Tutkimusta blogeista ja verkkoviestinnästä

Digikon Pirkka julkaisi eilen tarkempia tietoja tutkimuksesta, jolla kartoitetaan suomalaisten blogituntemusta ja blogien luku- ja kirjoitustottumuksia. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkotutkimuksen tuomaa lisävalaistusta aihealueeseen.

“Minkälaisia blogeja ihmiset seuraavat? Miten he ovat päätyneet blogien lukijoiksi – seurataanko tuttujen, vieraiden vai medioiden blogeja? Lukevatko ihmiset vain vai kommentoivatko he myös? Mitä he hakevat blogeista – esimerkiksi uutisia, puheenaiheita, yhteydenpitoa tuttuihin tai samanhenkisiin ihmisiin?”

Tänään julkaistaan Lahdessa Tutkielmamatka verkkoviestintään -kirja. Se on toteutettu Verkkoviestinnän muuntokoulutus -hankkeen (Wermu) tuotoksena, eli 13 opiskelijaa on kirjoittanut tiivistelmän gradustaan.

Ainakaan tiedotteen mukaan kirjaan ei ole yhtään varsinaisesti blogeja käsittelevää artikkelia, mutta pitää silti varmastikin tutustua teokseen.

Lähteet hallintaan

Kävin tänään opiskelemassa lähteiden ja viitteiden hallintaan yliopiston käytössä olevaa RefWorks-ohjelmaa parin tunnin opetuksessa. Olin jo aiemmin katsastanut RefWorksia, ja todennut, että minun tarpeisiini ja käyttööni se voisi olla vallan mainio keino koota lähdetietoja yhteen paikkaan.

Samalla taas löytyi uusia artikkeleita, joihin olisi syytä perehtyä.

Tällä hetkellä tuntuu, että pitäisi nyt oikeasti päättää, mitä tarkkaan ottaen haluan tutkia ja kirjoittaa sitä tutkimussuunnitelmaa. Mutta toisaalta pääsen seuraavan reilun kuukauden aikana puhumaan aiheesta muiden kanssa enemmänkin, ja ehkä sieltä avautuu jokin uusi kiinnostava näkökulma.

Yllättävän hankalalta tuntuu kirjoittaa asiatekstiä blogeista: itselle monet asiat ovat tuttuja, mutta miten sitä ilmaisisi blogimaailman saloja sellaiselle, joka ei niihin ole perehtynyt? Toki aiheesta on moni muukin jo kirjoittanut, mutta minun on vaikeaa arvioida, kuka on tässä onnistunut hyvin. Blogosfääriä ja sen toimintaa ei ole varmasti helppo ymmärtää, ellei ole lukenut blogeja, mutta jotenkin minun pitäisi pystyä se muille ilmaisemaan. Mielellään myös kiinnostavasti.

Lisäksi minun olisi päätettävä, mitä kursseja kevätlukukaudella suorittaisin. Ainakin jonkin kielikurssin voisin käydä, mutta pitäisi varmasti jotain muutakin tehdä.     

Blogikirjoittelun syyt ja seuraukset

Lähiaikoina olen muutamaan otteeseen keskustellut aiheesta "miksi kirjoitan blogeja ja miten minulla on siihen aikaa". Tietysti myös viikon takainen blogimiitti, Turun reissu, keskustelut blogaavien tovereiden kanssa, parhaillaan kesken olevat kirjat (Scoble & Israel: Naked Conversations; Gilmor: We the Media: Grassroots journalism by the People, for the People)  ja esimerkiksi blogeissa tapahtuneet identiteettipaljastukset ja pohdinnat (PA esittäytyi lehtiartikkelin avulla, alkaen s. 8, Sun Äitis tunnusti olevansa PA:n äiti) vaikuttavat siihen, että mietin asiaa vielä tavallistakin enemmän.

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, aloitin blogien lukemisen joskus vuonna 2003, Mieto marinadi -blogin vuonna 2004, vuotta myöhemmin kulutusblogin (nykyinen ryhmäblogi Kulutusjuhla.com) ja sitten tänä syksynä tuli tämä kolmas blogi.

Vähemmän muuta mediaa

Kysymykseen, miten minulla on tähän aikaa, vastaan yleensä, että minulla ei ole televisiota. Se on tietysti osatotuus. Sen parituntisen, jonka keskivertosuomalainen käyttää television äärellä, vietän netissä, ja enemmänkin. Tietokone ja nettiyhteys ovat koko ajan päällä, kun olen kotona. Myös palkkatyöni tapahtuu suurelta osin tietokoneella, ja päivän mittaan tsekkaan esimerkiksi Ampparit.com -palvelun kautta uutisia. Blogejakin vilkaisen, kun koen tarvitsevani taukoa työstä. 

