Lapset blogeissa: kuvilla, ilman kuvia, salasanan takana, mainosten kera?

Katleena muistutti lapsistaan blogeja pitäviä siitä, että lapsen nimen ja kuvien julkaisussa nettiin on syytä käyttää harkintaa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, ja lapselle on annettava päätösvaltaa siihen, mitä hänestä netissä tulevaisuudesa löytyy.

Minulle aihe on tietysti nyt kovin ajankohtainen. Poikamme syntyi heinäkuussa, ja ennen syntymää aloitin salasanasuojatun blogin, johon olen kirjoittanut ajatuksiani sekä julkaissut kuvia. Blogia pääsevät lukemaan tietyt lähipiirin ihmiset, ja samalla tietysti ajattelen sen toimivan päiväkirjana. Julkisena en sitä haluaisi pitää.

Twitterissä aihe johti myös viestintään siitä, ovatko Facebook-kuvat liikaa ja pitäisikö myös ne jättää julkaisematta. Minä olen laitellut lapsukaisestamme kuvia Facebookiin, vaikka tiedostan, että FB on toiminnoiltaan epävarma. Vaikka kuvien näkyvyys on rajattu, niin mitenkään en voi varmistaa, etteivät kuvat jotain kautta joskus julkiselle paikalle päätyisi.

Tyynnyttelen itseäni julkaisemalla FB-kuvia lapsesta harkiten. Rumia kuvia en halua esitellä, saati vähäpukeisia.

Sitä paitsi harva jaksaa ihastella toisten lasten kuvia FB-virrassaan jatkuvasti: kissoista saa paljon helpommin söpöjä otoksia kuin vauvasta.

Pari kuvaa vauvasta on netissä kaikkien löydettävänä, mutta nekin ovat ilman lapsen etunimeä. Ajattelen, että olisimmehan saattaneet pistää lapsen esiin myös lehden Syntyneet-palstalle. Täydellistä lapsen piilottelua en siis koe tarpeelliseksi.

Äitiblogeissa markkinat jyräävät nimellisiä korvauksia vastaan?

Pihalla kotona -blogin Liisa taasen pohtii kuluttamiseen keskittyviä lapsiblogeja. Kulutuskeskeisyys mahdollistaa blogin kaupallistamisen. Eli siis se yksi blogien ikuisuusaihe: mihin hintaan oma blogi valjastetaan firmojen markkinointiin?

“Onko tavaroiden ja yritysten markkinointi vain yksi aihe muiden joukossa, jos ei halua muusta kirjoittaa? Onko kyse vain innostuksesta kuluttamiseen ja siihen liittyvään tavaratarjontaan? Onko ilmaisena saatujen tavaroiden ja vaatteiden testaaminen vain yksinkertaisesti kivaa? Vai onko blogeista tullut keino äideille tienata lisäansioita, ollessaan lasten kanssa kotona? Tai oikeastaan, voiko puhua edes lisäansioista, jos palkkiot maksetaan suurelta osin vaatteina, tavaroina ja muina hyödykkeinä, joiden arvo niitä luovuttavalle yritykselle on murto-osa tuotteen kauppahinnasta? Onko bloggaamisesta tullut matalapalkkainen työ, jossa äidit, muiden bloggaajien mukana, pitävät yllä yrityksille mieluisaa mainostilaa, nimellistä korvausta vastaan?”

Tagged: Tags

8 Thoughts to “Lapset blogeissa: kuvilla, ilman kuvia, salasanan takana, mainosten kera?

  1. Heippa!

    Olen täsmälleen samaa mieltä.
    Kiitos tästä postauksesta.

  2. Täysrajoitus on turvallinen, mutta melko järeä keino taata lapselle yksityisyyttä. Ammattitoimittajana mietin asiaa sitä kautta, että voisiko tämä tai tuo kuva tai tarina olla omalla nimellä Hesarissa tai Maikkarin uutisissa. Jos voisi, homma on ihan kosher. Jos ei, niin eipä sen kai pitäisi olla kauhean laajassa jakelussa sosiaalisessa mediassakaan.

    Meillä pojat ovat malleina Tavarafillari.fin kuvissa, ja esikoinen oli jossain kolumnikuvassakin mukana. Sen sijaan mitään “olipa taapero hassu, näin se sanoi” -juttuja koetan välttää somessa, vaikka kiusaus on kyllä välillä suuri.

  3. Teppo, minullakin on taustalla osittain välkkynyt tuo ajatus siitä, olisiko kuva ok myös perusmediakäytössä. Että jos toimittaja tulisi kadulla haastattelemaan, niin antaisinko lapsen kuvan ja nimen. Antaisin, jos aihe olisi tolkullinen. Joten eipä se sitten niin vaaralliselta tunnu, jos lapsesta on vastaavia otoksia myös netissä.
    Lisäksi meidän perheessämme vaikuttaa se, että lapsi todennäköisesti päätyy myös isänsä taideteoksiin ja sitä kautta ties minne gallerian seinälle kaikkien ihailtavaksi. Tosin pienemmälle joukolle kuin netissä, mutta joka tapauksessa julkisuuteen.

    Saa nähdä, osaanko aikanaan olla laittamatta lapsen sutkauksia julki someen. Epäilen, että joskus tulee niin mehukkaita tarinoita, ettei kiusausta voi välttää.

  4. Noi sutkautukset on mun mielestä yhtä pahoja kuin kuvat. Vanhempien nimellä etsien nekin löytyy maailman tappiin, ja osaavat koulukiusaajat / tutkivat journalistit pystyvät kaivamaan niitä sitten websin kätköistä.

    Entä jos Sofi Oksasen äiti olisi pitänyt blogia?

  5. Samahan pätee sitten tietysti puolisoihin ja kavereihin. “Yx kaveri sano” nyt vielä menee, mutta siipat pystyy yksilöimään jälkikäteen ilman nimiäkin melko tehokkaasti. Samalla tavalla lasten kanssa – lapsen nimeä ei tarvitse mainita, jos kirjoittaja on tiedossa.

  6. Jep, itse olen yrittänyt, että jos toisten sanomisia laitan julki, niin ne ovat sitten positiivisessa hengessä. Siis fiksuja lausahduksia. Toivon, että lapsestanikin osaisin antaa kuvaa nimenomaan tosi hyvänä tyyppinä. Mutta on tietysti eri asia, miten joku muu ne tulkitsee.
    Kukapa sitä haluaisi, että muut toisivat julki niitä tyhmiä heittoja tai rumia kuvia?

  7. Hyvä kirjoitus! Pidän itse lapsiaiheista blogia, mutta valitettavasti ikävämmällä teemalla: lapseni kehitysvammaan liittyen. Ajatuksena tarjota vertaistukea ja tietoa seuraaville byrokratian rattaisiin joutuville. Ainuttakaan valokuvaa en ole julkaissut, enkä edes lapsen sukupuolta. Hoitava taho kyllä seuraa keskustelupalstoja ym. joten muutenkin kannattaa miettiä tarkkaan miten järjestelmää rakentavasti kritisoisi, ettei se vaan vaikuta lapsen kuntoutukseen.

  8. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin äiti, joka kirjoittaa oman lapsensa asioita Facebookiin. Vaikka asiat olisivat positiivisia, niin lapsi ei välttämättä halua niitä silti kaikkien tietoon. Lapsen asioiden kertominen Facebookissa on aina vain ainoastaan äidin oman itsetunnon kasvatusta ja huomion keräämistä.

Comments are closed.