Mitä tehtiin ennen kuin kännyköissä oli kamerat?

Viime viikolla pääsin osallistumaan ArtParis -messuille. Paikkana oli upea Grand Palais, ja tämä suuri rakennus oli täynnä taidetta. Suuri osa omasta ajastani avajaispäivänä keskiviikkona kului Suomen osastolla, ja siinä pystyi tarkkailemaan myös messuvieraiden käytöstä. Silmiinpistävää, mutta ei kovin yllättävää, oli into, jolla teoksia kuvattiin. Digikamerat räpsyivät, mutta niin tekivät myös mobiililaitteet. Erityisesti iPhone näytti olevan … Continue reading "Mitä tehtiin ennen kuin kännyköissä oli kamerat?"

Fanisivu tuo näkyvyyttä luovan työn tekijöille

Vaikka fanitus Facebookin terminä minua hieman ärsyttää, niin ovathan nuo fanisivut käteviä. Siksi viime aikoina on tullut perustettua jälleen kaksi uutta fanisivua, joiden kohteena ovat tuntemani ja arvostamani henkilöt. Ensimmäisen sivusto syntyi Kalle Haataselle: hänen ajatuksesta tulivat aikoinaan tutuksi, kun luin Pitkäveteisyyden filosofiaa -kirjan. Sittemmin tutustuin Kalleen ns. IRL (päädyin Kallen kanssa radioon keskustelemaan kulutuksesta). … Continue reading "Fanisivu tuo näkyvyyttä luovan työn tekijöille"

Höpöhöpöhallelujaa eli elämää ja internetiä

Tapasin tällä viikolla nettiaktiivia tuttua, joka nimesi Facebookin ja muun vastaava sosiaalisen median hehkutuksen sekä viestinnän “höpöhöpöhallelujaksi”. Nyökyttelin ja ymmärsin hyvin fiiliksen. “Olen aina ollut juorunnälkäinen ja perso huomiolle. Facebookissa pystyin siekailematta ruokkimaan molempia paheitani – jopa työajalla.” Olenhan tässä itsekin välillä kokenut, että sosiaaliseen mediaan lastataan kaikenlaisia odotuksia maailmanrauhasta köyhyyden poistamiseen ja ilmastonmuuutoksen pysäyttämiseen. … Continue reading "Höpöhöpöhallelujaa eli elämää ja internetiä"

Muotiblogimaailmassa tapahtuu: kimppasivustoa ja blogiristeilyä

Suomalainen muotiblogimaailma, vai pitäisikö kutsua life style -alueeksi, porskuttaa lujaa eteenpäin. Tämä blogiryhmä on parin-kolmen vuoden aikan tullut ja osoittautunut suureksi porukaksi, tietysti käsityö- ja ruokablogeja unohtamatta ja Ruotsin blogimaailman kehitystä seuraillen. Uusin osoitus muotiblogien mm. verkostoitumisesta ja markkinointihyödyntämisestä on Indiedays-sivusto. Viime viikolla avatulla sivustolla kirjoittaa 19 omista blogeistaan tuttua ja näkyvää muotiblogimaailman edustajaa. Vihjailuja … Continue reading "Muotiblogimaailmassa tapahtuu: kimppasivustoa ja blogiristeilyä"

Kuka firmojen sähköisiä joulukortteja jaksaa availla?

Sähköposti on saanut viimeisen viikon ajan täytettä erilaisista firmojen sähköisistä joulutervehdyksistä. Niissä usein kerrotaan, kuinka korttirahat on lahjoitettu erilaisiin hyväntekeväisyyksiin niiden perustoivotusten ja -kiitosten myötä. En ole tainnut klikata auki yhtäkään korteissa ollutta linkkiä. Aika monet olen deletoinut suoraan, ja kauniista ajatuksesta huolimatta melkein enemmän ärsyttää, kun sähköpostiloota täyttyy firmojen joulutoivotuksista. Perinteisillekään joulukorteille en tosin … Continue reading "Kuka firmojen sähköisiä joulukortteja jaksaa availla?"

Blogi, joka kokoaa muiden blogien kirjoituksia – onko niitä?