Luen paljon blogeja: asiaa, pohdintaa, hauskutusta, tuttujen kuulumisia. Onneksi nyt voin perustella toimintaani tällä jatko-opiskelullani. Toki blogien lukeminen vaikuttaa siihen, että luen jotain muuta vähemmän, eli romaanikirjat eivät tällä hetkellä kovin hyvin tunnu mahtuvan edes yöpöydälle.

Blogien avulla koen saavani paljon sellaista tietoa, jonka hankkiminen muutoin ei onnistuisi yhtä näppärän huomaamattomasti. Päivän puheenaiheet, viimeisimmät uutiset, nettimaailman kehityskulut ja vastaavat pyörivät blogikirjoituksissa, ja niistä jää jälkensä. Toki myös paljon tärkeää ihmisten elämään yleisesti liittyvää pohdintaa, jonka taas koen henkilökohtaiselle kehittymiselle arvokkaana.

Henkilökohtainen ote ja tyyli 

Mikä blogeissa sitten kiehtoo? Se, että niissä kuuluu kirjoittajan ääni. Perinteinen journalismi on pyrkinyt objektiivisuuteen, mutta blogissa sitä ei tarvitse kenenkään tehdä.

Blogit tarjoavat mahdollisuuden peilata omia ajatuksia ja tekoja. Tietysti virtuaalisessakin maailmassa helposti kommunikoi eniten niiden kanssa, jotka kokee jollain lailla samanmielisiksi: en ainakaan itse jaksa lukea niitä blogeja, joiden kirjoittajan arvomaailma tuntuu poikkeavan omastani merkittävästi.

Mutta silti erilaisten blogien lukeminen avartaa omaa ajattelua. Samalla tekee hyvää havaita, että kiinnostavan blogin kirjoittaja voi olla yhtä lailla mies kuin nainen, 16-vuotias lukiolainen tai viisikymppinen kotiäiti.

Yhdessä yksin? 

Se, että suomalaista blogia kirjoittava on tyypillisesti alle 35-vuotias sinkku, ei liene suuri yllätys. Yksin asuvien kotitalousten määrä kasvaa, ja tietysti sinkulla on melkoinen vapaus valita oma ajankäyttönsä. Blogien kautta voi luoda virtuaalista verkostoa, jonka avulla tuntee kuuluvansa johonkin ryhmään. On helpottavaa lukea, että Kerma on havainnut samat sinkkuuden varjopuolet kuin itse tai ilahtua, kun Viisari hehkuttaa ihastustaan.

Blogi tarjoaa tietysti myös jonkinlaista väylää luoda ns. IRL-suhteita muihin. Tällä hetkellä Hurinan lanseeraama treffimeemi on levinnyt moneen blogiin. Lisäksi eri kaupunkien miitit (esim. Oulun blogimiitit) tarjoavat mahdollisuuden tavata kasvokkain.  

Miitit ovat johtaneet blogeissa sisäpiiri-termin käyttöön. Ilmeisesti tämä alkoi aikanaan siitä, että miiteissä jotkut miiteissä käymättömät blogaajat kokivat, että erityisesti Helsingin Kalliossa järjestetyt tapahtumat olivat pienen porukan omaa juttua, ja muita katsottaisiin hieman nenänvartta pitkin. Nyttemmin sisäpiiri on lähinnä vitsikkyyttä tavoitteleva termi, jota miiteissä käyvät itse viljelevät.

Itse osallistuin ensimmäiseen miittiini reilu vuosi sitten, ja nyt minunkin on kuvailtu olevan "blogiskenen sisäpiiriä". Luulen, että tunnistaisin naamalta yli viisikymmentä blogaajaa: heidän oikeita nimiään en välttämättä tiedä, mutta blogit kylläkin. Lisäksi olen muutamaan tutustunut muiden yhteyksien kautta. Tästä verkostosta on hyötynsä myös muussa elämässä, kuten aina kontakteja luotaessa.

Blogaaminen harrastuksena tuo jonkinasteista yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaikka ihmiset muuten olisivatkin erilaisia. Toiselta blogikirjoittajalta voi kysyä neuvoa tai vinkkiä, jos uskoo, että toinen hallitsee juuri sen osa-alueen hyvin.

