Kulutusjuhla sai 2 000 euroa kulttuurilehtitukea

Kulutusjuhla ry haki ja sai verkkojulkaisulleen Kulutusjuhla 2 000 euroa Opetusministeriön kulttuurilehtitukea. Yksi syy yhdistyksen perustamiseen blogin taustalle vuosi sitten olikin tämä mahdollisuus hakea avustuksia. Olen esim. palvelinmaksut maksanut itse, ja kaikesta koodaustyöstä mielestäni kuuluisi korvaus tekijälle. Eikä pahitteeksi olisi, jos sisällöntuottajatkin saisivat edes pienen korvauksen. Kaupalliset muodot, kuten mainosrahoitteisuus tai sponsorien hakeminen, eivät toistaiseksi … Continue reading "Kulutusjuhla sai 2 000 euroa kulttuurilehtitukea"

Taantuman tunnelmissa

Omassa elämässäni taantuma ei ainakaan vielä tunnu, eli töitä siis näyttäisi riittävän syksylläkin. Kulutukseenikaan tilanne ei toistaiseksi vaikuta, eli siis edelleen ajatuksena on ”ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot”. Mutta kaveripiirissä irtisanomiset ja töiden saamisen vaikeus on jo kohdattu. Esimerkiksi it-, mainonta- ja viestintäalat eivät nyt suuresti vedä. Moni muukin ala on lopettanut … Continue reading "Taantuman tunnelmissa"

”Minä olin hölmö, panin peliin koko elämän”

Viime päivinä olen jälleen kerran pohtinut työtä, ansaintaa ja omaa uraa. Eilen olin puhumassa Arcadassa opiskelijoille journalismista ja kansalaisjournalismista, ja yhtenä aiheena oli myös näkemykseni viestinnän alan töihin tulevaisuudessa. Nythän näyttää selvästi siltä, että alan työpaikat vähenevät. Lehtiyhtiöt voivottelevat, mistä tienataan rahat, kun sanomalehtien lukeminen vähenee ja uutiset halutaan netistä ilmaiseksi. Tietysti yrityksille oman tuloksen … Continue reading "”Minä olin hölmö, panin peliin koko elämän”"

Mukavuusrajojen ulkopuolelle oppimaan uutta

Viime viikolla istuin Mediapäivillä ja hiukkasen Pikseliähkyssä. Tajusin taas, että huomattavasti useammin minun pitäisi uskaltaa kurkottaa omien mukavuusrajojen ulkopuolelle ja alueille, joista en juuri mitään tiedä. On paljon helpompaa seurata luentoja tai lukea tekstejä aiheista, joihin minulla on jo tietämystä. Se on turvallista. Mutta siitä ei välttämättä opi niin paljon mitään, sillä samat teemat ja … Continue reading "Mukavuusrajojen ulkopuolelle oppimaan uutta"

Porkkanoita ja sekasalaattia

Tämän syksyn kuluttajaliike on Carrotmob. Itse kuulin suomalaissuunnitelmista ensimmäisen kerran Jaikussa Roope Mokan aloittaman ketjun kautta. Eikä siitä ole edes kahta viikkoa, mutta sen jälkeen homma on saanut paljon huomiota ympäri nettiä ja myös mediassa. Linkkejä ja tietoja on toistaiseksi tarjolla wikissä, itse olen raportoinut aiheesta Kulutusjuhlaan (osa 1 & osa 2). Porkkanointi (Carrotmobin suomenkielinen … Continue reading "Porkkanoita ja sekasalaattia"

Blondi tienaa blogillaan

Muokkaus: väärä päivämäärätieto väitöstilaisuudesta korjattu.   Ruotsissa on jälleen blogilla ansaitseminen esillä. DinaPengarista sattui silmiin uutinen, jonka mukaan 17-vuotias Isabella Löwengrip tienaa blogillaan jopa miljoonia kruunuja vuodessa (eli lienee noin satatuhatta euroa: summa kuulostaa kyllä hurjalta). Blogi kerää jutun mukaan noin 200 000 viikkokävijää. Jos oikein ymmärsin, niin raha tulee sekä normaaleista mainosbannereista että piilomainontakeinoin: … Continue reading "Blondi tienaa blogillaan"

Mobiilimpi blogi

Ainakin Maurelita on kaipaillut tästä blogista versiota, joka toimisi paremmin myös kännykällä. Niinpä oli pakko kokeilla Opeblogista löytynytta MoFusea. Kuten Anne kirjoittaa, niin tämän lisäpalvelun käyttöönotto oli hämmästyttävän helppoa. Te, jotka tykkäätte luurilla selata blogiani, niin osoite on siis http://marikoistinen.mofuse.mobi. Toivottavasti toimii! Palvelua voi käyttää myös iPod Touchilla, jos sellainen löytyy. MoFusella on myös tarjolla … Continue reading "Mobiilimpi blogi"

Maksu lisää arvostusta

Nettimaailmassa puhutaan paljon antamisesta ja jakamisesta: esimerkiksi tehdään kirjoja, joita saa ladata ilmaiseksi. Ja minäkin olen samaa tietysti kannattanut: kirjoittanut kaikenlaista nettiin ilman, että siitä olen maksua keneltäkään saanut. Olen toiminut näin, koska olen vastaavasti kokenut saavani muilta tietoa ja lisäksi kokenut, että minulla on sellaista sanottavaa, joka voisi herättää ajatuksia muissakin. Tietysti kirjoittaminen on … Continue reading "Maksu lisää arvostusta"

Viime vuonna se olit Sinä

Time-lehti nimesi vuosi sitten vuoden henkilöksi tahon, joka silloin netissä tietysti paljon puhutti: sinut eli netinkäyttäjät. Nyt valintana oli Vladimir Putin, mutta lehdessä pohdittiin myös vuodentakaista valintaa. Jamie Poniewozik kirjoittaa: ”What did we praise You for again? Oh, right: ”for seizing the reins of the global media, for founding and framing the new digital democracy, … Continue reading "Viime vuonna se olit Sinä"

Asuuko meissä jokaisessa pieni kirjailija?

Hesarin Internetin kirjeenvaihtaja -palstalla Miska Rantanen kirjoittaa blogikirjoista: blogeista, joista on muokattu kirjoja. Mainittu on mm. Birdy eli Minttu Hapuli ja Selibaattipäiväkirja, Rosetta Kivi ja Pomo on pahin, Teppo M. ja Sata naista sekä Pasan ja Atpon Eniten vituttaa kaikki. Itselleni tuli mieleen ainakin vielä Näkymätön tyttö eli Katri Niinikangas ja hänen Hollannin vaihto-opiskeluvuoteensa perustava … Continue reading "Asuuko meissä jokaisessa pieni kirjailija?"