Olin viime viikolla energia-alan järjestämässä viestintäseminaarissa puhumassa ennenkaikkea Porkkanamafiasta ja sosiaalisesta mediasta, koska olen siinä mukana hääräillyt. Tosin en tietysti malttanut pitäytyä vain tässä, koska kuulin kummasteluja mm. siitä, ketä mahtavat olla ne, jotka vaikkapa kommentoivat blogeja keskellä yötä. Tunnustin itse kuuluvani tähän joukkoon. Seminaarissa oli mukana myös mm. Ville Lehtovirta (Aleksin Kaiku-firmasta) Ydinreaktioita-blogin tiimoilta. … Continue reading "Blogi, joka kokoaa muiden blogien kirjoituksia – onko niitä?"

Luettua: Neuvolantädeistä nettiemoihin – muutoksia kuluttajien viiteryhmissä ja mielipidejohtajissa

Toinen minua erityisesti kiinnostanut teksti Kulttuuriosaaminen -kirjassa oli Mirjami Lehikoisen artikkeli siitä, ketä nykypäivän kuluttaja kuuntelee ja miten hän löytää itselleen oikean tavan toimia. (Viime viikollahan kirjoitin Joonas Rokan tekstistä samassa kirjassa.) Kuluttajat suosittelevat ja haukkuvat tuotteita ja palveluita, osittain myös tiedostamattaan, niin arjen keskusteluissa kuin netissä. Lehikoinen uskoo, että suosittelijoiden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen rooli … Continue reading "Luettua: Neuvolantädeistä nettiemoihin – muutoksia kuluttajien viiteryhmissä ja mielipidejohtajissa"

Järjestöt ja sosiaalinen media: intoa, pelkoa, tyylin hakemista

Torstaina olin mukana Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen KEPAn järjestämässä “Keskustelua sosiaalisista medioista järjestömaailmassa” -aamiaistilaisuudessa. Olin paikalla kertomassa Porkkanamafian tavoista hyödyntää nettiä (esitykseni kalvot), ja toisena alustajana toimi Mari Tikkanen M4ID:stä (lue lisää Marista ja hänen erittäin kiinnostavasta yrityksestään Vihreän Langan jutusta). Liverapoilin paikalta Qaikuun. Tikkasella oli hyvä pohjustus aiheeseen ja monta hyvää näkemystä, jotka sopivat paitsi järjestöille … Continue reading "Järjestöt ja sosiaalinen media: intoa, pelkoa, tyylin hakemista"

Mitä laitat leivällesi? Tiedonhankintaa juttua varten Facebookissa

Aallon Tuija käynnisteli taannoin keskustelua verkostohaastattelusta, ja Harto teki Twitterissä oman kokeilunsa. Minäkin päätin tällä viikolla yhden tekstin tuottamisen yhteydessä kääntyä Facebookin puoleen ja laitoin statuspäivityksen: “Mari Koistinen kyselee ekohenkisiltä tovereiltaan vinkkejä yhtä S-ryhmälle tekemäänsä tekstiä varten: mitä laitatte leivän päälle (siis juuston ja lihaleikkeleiden korvikkeeksi)? Oma suosikkini on hummus, mutta kaikki vinkit ja ideat … Continue reading "Mitä laitat leivällesi? Tiedonhankintaa juttua varten Facebookissa"

Anna-lehti vaatii juristin voimin poistamaan blogista sähköpostivaihtoa

Emma London lähetti Anna-lehden päätoimittajalle palautetta paljon kohua herättäneestä Audi-jutusta ennen, kuin kohu varsinaisesti käynnistyi. Hän julkaisi oman ja vastaukseksi saamansa viestit blogissaan. Nyt London on saanut Yhtyneet Kuvalehdet Oy:tä ja Anna-lehden päätoimittajaa edustavalta lakitoimistolta kirjeen, jossa vaaditaan poistamaan blogista sähköpostivaihto. “Reagointia seuraa myöhemmin, mutta sanottakoon nyt tässä että jos Emma Koivula olisi lähettänyt minulle … Continue reading "Anna-lehti vaatii juristin voimin poistamaan blogista sähköpostivaihtoa"