Julkaistu ITViikossa 15.11.07
Tilaisuuden otsikon nimessä oli tuttu Web 2.0. Yleisö koostui noin kolmestakymmenestä naisesta ja yhdestä miehestä. Päivän mittaan heille puhui kuusi ihmistä, joista ainoa nainen olin minä.
Pari päivää aikaisemmin italialainen poika oli ihaillut suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden tasa-arvoisuutta tietotekniikan käyttäjinä. Hänen kotimaassaan pelit ja vehkeet on vielä mielletty lähinnä hiukkasen epäsosiaalisten nuorten miesten alueeksi, joten Suomi-tytöt vaikuttivat kovin osaavilta tästä näkökulmasta.
Toki me hameenhelmoja heiluttavat olemme aktiivisia keskustelupalstoilla, kirjoitamme blogeja laidasta laitaan, mesetämme, luomme Jaiku-tilejä ja pörräämme verkossa siinä missä miehet. Mikäs naisille sen paremmin sopisi kuin kuuluisa sosiaalinen media.
Miehet pääsevät silti useammin asiantuntijoina ääneen kertomaan yhteisöllisyydestä, verkostoista, wikeistä, virtuaalimaailmoista, mobiilisovelluksista ja viraalimarkkinoinnista.
Minulle tasa-arvosta puhuminen on vaikeaa. Kun on kovaan ääneen tottunut vakuuttelemaan, ettei haarojen välillä ole vaikutusta, vaan sillä, mitä yläpäässä tapahtuu, on kitkerää joutua nielemään todellisuuden havainnot.
Tämän jälkeen heppoisasti, ja kenties sukupuolelleni tyypillisesti, taas syytän meitä naisia. Kun emme osaa vetää yhtä köyttä, olemme kaakattavaa kanalaumaa, puhumme soopaa selän takana. Ja toistelemme, ettei sukupuolella ole väliä.
Kyllä sillä on. Kun miehet ovat niitä, jotka eniten pääsevät kertomaan mielipiteitään netistä, vaikuttaa se esimerkiksi siihen, millainen netinkäyttö mielletään ”oikeaksi”. Neulontablogeja on helppo mollata, mutta kuka sanoisi vastaavaa teknologiablogista?
En tosin oikeasti epäile, etteivätkö naiset pian sujahtaisi nettiseminaareissa yhä enemmän puhujien paikoille. Kanalauma muodostaa oman verkostonsa, ja kaakatus sekä kuuluu kauas että sisältää paljon asiaa.
Ehkä se sitten on Web 3.0 -seminaari, jossa puhuu viisi naista ja miesjoukko kuuntelee.