksi.
Minä haluan vain olla kotona, en kotoilla.

Tutkimusten mukaan joka viides suomalainen kokee itsensä yksinäiseksi. Koteihin panostaminen ei varmasti vähennä heidän yksinäisyyttään. Kotoilijat tietysti sanovat, että he kutsuvat aktiivisesti vieraita kylään ja huikkaavat naapurille tervehdyksen.
Mutta varsinaista ja paljon puhuttua yhteisöllisyyttä kotoilu tuskin lisää. Kotoilun jonkinlaiset esiäidit, martat, ovat aina suunnanneet katseensa myös ulos kotipihastaan ja toimineet aktiivisesti yhdessä. Kotoilijat sen sijaan näyttävät suunnistavan korkeintaan kesämökeilleen.

Kotoilua väitetään ekologiseksi. Lienee totta silloin, jos luovutaan esimerkiksi lomamatkoista ja nautitaan lähimatkailusta.
Muutoin tuntuu, että kotoilu ei ole erityisen ekovalintaa. Kierrätys ja tuunaus ovat tietysti suositeltavaa silloin, kun tavaralle on oikeasti tarvetta.
Mutta onko se nyt niin ekoa väsätä vanhasta kukka-amppelista korvakorut yhtä juhlailtaa varten? Tai huovuttaa sukulaisille joululahjoiksi servettitelineitä vanhoista villapaidoista?

Eräs tutuista oli myös sitä mieltä, että hän kotoilussa ärsyttää “vähän sinne päin” -ajattelu. Kaikenlaista kasaillaan, mutta ei välttämättä suunnitella kovin hyvin. Toteutus voi jäädä heikommaksi, mutta pääasia on, että itse on tehnyt.
Kuka muka haluaa niitä epämääräisiä, huovutettuja servettitelineitä?

Kotoilu näyttäytyy jatkeena jo pidempään vallinneeseen sisustusbuumiin. Kotiin panostetaan aikaa, rahaa ja vaivaa. Kun keittiö on remontoitu, niin olisihan se hölmöä olla kokkailematta.
Mutta vaikka haistelen mielelläni omassa kodissani pullantuoksua, niin ei se tarkoita, ettenkö nauttisi hyvistä tuoksuista myös kahvilassa. Siellä kahvilassa voin lisäksi vilkuilla naapuripöytiin, tavata sattumalta tai tarkoituksella tuttuja ja joskus jopa ajautua keskusteluun tuntemattomien kanssa.

Eikä kaikki ole automaattisesti parempaa siksi, että se on itse tehtyä. Usein se ammattilaisen tekemä pulla voi olla maistuvampaa ja kuohkeampaa kuin oma leipomukseni.

Mari Koistinen11 Comments on Tulossa hunajaista työelämää eli uudet kuviot kutsuvattyö

Tulossa hunajaista työelämää eli uudet kuviot kutsuvat

Reilu neljä vuotta yrittäjänä päättyy osaltani vuodenvaihteessa.On ollut hienoa ja erittäin opettavaista, mutta tuntuu, että nyt kaipaan mahdollisuutta keskittyä kunnolla johonkin tiettyyn tehtävään.

Sopiva työ löytyi Suomen Mehiläistenhoitajain liitosta. Minulla on erinomaiset perusteet: pääsen kehittämään hunajaviestintää, kouluttamaan, kirjoittamaan ja näkemään työni tuloksia.

Ihastuin hunajaan tuotteena lopullisesti Sveitsissä. Siellä mehiläiset tuntuivat kuuluvan lähes kaikkien maatilojen pihapiiriin, erityisesti silloin, jos tilalla oli hedelmäpuita tai vastaavaa tuotantoa. Tarjolla oli monenlaista hunajaa, ja ihmiset saattoivat puhua intohimoisesti esimerkiksi luomuvuoristohunajasta ja myös maksaa pienestä hunajapurkista yli 10 euroa. Se teki vaikutuksen.

Uskon, että hunaja kuuluu Suomessa elintarvikkeisiin, joka on nosteessa. Nyt pääsen siis osaltani vaikuttamaan hunajan aseman kehittämiseen.

Varmasti minulla on paljon opittavaa, sillä en tunne mehiläisten hoitoa tai hunajan valmistusprosesseja. Uskon silti, että minulla on myös paljon annettavaa esimerkiksi hunajan nettinäkyvyyteen. Odottelen jo innolla esimerkiksi sitä, että pääsen levittelemään testaamiani hunajareseptejä!

Twitteröimässä Maine vaarassa -seminaarissa ensi torstaina

Mutta ennen kuin täysin hyppään uuteen, niin hoidan tietysti vielä luvatut hommat loppuun. Yksi näistä on ensi viikon torstaina järjestettävä Sanomalehtien liiton Maine vaarasa – Maineenhallintaa digitaalisessa mediassa -seminaari. Siellä on twitteröimässä, hastagina toimii #somekriisi.

