Digi-ihmisen jättämä jälki

Filosofian tohtori Mirkka Lappalainen näkee kovin negatiivisesti (€, Hesarin Tiede & luonto) sen, mitä jälkipolville meistä tallentuu jälkipolville :

“Tavallinen nykyihminen jättää itsestään lähes yhtä vähän jälkiä kuin 1700-luvulla elänyt talonpoika. Merkkihenkilötkään eivät arkistoi asioitaan yhtä tunnollisesti kuin ennen, kun maailman mahtavat halusivat tehdä itsestään historian voittajia. Päiväkirjojen tilalle ovat tulleet blogit.”

– – –

“Värittömät digi-ihmiset tuskin edes kiinnostavat tulevaisuuden historiantutkijoita. Hekin tulevat luullakseni rakastamaan 1800-lukua, kirjeiden vuosisataa.”

Näkemys on mielestäni outo. Tulevaisuuden historiantutkijoille jää paljon aineistoa ns. tavallisten ihmisten arjesta, eikä tarvitse tutkailla vain yläluokan tekstien kautta. Blogit ovat monipuolista ja värikästä aineistoa: miksi ne olisivat jotenkin vähempiarvoisia tutkimisen kannalta kuin ns. perinteiset päiväkirjat?

Tietysti paljon tuotettuja tekstejä häviää, mutta varmasti myös säilyy: jos ei digitaalisina tallenteina, niin jotenkin muuten. Minäkin olen printannut omia blogitekstejäni ajatellen, että paperi säilyy varmemmin (onhan itsellänikin isoisäni sota-aikaan kirjoittamia kirjeitä).

Lisäksi näitä nettitekstejä yms. tutkitaan jo nyt. 1800-luvulla aikalaiset eivät käsittääkseni suuresti analysoineet toistensa tuotoksia, mutta nyt tilanne on aivan toinen.

Katsooko tv:tä kuluttaja vai kansalainen?

Seppo Kangaspunta pohtii, mikä on ero, jos television katsoja mielletään kuluttajaksi tai kansalaiseksi:

“Jos sanon, että digi-tv:n markkinoinnissa yleisöä on lähestytty kuluttajana ja sitä on kehitetty nimenomaan kulutusvälineeksi, ruokin kahtiajakoa. On syytäkin. Vaikka alkuvaiheen missio vuorovaikutteinen lisäpalvelutelevisio ei toteutunutkaan, jäi kehityslinja elämään. – – –

Kun avaan television, voin leikkiä ajatuksella, lähestytäänkö minua nyt kuluttajana vai kansalaisena. Aktivoidunko ajattelemaan ja toimimaan kansalaisena? Vai innostunko kuluttamaan ohjelmatuotteita pureskelematta ja mainoskatkolla lämpenenkin jo tavaran estetiikalle?”

En minä osaa nähdä tv:tä katsovaa kuluttajaa ihan tuollaisessa roolissa kuin Ahveninen. Kyllä kuluttajakin mielestäni voi ajatella ja toimia, ei vain vastaanottaa. Kuluttaminen mielletään nykyisin nimenomaan aktiiviseksi toiminnaksi, ei vain passiiviseksi, ylhäältä ohjailluksi toiminnaksi.

Jokin aika sitten pohdiskelin sitä, että äänestäjiäkin kutsutaan pian kuluttajiksi. Median kohderyhmää mietittäessä kuluttaja-kansalainen -jako on tietysti jo hämärtynyt, kuten Kangaspunta osoittaa.

– – –

Kulutusjuhla-blogimme nautti taas pienen siivun julkisuutta, kun tämän viikon Annassa blogia kehaistiin. Kävijämääriä tämä ei ainakaan toistaiseksi ole näyttänyt mittavasti lisäävän, mutta kaikki on tietysti plussaa. (Kuvan saa klikattua isommaksi).

