Yrittäjyysoppi ei tee yrittäjää

Päivän Hesarista sattui silmiin otsikko “Väitös: Yrittäjyysopit eivät rohkaise yrittäjäksi” (A 10). Tampereen yliopiston sivuilta löytyi kyseisestä Jussi Pihkalan väitöskirjasta myös tiedote, joka kertoi (lihavointi minun):

“Tulokset osoittavat, että painotettu yrittäjyyskoulutus ei aiheuta opiskelijoiden yrittäjyysaikomuksissa muutoksia. Ne näyttävät olevan suhteellisen pysyviä opintojen ajan. Opiskelijat kokevat yrittäjyyskoulutuksen merkityksen osana opintoja tärkeänä. Koulutuksen avulla kaikkien opiskelijoiden tietoisuus yrittäjyydestä lisääntyy yleisellä tasolla. Opiskelijat arvioivat yrittäjyyskoulutuksen tuovan kuitenkin epävarmuutta siinä mielessä, miten he luottavat omiin yrittäjyyskykyihin. Epävarmuutta aiheuttavat asetetut yrittäjyysopintojen ylimitoitetut tavoitteet, yrittäjäksi kannustamisen ja siihen liittyvän henkisen tuen puute sekä yrittäjyysopintojen laatu ja opintojen ajoitus. Tulosten mukaan on kuitenkin perusteltua liittää koulutukseen yrittäjyyttä.”

Omien kokemusteni perusteella yrittäjyysopinnoilla, joita siis myös ammattikorkeakoulussa ja jopa yliopistossakin olen kohdannut, ei ollut mitään positiivista vaikutusta yrittäjyysajatteluun. Kun yrittäminen nostetaan opinnoissa johonkin hämmentävään erityisasemaan ja tuodaan julki, miten paljon se vaatii, niin vähemmästäkin opiskelija ahdistuu.

Tosin minähän olin jo lapsuuskodissa nähnyt yrittäjän elämää. Nuorempana se varmasti oli tekijä, jonka vuoksi en osannut kuvitella itseäni yrittäjäksi (“ei ole koskaan kunnolla vapaata, töitä tehdään välillä hurjasti, ei saa palkkatyön etuja“), mutta vanhempana myös se pohja, jonka vuoksi päätin kuitenkin kokeilla (“saa tehdä sitä, mistä on kiinnostunut, onnistuminen on itsestä kiinni, saa vapautta määritellä ajankäyttöään“).

Ei minusta olisi suoraan opintojen, ei tradenomin tai maisterin tutkinnon, jälkeen ollut yrittäjäksi. Vuodet työelämässä toivat tarpeellista kokemusta, näkemystä ja uskoa itseen. Ei yrittämisessä mielestäni myöskään ole mitään niin ihmeellistä, että sitä pitäisi jotenkin erityisluontoisena juttuna opinnoissa opettaa, vaan pyrkiä tuomaan se luontevasti mukana muuta opetusta (hankala homma, oletettavasti, mutta eipä sitä palkkatyöläisyttäkään erityisesti opeteta). Kyllä ne, jotka itsensä haluavat työllistää, tekevät sen kuitenkin.

Kuten Kirsi Haapalakin kirjoitti freetyöstä:

“Itse olen tieni valinnut, ja pidän suunnattomasti tästä freelancertyön mukanaan tuomasta vapaudesta. Ehkä siitä voi sen verran jo maksaakin: hintana on epävarmuus ja pienituloisuus. Enhän koskaan tiedä, paljonko tienaan seuraavassa kuussa. Ja sitä seuraavassa. Mutta toisaalta olen oman itseni herrana, joskin masa kukkarossa säännöllisenä vieraana, verokarhun tassu toisella olkapäällä ja vakuutusyhtiön toisella.”

Tagged: Tags

15 Thoughts to “Yrittäjyysoppi ei tee yrittäjää

  1. Olin eilen kuuntelemassa väitöstä ja aamulla Hesaria lukiessani mietin, että tietenkin tuo siitä nostettiin framille, vaikka muutakin mainittavaa olisi ollut. Itse väitöskirjaa en vielä ole ehtinyt lukea, kun olen ihan pelistä pois flunssan vuoksi, mutta kunhan olen lukenut, saat lainaan, jos tahdot.

