Vahingossa keksityt -kirja ilmestyy helmikuussa 2025. Kustantaja Tammi.
Mikroaaltouuni, penisilliini, Post-it-laput. Röntgen, pikaliima, LSD. Näiden ja monien muiden tuttujen tuotteiden kiehtovat tarinat kertovat, miten onnekkaat sattumat ovat siivittäneet keksijät luomaan jotain aivan uutta.
Verenpainelääkettä yritettiin, mutta syntyikin Viagra – kunhan koehenkilöt kehtasivat kertoa erektiostaan. Kun insinöörit liimailivat suihkuverhoja yhteen luodakseen erikoistapetin, lopputuloksena oli kuplamuovi. Taskuun sulanut maapähkinävoipatukka sai tutkijan keksimään mikroaaltouunin, mutta vasta kun kananmuna oli räjähtänyt kollegan naamalle.
Monenlaiset yllättävät sattumukset ovat tuottaneet oivalluksia, joiden lopputulosta ei kukaan olisi osannut etukäteen suunnitella. Vahinkokeksintöjen maailmassa syödään maissihiutaleita, juodaan hiilihapotettua vettä ja hoidetaan suomalaisvoimin kaljuuntumista.

Sisällys
Alkusanat: Sattumia ja serendipiteettiä
1 Isoja oivalluksia
Kauppiaan ja papin huippuhetket: fosfori ja happi
Mehukas tarina painovoimasta
Pariston syntyyn tarvittiin sammakonreisiä
Rokotuksen tie kansanviisaudesta ihmishenkien pelastajaksi
Röntgensäteet – vaatimattoman tutkijan neronleimaus
Muita yllättäjiä:
Ruuti
Amerikan mantereiden löytäminen
DNA
Radioastronomia
Kosminen taustasäteily
Pulsarit
Tutkija kertoo: Pieni koira ja Skandinavian asuttaminen
2 Ruokaa ja ruoanlaittoa
Totta ja tarua ruokien alkuperästä
Mansikoita, omenoita, lanttuja ja muita hyötykasveja
Maissihiutaleet – terveysintoilua ja veljesriitaa adventistien sydänmailla
Tutkijan tupakkatauko ja muita tarinoita makeutusaineista
Mikroaaltouunin idea syntyi taskuun sulaneesta patukasta
Teflon – kätevä atomipommissa ja paistinpannussa
Rasvaton rasva sai amerikkalaiset syöksymään vessaan
Muita yllättäjiä:
Hiilihapotettu vesi
Worcestershirekastike
Coca-Cola
Teepussi
Mehujää
Juustonaksut
3 Lääketieteen laboratorioista
Sattuman kauppaa historian ja nykypäivän lääketieteessä
Penisilliini syntyi vahingon ja asiantuntemuksen ristisiitoksena
Antabus – kuinka tutkijan itsetestaus toi avun alkoholisteille
Taistelu kaljuuntumista vastaan – suomalaista tutkimusta ja sotkuisia riitoja
Viagra – syntytarinoita potenssiin kaksi
Epilepsialääkkeiden kehitys lähti masturboinnin vähentämisestä
Psyykenlääkkeiden mullistava voittokulku
Muita yllättäjiä:
Varfariini
Talidomidi
Dapsoni
Aspiriini muuhun kuin kipuun
Diabeteslääkkeet laihdutukseen
Toivoa uudesta antibiootista
Hämähäkkisilkistä valmistettu hydrogeeli
Malarialle vastustuskykyinen bakteeri
Tutkija kertoo: Laboratoriokokeet veivät yllättävään suuntaan
4 Arjen tuotteita
Läpinäkyvä teippi – suuren laman menestystuote
Post-it-lappujen idea syntyi kirkkokuoron harjoituksissa
Kuplamuovi – itsepäisten insinöörien mutkikas projekti
Superliiman keksi superpatentoija ja supermarkkinoija
Tarranauhan tie metsästysreissulta arjen tuotteisiin
Muita yllättäjiä
Vaseliini
Levysoitin
Tekstiilisuoja
Sinitarra
Mustesuihkutulostin
Keksijä kertoo: Sinistä betonia 114
5 Lisää onnekkaita sattumia
Väriä elämään: preussinsininen ja mauveiini
LSD ja tutkijan ikimuistoinen polkupyörätrippi
Veikeä vieterilelu Slinky on peräisin sotalaivasta
DNA-sormenjälki – oivallus röntgenfilmillä
Muita yllättäjiä
Kumin vulkanointi
Moottorisaha
Ilmastointi
Turvalasi
Super Soaker -vesipyssy
Botoxin kosmeettinen käyttö sekä apu migreeniin
Sattumasaari ei ollutkaan saari
Tutkija kertoo: Jäkälä on enemmän kuin sienen ja levän kaksikko
Kiitokset
Lähteet
Lähteet 137