Kulutusjuhla.com Annassa (7/07)

– – –

Hesarin Internetin kirjeenvaihtaja-blogin Miska Rantanen oli kirjoittanut taas pätevästi sunnuntain lehteen siitä, miten verkko on ainakin näennäisesti peruskäyttäjän kannalta siistiytynyt.

“Keskustelupalstojen kurinpalautus on osa yleisempää internetin siistiytymistä. Verkossa ei voi enää elää yhtä pellossa kuin takavuosina. – – –

Laittoman tai arveluttavan aineiston löytämiseksi on hallittava perustiedot erilaisten alakulttuurien luonteesta ja koodikielestä. Tämä puolestaan vaatii alakulttuurin tuntemusta, teknistä taitoa tai motivaatiota oppia.

Keskivertokäyttäjä eksyy törkysaiteille täysin vahingossa yhä harvemmin.”

Mielestäni tämä sunnuntain Hesarin palsta on ainakin tähän asti ollut hyvä lisä: valottaa varsin järjellisellä tavalla internetin maailmaa myös niille, jotka eivät siellä tolkuttomasti pörrää.

Blogikysely kuvaa 350 vastaajaansa

Optimointi.com pisti syksyllä ilmoille blogikyselyn, joka herätti jo silloin kysymyksiä esimerkiksi ButtUgly-Jannen ja Tuijan blogeissa. Nyt Nicolas Fogelholm on julkaissut kyselyn vastaukset, ja on valitettavasti pakko olla samaa mieltä kuin Marjut:

“Hmm.

On vielä pakko erikseen mainita, että raportin lukemista häiritsevät lukuisat kirjoitusvirheet. Kannattaisi korjata ne, sillä virheet syövät ikävästi uskottavuutta, joka ei muutenkaan taida olla kovin kummoisissa kantimissa.”

Kyselyyn oli saatu 350 vastausta. Vastaajamäärä on varsin pieni: kun marraskuussa pidin yhden viikon verran Mieto marinadi -blogissa omaa ei-niin-vakavaa -blogikyselyäni, siihen tuli 146 vastausta.

Blogikyselyn raportissa todetaan, että varsin moni vastaajista tuli Pinserin kautta:

“Tämän viitos kysymyksen osalta pita huomauttaa että sitä vääristää se tosiasia että blogikyselyn vastanneista aika moni on tullut Samin blogin kautta ja Samihan on Vihreiden ehdokas.”

Kuinkakohan monta tuli siis juuri tuolta? (Ja itse asiassahan Sami ei ole ehdokkaana, vaan Pinserin toinen puolisko eli Riitta.) Eli kertooko kysely suurelta osin Pinserin kävijöistä? Raportissa itsessään todetaan:

“BlogiSuomi 2006 kysely ei pyri olemaan eikä ole totuus suomalaisista bloggaajista. Kyselyn avulla meillä on kuitenkin huomattavasti parempi tai suuntanantava käsitys suomalaisesta bloggaajasta.”

No jaa. Voisiko kyselyn nimikin olla sitten jotain muuta, nyt otsikon perusteella syntyy kuva siitä, että on kartoitettu kunnolla blogaavia suomalaisia?

Enpä nyt valitettavasti tuntenut suuresti viisastuneeni. Tulokset pitäisi myös ehdottomasti kirjoittaa paremmin auki. Avoimissa kommenteissa olisi varmaan myös kiinnostavia pätkiä, mutta kyselyn tekijän työnä näkisin sen, että hän käy ne läpi ja analysoi niitä. Marinadin blogikyselyä pohdin parin blogitekstin verran, esimerkiksi Tietoa blogini lukijoista ja Hyvästä blogista on moneksi.

Kyselyni tavoitteenahan oli lähinnä se, että itse hieman testailen kyseistä kyselyohjelmaa ja saan omaan päähäni selvyyttä Mieto marinadi -blogin lukijoista.

