Maksullista nettiseurantaa

Koska moni yritys haluaa tietää mitä heistä netissä puhutaan, niin tämä tarjoaa tietysti bisnesmahdollisuuden joukolle ohjelmistofirmoja: kehitellään ohjelmia, jotka haravoivat netistä vaikkapa blogitekstejä tai keskustelupalstojen kirjoituksia, joissa yrityksen nimi on esillä. Vähän vastaavalla idealla, kuin jo kauan on tehty mediaseurantaa.

Seurailen tätä puolta hieman kaksijakoisin mielin. On toki hyvä, että nettikeskusteluihin kiinnitetään huomiota. Mutta netissä puhetta on niin paljon ja monitasoisesti, ettei se kaikki tarjoa mitään järkevää tietoa. Niinpä tietysti järjestelmiä tarjoavat firmatkin seuraavat tiettyjä keskusteluja, blogeja ja sivustoja, mutta ovatko juuri ne palvelua ostavan tahon kannalta oleellisia ja tärkeitä? Ja saataisiinko vastaavaa, ja jopa yrityksen kannalta relevantimpaa, tietoa jo sillä, että joku systemaattisesti käyttäisi viikoittain puolituntisen hakukoneiden ja oleelliseksi koettujen sivustojen parissa? Nettilähteiden arvottaminen on varmasti vaikeaa, mutta Googlellahan on tunnetusti se suuri valta:

Kyse on tietysti siitä, millaista etua seurantajärjestelmän ostamisella tavoitellaan, joten aivan kuin missä tahansa yrityksen hankinnassa pitäisi tietää, mitä ostetaan ja onko siitä saatu hyöty hintansa väärti.

Tieto pitää myös hyödyntää

Lisäksi: hyödynnetäänkö saatavaa tietoa vai jääkö se vain tasolle “ihan kiva tietää”. Jos iso firma saa vain isot läjät nettitekstipätkiä sieltä ja täältä, niin niiden analysointia ja hyödyntäminen on se suuri homma. Moni firma saa taatusti edullisesti ja kätevästi asiakaspalautteen ja kehitysideoiden omaista tietoa netistä, ja tietysti monet jo tämän vankasti hyödyntävät.

Perinteisessä mediaseurannassa on Suomen tasolla kenen tahansa helppo päätellä, mikä ero on paikallislehdessä tai Iltasanomissa julkaistulla jutulla. Netissä lähteiden arvottaminen on aivan toisenlaista.

Kuten monta kertaa on todetut, blogit nousevat hakutuloksissa varsin helposti korkealle ja Google on monen esimerkiksi tuotetietoja etsvän ykköspaikka. Eli sinänsä juuri Googlen hakutulokset ovat monen yrityksen kannalta oleellisimmat, ja nehän saa selville kuka tahansa.

Hintansa väärti?

Jos työskentelisin organisaatiossa, jolle tarjottaisiin tällaista palvelua, niin miettisin tarkkaan, onko se tarpeellinen ja mitä lisäarvoa sillä saa. Monelle suurelle kuluttajakauppaa käyvälle firmalle järjestelmä lienee hyödyllinen apuväline asiakkaiden ajatusten haisteluun, mutta taatusti on suuri joukko yrityksiä, joille järjestelmien tarjoama apu ei ole mitenkään oleellinen.

Eikä tietysti usein riitä sekään tieto, mitä juuri omasta firmasta puhutaan, vaan pitäisisi haalia tietoa myös esimerkiksi kilpailijoista. Tätä nyt pohdiskelin taannoisen Helsingin kaupungin jääpuistosta uutisoidun jatkotilanteen ja siihen liittyneen M-Brainin seurantajärjestelmän käytön jälkeen. Ajatukseni eivät ole mitenkään erityisen jäsennellyt, joten olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin näkemyksiä. (Tosin nyt suuntaan lomareissulle itärajan tuolle puolen lomailemaan ja blogaaminenkin saa jäädä muutamaksi päiväksi, joten en varmaan kovin tehokkaasti vastaile kommentteihinkaan, heh.)

Tagged: Tags

3 Thoughts to “Maksullista nettiseurantaa

  1. Minusta kyse ei ole niinkään seurantajärjestelmistä, vaan siitä että tarjotaan apua maineenhallintaan verkossa. Joku Google Alerts tarjoaa 5 minuutin virittämisen jälkeen täysin ilmaisen ja melko kattavan seurantajärjestelmän. Lisäksi Googlen hakutuloksienkin muuttumista voi seurata. Sanoisin, että firmojen kohdalla keskeisintä olisi, että joku tarjoaisi vinkkejä samalla siihen, että mikä on olennaista ja miten niihin olennaisiin juttuihin pitäisi reagoida.

  2. Yhdyn paljolti tuohon mitä Perttu sanoo, koska webissä isojenkin pelaajien on helppo mokata väärillä reagointitavoilla tai reagoinnin puutteella.

    Kuitenkin kokemuksesta tiedän, että Google Alerts ilmoittaa myös paljon yhdentekevää roskaa. Toinen ongelma on se, että Alertsin ilmoitukset tulevat usein liian myöhään tehokasta reagointia ajatellen. Eli suurilla firmoilla voi olla todellakin käyttöä maksulliselle sovellukselle, joka indeksoi Googlea nopeammin firman valitsemilta webin alueilta.

    Jos haluaa selvitä seurannasta ilmaiseksi ja kuitenkin painottaa Google-haussa olennaiseksi koettuja sivustoja, niin voi tehdä yrityksen sisäiseen käyttöön kustomoidun hakukoneen Google Co-Op -palvelussa. Custom Search Engine painottaa hakutuloksia siihen syötettyjen sivustojen ja avainsanojen perusteella.

    Kustomoitu hakukone on perus-Googlea parempi vaihtoehto, koska kuluttajat törmäävät tuotteita ja palveluita koskevaan tietoon myös pitkän hännän hakulauseilla ja muuten kuin Googlella hakemalla (tai hakutulosten alkupäästä).

    Perus-Google arvostaa esimerkiksi foorumeiden keskusteluketjuja vähemmän kuin blogeja, vaikka yrityksen kannalta tärkein tieto saattaisi löytyä nimenomaan foorumeilta. Valittuja foorumisivustoja kannattaisi siis syöttää kustomoituun hakukoneeseen, jotta ne saisivat suuremman prioriteetin.

  3. Kiitos kommenteista! Kuten sanottu, niin nämä jutut ovat oman tietämykseni ulkopuolella, joten hyvä, että fiksummat sanovat jotain järkevääkin. Maineenhallinnastahan tässä nimenomaan on kyse.

Comments are closed.