    Niitä pointteja, joita Hesari ei esiin nostanut olivat esim.
    – yrittäjämäisiä valmiuksia tarvitaan nykyään myös palkkatyössä, eivät yrittäjyysopinnot mene hukkaan, vaikkei opiskelijan tahto ulkoiseen yrittämiseen kasva
    – usein on viisainta kerätä ensin työkokemusta ja verkostoja toisen palveluksessa, ei yritystä välttämättä kannata perustaa heti valmistuttua (väittelijä oli opetusministeriön miehiä ja vastaväittäjä Koiranen näpäytti tässä kohdassa: “pitäisikö ministeriönkin koulutuksen vaikuttavuutta arvioidessaan ottaa käyttöön hiukan pitempi aikaskaala?”)
    -väärät opettajat ja väärät menetelmät

    Etenkin viimemainittu kalskahti opettajankouluttajan korvaan!

  2. SÄ: Se on kyllä totta, että yrittäjämäisiä valmiuksia tarvitaan työelämässä vähän kaikkialla. Siksi tuntuisi vielä mielekkäämmältä linkittää yrittäjyysopiskelu muun opiskelun yhteyteen. Eivät ne yrittäjyysopinnot varmasti hukkaan mene (eipä sitä turhaa oppia muutenkaan ole), mutta jotenkin kai omien kokemuksien pohjalta häiritsee eniten se raja, joka yrittämisen ja palkkatyön välille vedetään. Kun kuitenkin varmasti yhä useampi vaihtaa paikkaa näiden välillä, elämäntilanteen ja muun kiinnostuksen mukaan.

    Väittäisin, että ikätoverini ja nuoremmat ovat suhtautuneet esimerkiksi minun yrittäjyyteeni aika luontevasti, “homma siinä missä muutkin”. Sen sijaan vanhemmilta ihmisiltä on ehkä tullut huolestuneempaa kommenttia siitä, olenko nyt miettinyt asiat loppuun asti jne.

    Työkokemuksen kerääminen on kieltämättä se oleellinen juttu ennen yrittäjäksi ryhtymistä, monista syistä.

    Kiitos vaan väikkärilainalupauksesta, taidan tyytyä kuitenkin mahdolliseen sinun referaattiisi 🙂

  3. Eiköhän tärkeintä ole sisäinen yrittäjyys, olipa sitten missä tahansa töissä. Yrittämistä se on tietyssä määrin vaikka jonkun yksittäisenkin palkkalistoillakin olisi töitä tekemässä. Ehkä yrittäjyys voi tarkoittaa myös yleistä elämänasennetta, jossa asiat pyritään tekemään hyvin ja rehellisesti. Välillä asiat onnistuvat enemmän tai vähemmin hyvin, mutta yrittäjäluonne pyrkii joka tilanteessa riittävän hyvään lopputulokseen. Täydellisyydentavoittelu on asia erikseen, ihmisen tulisi havaita vajaavaisuutensa ja pyrkiä parempaan lopputulokseen yhteistyössä muiden ihmisten kanssa.

  4. Daniel: Niin, mistä sitten se yrittäjämäinen elämänasenne tulee? Uskoisin tässäkin ratkaisevaa olevan jonkin muun kuin lukiojälkeisten opintojen tietyt kurssit, ihmisen perusluonteesta ja asenteesta nämä ovat kiinni. Nykymaailma vaatii kaikilta esim. epävarmuuden sietoa ja oman osaamisen “myymistä”, jotka perinteisesti on liitetty yrittäjyyteen, joten sikäli tällaisten asioiden yhdistäminen kokonaisvaltaisemmin opiskeluun olisi mielekkäämpää. Eli siis toistan taas itseäni: en ole erityisen innostunut siitä, että yrittäminen eriytetään johonkin omaan maailmaansa opetuksessa ja siitä tehdään jotenkin “poikkeava” valinta.