– – –

Lisäys:

Myös Tuija katsastelee blogikyselyn vastauksia:

“Fogelholmin toteuttama blogikysely on mukava vilkaisu siihen vastanneiden joukkoon. Kiinnostavaa aikanaan verrata, eroaako tulos merkittävästi sellaisten tutkimusten tuloksista, joissa on huolehdittu otoksen edustavuudesta.”

Markkinointi näkyy jo Ruotsin blogeissa

Ruotsalainen PR-toimisto Mahir on tutkinut blogitekstien vaikutusta lukijoiden ostokäyttäytymiseen (via):

“Bland annat hävdar närmare 60 procent att de genomfört ett köp efter att ha läst om en produkt på en blogg. Undersökningen visar också att förtroendet för bloggarnas kunskap och den upplevda kvaliteten på bloggarnas innehåll är mycket högt, vilket kan vara en del av förklaringen till att bloggläsandet i så hög grad leder till faktiska köp.”

Eli juuri sitä samaa, jota olen jo varmaan kyllästymiseen asti toistellut: blogaajista muodostuu vastaava puskaradio kuin mistä tahansa muusta yhteisöstä. Luotan erityisesti jollain lailla tutuksi kokemani blogaajan kommentteihin ja kokemuksiin yhtä lailla kuin kenen tahansa ns. IRL-kaverin.

Kävin etsimässä käsiini Mikan Absolut-blogissa mainitun Dagens Nyheterin artikkelin (Ekonomi, s. 13, toimittajana Anne Parichart Eriksson), ja juttu sisälsi mielenkiintoista tietoa naapurimaamme blogeista ja blogimainostuksesta.

Kysely oli tammikuun lopulla toteutettu niin, että 25 suosittua blogia seuraavaata, runsaalta 1 700 vastaajalta oli kysytty, miksi ja kuinka he lukevat näitä blogeja. Vastaajista kolme neljäsosaa oli naisia.

  • 87 % lukee blogeja huviksi ja ajankuluksi
  • 84 % lukee blogeja päivittäin
  • 82 % mielestä blogien vinkit ja jutut ovat hyviä tai todella hyviä
  • 75 % luottaa blogaajan aihealueen tuntemukseen
  • 59 % on joskus ostanut tuotteen saatuaan vinkin jostain blogista
  • 87 % uskoo, että blogeissa on luotettavaa tietoa
  • 47 % sanoo, ettei mainonta blogissa vaikuta luotettavuuteen; 30 % mainonta vähentää luotettavuutta, 6 % lisää luotettavuutta, 17 % ei vastannut

Juttuun haastateltu Mahir-toimiston Fredrik Pallin toteaa, että blogaajat voisivat hankkia rahaa mainoksilla ilman, että menettäisivät kovinkaan montaa lukijaa. Ruotsissa yritykset tekevät jo pienissä määrin oikeaa yhteistyötä blogaajien kanssa, mutta tarkempaa tietoa Pallin ei paljasta.

H&M uskoo blogimarkkinointiin

H&M sen sijaan kertoo yrityksen ensimmäisestä blogi-pr-kampanjasta: 15 muotiblogaajalle oli annettu mahdollisuus arvioida tuotteita ennen niiden tuloa kauppoihin. Yrityksen mukaan blogien avulla tavoitetaan nuoria ja saadaan laajemi näkyvyys, ja tavoitteena on rakentaa blogaajien kanssa pitkäaikaisempaa yhteistyötä.

Lisäksi juttuun on haastateltu Hannahsthlm-muotiblogin Johanna Törnqvistiä. Hän kertoo saavansa yrityksiltä muutamia sähköposteja viikottain, ja lisäksi yritykset ovat lähettäneet hänelle tuotteita, jotta hän kirjoittaisi niistä. Blogaaja on saanut yrityksiltä myös tarjouksia siitä, että jos Johanna mainostaa, niin hänelle lähetetään tuotteita.