Kirjoittamisen vimma

Suuri syy blogien pitämiselle on tietysti halu kirjoittaa. Olen aina kirjoittanut enemmän tai vähemmän ajatuksiani, ja kirjoittaminen on minulle tapa selventää päätäni, oppia uutta ja jäsentää tunteita tai mielipiteitä. En koe olevani luova kirjoittaja, mutta asiateksti syntyy luontevasti ja vaivatta.

Yhden blogitekstin kirjoittaminen ei normaalisti vie kovinkaan paljon aikaa (ehkä varttitunnin), mutta toisaalta nämä pidemmätkin pläjäykset ovat niihin käytetyn ajan arvoisia. Mieto marinadi -blogin vanhoja tekstejä lukiessani palautan mieleeni sen hetken ja ne fiilikset.

Toisaalta Kulutusjuhla.com on oman kuluttajuuteen liittyvän ammattitaidon ylläpitoa. Kun kokoan sinne ajankohtaisia uutisia, pohdin kulutuskäyttäytymista tai arvioin ostoksiani, niin samalla pääsen hyödyntämään sitä osaamista, joka oman opiskelun ja kiinnostuksen kautta on kertynyt.

Tämän Opintoputki-blogin toivon auttavan minua opiskeluissani eri tavoin. Kirjaan ylös opintojen eteeni tekemät konkreettiset toimenpiteet, pistän mieleen kiinnostavia tutkimuksia tai muuta tutkimusta ja samalla olen "pakotettu" tekemään jotain opintojeni vuoksi. Edes kirjoittamaan tällaisia tekstejä.

Lisäksi saan muilta kommentteja, jotka omalta osaltaan pistävät ajattelemaan ja toimimaan. 

Vaivatonta ilman velvoitteita

Olen pohtinut sitä, miten blogikirjoittamiseni muuttuisi, jos joku maksaisi minulle tästä. Äskettäin Veloenan blogi siirtyi Suomen Kuvalehden alle, ja hän on ilmeisesti saanut ohjeeksi jatkaa kirjoittamista samaan tyyliin kuin ennen.

Kulutusasiaa uskoisin kirjoittavani helposti samalla tavoin kuin tähänkin asti. Muusta blogaamisesta on vaikea kuvitella saavansa maksua. Kuluttamisasioissa koen sentään olevani jonkinlainen asiantuntija, ja tällöin tuntuisi oikeastaan ihan luontevalta, jos jokin muu media siitä maksaisi.

Mutta toki epäilyttää, että sitten, kun kirjoittaminen muuttuisi harrastuksesta "pakoksi", ei se enää olisi niin kivaa ja kiinnostavaa.

Epäilemättä jatkossa yhä useampi taho bongaa hyviä blogeja ja tarjoaa mahdollisuutta kirjoittaa maksua vastaan. Tässä on monta hyvää puolta, sillä jo kyntensä näyttänyt blogaajaa on varma valinta: blogikirjoittaminen ainakin itselläni on yhtä lailla vaatinut opettelua kuin mikä tahansa muukin toiminta.

Ns. blogiskenessä tunnetulla blogilla on jo myös vakiintunut lukija- ja linkkaajakuntansa. Tuntuu, että blogaajat suhtautuvat hieman nihkeästi eri medioiden toimittajien blogeihin, vaikka toki tässäkin poikkeuksensa.

Blogina ei varmasti kannattaisi edes esitellä mitä tahansa toimituksen Ajankohtaista-sivustoa: esimerkiksi Kauneus ja Terveys -lehden Nyt-blogi on mielestäni ainakin tähän asti ollut vain tuotepuffien esiintuomista ilman toimittajan esittämää pohdintaa tai kritiikkiä. Se mielestäni kuuluu jollain lailla hyvään blogiin.

Anonyymistä nimeen ja naamaan 

Kirjoittamiseni tapa ja tyyli on reilun kahden vuoden aikana muuttunut monestakin syystä. Ensin aloitin anonyymisti Marinadina, en kertonut blogistani juuri kenellekään enkä tuntenut ketään blogaajaa. Silloin teksti oli ehkä tietyllä tavalla usein arkipäiväisemmin kirjoitettua, sitä päiväkirjamaista tyyliä.

Nyt kolmen blogin parissa, ei-anonyyminä olen omaksunut kaksi blogi-identiteettiä: on Marinadi, joka pohtii, hihittää, taivastelee ja häröilee jokapäiväisen elämänsä parissa, ja sitten Mari Koo, joka on kuluttaja-opiskelija-tiedonjakaja.

