Journalistissa on verkko- ja klikkijournalismia laajasti käsittelevä juttu. Kiinnitin huomiota talousjournalismia käsitelleeseen osioon:
“Kaarina Nikusen tutkimuksesta käy ilmi, että verkko vaikuttaa siihen, millaisia juttuja tehdään. Erityisesti talousjournalismissa verkkolehti keskittyy helposti kuluttajajuttuihin laajempien taloudellisten prosessien tarkastelun tai yritystalouden tarkastelun sijaan. Oma talous kuten eläkesäästäminen ja omaisuudenhoito kerää klikkauksia paremmin.”
Olin aistivinani tästä lainauksesta tietyn arvolatauksen eli sen, että kuluttajajutut olisivat jotenkin väheksyttävämpiä kuin yritys- tai maailmantalous. Ehkä tulkinta oli vain omasta päästäni, mutta silti mietin, miksi omaan talouteeni liittyvät jutut olisivat “huonompia”. Etenkin, kun ne selvästi kiinnostavat lukijoita.
Tunnustan, etten juurikaan jaksa lukea esimerkiksi pörssiin liittyvää uutisointia. Sen sijaan olen kiinnostunut omasta elämästäni ja siihen vaikuttavista päätöksistä, muutoksista tai tutkimuksista. Tietysti haluan myös käyttää rahani niin, että voin ajatella toimivani suhteellisen järkevästi.
Jokainen lukija on myös kuluttaja. Harvempi on ahkera pörssisijoittaja, kiinnostunut Yhdysvaltojen kiinteistömarkkinoinnista tai haluaa syvällisesti ymmärtää maailmantalouden monimutkaisuuksia.
Lisäksi hyvä ja tasokas oma talous -tyyppinen juttu vaatii toimittajalta osaamista siinä, missä yritystaloudestakin kirjoittaminen.
Otan nyt tätä kautta yhteyttä kun asia juolahti mieleeni. Varsin paljonhan moititaan erityisesti näitä ABC-asemia sekä S- ja K-ketjujen valtaa. Ihan näin arkitasolta, voisitko jotain kautta herätellä keskustelua, joka auttaisi minua ymmärtämään kuluttajien käyttäytymistä. Minä pidän hyvinkin parannuksena sitä, että ABC-ketjun myötä automatkoilla “uskaltaa” poiketa kahville ja vessaan. Menneinä vuosina muista hyvin kammottavat paikat, joihin ei suin surminkaan mennyt, mieluummin pissasi tien pientareelle kuin vieraili kammottavassa bensa-aseman vessassa. Ja kun kohdalle osui ennalta tuntematon baari tai huoltamo, piti tarkkaan syynätä, moneenko kertaa esim. sämpylät oli kelmutettu uudelleen mätien kurkunpalojen vaihdon jälkeen ja muuta vastaavaa. Hyvät ja erinomaiset taukopaikat oli tiedossa, ja niihin pääsyä odotti lähes yhtä paljon kuin perille saapumista. ABC:n ketjumaisuus estää edes nämä pahimmat rimanalitukset. Eikös aikaisempien yrittäjien olisi pitänyt huolehtia asioistaan aikaisemmin eikä nyt isoon ääneen moittia ketjun valta-asemaa?
Isompi ihmetys on nämä ketjuravintolat. Ainakin Turussa S-ryhmä on hyvin isosti keskustassa tarjoamassa ravintolapalveluita ja määrästä päätelleen niillä on asiakkaitakin. Tätä juttua en ymmärrä. Isossa kaupungissa on lukuisia erittäin hyviä ei-ketjuravintoloita joista valita mutta silti kuluttajat suunnistavat nauttimaan ketjun bulkkiruokaa. Miksi? Ymmärrän pikkukaupungeissa sen, että siellä voi menestyä vain ketjun tuella ja asiakkaat ovat tyytyväisiä saadessaan tasan samaa mättöä kuin niiden etelän ihmistenkin lautaselle tarjotaan. Mutta silloin kun olisi valinnanvaraa niin mennään ketjulle, miksi? Löytyykö tähän arvoitukseen jokin selitys?
Kiitos Sari kommentista! Tämä on aiheita, joita tuolla ylläpitämässäni Kulutusjuhlassa on pohdittu toisinaan. ABC-ketjussa ärsyttänee se, miten ketju on nopeasti vallannut tienvarret, eikä vaihtoehtoja taukopaikoiksi niin vaan löydy. Mutta kuten totesit, niin ketju tuo mukanaan myös hyvää eli tasalaatuisuutta ja sen, että kuluttaja todella tietää, mitä saa.
Itsekin hämmästelin kesällä Turussa käydessäni S-ryhmän ketjuravintoloiden määrää. Varsin hankalaa oli äkkiseltään torinkulmalta kaupunkia tuntemattoman löytää jotain muita vaihtoehtoja. Sama syy näidenkin menestyksessä lienee: osa kuluttajista haluaa sitä tuttua ja turvallista, kohtuuhintaista ja esimerkiksi varmasti täyttävää ruokaa tai lapsille leikkipaikan ravintolan nurkasta. Ketjupaikka on se varma valinta. Ja osaltaan vaikuttanee myös vankka mainonta ja bonuskorttihehkutus.
Eräs kaverini joskus jakoi matkailijat kahteen sakkiin: niihin, jotka ulkomaillakin menevät McDonald’siin, koska siellä tietää, mitä saa, ja niihin, jotka eivät todellakaan sinne mene, koska haluavat kokea jotain erikoista. Tämä varmasti pätee monissa valinnoissa.
Kiitos vastauksestasi. Mäkkärin tajuan kyllä, varsinkin kun se ohjaa myös hinnalla – ei oletetakaan isompia. Vaan ketjuravintolat kai luottaa siihen, että pöytäliina ja tarjoilija perustelevat pikaruokaa kalliimman hinnan.
Jännä nähdä, tuotetaanko Johanna Mäkelän johdolla jossain vaiheessa tutkimusta makuaistin katoamisesta noin yleisemminkin. Ainakin leipomotuotteiden kohdalla vaikuttaisi siltä, että leivän symmetrisyys ja ilmoitetun grammamäärän täsmällisyys ovat tärkeimpiä valinta- ja tuotantokriteerejä mausta viis… Iloista juhla-aikaa!