Johannan mukaan valtaosa tuotteista, joista hän kirjoittaa, ovat kuitenkin sellaisia, jotka hän on itse löytänyt. Hänen lukijansa eivät kuitenkaan saa tietää, onko jonkun tuotteen taustalla pr-kampanja. Johanna sanoo valitsevansa aina itse, kirjoittaako vai ei, eikä tunne, että häntä pakotettaisiin jonkin tuotteen mainostamiseen.

Suomi tulee perässä?

Varmasti suomalaisiin blogeihinkin markkinointi tekee tuloaa, kunhan vauhtiin päästään. Toistaiseksi en ainakaan ole kuullut tuollaisista merkittävimmistä pr-toiminnoista, mutta jos joku lukija tietää, niin voisi vinkata.

Oman tutkimuksen kannalta pohdin, että ehkä joku vastaava kysely suomalaisissa blogeissa voisi toimia edes jonkinlaisena pienenä alkusoittona: ei välttämättä mitään vankkaa tieteellistä pohjaa, mutta hieman hahmottelua siihen, missä täällä mennään.

Kommunikoivat, kapinoivat ja kuluttavat nuoret

Aamupäivällä kävin kuuntelemassa 15/30 Researchin tekemän Kansallisen nuorisotutkimuksen julkistustusta ja tulosten herättämää keskustelua. Tutkimuksesta tammikuussa julkisuuteen tulleista tiedoistahan keskusteltiin mm. Kari Haakanan blogissa.

Itse väkersin muistiin muutamia huomioita oman kiinnostukseni johdattelemana, ja kiitokset myös tilaisuuden jälkeisesti pienestä ajatuksenvaihdosta Pirkalle ja Tuijalle. (Kuten Tuijalle totesin, niin medioista keskusteltaessa radiota ei mainittu: nettiä, printtiä ja televisiota sentään kommentoitiin. Mutta ehkä yleläisiä lohduttaa, ettei kirjoistakaan puhuttu).

Tutkimuksen perusteella nuoriso siis kokee tiettyä ahdistuneisuutta nykyhetken ja tulevaisuuden vaatimuksesta ja siitä, mistä se onni löytyy. Tämä tuntemus yhdistää monia nuoria riippumatta siitä, mihin elämäntyylisegmenttiin (trenditietoiset, itsevarmat, perinteiset, älyköt, maailmanparantajat, kapinalliset, syrjäänvetäytyvat) he kuuluvat. Nuorisolla on “hiljaista kapinaa” ajankuvaa ja nyky-yhteiskuntaa vastaan.

“Olen tarkka, otan Pirkan”

Kun tutkimuksessa oli kysytty tuotemerkkiä, joka sopii parhaiten omaan elämäntyyliin, oli ykköseksi noussut Pirkka: tuttu ja turvallinen, tasalaatu ja sopiva hinta.

Tämän perusteella mietin itse, että ei siis liene yllättävää, jos nuoret hakevat netissä kommunikaatiota (joka tuli esiin IRC-Galleriasta keskusteltaessa) ja yhteisöllisyyttä. Se tuo minullekin tiettyä turvallisuudentunnetta: mm. blogeissa saan huomata, että muut painiskelevat samojen ongelmien parissa ja on olemassa tietty verkosto, johon voin jollain lailla tukeutua, niin arjen kysymyksissä, elämänkatsomuksellisissa näkemyksissä kuin vaikkapa niissä ostopäätöksissä.

Lisäksi netti on toki kanava ylläpitää suhteita jo olemassa oleviin tuttuihin, kuten nuoret toivat esiin.

“Mielipiteelläni on merkitystä”

Tutkimusta tekevä Antti Kasanen totesi, että netissä näkyy yhteisöllisyyden lisäksi omien mielipiteiden esiintuonti, ja tämä pätee myös kulutuskysymyksiin. Toisaalta esimerkiksi trendikäs nuori voi olla hyvinkin kriittinen ja tiedostava kuluttaja.

