En voi kehuskella sillä, että olisin oppinut lukemaan ennen koulua. Mutta ekaluokalla omaksuin taidon, ja sen jälkeen olen lukenut läjäpäin kirjoja. Välissä on ollut todellisia ahmimiskausia, välillä on ollut hiljaisempaa.
Aina joku kirja on kesken, usein montakin. Siihen päälle vielä lehdet ja netti aineistoineen. Tällä hetkellä suuri osa lukemastani välittyy ruudun kautta, mutta edelleen tartun mielelläni kansiin sidottuihin teoksiin.
Tällä hetkellä minulla on kesken kaksi kirjaa. Toinen asiaa ja toistaiseksi vain tietokoneen ruudulla, toinen kansien välissä olevaa proosaa
Olimme kuluttajia
Tässä lainaus ensimmäisestä:
“Kukaan ei voi tulla meille sanomaan, missä saamme asua ja mihin rahamme käytämme. Rahan käyttö ja vapaus koetaan niin yhtäläisiksi, että aina kun valtio alkaa säännöstellä jonkin asian kuluttamista erittäin hyvinkin perustein (tupakointia, alkoholia, auton kokoa tai rantarakentamista – saati sitten lihansyöntiä tai lentomatkustamista) liberalisti sisällämme herää kiukkuisena. Löytyy vapauden puolustajia, jotka osaavat yhdistää vapauden rajoittamattomaan kuluttamiseen.
”Vaikka pyritte hyvään, tie johtaa totalitarismiin”, varoittaa oikeuksiin keskittyvä liberalisti. Kuluttaminen on onnistunut konkretisoimaan liiankin hyvin sen, mitä liberalismi tarkoittaa. Abstrakti ajatus ”vapaudesta” on nyt sitä, että yksilön valintoja ei pidä rajoittaa – ei etenkään shoppaillessa, kaupassa, mainoksia katsoessa ja arjen valintoja tehdessä.”
Kyseessä on Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen (tutut mm. Demos Helsinki -ajatushautomosta ja Yhteiskunta 2.0 -blogista) nyt keskiviikkona julkaistava kirja “Olimme kuluttajia. Neljä tarinaa vuodesta 2023“.
Nuoret miehet jakoivat ilmaisia pdf-versioita niin Facebookissa kuin Jaikussa, joten sain sen siis luettavakseni viime viikon lopulla eli siis mainio markkinointitempaus. Iso kiitos ja onnittelut sinne suuntaan!
Vielä en siis ole lukenut teosta kokonaan, mutta todella hienoja ajatuksia ja kokonaiskuvaa kuluttamisesta ja kuluttajuudesta olen saanut nauttia jo nyt.
Olimme opiskelijoita
Ja sitten lainaus toisesta kirjasta, siitä kansien välissä olevasta ja kirjastosta lainatusta:
“Päässeiden koulussa opetettiin teorioita, ranskalaisia viivoja, laatikoita, joista nuolet johtivat toisiin laatikoihin, numeroita, jotka johtivat toisiin numeroihin ja etenkin viivan alle, käyriä, joista toinen meni ylös ja toinen alas, ja jossain pisteessä ne leikkasivat toisensa, tai sitten eivät, ja miesten nimiä, jotka keksivät niin tärkeän asian, ettei sitä millään pysynyt muistamaan tenttiä pitempään. Siellä ei opetettu, mitä pitää tehdä, kun heikkoudet purskahtelivat pienistäkin raoista, tilkitseminen vei kaikki voimat ja aina joku kohta ratkesi vuotamaan.
[- – – ] Haaveilimme työpöydistä pilvenpiirtäjissä, laskeutumisista kaukaisten maiden lentokentille ja puhelimella soittamisesta, ja kun osasimme valita oikeat kurssit, lukea sopivasti, vastata tenteissä oikein, valmistuimme, ja pääsimme valitsemaan työpaikan, juuri kun lehtien sivut pursusivat mahdollisuuksia, ja oli kysymys pelkästään mahtavan työpaikan mahtavuuden asteesta.”
Tämä kirja on Mirjam Lohen Nuttu (Teos 2008, arvostelu Hesarissa). Tätä aikaa sekin kuvaa, tosin hyvin erilaisista lähtökohdista ja tyylillä kuin Mokan ja Neuvosen kirja.
Olemme kirjastonkäyttäjiä
Lukutaito on mieletön kyky. Kirjat ovat hieno tapa jakaa ajatuksia, tunteita, tietoa. Samalla tosin myönnän tuntevani pientä kateutta siitä, etten osaa itse osaa kirjoittaa tavalla, joka kohoaisi arkista tekstiä suuremmaksi. Ehkä sen vielä joskus opin.
Ja suomalaista kirjastokulttuuria kehun aina, kun se vain on mahdollista. Sen myötä terveiset Macelle, jonka blogi avaa tavalliselle kirjastonkäyttäjälle uusia näkökulmia.
Moi. Hyvä muistutus “kuolevaisuudesta” ammatissani tuo pätkä Nutusta. Kun vain opettajana oppisin pois kaiken turhan ja osaisin saada aikaan sellaista oppimista, joka ei katoa kurssin jälkeen kuin lokit taivaalle, ja mikä jäisi oikeaksi osaamiseksi ilman että sitä enää tiedostaakaan.
Yhdyn kirjastoylistykseesi. Upea palvelukonsepti meille kirjafriikeille.
Kiitos linkistä Macen blogiin. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Heikki, kiitos kommenteista! Lainaus Lohen tekstistä palautti mieleen sen, miten itse on joskus opiskellut vain päästäkseen tentistä ja se ymmärrys on jäänyt kovin vähäiseksi. Oppiminenhan on tunnetusti mielenkiintoinen prosessi, jossa vaikuttavat monet tekijät. Olen miettinyt sitäkin, kuinka paljon olen oppinut romaaneista yms. “vapaaehtoisesti” lukemastani ja kuinka paljon unohtanut “pakotettuna” luetuista. Onneksi kuluttajaekonomia oli itselleni oppiaine, johon liittyneestä kirjallisuudesta olin myös kiinnostunut 🙂
Kirjastot ovat myös kuluttamisen ja kuluttajien tasa-arvon kannalta mainio paikka. Siinä, missä kahvilassa istuminenkin vaatii rahaa (kahvikupillinen on ostettava), niin kirjastossa saa sentään istua ilmaiseksi ja samalla lukea, käyttää tietokoneita jne.
Moi Mari. Joo, kokemusta on minullakin tenteistä, joista ei juuri ole jäänyt jälkiä päähän. Pitäisi voida soveltaa käytäntöön samalla jotta asia muuttuisi merkityksiksi.
Minun pääaineeni on muuten markkinointi, mikä overlappaa kuluttajaekonomian kanssa.
@Mari Koo: Hihi terveisiä vaan itsellesi ja lukijoillesi. Kirjasto on paikka, jossa työskentely ei muihin mahdollisiin elannonansainta- ja vapaa-ajanviettotapoihin verratessa hävetä.
On kylläkin totta, että yleinen kirjastolaitos (jonka piirissä itse työskentelen, Helsingin kaupunginkirjastossa) ei todellakaan ole nykyajan hengen mukainen; eräs ajatusleikki on tämä: “jos yleistä kirjastolaitosta ei olisi olemassa, olisiko sellaisen perustaminen mahdollista tänään?”. Nähdäkseni vastaus on ehdoton ei. Eli jollain vanhan instituution (no parisataa vuotta vasta) momentilla mennään niin kauan kun momenttia riittää.