Kannattaa tulla paikan päälle (seminaari on maksullinen) tai seurailla verkossa, jos kiinnostaa esimerkiksi Aamulehden opit sosiaalisesta mediasta.

Mari Koistinen1 Comment on Ura, koti, yksilöllisyys, hyvinvointityö

Ura, koti, yksilöllisyys, hyvinvointi

Pistänpä nyt talteen pari työtä, kohtuullistamista ja arkea käsittelevää blogikirjoistusta, ilman sen suurempaa analysointia.

Ensiksi vanhempi eli Esinetarinoista:

“Ennen kaikkea pieni elämä on pirun tavallista, ja sehän ei käy. Kaikkien tulee erottua massasta (lievä paradoksi, eh?) ja olla jotain enemmän. Tämä samainen yksilöllisyyshype ajaa nuoria haluamaan julkkiksiksi, koska julkkis on jotenkin enemmän olemassa, koska se on siellä julkisuudessa. Ne tavallisuuden ja kohtuullisuuden puolustajat, jotka menevät teeveeohjelmiin ja verkkoon, ovatkin ehkä lunastaneet paikkansa aktiivisten osallistujien silmissä. Ehkä. [- – -]

Jännintä tässä on kuitenkin se, että monet oikein dynaamiset naiset ovat vaivihkaa kertoneet, että oikeasti he haluaisivat olla kotona. He haluaisivat ainakin jonkin aikaa vain istua kotona katsomassa ikkunasta ulos, samalla kun pataruoka hautuu uunissa. Moni haluaisi hoitaa lapset kotona. Se ei kuitenkaan jostain syystä ole heille mahdollista, oikeasta tai kuvitellusta syystä. (Tunnen myös miehiä, jotka haluaisivat olla kotona. Tasoissa ollaan taas 🙂 Tässä saattaa muuten olla yksi syy Loton suureen suosioon – tavoitteena ei ole olla rikas vaan saada päättää ajankäytöstään ja tekemisistään.”

Sitten uudempi eli Filosofian puutarhan Saara:

“Toinen tabu on se, että suurin osa palkkatyöstä on kaikkea muuta kuin uran tekemistä. Suurin osa työntekijöistä on edelleen tavallisia duunareita joiden etenemiseen -tai potkujen saamiseen- vaikuttavat oman suorituksen lisäksi suhdanteet ja jotka eivät ikinä voi unelmoida johtajaurasta. Silti puhe työelämästä on paljolti urapuhetta, joka maalaa työn kuin työn poluksi menestykseen, valtaan ja vaurauteen. [- – -]

Jos palkkaa kotiinsa siivoojan, siitä voi saada oikein valtiovallan tukemaa kotitalousvähennystä, mutta jos talon siivoavan henkilön sukunimi lukee ulko-ovessa, hän on lorvailija joka ei tee mitään hyödyllistä. Talouden logiikka, se sama joka saa Kelan olemaan huolissaan ihmisten työkyvystä eikä heidän terveydestään, tunkeutuu kodin seinien sisään ja saa ihmiset järjestämään yksityisimmän elämänsä talouselämän vaatimusten, ei perheen, yhteiskunnan ja maan hyvinvoinnin mukaan.”

Mari Koistinen2 Comments on “Ei pidä luulla, että näin kiihkeä edistyksen rakkaus on henkisen energian merkki”oppiminen

“Ei pidä luulla, että näin kiihkeä edistyksen rakkaus on henkisen energian merkki”

Pidin koulussa historiasta, sillä se tuntui helpohkolta aineelta. Mutta en silti ollut erityisen kiinnostunut historiasta: kaikki ne sodat, vuosiluvut ja henkilöt tuntuivat kai jotenkin liian vaikeasti hahmotettavalta kokonaisuudelta.

Jälkeenpäin olen harmitellut monta kertaa, etten hallitse paremmin esimerkiksi viimeisten parinsadan vuoden historiaa. Esimerkiksi yliopistossa jokaisen aineen perusopinnoissa käytiin läpi kyseisen tieteenalan historiaa. Sen hahmottaminen olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut parempi käsitys historiasta kokonaisuudessaan.

En näin vanhempanakaan ole silti perehtynyt historiaan laajasti. Mutta nykyisin luen mielelläni historiallisia teoksia (nuorena ne eivät juuri kiinnostaneet).

Kuten Angel Ganivetin Suomalaiskirjeitä (1897). Törmäsin lainauksiin kirjasta Kjell Westön uusimmassa teoksessa Halkeamia. Kiinnostus heräsi, joten lainasin Suomalaiskirjeet kirjastosta.