Kommenttipuheenvuorossaan OSKU ry:n Petri Rajaniemi ilmaisi kulutusmuutoksen niin, että kulutus ei vähene, vaan se muuttaa muotoaan ja uncool on uusi cool. Tälle näkemykselle on tietysti helppo nyökytellä. Rajaniemi mietti nuoruuden ongelmallisuutta: varmat menestyjät eivät välttämättä menestykään, joten ihmekös tuo, jos nuoriso kokee epätietoisuutta tulevaisuudesta.

“Etsä tiedä kuka mä oon?”

Tilaisuus päättyi keskusteluun, jossa oli mukana useampi nuori, niin ammattiin opiskelevia, tuplatutkinnon suorittajaa kuin lukiolaista. Erityisesti heistä jäi mieleen Ressun lukiossa opiskeleva, IRC-Gallerian nimimerkkinsäkin paljastanut nuori mies, joka heitti räväkämpiä kommentteja.

Sapiskaa voisin hieman antaa yleisöstä kysymyksiä esittäneille. Jos nuoret kerran tulevat avoimesti esiin ja kertovat itsestään, niin olisi mielestäni reilua, että myös kysymyksen esittäjät sanoisivat oikeasti edustamansa firman nimen sen sijaan, että kuvailevat “eräs suuri netin parissa toimiva yritys” tai “aikakauslehdistö”.

Yleisön edustaja oli huolissaan siitä, tajuavatko nuoret, että heidän esittämänsä kommentit jäävät nettiin ja ovat siellä vaikka kymmenen vuoden päästä luettavissa. Minä sen sijaan olen huolissani siitä, jos kymmenenkään vuoden päästä ei ole tajuttu, että suuresta osasta nykynuorisoa on netissä valtaisasti informaatiota ja sitä pitää osata katsoa oikeanlaisten lasien läpi. Kuten tilaisuuden jälkeen todettiin, on meistä jokaisella oikeus muuttaa mielipidettään ja se on jopa suotavaa.

Kyllähän minustakin ja erityisesti blogi-identiteetti Marinadista löytää vaikka minkälaista tietoa (esimerkiksi lukuisat kommenttini toisten blogeihin ovat asiayhteyksistään irrotettuna taatusti epäilyttäviä), mutta en nyt jaksa olla kovinkaan huolissani siitä, horjuttaako se esimerkiksi ammatillista uskottavuuttani.

Vielä muutama tieto tutkimuksesta:

– Tehty nettipaneelina, johon vastasi 1825 nuorta (15-25-vuotiaita): tutkimuksen tekijöiden mukaan on pyritty siihen, että vastaajissa eivät painottuisi aktiiviset netinkäyttäjät.

– Kun tutkimuksessa mainitaan, että 83 prosenttia on tuottanut nettiin sisältöä, tarkoittaa se myös mm. kommentointia, eli ei välttämättä kovin aktiivista tekemistä. Toki suurella joukolla on esim. kuvia IRC-Galleriassa. Muita mainittuja nettipalveluita olivat mm. Huuto.net, Suomi24.fi, MySpace, Last.fm, City.fi, Wikipedia, Demi.fi, YouTube, Habbo (kovimmassa kasvussa kuulemma MySpace, YouTube, Wikipedia).

– Perinteinen media tavoittaa nuoret edelleen hyvin, eli kaikesta huolimatta kaikki eivät todellakaan vielä pörrää vain netissä.

Inhimillisen kommunikaation voima

Puhelin-lehdessä (1/2007, 6-8) on tutkimusprofessori Mika Pantzarin haastattelu, jossa hän ottaa kommentoi mm. uusia laitteita ja tietotulvaa. Hän puhuu non-connecting people -maailmasta, jossa vapaa-ajassa koetaan tärkeimmäksi oma aika ja kiireettömyys. Se, että saa vain olla ja tehdä, mitä haluaa.

