Blogi on oikeasti hyvä juttu myös monelle yhteisölle

Tuntuu, että olen viime aikoina ehkä liikaakin jarrutellut yritysten ja yhteisöjen blogi-intoa. Eli siis tietysti mielestäni blogi on oikeasti usein todella hyvä ja näppärä kanava viestintään. Pessimistisemmät kommenttini vain johtuvat raadollisista havainnoista siitä, että blogi valitettavan usein ei toimi niin kuin olisi toivottavaa.

Mutta nyt siis positiivista hehkutusta blogien puolesta!

Ne perusmainostukset blogien puolesta kuuluvat esimerkiksi seuraavasti:

Erityisesti pienelle yritykselle blogi on helppo ja nopea tapa viestiä ja markkinoida. Kirjoittaminen vie aikaa, mutta tunnetusti esimerkiksi Googlen hakutuloksissa voi päästä korkealle blogin avulla. Suomenkielistä aineistoa on netissä vielä varsin vähän, joten asiablogilla pääsee monessa aiheessa varsin korkealle ilman suurempaa hakukoneoptimointia. Blogi on teitysti myös väylä päästä vuorovaikutukseen lukijoiden kanssa.

Aina kuitenkan se sisällön tuottaminen ei ole ihan niin yksinkertaista. Mutta toki bloginkin kirjoittamista voi ulkoistaa.

Palkataan kirjoittaja

Blogaajan palkkaaminen ei Suomessa ole kovin yleistä: blogeja on kyllä ostettu esim. Plazalle (edit: oli väärin nimettynä), samoin Veloena lopetti juuri Suomen Kuvalehden puolella blogin pidon, ja markkinointimielessä toimii esimerkiksi Micra Cuts -blogi (auto kiertää blogaajalta toiselle ja he kertovat blogissa kokemuksistaan).

Varsinaisesti blogikirjoittajan palkkaaminen on käsittääkseni kuitenkin vielä melko tuntematonta.

Siis jos tuntuu, ettei omasta porukasta löydy blogiin sisällöntuottajaa, niin mikään ei estä maksamasta jollekin ulkopuoliselle. Hän voi olla kyseisen alan asiantuntija ja jo kyntensä blogien parissa näyttänyt, joten homma todistettavasti luonnistuu. Hänellä on myös jo valmiiksi blogiverkostoa ja ymmärrystä tässä ympäristössä toimimiseen.

Itselleni on ensi vuoden alussa tulossa tällainen projektiblogi: parin kuukauden ajan kirjoitan eräälle järjestölle omalla nimelläni blogia, joka liittyy kulutukseen. Blogia on nyt suunniteltu, ja tavoitteena on, että se sisältää muutakin kuin meikäläisen oman elämän jorinoita.

Eli siis myös samankaltaista “sisällöntuotantoa” kuin mikä tahansa muu kirjoittaminen, josta minulle maksetaan.

Maksetussa blogissa omat haasteensa

Tähän liittyen törmätään tietysti muutamiin mahdollisiin ongelmiin. Onko ulkopuolinen kirjoittaja uskottava yhteisön blogaajana? Entä jos bloginpito ei suju toivotulla tai sovitulla tavalla?

Ei ostettu blogaaja varmaan joka tilanteeseen käy, mutta tietyntyyppisiin blogeihin vallan mainiosti. Jos joku jo nyt hyvin kirjoittaa hyvin vaikkapa kodin remontoinnista ja sisustuksesta, niin miksei hän voisi tehdä sitä maksusta jonkun yrityksen sivuille.

Tosin blogaajat ovat usein tarkkoja siitä, missä he blogiaan pitävät. Ihan pienestä summasta ainakaan koko blogia ei olla valmiita siirtämään jonnekin toisaalle eli siis käytännössä ei olla valmiita myymään “blogisieluaan” (tämähän nähtiin jo silloin, kun Oma.fi kosiskeli blogaajia). Eivätkä kaikki halua tienata blogillaan mitään: jos joku maksaa kirjoittamisesta, niin se väistämättä jollakin tavalla vaikuttaa lopputulokseen. Oma, arkinen naputtelu riittää monille, koska jo siitä saa henkistä hyvää.

Mutta onhan mahdollista, että myös oman blogin pito jatkuu ja tietyt asiat siirtyvät käsiteltäväksi siellä, jossa siitä maksetaan. Esimerkiksi se sisustusintoinen pitää kangaskaupan sivuilla tekstiilejä käsittelevää blogia, mutta muut sisustusjutut säilyttää omassa blogissaan.

Yhdistyksissä jäsenistön hyödyntäminen

Varmaan joskus yli vuosi sitten Erkan kanssa tuli puhetta siitä, kuinka erilaiset yhdistykset voisivat kerätä sivuilleen jäsenistönsä tai muiden aiheesta kirjoittavien blogeja eli sitä blogien tärkeää tehtävää, vertaistukea, edistämään.

Yhdistyksissä resurssit ovat usein muuten rajalliset, mutta  jäsenistö varmasti mielellään jakaisi ajatuksiaan näin. Siis esimerkiksi atopiaa ja muita ihosairauksia käsitteleviä blogeja olisi Iholiiton sivuilla keskustelupalstan ohessa.

Varmaan näin jo jossain toimitaankin. Vaatii jonkun verran teknistä säätöä, mutta ei mitenkään mahdottomasti, ja tätä kautta kuitenkin voitaisiin saada hyvää sisältöä.

Tai sitten se mahdollisuus, jota myös välillä ehdottelen: blogi siitä, mitä muut blogeissa (tai muualla netissä) aiheesta kirjoittavat. Kulutusjuhlassa tämä on oleellinen osa sisältöä, ja mielestäni sen tekeminen on itsellenikin mielekästä. Valtaosa niistä on itseni keräämiä ja havaitsemia, jonkun verran tulee muiltakin.

Tämän tyyppinen palvelu on tietysti esimerkiksi kaupallinen Foody, mutta pienemmässä mittakaavassa voisi toimia yhdistysmaailmassa.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa. Jäi oletettavasti taas jotain tärkeää pois, mutta tuli nyt sentään jotain kirjattua tästäkin aiheesta ylös.

Tagged: Tags

6 Thoughts to “Blogi on oikeasti hyvä juttu myös monelle yhteisölle

  1. Pakko korjata pieni asiavirhe: Plaza on Plaza (se Sonera-osuus on pudonnut pois jo vuosia sitten).

  2. pni, kiitti! Korjataanpa tuo pois: näin meikäläinenkin elää vuosia ajastaan jäljessä 🙂

  3. Blogeista kuntavaaleihin liittyen: lähes kaikilla ehdokkailla, joilla on omat ehdokassivut, on siellä myös blogi. Mutta hämmästyttävän moni ei joko päivitä sitä lainkaan tai täyttää sen julkaistuilla mielipidekirjoituksillaan. Tai vaikka tekemillään valtuustoaloitteilla tms. Eivät siis kirjoita blogia, mutta laittavat sivulleen otsikon “blogi” koska sellainen nyt vaan vissiin pitää olla.

  4. Salla, jeps, opiskelijablogit on hyvä lisäys 🙂
    Kirsi, no, ehdokasblogit ovat jotenkin ihan oma maailmansa, valitettavasti… Onhan se kieltämättä hurjaa, jos sinne pitää laittaa osio “blogi”, joka ei sitten kuitenkaan ole blogi. Vähän kuin laittaisi otsikkoon “Valokuvia” ja sitten julkaisisi siellä yhden suttuisen otoksen takapihastaan.

Comments are closed.