”Pitäisikö julkisin varoin tuetun ruokailun olla nykyistä terveellisempää ja ympäristöystävällisempää?”

Helmikuussa Yle oli tehnyt kyselyn, jossa yksi kysymys oli ”Pitäisikö julkisin varoin tuetussa ruokailussa (esimerkiksi koulut ja sairaalat) painottaa kasvisruokaa nykyistä enemmän?”

Suunnilleen yhtä moni oli ajatusta vastaan ja sen puolella. Nuorimmasta vastaajajoukosta, 18–24-vuotiaista, kuitenkin suuri osa eli 67 prosenttia koki, että näin pitäisi tehdä.

Mutta entä jos kysymys olisi:
”Pitäisikö julkisin varoin tuetun ruokailun olla nykyistä terveellisempää ja ympäristöystävällisempää?”

Kuinka monen mielestä tämä olisi huono ajatus?

Kun kunnallisvaalit lähestyvät, tämä on hyvä kysymys esitettäväksi myös puolueille ja ehdokkaille. Kasvipainotteisuutta kasvattamalla voitaisiin parantaa ravitsemuksen laatua ja samalla pienentää ruokavalion vaikutuksia ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen. Liha ei myöskään ole tae maukkaalle tai edulliselle ruualle.

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kommentoi Hesarin jutussa 2. helmikuuta, ettei lasten ja nuorten kehitykselle olisi millään tavalla huono asia, vaikka koulun ateriat olisivat joka päivä nykyisen kaltaista kasvisruokaa. Päinvastoin.

”Se parantaisi lasten ravitsemusta ottaen huomioon, että kouluruoan päälle tulevat kotona syötävät ateriat. Syömällä koulussa kasvisruokaa lapset saisivat nykyistä enemmän esimerkiksi kuitua, jota moni suomalainen saa liian vähän”, hän sanoo.
Yksittäisten kasvis- ja liharuokien välinen energiamäärän ero ei ole Fogelholmin mielestä olennaista kokonaisuuden kannalta. Tärkeämpää on pitkän aikavälin keskiarvon ero.

Silti kasvipainotteisuuden lisäämistä vastustetaan tiettyjen tahojen ja henkilöiden puolelta. Lihansyönnin vähentämistarve nähdään Ylen jutun mukaan ”ideologisena tuputuksena”. Twitterissä SYKEn Seppo Knuuttila totesikin (siis ironisesti), että ”Lihansyönnistä kiinnipitäminen sen sijaan on täysin ideologiavapaata”.

Kieltämättä on kiinnostavaa, että kasvipainotteisuuden edistäminen on monien mielestä ”ideologista”. Vaatimus lihasta osana jokapäiväistä syömistä sen sijaan ei ole. Tieteellisiä, sekä ravitsemukseen että ympäristöön, liittyviä perusteita lihansyönnin vähentämiseen ei jostain syystä haluta kaikkialla uskoa.

Mitä halusin sanoa ruuasta Riku Rantalan ilmasto-ohjelmassa?

Tänään 30. marraskuuta Neloselta lähetetään Riku Rantala & Sata kysymystä ilmastosta -ohjelman ruokajakso. Olin siinä mukana fiksujen ja mukavien Saara Kankaanrinnan (Baltic Sea Action Group) ja Juha-Matti Katajajuuren (Luke) kanssa.

Mutta koska viestintä on tunnetusti vaikeaa, niin varmasti osittain höpöttelin tarpeettomia ja samalla unohdin sanoa jotain oleellista. Siksi siis blogimuodossa tiivistys siitä, mitä haluan ruokavalinnoista viestiä.