“Tekniikka voi muutta nopeasti, mutta ihminen ei. Inhimillisen kommunikaation perusluonnetta tutkineet filosofit lienevät oikeassa: kahden ihmisen kohtaaminen ilman väliin tulevia koneita on yksi suurimmista arvoista – eilen, tänään ja huomenna.”

Niinpä, tämä lienee hyvä pitää itse kunkin mielessään, vaikka intoilisi sosiaalisesta netistä blogeineen.

Pantzar itse puhuu ennemmin viihde- kuin tietoyhteiskunnasta.

“Puhumalla viihdeyhteiskunnasta olen halunnut korostaa, että teknologiaa ohjaavat valtavasti ne voimat, jotka ovat ihmisten elämässä tärkeitä. Se voi olla viihde, mutta se voi olla tulevaisuudessa myös liikunta, rauha, vapautuminen kohusta ja hälinästä. Minusta palvelut, jotka tekevät viikon hiljaiseksi, ovat hyviä palveluja.”

Pantzar kehottaa tuotteiden kehittäjiä suunnittelun ja tutkimisen sijasta kokeilemaan, ja hän muistuttaa, etteivät kuluttajat mitä tahansa itselleen osta.

“Ihmiset eivät osta tyhmiä laitteita. Markkinoilla voi luoda keinotekoisesti tarpeita, mutta ihmisiä ei voi hallinnollisesti käskeä ostamaan jotain käyttöön.”

– – –

Reilu viikko sitten tissihamsteri-bloginimimuuttelu näkyi blogilistalla, ja itsekin silloin osallistuin Mieto marinadi -blogissa toimintaan. Ilahduttavasti pikaisesti hujahtanut ilmiö on kiinnostanut myös blogien sosiaalista puolta enemmänkin pohtia. Hyvä kooste tapahtuneesta ja taustoista (joita esimerkiksi itse en todellakaan hahmottanut nimien muuntelun ollessa kuumimmillaan) löytyy mm. Katri Lietsalan kirjoituksesta.

Virtuaalista kuluttamista

Tällä viikolla kuulin YleX:ltä Vili Lehdonvirran haastattelun, ja häntä oli myös jututettu Tekniikka&Talouteen. Olen seuraillut Vilin blogia, mutta nyt vasta kiinnostuin toden teolla hänen virtuaalisen kuluttamiseen liittyvästä tutkimuksesta. Lehtijutussa todetaan:

Lehdonvirran mielestä kaikki kuluttaminen on enemmän tai vähemmän virtuaalista. Vain pieni osa kulutuksesta menee fyysisten tarpeiden tyydyttämiseen. Etenkin nuorison trendikuluttamisessa vaatteet valitaan aivan muiden perusteiden, kuin niiden suojaavuuden tai kestävyyden pohjalta.

Radiohaastattelussa Vili puhui myös siitä, kuinka virtuaalisesta kuluttamisesta tulee samalla tavalla “pakko” kuin vaikkapa puutarhanhoidosta. On pidettävä huolta tästä identiteetistä ja siitä, millaisen kuvan annamme itsestämme muille, ja siksi siihen käytetään rahaa.

Vili myös kertoi haastattelussa siitä, miten ristiriitaisesti pelimaailmassa suhtaudutaan siihen, jos joku ostaa asemansa pelaamisen sijaan. Asetelma on sama kuin “vanhan rahan” ja nousukkaiden suhteessa.

Näitä samoja juttujahan se Thorstein Veblen kirjaili Joutilas luokka -teoksessaan sata vuotta sitten. Nyt olemme vain siirtynyt toisen tyyppiseen ympäristöön. Kuten Vili toteaa:

“Kriitikoiden mielestä virtuaalisilla tavaroilla ei ole mitään arvoa. Taloustieteissä arvo on kuitenkin subjektiivista. Tavaran tai hyödykkeen arvo on se, mitä ihmiset ovat valmiita maksamaan niistä.”