  5. ihmisen perusluonteesta ja asenteesta nämä ovat kiinni

    Väitöskirjassaan Pihkala pohti aluksi juuri tuota piirreanalyysiä, eli miten luonteenpiirteet vaikuttavat yrittäjyysintentioihin, mutta totesi sen sitten liian suppeaksi lähestymistavaksi.

    Nykyisin lienee aika voimakkaasti vallalla näkemys, että yrittäjämäinen toiminta on opittavissa, ei pelkästään syntymässä määräytynyt juttu. Itse uskon, ettei yksittäisillä yrittäjyysopinnoilla ole suurta vaikuttavuutta. Jos ihmisessä halutaan tukea yrittäjämäisiä valmiuksia, pitää kaikkien opintojen toteutustapoja ja -menetelmiä muuttaa niin, että opiskelijaa kannustetaan omaan ajatteluun, itsenäiseen ja yhteisölliseen tekemiseen, pienten riskien ottoon… sen sijaan, että täti edessä kertoo, mikä on totta ja oikein. Eli aikalailla samoilla linjoilla olemme!

  6. SÄ, kieltämättä meillä lienee aika samankaltaiset näkemykset.

    Sattuipa muuten silmiini Nuoren yrityksen arkea -blogi: “Empresa NY on viiden Porin Lyseon koulun yhdeksännen luokan oppilaan vuonna 2007 perustama palvelualan yritys. Yrityksemme kuuluu NY – Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan. Tarjoamme Porissa asuville vanhuksille apua yksinkertaisissa kotitöissä, kuten kaupassa käymisessä, koiran ulkoiluttamisessa tai siivouksessa. Blogissamme seuraamme yrityksemme vaiheita lukuvuoden ajan.”

  7. Olen aikalailla samoilla linjoilla myös edellisen kommentoijan kanssa, että ihmisiä pitäisi entistä enemmän rohkaista ajattelemaan omalla päällään ja muistaa kysyä useammin itseltään miksi jotain tekee ja mitä vaikutusta sen tekemisellä on ihmisen itsensä ja muiden elämään. Myöskin lukiessaan ja kuunnellessaan muiden puhetta tulisipitää terve kriittisyys ettei söisi kaikkea totena mitä eteen tulee jos ei ensin mieti mitä se merkitsee, kuka siitä kertoo ja mistä tieto on peräisin.

    Yrittäjämäiseen ajatusmalliin (jos yksittäistä sellaista edes on olemassa) liittyen merkittävä piirre ehkä voisi olla tarve itsensä kehittämiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen. Sinänsä sisäinen yrittäjyys ei ole joku erillinen opintojen aine vaan se tulisi olla kiinteä osa kaikkea oppimista. Tarvittaisiinkin entistä enemmän motivoivaa ja oppimista aktivoivaa oppimista joka ei vain keskittyisi tyrkyttämään yhtä ajatusmallia vaan keskittyisi myös tarjoamaan mahdollisuudet hahmottaa opetettavasta asiasta kokonaiskuvaa laajemmassa mittakaavassa vaihtoehtoisten toimintatapojen esittelyllä. Samanlainen opetustapa ei kaikkeen sovi, mutta yleensäottaen tulisi kuitenkin olla motivoimassa ihmisiä ajattelemaan juuri heidän lähtökohtiensa lisäksi myös muiden ihmisten näkökulmista. Ehkä siten samalla voitaisiin parantaa ihmisten yhteisymmärrystä jos ihmistenvälistä keskustelua lisättäisiin tehokkaamman oppimisen keinona. (Ongelmana on tietysti se, että keskustelevatko ihmiset siihen liittyvistä asioista mitä olisi tarkoitus milloinkin käsitellä, mutta keskustelua ei saisi totaalisesti rajoittaa yhteen ja tiettyyn ajatukseen koska vaihtoehtoiset keskustelun osa-alueet laajentavat kokonaiskuvaa asioista.)