  1. Oleellisinta ilmaston ja myös luonnon monimuotoisuuden kannalta on, että keskivertosuomalainen vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Tämä tarkoittaa erityisesti lihaa, sillä lihatuotteet muodostavat 45 prosenttia ilmastopäästöistä (Ruokamimini 2019). Suurimman ilmastovaikutuksen aiheuttaa naudanliha, mutta myös muusta lihankulutuksesta suomalaisten on syytä vähentää: possua ja broileria käytetään enemmän kuin nautaa. Moni syö liikaa etenkin punaista lihaa myös terveytensä kannalta.
  2. Myös maitotuotteilla on merkittävä rooli, sillä niiden osuus ruokavalion ilmastopäästöistä on 20 prosenttia. Erityisesti ns. kovilla juustoilla on korkea hiilijalanjälki. Suomalaiset syövät juustoa tällä hetkellä noin 25 kiloa vuodessa ja kasvu on ollut selvää parin viimeisen vuosikymmenen aikana: vuonna 2000 juustoa kulutettiin 16,5 kiloa. Lihaa ei siis pidä vaihtaa juustoon, vaan kasvipohjaisiin tuotteisiin tai vastuulliseen kalaan (villit lähikalat, kuten silakat ja särkikalat, tosi jees!).
  3. Ruokavalioratkaisuissa kyse on siis ennen kaikkea proteiinista. Finravinto-tutkimuksen mukaan noin 20 prosenttia suomalaisista sai proteiinia yli tarpeen. Proteiinin puutetta saattaa olla lähinnä vanhuksilla. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi lihan ja maitotuotteet minimoineen kannattaisi uhrata ajatuksia sille, miten koostaa ruokavalionsa proteiinit, mutta se kyllä onnistuu. Sen sijaan hiilihydraatteja ja kuitua saa liian vähän 70 prosenttia.
  4. Toisin kuin usein ajatellaan, myös vilja on suomalaisille yksi proteiinilähde. Palkokasvien ja viljojen lisääminen ruokavalioon paitsi lisäisi ympäristöystävällisyyttä, myös parantaisi keskivertosuomalaisen ravitsemuksen laatua.
  5. Ylipäätään ratkaisevaa on kokonaisruokavalio. Kun puhutaan yksittäisten tuotteiden vertailusta, tyyliin pasta vs. peruna tai tuontitomaatti vs. kotimainen tomaatti, pitäisi mielestäni aina muistuttaa kasvipainotteisuuden merkityksestä kokonaisuuden kannalta. Sillä on paljon enemmän väliä, mitä tomaatin, perunan tai pastan ohella syö: lihapihvin vai soijanakin?
  6. Pakkauksilla ja kuljetuksilla on kotien ruokavalinnoissa suhteellisen pieni merkitys. Pakkauksen merkitys elintarvikkeen ilmastopäästöihin on yleensä noin 0,5 – 2 prosenttia (poikkeuksena juomat). Kuljetusten osuus on noin viisi prosenttia. Alkutuotanto aiheuttaa ilmastopäästöistä noin 60 prosenttia. Säilytys, prosessit ja kauppa muodostavat yhdessä loput noin 30 prosenttia.
  7. Hävikistä puhutaan paljon. Kotitalouksien hävikin osuus ruokavalion ilmastopäästöistä on kuitenkin vain neljä prosenttia (Ruokaminimi 2019). Eli vaikka kotitaloudet puolittaisivat ruokahävikin, ilmastovaikutus olisi vain kaksi prosenttia. Suurempaan vaikutukseen päästään jo esimerkiksi vaihtamalla yksi liha-ateria viikossa silakkaan, särkeen tai palkokasveihin. Hävikillä toki on silti merkitystä ja se kannattaa minimoida, mutta sen merkitystä ei pitäisi liioitella. Paljon tärkeämpää on ruokavalion kasvipainotteisuus. Globaalilla tasolla hävikki on kuitenkin erilainen kysymys. (Kahvihävikistä tosin olen paasannut, sillä kahvi on yksi suomalaisen kulutuksen ongelmatuotteista viljelyn monimuotoisuusvaikutusten vuoksi.)
  8. Ilmastovaikutus on tietysti vain yksi osa ruokavalion vastuullisuudessa. Usein se kuitenkin kulkee käsikädessä myös monimuotoisuusvaikutusten kanssa. Ympäristönäkökulmia ovat myös veden käyttö tai rehevöitymisvaikutukset.
  9. Tietysti myös esimerkiksi eettiset kysymykset, kuten työntekijöiden asema ruokaketjussa ja eläinten hyvinvointi, tuovat omaa lisävaikutustaan. Tässä ohjelmassa näkökulma oli kuitenkin ilmastovaikutuksissa. Eettisissä kysymyksissä olisi paljon pohdittavaa.
  10. Suomalaisesta eläintuotannosta keskusteltaessa päädytään yleensä puhumaan naudoista. Onhan nurmi yleisin pellonkäyttötapa (noin kolmannen viljelypinta-alasta, ja huom, nurmi on eria asia kuin laidun). Karjatalous puhuukin mielellään nurmen viljelyn eduista, mutta yleensä ei mainitse, että lypsylehmiemme ravinnosta iso osa on myös viljaa. Lehmät syövät selvästi enemmän viljakiloja kuin muut tuotantoeläimet (tai me ihmiset, elintarvikekäyttöön menee noin 12 % viljasadosta, päälle tulee toki ohran mallaskäyttö). Lehmien ravitsemukseen käytetään myös mm. runsaasti tuontirapsia, ja perustuotannossa käytetään vasikkarehuissa myös kookos- ja palmurasvoja. Naudoilla voisi kuitenkin olla suurempi rooli monimuotoisuuden ylläpitäjinä luonnonlaitumilla. Tähän tarvittaisiin kuitenkin vain pieni osa nykyisestä nautakarjasta. Broilereista ja sioista ei ole laidunnushyötyä.
    (Lisää nautanäkemyksiä WWF:n sivuilla olevista teksteistäni: väitteitä nautakarjatuonnosta sekä näkökulmateksti laidunnukseen.)
  11. Nurmea käytetään toistaiseksi vain naudanrehuksi. Sen käyttöä yksimahaisten eli esimerkiksi sikojen rehuksi on kuitenkin jo tutkittu Suomessa. Jos nurmea voidaan hyödyntää sioille, niin kyllä siitä ihmisillekin voitaisiin tuottaa ravintoa.
  12. Ja taas: toki oleellista on lihantuotannon vähentäminen, jotta lihantuotannosta vapautuu peltopinta-alaa ja voidaan tuottaa ruokaa globaalisti kasvavalle väestölle muuttuvien viljelyolosuhteiden maailmassa (globaali ruokaturva!). Eläintuotantoon käytetään valtaosa maailman viljelypinta-alasta: tutkimuksen mukaan liha, maitotuotteet, kananmunat ja vesiviljely käyttävät 83 prosenttia maapinta-alasta, mutta ne tuottavat vain 37 prosenttia proteiinista ja 18 prosenttia kaloreista. Myös Suomessa eläintuotannon vähennys vapauttaisi peltopinta-alaa, jonka ansiosta voitaisiin mm. ehkä paremmin miettiä, mitä tehdä maataloutemme yhdelle merkittävälle ilmasto-ongelmalle, turvepelloille. Niiden osuus on vain kymmenisen prosenttia peltopinta-alasta, mutta niiden osuus kaikista maatalouden päästöistä on 50 prosenttia. Tämä tarkoittaisi myös suomalaisen kulutuksen ympäristövaikutusten vähenemistä globaalisti: eläintuotantoketjuumme tulee erilaisia raaka-aineita eri puolilta maailmaa.
  13. Tällä hetkellä on tietysti hyvä muistaa se, että globaalilla tasolla nykyinen lihantuotanto on merkittävä tekijä pandemioiden lisääjänä.
  14. Myös hintakysymys on yksi tekijä. Liha, maito ja juusto ovat liian halpoja suhteessa siihen, millaisia ekologisia ja eettisiä vaikutuksia niiden tuotannolla on. Poliittisen päätöksenteon pitäisi vaikuttaa tähän hinnanmuodostukseen, ja tämä taas kytkeytyy maataloustukiin, verotukseen jne.