Blogeissa arvo on suurelta osin sisällössä. Mutta ei kai se olisi kovin ihmeellistä, jos joku haluaisi päästä blogosfäärissä arvostettuun asemaan ja ostaisi joltain muulta jo läjän valmiita tekstejä. Koska myös linkitykset tuovat arvoa, niin onhan jo nyt suomalaisissakin blogeissa ollut tätä ilmiötä, että blogaaja saa sähköpostia “linkitä minuun, niin linkitän sinuun”. Vaihdantatalouttahan se on.

Itseäni tietysti kiinnostaa se, mitä ihmiset kertovat kuluttamisestaan blogeissa: mitä sillä halutaan viestiä? Miksi minä lähetän kuvia joistakin ostoksistani kännykkäkuvablogiini ja olen valmis maksamaan sen tekstiviestin hinnan joka kuvasta?

Blogihan tarjoaa myös mahdollisuuden kertoa, mitä ostaisi, jos ei tarvitsisi mammonasta välittää. Muotiblogit ovat tässä hyvä esimerkki. Kaikkea ei tarvitse siis hankkia itse, vaan riittää jo se, että viestii, mistä olisi kiinnostunut.

Web 2.0 videona

Videopätkällä voi kertoa huomattavasti pelkkää tekstiä tehokkaammin senkin, mistä web 2.0:ssa on kyse (via).

Pätkän tekijänä mainitaan Michael Wesh Kansasin yliopison kulttuurisen antropologian puolelta. Hänellä näyttää YouTubessa olevan useampikin video: “My videos explore mediated culture, seeking to merge the ideas of Media Ecology and Cultural Anthropology.”

Mies tuntuu siis todellakin elävän niin kuin opettaa. Samainen web 2.0 -video on myös Mojiti-palvelussa kommentointia varten. Tuolla sivulla käyttäjät voivat näköjään kirjoittaa kommenttinsa suoraan videoon. Wesh aikoo kommenttien perusteella tehdä videosta lopullisen version.

Päivän poiminnat

Miia kirjoittaa osuvasti viestinnän kanavista MikroBitin kahden kolumnin innoittamana:

Mitä ihmettä minäkään olisin tietänyt ympäröivästä maailmasta viimeksi kuluneen 12 vuoden aikana ilman teksti-tv:tä? Yksi ja sama viestinnän kanava on tarjonnut aina tuoreen uutissisällön, pohtinut ilmiöitä niiden takana, ja valaissut kouriintuntuvasti sekä yhteiskunnallista murrosta (“chattiviestit vain 0,84 euroa kpl”) että mielipide- ja kirjeenvaihtoilmoitusten kautta yksittäisen ihmisen taistelua arjessa tahattoman ja ehtymättömän huumorin säestyksellä.

Vaikka itse en ole teksti-tv:tä käyttänyt, voin hyvin tunnistaa tilanteen, ja varmasti jatkossakin on tarvetta teksti-tv:n tyyppiselle toiminnolle.

– — –

Tuijan blogissa pohditaan tageja ja tagittelua (tai suomalaisisittain tägäämistä, täggäämistä, leimaamista, merkkaamista…):

Täggääminen edistää yhteisöllisyyttä, koska se auttaa asioista samoin ajattelevia löytämään toisensa, sanoo David Weinberger, Harvardin Berkman Center for Internet and Societyn tutkija.

Kommenteissa Perttu toteaa:

“Matkalla kohti semanttisempaa webiä olemme toki, mutta vasta kun automaattinen tagien laittelu alkaa kasvamaan, niin alamme tosiaan edetä semanttisen webin tiellä. Ihmisten tekemä tagittaminen ja sisällön kuvailu on vasta “ihan kiva juttu” asteella, mielestäni. Ennenkuin tätä ihmisten ryhmässä puuhastelua ruetaan hyödyntämään automaattisesti ja laajassa mittakaavassa, niin esim nämä social bookmarking palvelut ovat aika tyhmiä.”