  8. Muuten, vielä mainintana noista mainitsemistasi monien ajattelemista yrittäjyyden piirteistä (”ei ole koskaan kunnolla vapaata, töitä tehdään välillä hurjasti, ei saa palkkatyön etuja“) voisi sanoa, että isolta osin ne koskevat viimeistä kohtaa lukuunottamatta myös ihan perinteistä palkkatyötäkin. Myös säännölliseen työaikaan sidottu palkkatyö voi rajoittaa yhtä lailla aikatauluja kun kesken työpäivää ei välttämättä pysty sopimaan muita menoja eikä hurja töiden teko ole tuntematonta monissa säännöllisissäkään työsuhteissa. Onpa moni kuullut sellaisen sanan kuin “ylityö” liittyvän myös perinteisiin työsopimuksiin. Tärkeää onkin siis katsoa, että elämässä riittää aikaa muullekin kuin työlle ja jos töitä on välillä enemmän, tulee jättää päivittäin ja viikottain erimittaisia lepotaukoja jotta jaksamista työntekoon riittää myöhemminkin. Huomattavaa on myös, että työrytmin ja tehtävien kohtuullisella ennakkosuunnittelulla säästetään myös tehtävien tekemiseen kuluvaa aikaa kun ei tarvitse koko ajan yrittää muistella mitä pitikään tehdä seuraavaksi tai että mikä tehtävä on missäkin työvaiheessa tärkein toteuttaa.

    Vaihtelu tietysti virkistää, olivatpa kyseessä niin enemmän kuin vähemmänkin säännöllinen työt.

  9. Se on totta, kuten Daniel kirjoittaa, että hurja työn määrä, ei vapaita jne. ovat arkitodellisuutta myös monella kuukausipalkkaa nostavalla työntekijällä. Erona on vain (minun nähdäkseni se), että yrittäjän hukkuessa taakkansa alle hän voi edes kannustaa itseään ajatuksella: “Teen tätä itseäni varten”, mutta palkollisella ei tätä etua ole. Siksi mielestäni vieraalla töissä olevan ei ole mitään järkeä tappaa itseään työllä.

    Jos kohta on yrittäjänkään.

  10. Ja kukaanhan ei pakota täyspäiväiseksi yrittäjäksi heti alusta saakka. Kasvattaa vaikka parin vuoden ajan kokemusta ja rohkeutta (sekä asiakkaita ja kontakteja) päivätyön ohessa. Itsekin olen huomannut, että erityisesti vanhemmat immeiset ovat kauhean varovaisia kun puhutaan yrittämisestä… usein ilmeisesti ajatellaan, että oma yritys vaatii heti miljoonien pääoman ja järjettömät tehdashallit, ja sata työntekijää. Monesti sekin unohtuu, että yrittäjyys ei ole yksisuuntainen tie: takaisin pääsee aina (se onkin sitten eri juttu, haluaako enää maksulliseksi rengiksi).

  11. Niin no juu, kuten Jannen kommentissa mainitaankin, tie yrittäjäksi on yllättävän monesti sellainen, että pääasiallisen työn lisäksi tekee jotain ehkä enemmän itseään kiinnostavia työjuttuja esimerkiksi enemmän ja vähemmän keikkaluontoisesti. Tietysti homma vaatii omat alkuinvestointinsa jos siinä tarvitsee jotain laitteita tuotteen valmistamiseen mutta on muistettava, että monet palveluyritykset eivät välttämättä tarvitse aloittaakseen kovinkaan suuria investointeja (varsinkaan jos toiminta on sivutoimista muun työn ohella).

    Erinäisiä yrittäjyyteen liittyviä blogeja lukiessani on jäänyt mielikuva, että suositeltava väylä olisi juuri kehittää ja suunnitella toimintansa periaatteet ja toimintatavat hyvissä ajoin etukäteen jolloin itse tekemistä aloittaessa ei sormi menisi suuhun. Kaipa kyse on tietysti myös siitä, että hyvin suunniteltu on paremmin tehty mutta pelkällä suunnittelulla ei työtä saa tehtyä. Monet työtehtävät sujuvat kuitenkin ilman vuosikausien säätämistä vaikka toiminnan alkuvaiheessa varmasti monella erilaisia ongelmia onkin (joita osaltaan ennakkosuunnittelu ja asioihin perehtyminen vähentäisi).

