Mika Lahdensivu kirjoittaa Absolut-blogissaan, että monien ruotsalaisten yhteisösivustojen kävijämäärät ovat laskeneet selvästi (tarkempia tietoja E24-sivulla). Ainoastaan Bilddagboken-palvelu kasvattaa huimasti suosiotaan.
Lahdensivu toteaa, että nettiyhteisöllisyys ei liene näivettymässä, mutta se etsii uusia ilmenemismuotoja.
Tänään sitten ihan muualla tulikin puhetta Suomen blogiskenen nykytilasta. Todettiin, että nämä yhteisölliset palvelut lienevät omalta osaltaan syöneet blogikirjoittajien intoa. Tietty odottelevainen aika tuntuu olevan menossa: erityisesti itse olen pannut toiveita Blogilistan kehitystyöhön ja siihen, että sinne syntyisi niitä yhteisöllisyyttä tukevia toimintoja.
Blogeista on tietysti tullut nyt arkista, eikä itsekään jaksa hihkua kaikkia blogien ympärillä tapahtuvaa. Eikä sitä varmasti huomaakaan. Tuo Ruotsista mainittu Bilddagboken perustuu nimensä mukaisesti kuviin ja niiden julkaisemiseen. Kustaa Silvast on kokeillut kuvablogaamista ja kirjoittaa havainnoistaan.
“Ok, myönnetään, sekavan itsetutkiskelun lukeminen on tylsempää kuin kuvablogin seuraaminen, täysin ymmärrettävää. Kuvablogin tekeminen on myös vähemmän tylsää. Kirjoittaminen toisaalta antoi minulle henkilökohtaisella tasolla enemmän, opin aika paljon itsestäni.
Ok, myönnetään myös, että kuvablogissa on toisaalta se vaara, että saattaa mennä liian henkilökohtaiselle tasolle. Käytännössä sitä kuvailee vähän turhankin yksityiskohtaisesti omaa elämäänsä.
Mutta nyt tuntuu jälleen, että olisin oppinut jotain itsestäni. Paremminkin, nyt kun voin katsella omaa arkielämääni kuvaslideshowna, niin voin ainoastaan huomata kuinka helkkarin tylsää se on.”
Moni kuitenkin nykyisin kertoo nimenomaan kuvin elämästään nettiin. Se on helppoa, nopeaa ja kertoo kuvavirran seuraajille nopeasti jotain.
Tietysti kuvallinen kerronta on monissa blogeissa oleellisessa osassa: ruokablogit herkuttelevat reseptikuvilla, neuleblogeissa esitellään viimeiset tuotokset, muotiblogeissa esitellään päivän asu ja lemmikkiblogissa viuhuvat karvat ja tassut (minun blogeistani nimenomaan kissablogiin kertyy eniten visuaalista aineistoa).
Mutta jos verrataan arkista, omaan elämään pohjautuvaa blogia, niin kuvien seuraamisesta tulee minulle usein tirkistelevämpi olo kuin pelkän blogitekstin lukemisesta. Kuvat ovat kuitenkin vahvempaa viestintää kuin sanat.
Lisättäköön loppuun korviini kantautunut tarina siitä, miten hiihtolomaillut perhe antoi kameran käyttöoikeuden 13-vuotiaalle tyttärelle. Äiti totesi loman jälkeen, että tytär kuvasi lähinnä itseään, joten lomareissusta jäi muistoksi hiukkasen vinoutunut kuvamaailma.
Juu täytyy itse bloggaajana ja myös toisten blogien lukijana todeta, että kuvat kyllä elävöittävät blogeja ja saavat lukemaan myös itse tekstin. Paitsi silloin, jos kuva on liian taiteellinen tai kummallinen – olen kai niin tavis itse, etten jaksa usein kahlata läpi postausta, jota kuvittaa joku abstraktius.
Kirsi, täytyy myöntää, että minulla joskus teksti jää lukematta, jos kuva on huono/epäkiinnostava, vaikka se itse teksti voisikin olla kiinnostava. Kyllähän itse otetut kuvat tuovat blogeihin vielä enemmän mukaan persoonaa ja persoonallisuutta, mikä on blogeissa muutenkin se kiehtova puoli.