Ganivetin näkemykset yli sadan vuoden takaisesta Helsingistä ovat herkullisia. Kuten vaikkapa polkupyöräily ja suomalaisten teknologiausko:

“Polkupyörä on aiheuttanut suoranaisen hulluuden, ja naiset ovat omaksuneet sen ikään kuin emansipaation välineeksi. Ei voi kertaakaan lähteä kävelylle törmäämättä pyöräilevään nuoreen naiseen. – – – Sillä täällä ei välitetä muusta kuin voimien säästämisestä, ja kunhan uutuus vain on hyödyllinen, kaikki hyväksyvät sen massana eikä kenenkään päähän pälkähdä arvostella tai hangoitella vastaan.”

“Mutta ei pidä luulla, että näin kiihkeä edistyksen rakkaus on henkisen energian merkki. Asia on aivan päinvastoin. Pinnallinen mielipide näkee helposti kuumeisessa elämäntavassa, kun mies on yhtenään junamatkoilla ja antaa määräyksiään lennättimitse tai puhelimitse tai kiertää kuin vartiomies polkupyörästään, todistuksen erikoisesta aivovoimasta. Mutta itse asiassa kaikessa tässä pitäisi nähdä elimistön tasapainohäiriö: liialliseen lihasvoimaan liittyy hermojärjestelmän kuihtuminen. Kas tässä syy siihen, että etelämaiden kansat suhtautuvat luontaisen torjuvasti mekaanisiin uutuuksiin eivätkä kykene sietämään uusimpien kulkuvälineiden vaatimaa liiallista raadantaa.”

Kaisa on napannut samasta kirjeestä suomalaisen salaatin ohjeen sekä maininnan venäläisistä pakastebroilereista.

Mitä tulee aikalaiskuvauksiin 1800-luvun polkupyöräilystä, niin Mikko Kylliäisen toimittana I. K. Inha: Muistelmia polkupyöräretkeltäni on myös oiva teos. Luin sen viime kesänä Sveitsissä, jonne Inhan pyörämatka ulottui.

Mari Koistinenyrittäjyys

Deadline on hyvä piiskuri

Joskus selailin Freeluettelossa mukana olevien ihmisten esittelyjä itsestään ja hoksasin, että varsin moni korosti tekevänsä työt aikataulussa. Kun jokin aika sitten olin puhumassa Tampereella journalistiikan opiskelijoille freetyön tekemisestä, niin mainitsin tästä. Sanoin, ettei itselleni ollut tullut mieleen tapani kunnioittaa takarajoja.

Olin nimittäin ajatellut, että tietysti free tekee hommat annetun deadlinen mukaan, ellei merkittäviä esteitä (sairastumiset jne.) satu omalle tai esimerkiksi haastateltavien kohdalle. Silloin toimeksiantajalle ilmoitetaan mahdollisimman nopeasti viivästymisestä ja ratkotaan yhdessä, miten toimitaan.

Todellisuudessa aikatauluista varmaan lipsutaan yleisesti. Olen kuullut, kun lehden kokoamisesta vastaava toteaa, miten iloinen yllätys oli, kun kaikki jutut olivat tipahtaneet sähköpostiin takarajan mukaan.

Itse olen sitä tyyppiä, jolle takarajat työskentelylle ovat tärkeitä. Lähestyvä deadline piiskaa työskentelemään. Siksi pidän juttujen ja vastaavien hommien tekemisestä: niille on laadittava hyvä aikataulu.

“Kunhan nyt joskus” -takarajat ovat aivan liian epämääräisiä, joten yritän aikatauluttaa hommat edes itselleni.

Tietysti työelämässä väistämättä oppii, että monet aikataulut venyvät ja paukkuvat. Jos joku projektissa viivästyy, niin se usein viivästyttää kaikkien työtä. Free kuitenkin yleensä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa paljon aikataulujensa toteutumiseen.

Silti mietin edelleen, onko todella niin, että freetekijöillä on varaa olla tekemättä töitään muuten kuin aikataulussa.

Pitäisikö tässä siis mainostaa, että olen riippuvainen deadlinen lähestymisestä ja toimin sen mukaan?

Mari Koistinenkulutuskäyttäytyminen puskaradio

Kuluttaja älähtää nettiin joskus jopa liian helposti

Saako netti meidät joskus älähtämään turhan pienistä kuluttajan elämän heikommista kokemuksista? Välillä siltä tuntuu. Tästä aiheesta kirjoitin Leo Straniuksen blogiin vieraskynätekstin.

Samalla muistutin, että välillä palautetta pitäisi antaa suoraan yrityksiin. Mielellään vaikka näppäimistön näpyttelyn sijaan ihan oma suu aukaisemalla. Kehut ilahduttavat kenen tahansa päivää.