Siinä nyt muutama näkökulma. Keskustelu jatkuu ja tieto kasvaa, mutta omalla lautasellaan muutoksen voi aloittaa heti. Lihasta tai juustosta ei tarvitse luopua kokonaan, eikä edes punaviinistä, mutta valitaan arkeen enemmän palkokasveja ja viljatuotteita sekä erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Koronakriisi lisää myös elintarvikepetosten riskiä

Kaikki ovat varmasti kuulleet siitä, miten villejä suojamaskimarkkinat ovat tällä hetkellä, ja ostajan on vaikea tietää, saako hän sitä, mitä luvattiin. Europol on varoittanut myös monista muista, pandemian vuoksi lisääntyvistä tuoteväärennöksistä.

Kaikenlaiset kriisit lisäävät elintarvikepetosten riskiä. Korona on vaikuttanut esimerkiksi tiettyjen tuotteiden kysyntään, ja jos kysyntä kasvaa yhtäkkisesti, kasvaa myös väärennösriski.

Näin on käynyt nyt esimerkiksi tietyille mausteille. Inkivääristä, valkosipulista ja kurkumasta on monessa maassa levinnyt huhu (joita esim. WHO on joutunut suitsimaan), että ne voisivat auttaa koronaa vastaan. Hollantilaissivustolla kerrotaan, että teollisuuden lähteiden mukaan näiden tuotteiden kysyntä olisi koronan vuoksi kasvanut 300 prosenttia.

Venäjältä on uutisoitu, että valkosipulin ja inkiväärin kysyntä on nyt ollut yli kaksinkertaista verrattuna samaan aikaan viime vuonna. Kysyntää ei ole hillinnyt edes tuotteiden kohonnut hinta.

Kurkuma on jo koronaa ennen kuulunut mausteisiin, jota on väärennetty. Voisi olettaa, että kurkumajauheväärennökset eivät siis ainakaan vähene, kun kysyntä raaka-aineelle on nyt niin suurta.

Myös silloin, jos jonkun tuotteen tuotanto tai jakelu häiriintyy, avautuu mahdollisuuksia huijauksiin. Intiassa kalastus on pysähtynyt koronan vuoksi, ja tämän myötä markkinoille on tullut vanhentunutta tonnikalaa ja katkarapuja.

Vaikka koronatilanne ei vielä ole merkittävästi vaikeuttanut tuotteiden saatavuutta Suomessa, voi olla, että jos kriisi pitkittyy, pitkien elintarvikeketjujen lenkit hajoilevat ja muuttuvat. Jos jotain raaka-ainetta joudutaan ostamaan uuden kanavan kautta ja pikaisesti, kasvaa riski huijauksesta.

Globaalin ruokaturvan kannalta nyt tietysti on syytä kiinnittää huomiota siihen, että akuutista ruokapulasta kärsivien määrä voi koronaviruksen takia lähes kaksinkertaistua 265 miljoonaan. Näissä maissa myös elintarvikepetokset aiheuttavat merkittäviä ongelmia: hädässä ostetaan sitä, mitä saadaan, ja tällöin ala-arvoisista tuotteista voidaan maksaa kovakin hinta.

*Kiinnostuitko ruokaväärennöksistä? Tutustu kirjaani ja tilaa se esimerkiksi Innon nettikaupasta!*

Muoviriisiä ei ole löydetty, mutta huhu elää sitkeästi

Kun noin vuosi sitten aloin toden teolla kirjoittaa ruokaväärennöskirjaa, niin yhtenä elintarvikkeena välkkyi mielessäni riisi. Olihan Hesarikin vuoden 2016 lopullu uutisoinut nigerialaisesta muoviriisistä, joten halusin tietää, miten yleistä moinen mahtaa olla.

Kun googlasin ”plastic rice”, sain esiin videoita ja juttuja, joissa esitettiin väitteitä muoviriisistä. Mutta samalla nousi luettavaksi useampi juttu, joissa kerrottiin muoviriisin olevan sitkeästi elävä huhupuhe.