Marinadikaan ei kerro yksityisistä asioistaan kuin pintavedoin, koska en koe tärkeäksi tilittää maailmalle julki elämäni kaikkia ongelmia tai onnellisuuksia. Itse pystyn palaamaan vanhojen tekstieni aikaisiin olotiloihin ilman, että muille kerron mitään siitä, mitä minulle on tapahtunut.

Anonyymiteetin "menetys" on oikeastaan ollut helpottavaa. Enää ei tarvitse miettiä, mitä oikeastaan voi kirjoittaa, jos esim. joku tietty henkilö eksyisi blogiin ja tunnistaisi sen minun tuotoksekseni. Nyt raja piirtyy jokseenkin automaattisesti.

Rakkaat lukijat, kommentoijat ja tilaajat

Julkista blogia kirjoittava haluaa sille myös lukijoita. Blogilistan sijoituksia ja tilaajamääriä seurataan enemmän tai vähemmän tiiviisti, ja erityisten kävijälaskureiden ja linkkaustietoja välittävien palveluiden (kuten Technorati) avulla saa selville, mainitseeko joku omassa blogissaan minun blogini.

Toiset väittävät, ettei omalla listasijoituksella ja lukijamäärällä ole mitään merkitystä. Minä myönnän, että on mukavaa, kun Mieto marinadi kiinnostaa tällä hetkellä noin kahtasataa Blogilistan käyttäjää suosikkiruksin arvoisesti. Harmittaa, ettei Kulutusjuhla ole vielä tavoittanut samaa lukijämäärää, sillä tietysti koen Kulutusjuhlassa olevan asian merkitykselliseksi.

Sen sijaan tässä blogissa lukija- ja tilaajamäärä eivät ole niin tärkeitä (vaikka toki niitäkin seuraan), vaan oleellista minulle on tietää, että tätä blogia lukevat ovat asiastani aidosti kiinnostuneita. Eli ovat kai jollain lailla kohderyhmää.

Kommentit ovat minulle jokaisessa blogissa tärkeä ja ilahduttava asia. Pakko tosin myöntää, etten itsekään nykyisin varmaankaan kommentoi yhtä ahkerasti kuin blogaamista aloittaessani. Nyt lukulistallani on niin monta blogia, että jo pelkkä lukeminen vie aikaa. Kommentointiin ei tunnu olevan sitä lisäminuuttia tai paria, vaikka kirjoittaja olisi ilmaissut asiansa erinomaisesti ja itse nyökyttelee ruudun äärellä. 

Blogilistalla jylläävät tällä hetkellä runsaslukuisesti neuleblogit. Käymieni keskustelujen perusteella moni ei-neuleblogaaja toivoisi, että nämä harrastusblogit voisi rajata pois muista listauksista, edes siltä omaltaan.

Oma napa lähin ja tärkein

Välillä tietysti on pakko muistuttaa itseään siitä, että vaikka tiiviisti pyörin blogien parissa, niin eivät ne tavallisella kaduntallaajalle eivätkä monelle tutullenikaan kerro yhtään mitään. Tämä on harrastukseni, joka ehkä näyttäytyy omituisena monien silmiin, mutta koen saavani tästä jotain sellaista, että tämä on kaiken käytetyn ajan ja vaivan arvoista.

Tämä oli tähänastisen blogihistoriani pisin ja aikaavienein teksti. Ja on minulla ihan oikeasti muutakin elämää! 

– – – 

Blogisanastoa on puolileikillisesti kerännyt ja suomentanut Kirokuru. Itse olen nyt siirtynyt "blogaamaan" yhdellä geellä, ja en ihmettelisi, jos kohta kiinnyn sanaan "blogisti".  

Turun Yorkissa keskusteltiin kulutuksen vaikutuksesta ja vaikuttimista

Eilen olin Turussa Dodo ry:n Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -seminaarissa yhtenä Kaupunkilanen kuluttajuus -paneelin puhujista. Keskustelu rönsyili varsin laajasti kuluttamisen motiiveista ja tavoista kuluttajan identiteettiin ja vaikutusmahdollisuuksiin. Varsinaisesti siis blogeista puhuminen jäi vähemmälle, vaikka toki niitä itse toin esiin.

Luksusta halpatuotannon sijaan 

Erityisesti eettis-ekologisesta kuluttamisesta puhuttaessa on nyt pinnalla luksus: jos kerran jotain on ostettava, niin eikö voisi ostaa kallista, kestävää ja itselle suurta mielihyvää tuottavaa sen sijaan, että hankitaan useita ja halpoja.