Itse en ole erityisen ahkera tagittaja, mutta sentään jonkin verran käytän erilaisia systeemejä. Kuitenkaan vielä en ole mitenkään hurahtanut niihin, vaikka tiettyjä mukavia piirteitä niissä onkin. Pertun esittämä ajatus tajien lajittelun kasvusta kiinnostaakin siksi mielenkiintoiselta. Perttu peräänkuuluttaa myös yhteistä sanastotyötä, missä onkin varmasti ideaa.

Hyöty irti klassikoista

Eilen siis oli KUMUn klassikkolukupiirimme. Ei ehkä kuulosta mitenkään erityisen riemukkaalta tavalta viettää aikaa, mutta minulle nuo kokoontumiset ovat hyvin antoisia.

Ensinnäkin tulee edes jollain lailla perehdyttyä tiettyihin alan teoksiin, joiden lukemiseen tuskin tulisi muuten varattua aikaa. Näin oma tiedollinen pohja paranee, ja kun kirjoista vielä pääsee keskustelemaan ja kuulemaan muille niistä heränneitä ajatuksia, niin mikäs sen parempi tapa oppia. Tosin olen tässä joutunut tajuamaan sen, miten hatara oma tieteellinen pohja kuitenkin on: kapea-alaisesti tiedän jostakin, mutta kattavampi tietous puuttuu. En pysty vertailemaan eri tieteentekijöiden ajatuksia toisiinsa kovin laajalti jne. Mutta ehkä se tästä vähitellen paranee.

Toinen, kenties jopa merkittävämpi lukupiirin ansio, on sosiaalinen kanssakäyminen muiden jatko-opiskelijoiden kanssa. En juuri näe muita muuten, joten KUMUn kautta tarjoutuu väylä päästä juttelemaan arkisemmista opiskeluun liittyvistä asioista. Porukassahan on muitakin kuin kuluttajaekonomisteja (siis taustaltaan kauppatieteililjöitä ja talous- ja sosiaalihistorioitsijoita, edustettuina niin Helsinkiä, Turkua kuin Tamperetta), eli hyviä tyyppejä, joiden kanssa löytyy sopivasti yhdistäviä ja erottavia tekijöitä.

Siis ehdottomasti mainio ja viihdyttävä tapa viettää ilta kerran parissa kuukaudessa. Tästä huvista pitäisi vielä muutama opintopistekin aikanaan tipahtaa, joten sinällään saa myös konkreettisempaa hyötyä. Lieneekö vastaavia muilla jatko-opiskelijoilla?

Seuraavaan lukupiirin valittiin vaihteeksi aivan uunituore teos eli Kai Ilmosen Johan on markkinat. Lukupiirissä saadun vinkin perusteella tilasin kirjan heti Ad Libriksestä (22 euroa).

Samalla tipautin ostoskoriin Kari Narsin Raha ja onni -teoksen. Optimistisesti kuvittelen, että muka ehtisin senkin jossain välissä lukea: lukemista odottaa nytkin jo monta kirjaa, ja blogeihin sekä sosiaaliseen nettiin liittyvää aineistoa tuntuu syntyvän muilta liiankin vauhdikkaasti. Olisi pakko rajata ja valikoida tarkkaan, mutta mites sitten käy sen kaipailemani laaja-alaisemman pohjan?

– – –

Eilen tuli puhetta myös oppiaineemme perustutkintoon kuuluvasta Kvalitatiiviset menetelmät -kurssista, jonka pitää tänä vuonna KTT Johanna Moisander. Ajattelin koettaa ehtiä ainakin välillä kuuntelemaan maaliskuun 19. päivä alkavia, maanantaisin pidettäviä luentoja. Itse kurssinhan olen jo aikoinaan suorittanut, mutta uskon, että Johannan opeissa olisi paljon tarpeellista ja uutta.