Myös Hesarin uutisoimasta ”muoviriisistä” oli hyvin nopeasti havaittu, että siinä ei ollut muovia. Sen sijaan se oli laadullisesti erittäin heikkoa riisiä, joten ei sitä olisi pitänyt myydä elintarvikkeeksi. Hesarin juttuun tätä päivitystä ei ole tehty.

Riisistä on etsitty muovia myös Suomessa

Kysyin aiheesta Suomen viranomaisilta lisää. Esimerkiksi EFSA oli vuonna 2015 arvioinut muoviriisin mahdolliseksi uhaksi, ja muoviriisikohujen ollessa suurimmillaan eri EU-maissa oli tutkittu riisieriä muovia etsien. Näin oli tehty myös Suomessa.

Sain Ruokaviraston asiantuntijalta vinkin riisiwebinaarista, jonka veti elintarvikepetosten brittiläinen merkittävä asiantuntija ja tutkija. Hän kertoi webinaarissa, että muoviriisiä on etsitty paljon, mutta sitä ei ole havaittu. Hän totesi, että useimmiten kyse on heikkolaatuisesta riisistä, jota on käsittelyillä yritetty esimerkiksi valkaista ja sen jälkeen käsitellä parafiinilla. Ulkoasu voi näyttää muovimaiselta.

Muovin lisääminen riisiväärennöksiin ei olisi edes taloudellisesti järkevää, sillä muovi maksaa enemmän kuin riisi. Näin putoaa pohja oleellisesta petoksiin kannustavalta toiminnalta: miksi väärentää, jos se vie enemmän rahaa kuin tuo?

Riisin todelliset ongelmat jäävät helposti muoviriisin varjoon

Muoviriisihuhut silti elävät edelleen myös Suomessa. Nyt tammikuun alkupuolella Maaseudun Tulevaisuudessa muoviriisi oli nostettu ruokaväärennöksiä käsittelevän jutun otsikkoon asti. Jutussa kerrottiin, että EU:ssa olisi ollut lokakuussa muoviriisiepäily. Kaivoin esiin EU-komission lokakuun elintarvikepetosraportin, joista kävi ilmi, että epäily ei tälläkään kertaa ollut muoviriisiä.

Viestin aiheesta toimitukseen, ja juttuun tehtiin asiallinen oikaisu.

Riisiä toki väärennetään ilman muovia. Ikävää on se, että riisi on monille ihmisille erittäin tärkeä peruselintarvike. Jos heille myydään laadultaan surkeaa riisiä, jota väitetään normaaliksi, aiheutuu väärennöksestä ongelmia myös ravitsemuksellisesti.

Sen rinnalla on varsin pientä, jos minun basmatiriisini ei ehkä olekaan aina sataprosenttisesti basmatiriisiä.

Voi tietysti olla, että muovilla höystettyä riisiä vielä joskus löytyy. Mutta toistaiseksi näyttää siltä, että muoviriisiväitteisiin kannattaa suhtautua suurella varauksella.

Liikaa arseenia ja fluoridia teekupposissani?

Arseeni on raskasmetalli, josta on haittaa terveydelle ja jota saamme kehoomme ruokien ja juomien kautta. Tuoreessa Ympäristö ja terveys -lehdessä (8/2019, 54 – 59) on erikoistutkija, professori Kirsti Loukola-Ruskeeniemen kiinnostava artikkeli arseeniriskeistä. Erityisesti teehen liittyvät tiedot varmasti koskettavat monia teen ystäviä.

Loukola-Ruskeeniemi työskentelee Geologian tutkimuskeskuksessa, jossa on analysoitu pääkaupunkiseudun juomaveteen haudutettua teetä. Näistä ei löytynyt liikaa arseenia, mutta kylläkin muita haitallisia aineita. Esimerkiksi marketin minttuteestä tehdyssä haudukkeessa oli suositusarvoja enemmän nitraattia.

Lisäksi jutussa kerrotaan Vantaalla tehdystä selvityksestä teen kasvinsuojeluainejäämistä, fluoridipitoisuuksista ja lisätyn sokeri määrästä. Projektissa analysoitiin 18 näytettä, joista kymmenen kohdalla jo kahden desilitran juominen päivässä aiheuttaisi Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n asettaman siedettävän fluoridisaannin rajan ylittymisen.

61 prosentissa näytteistä oli jäämiä kasvinsuojeluaineista, mutta pitoisuudet eivät ylittäneet sallittuja enimmäispitoisuuksia. Yhdessä näytteessä saattoi olla jäämiä 1 – 5 eri kasvinsuojeluaineesta, ja osa jäämistä oli peräisin EU:ssa kielletyistä aineista.

Älä hauduta teetä kiehuvassa vedessä

Luokola-Ruskeeniemen mukaan teetä kannattaisi hauduttaa esimerkiksi 70-asteisessa vedessä, koska kiehuva vesi irrottaa enemmän haitallisia aineita. Myös teelehtien tai teepussin huuhtelu kiehuvalla vedellä vähentää jäämiä, joten tämä voi olla hyvä idea, jos juo teetä enemmän kuin kupillisen päivässä.

Vihreässä teessä on pääaiallisesti vähemmän haitta-aineita. Loukola-Ruskeeniemi nostaa esiin erityisesti japanilaisen luomuteen. Toki tällöin on oltava varma siitä, että tee on todellakin peräisin sieltä, mistä väitetään, ja että se on luomua. Tee on yksi paljon väärennettyjä elintarvikkeita, ja luomua väärennetään myös paljon.

