Ajatusaikaa odottaen osana Timen palkittuja

Odotan joulun ja loman lähestymistä sikäli, että se tarjoaa muutaman päivän mahdollisuuden oikeasti panostaa näihin opiskelujuttuihin. Tuntuu, että on niin monta ”pitäisi tehdä, hoidan joo” -asiaa, jotka olisi ensinnäkin listattava ja sitten yksi kerrallaan ryhdyttävä toimimaan. Huomaan hieman ahdistuvani siitä, kun ihmiset kyselevät, että mites ne opinnot. Ei minulla juuri ole mitään konkreettista näyttää, eikä … Continue reading "Ajatusaikaa odottaen osana Timen palkittuja"

Höpötyksen jälkeen

Nyt on sitten käyty seminaarissa höpöttelemässä. Oman osuuteni vetäisin varmaan turhankin vauhdikkaasti, mutta kello raksutteli ja ajattelin, että parempi vähän liian lyhyesti (ja varmasti puhuin turhan nopeasti) kuin yhtään liian pitkään. (Ja jostain syystä esitykseeni hienosti laittamani linkit olivat menneet ihan sekaisin, vaikka ne tsekkasin varmasti pariin otteeseen. Lisäksi omassa tekstissäni oli ainakin kolme ärsyttävää … Continue reading "Höpötyksen jälkeen"

Blogien vaikutus kulutusvalintoihin

Olen saanut vinkin nykyisestä kampaajastani blogin kautta. Olen jättänyt testaamatta uutuus-colajuoman, koska olin blogista lukenut, ettei se kovin kummoiselta maistu. Olen rientänyt bändin keikalle saatuani tiedon blogista. Firefox-selaimen olemassaolon tiedostin aikoinaan blogien ansiosta. Monet hienot mainokset olen nähnyt blogien ansiosta. MP3-soittimista olen lukenut paljon, mutta silti en itse vielä ole omaa hankkinut. Oletettavasti vielä monet … Continue reading "Blogien vaikutus kulutusvalintoihin"

Kuluttamista blogeissa

Kuluttamista voidaan käsitellä blogeissa monin tavoin. Se voi olla osana arkista kirjoittelua tai blogi voi perustua johonkin kuluttamiseen liittyvään osa-alueeseen. Tässä nyt oman pään selvittelyä ja erilaisten blogien määrittelyä kulutuskirjoittelun näkökulmasta. ”Perusblogissa” kirjoitetaan kuluttamisesta osana muuta elämää. Blogi on esimerkiksi ns. haircut -blogi (kirjoitetaan arkisesti omasta elämästä tyyliin ”kävin koulussa ja kampaajalla, iltapalaksi söin voileipiä”), … Continue reading "Kuluttamista blogeissa"