  12. Kirsi: Niinpä, yrittäjänä sentään voi sentään ajatella tekevänsä itselleen, joten on sitä motivaatiotakin enemmän.

    Janne: Vanhempiin ikäluokkiin ei ehkä vielä ole niin hyvin päässyt läpi se, että monet yrittäjätkin ovat nykyisin tietotyöläisiä. Tärkeintä pääomaa kannetaan korvien välissä, eikä siis rahallisia pääomia suuremmin tarvita.
    Aiemmin vakituinen työpaikka oli usein varma ja vankka, mutta eipä sekään enää niin mene. Joten eivät ne yritättämisen riskit sitten enää niin suurilta tunnukaan: sentään homma on suurelta osin itsestä kiinni eikä siitä, päättääkö joku jossain siirtää toiminnan Aasiaan (vaikka tokihan se voi yrittäjänkin eloon vaikuttaa, jos asiakkaat tekevät näitä siirtoja).

    Daniel: Ihmettelen kyllä, jos joku ihan yhtäkkisestä päähänpistosta ryhtyy yrittäjäksi. Eiköhän se pidempi kypsyttely ole aina taustalla. Ja nykyisin perustietoakin on sen verran hyvin saatavilla, ettei tarvitse sitäkään älyttömän vaikeasti kaivella.

  13. Sanotaan näin päin, että yrittäjyysopin puute ei ainakaan estä alkamasta yrittäjäksi. 🙂 Liikaa oppia taustalla tekee kuulemma liian pessimistiseksi yrittäjyyden kannattavuuden suhteen.

    Mitä mieltä olette yrittäjäperheeseen syntymisen vaikutuksista yrittäjyyden jatkamisen todennäköisyyteen?

    Oma takapuolituntuma on, että sillä on kaksisuuntaista vaikutusta: toisten lapset innostuvat elämäntyylistä (mahdollisesti jatkaen perheyrityksessä tai perustavat oman), toiset eivät missään nimessä alkaisi yrittäjiksi juuri siksi että ovat nähneet toimintaa läheltä. Oma kokemus aiheesta on, että vaikka kuinka paljon tankkaisi tietoa ja treenaisi yrittäjyystaitoja, lopullinen päätös sille tielle lähtemisestä syntyy monen tekijän summana; pitää saada kipinä ja tehdä päätös “irrationaalisesti”, tunteella.

  14. JPP: Niinpä, opin puute ei estä 🙂 Ja on sitä todellakin käsittääkseni tutkittu, että yrittäjyysinto katoaa, jos kuulee liikaa niitä realiteetteja, joita yrittämäiseen liittyy. Ja tokihan se lopullinen päätös on monen tekijän summa, oikea aika, paikka, tilanne jen.

    Olen samaa mieltä tyosta yrittäjäperheen kaksijakoisesta vaikutuksesta. Mutta toisaalta kuitenkin ilmeisesti yrittäjäperheen kasvatilla on suurempi todennäköisyys päätyä yrittäjäksi. Vaikka näkee niitä huonojakin puolia, niin toisaalta se yrittäjäksi ryhtyminen ei ehkä tunnu niin mahdottomolta, kun kerran äiti/isä tai molemmat ovat sen tehneet. Oletuksena tietysti, että yritykselle ei ole käynyt ihan surkeasti.

    Mutta kuten sanottu, itse näen tärkeimpänä yrittäjyyskasvatuksenani nimenomaan lapsuudenkodin esimerkin.

  15. Yrittäjyysoppi ja yrityskoulutus ovat sama asia käytännön ja teorian välimaastoista. Mutta oma näkemykseni koulutuksen tarpeellisuudesta on myös ymmärtäminen pysyä erossa omasta punaisesta mökistä ja perunamaasta.
    katson yrittäjäkoulutuksen onnistumisen toteamiseksi myös sen ettei jokainen ole yrittäjä, vaikka niin itse tahtoisikin.
    Sisäisen yrittäjyyden sisäistämiseksi kuitenkin katson yrittäjyysoppien olevan todella suureksi hyödyksi.

Comments are closed.