Maaseudun Tulevaisuuden jutun (vain tilaajille) mukaan tänä vuonna Ruokavirastolta on tulossa uusi arviointi liittyen aikuisten altistumiseen raskasmetalleille. Sen myötä saattavat muuttua myös suositukset siitä, miten paljon erityisesti lisääntymisikäiset naiset voivat nauttia ns. riskituotteita.

Mutta kannattaa tietysti muistaa, että raskasmetallijäämät ovat onneksi lopulta pieni terveysriski. Meidät sairastuttaa ennen kaikkea huono ravitsemus: liikaa suolaa, liikaa kovaa rasvaa, liian vähän kasviksia ja hedelmiä. Ruuan kemikaalien aiheuttama riski on Suomessa erittäin pieni verrattuna huonoon ravitsemukseen.

Meille riskit minimaalisia verrattuna teeviljelmien työntekijöihin

Lisäksi kannattaa muistaa sekin, että esimerkiksi torjunta-aineiden haitat koskettavat paljon vakavammin teepelloilla työskenteleviä kuin meitä. Torjunta-aineiden laajamittainen käyttö aiheuttaa runsaasti ongelmia sekä ympäristölle että heille, jotka työskennellessään altistuvat päivittäin suurille määrille aineita. Heille ei useinkaan ole anneta riittävää koulutusta aineiden käyttöön eikä myöskään asianmukaisia suojavarusteita.

Loukola-Ruskeeniemi toteaa, että esimerkiksi Bangladeshissa teenpoimijat kuuluvat yhteiskunnan alimpiin luokkiin, eikä teefarmeilla ole järjestetty esimerkiksi pesumahdollisuuksia tai toimivia käymälöitä.

Chai on talvella omaa suosikkiteetäni

Syötkö väärennettyä ruokaa? -kirja on nyt julkaistu

Tadaa, uusi kirja painosta ulos! Sain Syötkö väärennettyä ruokaa? -kirjan näppeihini juuri ennen joulua, ja loppiaisen jälkeen sitä pitäisi löytää myös kirjakaupoista. Teosta voi myös tilata Innon nettikaupasta tai varata kirjastosta.

Tiesithän, että me kirjailijat saamme Sanaston kautta lainauskorvausta, joka tällä hetkellä tietokirjailijalle 26 senttiä/laina? Kirjastojen välitykselle ohjautuu siis tuloja kirjoittajille. Tietysti myös kirjastojen tekemät hankinnat osaltaan lisäävät kirjailijoiden pottia.

Itse olen kirjastojen ja erityisesti pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-järjestelmän suurkuluttaja, joten siksi mieluusti nostan esiin myös lainausmahdollisuutta.

Nyt siis jännään, millaisen vastaanoton kirja ja elintarvikepetokset saavat.

Kirjan sisällys:
1. Ruokaväärennösten resepteissä riittää vaihtoehtoja
2. Ruokaväärennösten pitkä historia
3. Hevosenlihaskandaali herätti Euroopassa
4. Lihatuotteissa ja kananmunissa tarjoillaan laaja väärennöskattaus
5. Laiton kalastus tuottaa väärennöksiä
6. Oliiviöljy on liemessä väärennösten vuoksi
7. Maitoa vai vesimaitoa? Mozzarellaa vai juustonkaltaista tuotetta?
8. Hunajan sokaisevaa makeutta
9. Maustehyllyä maustavat väriaineet, lyijy ja lehtisilput
10. Kahvin ja teen kulku hämärtyy
11. Väärennöksiä nestemäisessä muodossa: huijareiden viina tappaa
12. Viljat ja riisi voivat muuttua todellisuutta laadukkaammiksi
13. Allergiapähkinät ja ravintolisät purtaviksi
14. Luomu ei ole luomua tai gluteeniton gluteenitonta
15. Muun maan mansikka
16. Vääriä päiväyksiä, vajaita kiloja ja laittomia torjunta-aineita
17. Ravintoloissa kiehuu ruuan alkuperän epäselvyys ja harmaa talous
18. Ruokaväärennösväite ei ole aina totta: muoviriisiä ja muita huhupuheita
19. Kuka valvoo ja miten?
20. DNA-pätkiä ja isotooppeja: laborotorioissa paljastetaan väärennöksiä
21. Ruokapettymykset: kun tuote on muuta kuin kuluttaja kuvitteli
22. Miltä näyttää ruokaväärennösten tulevaisuus?
23. Näin minimoit ruokaväärennökset lautasellasi

Tuotteet myydään brändeillä, ei lainsäädännön termeillä

Edellisen tekstin perusteella olen saanut paljon hyvää palautetta kasviliha-aiheen avaamisesta. Toki ajatustani on myös kyseenalaistettu ja hyvä niin, koska sehän on tarkoittanut sitä, että minun on pitänyt ajatella lisää.

Kun nyt siis ei saa laittaa pakettiin termiä kasviliha, niin miten tuodaan esiin, että tässä nyt on erityinen kasvipohjainen tuote, joka ei ole samanlainen kuin perinteinen kasvispihvi?

Se tehdään brändäämällä tuotteet.

