Viestintää digitaalisen maailman ehdoin

Kävin tänään ProComin järjestämässä Viestinnän haasteet digitaalisessa maailmassa -tilaisuudessa. Siellä Viestintäviraston viestintäjohtaja Anna Lauttamus-Kauppila kertoi näkemyksiään siitä, miten digitalisoituminen vaikuttaa erityisesti organisaatioviestintään, ja IADE:n erikoissuunnittelija Kati Uusi-Rauva käsitteli web 2.0:a. Nuoret miehet tv-lupaa maksamaan Lauttamus-Kauppilan puheenvuorossa nousi lopussa esiin Viestintäviraston ongelma saada kasvukeskuksissa asuvat nuoret miehet maksamaan tv-lupamaksunsa. Toisaalta kommenteissa nousi esiin sekin, ettei tätäkään … Continue reading "Viestintää digitaalisen maailman ehdoin"

Blogimiittiä ja tulevaisuussuunnitelmia

Eilen oli siis blogitapaaminen, jonka käytännön järjestelyt hoidin tällä kertaa. Sponsorina oli Igglo (tai laajemmin Taivas Innovation), ja puhumassa Björn Hammar. Piti olla toinenkin hemmo ja kaikenlaista, mutta se nyt ei sitten tällä kertaa onnistunut. Itse olin niin emännän roolini lumoissa, että Björnin puheestakaan ei jäänyt päähän paljoakaan. Toisaalta olen hänen kanssaan samoista aiheista jutellut … Continue reading "Blogimiittiä ja tulevaisuussuunnitelmia"

Apuja nettiseurantaan

Vaikka täällä olen kirjoittanut blogien ja keskustelupalstojen seurantaohjelmistoista, niin enhän minä oikeasti niistä suuremmin tiedä. Joten löytyisiköhän fiksumpia auttamaan? Eli ensin erikoissuunnittelija Ari Luukinen pisti sähköpostia ja kaipaili apua seuraavaan: “Siis ajattelen vaikkapa sellaista ratkaisua, että ohjelma skannaisi valitsemiani sivustoja ja tuottaisi tietoa sivustojen muutoksista ja uusista tiedoista, kun näihin muutoksiin liittyy tiettyjä spesifejä hakusanoja … Continue reading "Apuja nettiseurantaan"

Nettimainetta ja omaa nimeä

Tänään tietoisuuteeni tipahti Venyo.org -palvelu, jonka avulla pitäisi pystyä kehittämään “nettimaineettaan” muiden antamien arvioiden perusteella. Valitettavasti tuote on vielä suuresti beta-vaiheessa. Mutta loin kuitenkin oman tunnukseni, koska ajatus tuntui kannatettavalta. Palvelussa luvataan palauttaa käyttäjille myös mainostuloja: “if you accept to receive commercial emails in your Venyo inbox, we split the advertising revenue 50/50. Of course … Continue reading "Nettimainetta ja omaa nimeä"

Otoksia blogeista ja mediasta

Taloussanoman omat sanat Taloussanomat julkaisi nyt Oma sana -sivustonsa, josta hiukkasen sain vihiä aiemmin. Some Labissa Majavan Jere pohtii, onko sosiaalisen median avainsana nyt tagit, ja ensivilkaisulla TalSan yhteisösivusto ainakin näyttäisi nojailevan voimakkaasti juuri siihen suuntaan: tägipilvi leijailee sivulla näkyvästi. Näin alkumetreillä en sen kummemmin osaa analysoida palvelun toimivuutta, mutta jään odottamaan fiksumpien media-asiantuntijoiden mielipiteitä … Continue reading "Otoksia blogeista ja mediasta"

Sosiaalinen mediapuhe jatkuu

Päivä meni Tampereella AD-MOBI eli Sosiaalisen median seminaarissa. On hiukkasen ristiriitainen olo: toisaalta aihetta käsiteltiin monesta näkökulmasta, mutta toisaalta olisin kaivannut jotain lisää. Syvällisempää kaivelua, uusia esimerkkejä, katsauksia tulevaan: esimerkiksi mobiilisuudesta ei juuri puhuttu kännykkäkuvia lukuunottamatta, enkä mielestäni myöskään kuullut sanaa ubiikki, jonka luulisi myös jo mietityttävän. Paljolti siis samaa (YouTube, blogit, MySpace, Second Life, … Continue reading "Sosiaalinen mediapuhe jatkuu"

SosWeb3: Pöhinää ja puhinaa

Miia on kirjoittanut mainiosti: “- – – hämmästyttävää on, kuinka paljon virtuaaliyhteisöt ja sosiaalinen media saavat osakseen tätä ansaintamallikeskustelua. Eihän muotimaailmakaan tee etusivun juttuja keisarin uusista vaatekerroista. – – – En ymmärrä, kuka tai mikä meni herättämään dot.com -haamun henkiin. Meilläpäin yritysmaailmasta kantautuva viesti on paljon vähemmän sieninen. B2C on vain pieni osa kokonaisuutta eikä … Continue reading "SosWeb3: Pöhinää ja puhinaa"

SosWeb2: Ne puhuu meistä!

Suomalaiset yritykset, siis erityisesti kuluttajakauppaa (b-to-c) käyvät, tuntuvat nyt todella heränneen siihen, että verkossa puhutaan heistä ja se vähän hämmentää. Toisaalta sitten nyt esiin noussut crowdsourcing saa toiset näkemään runsaasti mahdollisuuksia siitä, miten oma brändi kehittyy netin avulla. Välillä tuntuu unohtuvan, että tuo tehokas viestintävälinen eli puskaradio (WOM, word of mouth) on ollut olemassa aina. … Continue reading "SosWeb2: Ne puhuu meistä!"

SosWeb 1: Käyttäjä tienaamassa ja maksamassa

Vietin eilen todellisen sosiaalisen netin päivän: aamupäivällä kävin kuuntelemassa VTT:n raporttiin “Googlen mainokset ja muita sosiaalisen median liiketoimintamalleja” (raportin pdf ja tiedote) liittyneen tiedotustilaisuuden . Iltapäivällä istuin DiViAn Digitaaliset kanavat ja kuluttajan käyttäytyminen -seminaarissa. Koska asiaa jäi päähän muhimaan enemmän kuin yhden blogipostauksen verran, niin käsittelen päivä annin nyt osissa. Ja ensimmäisen osan aiheena on … Continue reading "SosWeb 1: Käyttäjä tienaamassa ja maksamassa"

Muutamia bongauksia

Uusia, perehtymisen arvoisia tekstejä ja tutkimuksia tipahtelee tietysti koko ajan. Viimeisimpinä seuraavat: – Social Issues Research Centren (SIRC) raportti Life online: The Web in 2020 (via Marjut). Koko raportin saa sähköpostiin tilaamalla. Suosittelen! Raportissa ennustemtaan mm. shoppailuun kehittyvän virtuaalisia 3D-katuja. Ostamisessa ja markkinoinnissa lisääntyvät yksilöllisyys ja kohdentaminen. Perinteinen ihmisten kategorisointi on hylättävä, kun kuluttajista koostetaan … Continue reading "Muutamia bongauksia"