Joskus perusasiajutun kirjoittaminen on helppoa. Sen kun vaan vähän googlailee, soittaa pari puhelua ja sitten vain naputtaa. Mutta usein homma vie paljon enemmän vaivaa ja aikaa.
Tämän päivän Hesarin Hinta & laatu -sivuilla (D2) julkaistiin juttuni, joka käsitteli hautajaisten ja hautaamisen ympäristövaikutuksia. Kiinnostuin aiheesta varmaan joskus vuosi sitten, kun havaitsin Ruotsissa keskustelua krematorioiden hiilidioksidipäästöistä ja esimerkiksi siitä, että krematorioiden lämpö hyödynnettäisiin rakennusten lämmittämisessä.
Helppo tapa tehdä juttua hautajaisten ekologisuudesta olisi käydä tutkailemassa hautaustoimistossa, millaisia ekologisia arkkuja, uurnia tai kukkalaitteita on tarjolla. Minusta se kuitenkin on turhan suppea ja paljon käytetty näkökulma.
Juttua varten keräilin tiedonpalasia sieltä ja täältä: ruotsalaisia tietoja, soittoja suomalaisilla alalla toimiville, tilastojen tutkailua. Laajoja tutkimuksia hautaamisen ekologisuudesta ei tuntunut löytyvän, joitakin yksittäisiä tietoja toki mm. krematorioiden vaikutuksista. Luetutin jutun muutamalla alan ihmisellä, mutta enemmänkin heitä olisi voinut hyödyntää.
Juttua jouduttiin lyhentämään selvästi ja pieniä infopalasia tipahteli senkin vuoksi pois.
Hautausalalla toimivat seurakunnat, krematoriot, hautaustoiminnot ja muut tahot. Kun en alaa tunne, en alan sisäisistä erimielisyyksistä ja painotuksista tiedä mitään. Lisäksi aihe, kuolema, on herkkä ja tunnepitoinen.
Eli vaikka juttua varten tein mielestäni paljon töitä, niin vielä olisi voinut parantaa ja taustatyön olisi voinut tehdä vielä paremmin.
Toisaalta tunne on tuttu monesta muustakin tekstistä: johonkin se raja on vedettävä ja on luotettava siihen, että on tehnyt riittävästi. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää, eikä yhteen juttuun saa mahtumaan kaikkea kerättyä tietoa ja jokaista näkökulmaa.
Onneksi jutusta tuli muutama positiivinen sähköposti, kuten tämä:
“Onnittelen! Onnistuit tekemään hyvän jutun; asiallisen ja kiihkottoman. Tästä haluaisin keskustella lähipiirini ja kenen tahansa kanssa.”
Jos juttu sai useammankin pohtimaan hautajaisiaan, niin sitten siitä on ollut hyötynsä. Puutteistaan huolimatta. Ja kuitenkin se on vain yksi lehtijuttu, ei mitään elämää suurempaa.
Mutta jatkan aiheen parissa pyörimistä, kenties vielä jatkojutun verran, niin saisi vielä epäselvyyksiä selvemmiksi.
Jälleen myös kaltaistani nettijulkaisuun tottunutta harmittaa printin jäykkyys. Lehtijuttuun ei voi tehdä linkkejä lisätietoihin, tehdä muokkauksia tai laatia lisäyksiä.
– – –
Olen lopultakin, kavereiden pyynnöstä, saanut myös Hesarissa julkaistut kolumnit julki näiden sivujen alle. Miksiköhän minusta tuntuu hieman kiusalliselta julkaista niitä? Varmaan osittain siksi, että ne on kirjoitettu sinne printtiin eikä tänne nettimaailmaan.
Mainittakoon vielä se, Sanoma Newsin avustajasopimuskiistahan jatkuu. Itse en ole edelleenkään allekirjoittanut uutta sopimusta.