Kuten olen todennut, on lainsäädäntö eri asia kuin muu kielenkäyttö tai markkinointi. Siksi Muu-tuotteen virallisessa pakkausmerkinnässä voisi olla esimerkiksi kasviproteiinivalmiste (en tiedä, onko tämän termin käyttö mahdollista, mutta Pouttu voi sen varmasti selvittää).

Kyseisellä merkinnällä tuotetta ei tietysti tarvitse myydä. Sitä myydään ja markkinoidaan Muuna.

Vertailua makeishyllyltä

Tulevaisuudessa kaupassa voi olla ”tuoreproteiinituotehylly” (nimi tietysti jotain kivempaa), jossa on kala-, kasvis- ja lihatuotteita. Aivan kuin nykyisin on makeishyllyt, joissa on suklaat, tikkarit ja hedelmäkarkit.

Karkkipusseissa ei kuitenkaan yleensä lue isosti, että ”Hedelmänmakuisia makeisia”, vaan niissä lukee näyttävästi Ässä Mix, Tutti Frutti tai Pantteri. Tällä hetkellä niissä kerrotaan merkinnöillä esimerkiksi se, jos tuotteet ovat gluteenittomia ja/tai vegaanista. Näitä termejä voi käyttää tietysti proteiinituotteissakin ja antaa käyttövinkkejä, kertoa kuvin tarjoiluehdotukset jne.

Sinällään minulla ei ole mitään kasviliha-sanaa vastaan, jos joku nyt sitä haluaa arjessaan käyttää. Mutta jos haluamme tulevaisuuden, jossa kasvipohjaiset tuotteet ovat houkuttelevia, niin miksi nyt jumittaisimme sanaan liha?

Vegeillään innolla, mutta ei vaadita kasvilihaa pakkausmerkintöihin

Pouttu toi syksyllä markkinoille mainiot Muu-tuotteet ja läiskäisi paketteihin termin kasviliha. Nyt yritys on saanut tästä aiheellisesti huomautuksen. Facebook-päivityksessä toimitusjohtaja antaa ymmärtää, että elintarvikevalvonta kohtelee Pouttua väärin.

Poutulle on satanut sympatiaa kuluttajilta, jotka kokevat, että törkeää toimintaa, turhaa holhoamista tai on väärin, että kasviproteiinituotteet yritetään sysätä vähempiarvoiseen nimiluokitteluun kuin lihat.

Tosin minulta ei nyt heru ymmärrystä Poutulle.

Termit ovat lainsäädäntöä, eivät kielitiedettä

Minusta on ajanhukkaa vaatia, että kasviperäisiä tuotteita pitäisi saada kutsua lihaksi. Lihalle on omat määritelmänsä, ja niitä on turha yrittää kumota vetoamalla esimerkiksi siihen, että hedelmälihaakin on olemassa.

Sen sijaan olisi järkevää mukisematta suostua käyttämään pakkauksissa niitä termejä, jotka lainsäädäntö määrittelee, ja keskittyä markkinoimaan tuotteita muuten. Arkikielessä voimme aivan vapaasti puhua kasvilihasta, jos haluamme.

Suvi Auvinen kirjoitti ansiokkaasti siitä, miten maitotuotteita korvaavien tuotteiden kanssa taitettiin peistä. Niinpä jääkaapissani on tuote, jossa lukee pienellä präntillä ”kaurapohjainen ruoanlaittovalmiste”. En koskaan kutsu sitä tuolla termillä, vaan kaurakermaksi.

Mutta olen siis Suvin kanssa eri mieltä siitä, että paketteihin pitäisi saada näitä eläinperäisiin tuotteisiin viittaavia termejä: juustoa, lihaa, kermaa. Kyllä, sanoilla on merkitystä, mutta lainsäädäntö on lainsäädäntöä, ei kielitiedettä.

Todennäköisesti joskus aiemmin olisin ollut Suvin kanssa samaa mieltä. Mieleni on kuitenkin muuttunut sen myötä, kun olen perehtynyt elintarvikelainsäädäntöön erityisesti ruokaväärennösten kannalta. Kun laissa ei oltu määritelty, mitä on margariini, voitiin myydä ties mitä sotkua ”margariinina” (tällä hetkellä jääkaapissani on laktoositon kasvirasvalevite).

On tärkeää, että lainsäädäntö määrittelee myös uusille elintarvikeryhmille, mitä ne voivat sisältää ja mitä eivät ja millä nimellä näitä voidaan kutsua. Nämä viralliset termit ovat tietysti usein tönkköjä, eikä kukaan niitä käytä arjessaan. Mutta entä sitten? Otetaan ne suuhun sopivat ja toimivat vegetermit arkikieleen, niin kuin on tehty kasvijuomille.

Soija- ja kauramaitojen kohdalla minua aiemmin ärsytti, kun meijeripuolelta joku ilmestyi helposti kommentoimaan, että ei saa kirjoittaa kauramaito, pitää kirjoittaa kaurajuoma. Tämä on hiljentynyt sen jälkeen, kun on todettu, että esimerkiksi lehtitekstissä on täysin hyväksyttyä puhua kauramaidosta.

Lihaa jäljittelevien vegetuotteiden termistön kannalta tämä taistelu on jo käyty. Voimme puhua ihan millä sanoilla haluamme.