Vieraskynäblogitekstit näyttävät ylipäätään nyt yleistyneen. Tuntuu, että aktiiviset kirjoittajat kirjoittavat pyynnöstä yhä yleisemmin muuallekin kuin vain omaan blogiinsa. Kyseessä on tietysti yleensä molemminpuolinen etu: vieraskynäily leviää lukijajoukolle, jota ei pelkästään omalla blogilla tavoittaisi, ja toisaalta vieraskynät vastaanottava saa todennäköisesti hyvää sisältöä.

Megaklinikan hammashoidossa hallitaan myös tietotekniikka

Hyvästä palautteesta mainittakoon eiliset kiitokseni. Kehuin Megaklinikan hammashoitopalveluita Kulutusjuhlan tekstissä. Vaikka varasin ajan vain hampaiden tarkistukseen, niin poistuin hoidosta kolmen paikan ja suuhygienistin tekemän hoidon jälkeen. Eli ei siis enää tarvitse ravata lääkärille.

Tämä ei olisi mahdollista ilman Megaklinikan toimiva järjestelmiä ja mietittyä konseptia, jossa esim. lääkärit vaihtavat huoneita (eivät potilaat) ja asiakkaalle voidaan varata niin paljon aikaa kuin hoitotilanne näyttää tarvitsevan.

Lääkäri ja hoitaja näyttivät myös hallitsevan hyvin käyttämänsä tietotekniikan, joka on tietysti edellytys tällaiselle toiminnalle. Muutamalla klikkauksella sain esimerkiksi hinta-arvion.

Mari Koistinen5 Comments on Lisää avointa dataa journalistien, politiikan ja kuluttajien hyväksikuluttajat

Lisää avointa dataa journalistien, politiikan ja kuluttajien hyväksi

Viime viikolla istuin datajournalismin seminaarissa, tällä viikolla kuluttajapoliittisen ohjelman pohdinnoissa. Näitä yhdistivät näkemykset tiedonjakamisen merkityksestä.

Datajournalismin näkökulmasta kaivataan lisää avoimia tilastoja ja muuta, erityisesti yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvää aineistoa (kuten kunnanhallitusten kokousten pöytäkirjat tai tiedot julkisista hankinnoista).

Kuluttajapolitiikan näkökulmasta halutaan lisää koottua tietoa niin politiikan tekoa varten kuin kuluttajia ajatellen. Esimerkiksi professori Pirjo Laaksonen kaipasi työkalua, joka kertoisi, miten hyvin kuluttajat voivat Suomessa. Tämän työkalun, “hyvinvointibarometrin”, työstäminen vaatisi erilaisten tilastojen, kuluttajakyselyiden ja -tutkimusten yhdistämistä sekä asiantuntijanäkökulmien koostamista.

Eli siis osaltaan sitä samaa avointa dataa, jota myös datajournalismin päivässä peräänkuulutettiin.

Lisäksi Mainostajien liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski nosti esiin tarpeen siitä, että kuluttajat saisivat tietoa omasta toiminnastaan. Hanski-Pitkäkoski viittasi Britannian Consumer Empowerment Strategy -ajatuksiin (koko dokumentti PDF-tiedostona), jossa yhtenä kohtana on tiedon voima: kuluttajien pitäisi päästä käsiksi dataan, jota yritykset heistä keräävät.

Mm. pankit, luottokorttiyhtiöt ja teleyhtiöt keräävät meistä runsaasti tietoa, joka on vain heidän käytössään. Britten tavoite on “mydata”-järjestelmän kautta saada tällaiset tiedot muotoon, jossa ne olisivat muidenkin helposti ladattavissa. Sen avulla kuluttajille saataisiin tietoa heidän kulutuskäyttäytymisestään, joka taas auttaisi tekemään parempia hankintoja tulevaisuudessa.

Eli siis puolin ja toisin kaivataan avointa dataa.

Itsehän olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että henkilökohtaisesti minua ei haittaa, jos minusta kerätään tietoja. Oleellista olisi se, että minulla olisi käsitys, mitä tietoa kerätään ja minulla olisi pääsy omiin tietoihini. Tietysti toivon, että tiedon kerääminen tuottaisi esimerkiksi parempaa kohdistettua mainontaa.

Tunnettua myös on se, että kuluttajina meihin vaikuttaa tieto siitä, miten me toimimme ja toiset kaltaisemme toimivat. Muun muassa noissa energiansäästöön liittyvissä toimissa sillä on iso merkitys: tällä hetkellä puhutaan vaikkapa huoneistokohtaisien vesimittareiden merkityksestä vedenkulutuksen vähentämisessä.