Itse on oman työnsä pahin kriitikko, kun vain itse tietää, mitä kaikkea olisi halunnut selvittää mutta ei pystynyt journalistiselle tuoteelle mitoitetun työajan puitteissa. Olen sitä miettinyt viime aikoina, että mediatlojen tämänhetkinen julkaisuprosessi ei tuo jatkuvaa, prosessinomaista journalismia. Jutut ovat irrallisia – niin verkkolehdissä kuin vaikkapa YLE Areenassa. Niiden niputtaminen ja ketjuttaminen vaatisi pitkäjänteistä ajattelua ja vastuuta kokonaisuudesta eri tavalla kuin mitä työnjako ja työnkulut tällä hetkellä toimituksissa suosivat. Vastauksena siihen on sitten vaikkapa toimittajan oma blogi.
Tuo on muuten ihn hyvä statement, tuo omien kolumnien itse myöhemmin julkaiseminen.
KK-palkkaisena ihmisenä on paha mennä ketään sopimusasioissa neuvomaan, toivon osapuolille viisautta löytää win-win-ratkaisu julkaisuoikeuskiistassa.
Niinhän se on, ettei mikään ajatteluketju taida oikeasti koskaan valmiiksi tulla: teksti kuitenkin aina tavallaan kuvaa kirjoittajansa tietoutta sillä hetkellä ja huomenna voi jo olla aivan eri päivä.
Hauska kommentti sinänsä, ettei lehtikirjoitteluun voi tehdä suoraan linkkejä tai ‘edit’tejä. Tästä huomaa kuinka teknologia on aidosti hienoisesti muokkaamassa käyttäytymistämme. Tulee myös mieleen se kerta, kun piirsin [ihan aidolle paperille ja vieläpä lyijykynällä]. Tulipa siinä vedettyä jokin harhaviiva jolloin päässä välähti automaattisesti omppu+z -näppäinyhdistelmä. Tästä johtuvan hämmenyksen vuoksi oli pakko mennä vähäksi aikaa ulos kävelemään sinne ‘oikeaan’ maailmaan.
Tuija, itsekriittisyys on tietysti ihan totta. Tuo ketjuttamisen ajatus on kyllä kiinnostava, ja luulisi, että moni toimittaja haluaisi näin tehdäkin.
Kolumnien laitto nettiin on toki tietynlainen mielenilmauksen osoitus sopimussysteemeihin. Saa nähdä, miten jatkossa: pitääkö sitten antaa kaikki oikeudet ostavalla osapuolelle…
Marko, usein tuntuu siltä, että kun vähän alkaa jotain asiaa penkomaan, niin löytää vaan koko ajan lisää ja lisää sellaista, jota pitäisi penkoa vielä syvemmälle. Mutta hyvähän se on, että aina on varaa parantaa.
Teknologia tunkee kieltämättä arkeen hämmentävin tavoin. Ollaan kavereiden kanssa pohdittu just noita tiettyä näppäinkomentojen tarvetta käytännön elämässä 🙂 Lehtijutun kannalta olisi vain niin mukava, jos voisi lukijoille tarjota nätisti lähteitä ja lisätietoja ja sitten vielä vaikka täydentää tekstiä tarpeen mukaan sen julkaisun jälkeen.
Moi,
minäkin kiinnitin tuohon hautausjuttuun huomioni – oli mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja ehdottoman tärkeä!
Itse olen hirveän huono metsästämään kaiken maailman asiantuntijoita ja kommentoijia, siksi minusta ei koskaan voisikaan tulla oikeaa toimittajaa.
Kiitos, TR! Minusta tuollaisten juttujen tekeminen on mielenkiintoista: kun on aikaa ja mahdollisuus kaivella asiantuntijoita ja tietoja, niin homma on hauskaa. Mutta arkisessa uutistyössä en varmaan pidemmän päälle osaisi olla toimittajana, kun pitäisi saada nopeasti kasaan tekstiä iekä ehtisi tarpeeksi perehtyä aiheeseen.