Pouttu ei tunne oman alansa lainsäädäntöä tai teki kasvilihakohun tarkoituksella

Palataan Pouttuun, tuohon kohtuullisen kokoiseen yritykseen, joka on pitkään toiminut lihan parissa. Nyt toimitusjohtaja antaa ymmärtää Facebook-päivityksessä, että kasviliha-termiä ei voitu yrityksessä arvata sellaiseksi, jota ei saa käyttää.

” Täytyy myöntää, että meillä polki hetken aikaa tyhjää kun olimme saaneet päätöksen tavattua läpi. Tilanne on yhdellä sanalla sanoen epäoikeudenmukainen.”

Vaihtoehto A: Poutussa pakkausmerkintäosaaminen on heikoissa kantimissa. Eikö siellä pitäisi olla ammattitaitoisia ihmisiä töissä, jotka joko osaavat etsiä varsin yksiselitteiset ohjeet Ruokaviraston materiaaleista tai kysyä tätä jostain? Kyseessä on kuitenkin merkittävä liha-alan yritys, ei mikään aloitteleva pikkufirma. Jokainen yritys on vastuussa omista merkinnöistään, eikä silloin auta vedota, että ”mut kun muutkin laittaa englanniksi tällaista!”. Lainsäädäntö suomen ja ruotsin osalta on selkeä.

Jos näin on, niin mielikuvani Poutun osaamisesta koki kovan kolauksen. Twiittailin asiasta, ja myös elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm yhtyi ihmetykseeni siitä, voiko Poutun osaaminen olla tätä tasoa. Poutun toimitusjohtaja kommentoi arvostavansa palautettamme.

Nähdäkseni on myös mahdollinen vaihtoehto B. Entäpä jos Poutussa arvattiin, että kasviliha-termi tullaan kieltämään? Tällöin termi on läiskäisty paketteihin tarkoituksella, vaikka se on tiedetty vääräksi. Mahdollista siis on, että Muu-tuotteet on haluttu kohun kautta kaikkien tuntemiksi. Jos näin on, niin Poutun toimitusjohtajan Facebook-teksti näyttäytyy aika eri tavalla.

Ja taas mielikuvani Poutusta kärsi kolauksen, sillä hyviäkään asioita ei pidä yrittää viedä eteenpäin tällä tavoin. Termejä saa haastaa, mutta se pitäisi tehdä kuitenkin avoimesti.

Voi tietysti olla myös vaihtoehto C, jota en ole vielä keksinyt.

Kuten kirjoitin, ovat Muu-tuotteet oikein mainioita. Mutta näistä vaihtoehdoista sekä A että B vie Poutun mainetta silmissäni huonoon suuntaan.

Lisäys:
Aiheesta voi lukea lisää myös esimerkiksi tästä jutusta Miksi Pouttu ei saa puhua kasvilihasta, mutta kasvisnakki kelpaa kyllä? Näin tarkka on viranomaisen määritelmä sanalle ”liha”.

Kirjani Syötkö väärennettyä ruokaa? ilmestyy tammikuussa

Vuosi sitten päätin panostaa siihen, että jo pitkään päässäni muhinut idea päätyisi kirjaksi asti. Niinpä vuodenvaihteessa ilmestyy seuraava, neljäs tietokirjani Syötkö väärennettyä ruokaa? Elintarvikepetokset meillä ja muualla (kustantajana Into).

Kiinnostuin aiheesta vuosia sitten, kun silloisen työni vuoksi perehdyin hunajaväärennöksiin. Hunaja on yksi maailman väärennetyimmistä elintarvikkeista, ja sitä voidaan väärentää lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi niin, että alkuperätiedot ilmoitetaan väärin, hunajan kasvialkuperä väitetään houkuttelevammaksi kuin se onkaan, hunajaan lisätään jotakin sokerituotetta tai hunajaa muokataan kemikaaleilla. Kuuluisia väärennöskohteita ovat erikoishunajat, kuten manukahunaja, jota tuotetaan Uudessa-Seelannissa. Mutta toki väärennetään myös paljon muita hunajia.

Hunajan kautta aloin tutkailla ruokaväärennöksiä laajemmin. Huomasin, että väärennökset ovat iso ongelma, joka heikentää ruokaturvaa erityisesti köyhemmissä maissa.

Meillä ruokaväärennökset nousivat esille erityisesti niin sanonut hevosenlihakohun myötä. Esimerkiksi pakaste-eineksissä oli naudanlihan lisäksi hevosenlihaa, josta ei pakkauksissa kerrotta ja jonka taustat olivat tietysti kovin hämärät.

Toki ruokaa on väärennetty aina. Historiasta löytyy monenlaisia viinien, kahvin, teen, mausteiden, lihan, kalan, leivän ja monen muun tuotteen väärennöksiä. Edelleen väärennöksissä voidaan myös käyttää samoja kikkoja kuin ennenkin: joukkoon sotketaan halvempaa raaka-ainetta tai tuotetta värjätään, tuotteen taustoista annetaan tietoa, joka ei pidä paikkaansa, työntekijöitä riistetään tai muuten rikotaan lakia, esimerkiksi ylikalastuksella tai eläinten hyvinvointiin liittyvistä säädöksistä ei piitata. Tuotteiden joukkoon voidaaan laittaa raaka-aineita, jotka eivät oikeasti kelpaisi elintarvikkeiksi eli käytetäään esimerkiksi vanhentunutta lihaa. Myös esimerkiksi laittomat torjunta-aineet ja lannoitteet ovat yleisiä.

