Vastavuoroisuutta blogiajan kuulumisten vaihtoon

Zepander nosti tekstissään esiin blogittomat, jotka lukevat tutun blogia, mutta eivät tästä kirjoittajalle kerro. Zepa vaatii vastavuoroisuutta: ensin blogi, sitten lukuoikeus. Kommenttiosastolla todetaan myös, että vähintä, mitä blogiton, live-elämästä tuttu lukija voisi tehdä, olisi kommentointi. Lisäksi kommenttiosastolla Destructo Girl sanoo oman blogin vähentävän sitä, että tutut kertoisivat kuulumisiaan: ”Se vähäinenkin yhteydenpito katkeaa kun kaverit lukevat … Continue reading "Vastavuoroisuutta blogiajan kuulumisten vaihtoon"

Talous- ja muut blogaajat kokoamassa voimiaan

Saarikon Janne kirjoittaa: ”Tämä vajaan kahden vuorokauden kirjoittelurumba aiheen ympärillä on vakuuttanut minut siitä, että talousblogien maailmassa on käynnissä jonkinlainen murros. Keskeisissä ympäristöissä tapahtuu jatkuvasti sekä teknisesti että sisällöllisesti, sisällöntuottajien piireissä kuohuu ja erilaisia vaihtoehtoja kokeillaan. Vanhoja blogaajia on tippunut pois aktiviteetista ja uusia on ilmestynyt haastamaan ydinporukkaa.” Tämä tuo jotenkin mieleeni viime tammikuinen keskustelu … Continue reading "Talous- ja muut blogaajat kokoamassa voimiaan"

Harkiten kirjoitettuja

Viime aikoina minulla on muutaman kerran mainittu, että ”ethän sitten kirjoita tästä blogistasi”. Kyseiset henkilöt eivät ole mitään blogieni vakiolukijoita, mutta tuttuja, jotka tietysti blogaamisestani tietävät. Hieman hämmentyneenä olen vastannut, että en tietenkään: valikoin ja rajaan myös omaan elämääni liittyvää aineistoa harkiten, eikä olisi omankaan etuni mukaista paljastaa kaikkea. Ystäväpiiri tämän toki on kai jo … Continue reading "Harkiten kirjoitettuja"

Terveyskeskus linkkaa blogeihin huterasti

Terveyskeskus.fi -sivusto on napsinut linkkejä blogeihin otsikon Terveysblogit alle, ja sivuston käyttäjät voivat myös pisteyttää näitä tekstejä. Havaitsin linkityksen joskus toukokuun alkupuolella ja lähinnä huvitti: Terveyskeskus linkkasi ehkäisyaiheiseen kirjoitukseen, mutta eihän Kulutusjuhla muuten mitenkään terveysaiheinen ole. Tässä vaiheessa en edes katsastanut sivustoa tarkemmin. 14. päivä lävähti blogimme kommenttiosaston kautta tieto, että Kulutusjuhla on sinne pistetty … Continue reading "Terveyskeskus linkkaa blogeihin huterasti"

Blogikommentointia ja propagandaa

Tällä hetkellä velloo keskustelu internetin keskustelupalstojen moderoinnista. Aiheesta on Haakanan Kari kirjoitellut kattavasti ja linkitellen muuallekin (osa 1, osa 2, osa 3). Päivän Kauppalehdessa Auli Mauno kirjoittaa aiheeseen viitaten ruotsalaisten blogien tilanteesta. ”Monet lehdet haluavat, jos ei ihan laittomuuksia, niin asiattomuuksia ainakin. Ne lisäävät verkkojulkaisujen kävijämäärien ja näin ollen myös ilmoittajia. – – – Kustantajat … Continue reading "Blogikommentointia ja propagandaa"

Kriittiset blogimiitin osallistujat

Alle olen koonnut tekstipätkiä blogimiittiin kohdistuneista kommenteista nimenomaan sponsoria ja itseäni ajatellen. Samalla välitän Björniltä kiitokset paikalla olleille ja erityisesti samaan pöytään kokoontuneille: hän oli kokenut käymiään keskusteluja antoisiksi. Omasta puolestani kiitos vielä kaikille, palautetta ja ajatuksia on ilo lukea! – – – Skrubun pni kirjoittelee pitkälti erityisesti Flickristä: “Björn Hammar (mycket osynlig på nätet, … Continue reading "Kriittiset blogimiitin osallistujat"

Blogimiittiä ja tulevaisuussuunnitelmia

Eilen oli siis blogitapaaminen, jonka käytännön järjestelyt hoidin tällä kertaa. Sponsorina oli Igglo (tai laajemmin Taivas Innovation), ja puhumassa Björn Hammar. Piti olla toinenkin hemmo ja kaikenlaista, mutta se nyt ei sitten tällä kertaa onnistunut. Itse olin niin emännän roolini lumoissa, että Björnin puheestakaan ei jäänyt päähän paljoakaan. Toisaalta olen hänen kanssaan samoista aiheista jutellut … Continue reading "Blogimiittiä ja tulevaisuussuunnitelmia"

Sponsorivoimaa blogille

Mika Lahdensivu kirjoittaa ruotsalaisesta blogaajasta, joka etsii itselleen rahoitusta: mikäli sataatuhatta kruunua (eli reilua 11 000 euroa) ei herran tilille tipahda, hän uhkaa lopettaa kolmivuotisen bloginsa. Ensisijaisesti hän etsii yhteistyökumppaneita eli ei sikäli suoraan vaadi lukijoiltaan rahaa. Kyseinen Dick Erixon vaikuttaa olevan aktiivinen blogaaja, ja ilmeisesti lukijoitakin on kertynyt. Mutta saapa nähdä, löytyykö innokasta sponsorivoimaa. … Continue reading "Sponsorivoimaa blogille"

Pieni edistysaskel

Ilmoittauduin hienolta kuulostavaan ”Kuluttajaekonomian tutkijaseminaariin”. Käytännössä kyseessä on yksi päivä toukokuun lopulla, jolloin jatko-opiskelijat esittelevät tutkimussuunnitelmiaan tai jo pidemmälle ehtineitä tutkimuksiaan. Tämän ansiosta tietysti piti nyt kasata se tutkimussuunnitelmakin. En ollut siihen mitenkään erityisen tyytyväinen, sillä enhän ole tutkimusta kovin hyvin suunnitellutkaan vielä. Käytännössä seminaaria varten palauttamani teksti oli lähinnä pieni kooste jo tässä blogissa … Continue reading "Pieni edistysaskel"

Suomalaista blogikyselyä alustavasti

Juuso tekee opinnäytetyötään liittyen yritysblogeihin. Hän julkaisi nyt keväällä Blogikyselyn, josta on nyt nähtävillä vastausten prosenttijakaumia (pdf). Vastauksia kyselyynsä Juuso sai mielestäni oikein mainion määrän eli 939. Kuten Juusostakin, niin myös minusta yllättävästi vastaajista yli 80 prosenttia on naisia: onko kyse siitä, että he vastaavat kyselyihin helpommin, vuodatus-fooruminn vaikutus (Juuso kertoo suuren osan vastaajista tulleen … Continue reading "Suomalaista blogikyselyä alustavasti"