Tällä hetkellä esimerkiksi luomu on väärentäjien suosiossa. Mutta oikeastaan mitä tahansa tuotetta voidaan väärentää, perunasta viskiin ja riisistä ravintolisiin. Ruokaan liittyy nykyisin todella pitkiä tuotantoketjuja ja mukana on lukuisia eri tahoja, joten väärennösten tunnistaminen ja jäljittäminen ei ole useinkaan kovin helppoa.

Ja kyllä, todennäköisesti sinäkin olet joskus syönyt jollakin tavalla väärennettyä ruokaa. Ehkä useammin kuin arvaatkaan.

Erilaisia elintarvikepetoksia voi tutkailla esimerkiksi Euroopan komission julkaisemasta kuukausittaisesta ruokaväärennösraportista.

Mausteita väärennettiin paljon jo keskiajalla. Nykyisin basilikapussissa voi olla jauhettuna jonkun toisen kasvin lehtiä tai kurkuman hehkua on lisätty väriaineella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tällä vuosikymmenellä havaittu lapsilla lyijymyrkytyksiä, joiden on todettu johtuneen lyijyä sisältäneistä mausteista.
Kuva: Elias Ervast

Miksi kavereiden saaminen on hankalaa sovellusten avulla?

Muutaman kerran olen tuttujen kanssa pohtinut sitä, miksi treffailu onnistuu esimerkiksi Tinderin kautta varsin helposti, mutta jos haluaisi uusia kavereita, ei niitä noin vain etsitä sovellusten avulla.

Aihe palasi mieleeni, kun kuuntelin Auta Antti! -podcastin Ystävyydestä-jaksoa (Auta Antti! on tietysti paras podcast: jos et ole vielä kuunnellut, niin kuuntele nyt!). Siinä henkilö kysyi, miten päästä eroon ihmisistä, jotka haluavat kaveerata hänen kanssaan ja tilittää elämästään, mutta kun itseä ei kiinnostaisi yhtään. Kysyjä totesi, että tuttavuutta ei voi päättää noin vain selkeästi, samaan tapaan kuin romanttishenkistä tapailua.

Jos tavataan ”vain kavereina”, on vaikea kieltäytyä uusista tapaamisista, vaikka oikeastaan kaveruus juuri kyseisen ihmisen kanssa ei kiinnostaisi. Jos vielä tuntuu siltä, että on sille toiselle suunnilleen ainoa kaveri, niin säälistä saattaa pysyä kaverina, vaikka kokee, että itse ei saa kaveruudesta mitään.

Celia Franca striking a ballet pose in a park, 1944. Lähde: Flickr, Library and Archives Canada, e008406974

Heilastelulle on koodisto, kaveruudelle ei

Treffailutyypille sen sijaan voi sanoa, että sori, ei tästä mitään tule, kivaa elämää ja heippa. Treffailuun on tietty säännöstönsä, jonka olemme omaksuneet, mutta kaveruussuhteiden kehittelystä tällainen malli puuttuu.

Kun taustalla on tällaisia ajatuksia, ei edes tunnu kovin luentavalta lähteä etsimään sovelluksista ”vain kavereita”.

Lisäksi ystävyydelle on usein aika erilaisia kriteereitä kuin parisuhteelle. Itse voin aika helposti heilastella jonkun kanssa, mutta uusien kavereiden juurruttaminen elämään ei olekaan niin yksinkertaista.

Kaveripiiri karttuu netistä

Toki netin kautta voi ystävystyä. Minun kaveripiiristäni suuri osa on tullut tavalla tai toisella netin kautta. Esimerkiksi muinaisesta blogien maailmasta on jäänyt runsaasti kavereita ja jokunen hyvä ystävä. Sosiaalinen ulottuvuus oli aikoinaan minulle tärkeä syy kirjoittaa blogia, ja blogimiittien avulla oli helppo tutustua ihmisiin ja viritellä tapaamisista myös kaveruuksia.

Sovellusten sijaan kaveruudet siis syntyvät netissä usein toisella tavalla. Seurataan toisen päivityksiä Twitterissä tai ollaan samassa fb-ryhmässä tai keskustelupalstalla. Tavataan isomman porukan tapaamisessa tai viestinvaihdon jälkeen ehdotetaan kahdenkeskistä kahvittelua. Taustalla ei siis ole ajatusta siitä, että aktiivisesti etsisi uusia kavereita, vaan halu tutustua uusiin ihmisiin. Saattaa se siitä sitten muuttua ystävyydeksi, mutta voi myös jäädä kevyeksi tuttavuudeksi.

Joskus voi tietysti olla myös niin, että toinen on mielestään treffeillä ja toinen ajattelee kahvittelevansa kaverimielessä. Fiksut aikuiset ihmiset onneksi selviytyvät näistäkin tilanteista, vaikka onhan se helposti kiusallista puolin ja toisin.

Kavereita on tietysti tullut deittailunkin kautta. Mutta lähtökohtana treffeilleni on ollut se mahdollisuus heilastelusta. Joskus on havaittu heti, että tosi kiva tyyppi, mutta ei synny sutinaa ja jäädään jonkinlaisiksi kavereiksi. Jonkun kanssa sutinaa on voinut olla, mutta kipinä hiipunut ja sen jälkeen on jatkettu kavereina.