Ajatus on sinällään tietysti kannatettava, minkä sanoin keskustelussa. Mutta onhan siinä omat ongelmansa: kuten Sari Kuvaja totesi, ensisijaista olisi tehdä hankintoja oman tarpeen mukaan. Loppujen lopuksi se tavara- ja palvelumäärä, jonka todella tarvitsisimme, on pieni, mutta silti paljon erilaista ja osittain ylimääräistäkin kertyy.

Osta palveluita, älä materiaa 

Toinen aihealueen kulutusvaihtoehto on palveluiden suosiminen. Minulta kysyttiin, osaavatko kuluttajat mieltää palvelut tietyllä tavalla kulutushyödykkeiksi kuten tavarankin. Oletan, että kaikki eivät osaa, sillä palvelun ongelmahan on mielihyvän haihtuvuus. Kuluttaja vertailee hankintojaan: jos hierojalla käynti maksaa 30 euroa tai konsertti 15 euroa, niin saisiko samalla hinnalla jotain muuta, josta olisi iloa? Tavarasta varmaan usein koetaan saatavan pidempiaikainen, pysyvämpi mielihyvä.

Toisaalta keskustelun jälkeen ryhdyin miettimään, että yksi syy sille, miksi näitä kaikkia hienoja palveluita ei osteta, vaan kerätään tavaraa, on ajan rajallisuus. Kodista on tullut tutkimusten mukaan yhä tärkeämpi kulutuskohde, jonka sisustukseen ja varusteluun panostetaan. Se aika, joka siellä vietetään, halutaan viettää mukavassa ympäristössä. Kotoa poislähtö johonkin palveluiden pariin on aikaa, joka vietetään muualla kuin omassa, mukavassa, huolella hiotussa ympäristössä. Kiireisyyteen on helppo vedota ja jättää kulttuuririennot väliin, ja sen sijaan sitten panostaa kerran-pari vuodessa lomamatkaan.

Kuitenkin esimerkiksi siivouspalveluiden suuri kysyntä pääkaupunkiseudulla antaa uskoa siihen, että tällaisille aikaa säästäville palveluille on tarve. Mutta siinäkin hinta on ratkaiseva tekijä: ilman kotitalousyön verovähennystä siivousta ei tälläkään hetkellä niin paljon ostettaisi.

Voiko yksin vaikuttaa? 

Yhtenä aiheena keskustelussa käytiin myös kuluttajien valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Tässäkin asiassa olin samaa mieltä kuin Kuvaja siitä, ettei kaikkea pitäisi sälyttää kuluttajan niskoille, vaan jos halutaan kehittää eettis-ekologisempia toimintatapoja, on siihen tultava porkkanoita myös muualta. Yritysten toiminta perustuu voiton tavoitteluun, joten ei siellä muuteta toimintamalleja, ellei sitä nähdä taloudellisesti kannattavaksi.

Meiltä kysyttiin, voiko kuluttaja sitten oikeasti vaikuttaa teoillaan ja valinnoillaan? Koenko minä vaikuttavani? Kyllä, ainakin jonkin verran. Kun kirjoitan Kulutusjuhlaan, niin kuvittelen, että saan jonkun edes joskus ajattelemaan kulutuskäyttäytymistään. Kuluttamisesta puhuminen on tärkeää, koska me jokainen olemme kuluttajia, ja talouskasvun mantraa hoettaessa pitäisi mielestäni edes hieman yrittää ymmärtää niitä omia kulutuspäätöksiä ja -tottumuksia.

Toistaiseksi en ole saanut yhdestäkään blogissa mainitussa yrityksestä yhteydenottoa, vaikka teksteissä on lähes poikkeuksetta linkit yritysten sivuille. Ihmisten googlettaessa tiettyjä tuotemerkkejä tai yrityksiä he kulkeutuvat Kulutusjuhlaan ja lukevat kommentit, ja ehkä tätä kautta vaikutamme ostopäätöksiin.

Ja kun tekniikka kehittyy, niin se Kuluttaja 2.0 saa yhä enemmän vaikutusvaltaa.

Hei, tykkään puhua! 

Keskustelussa huomasin, että minulle ei sinällään tuota mitään ongelmia puhua blogeista ja kuluttamisesta, joten ilmeisesti olen aihealueen jollain lailla sisäistänyt. Ongelmaksi taitaa muodostua enemmänkin se, että olisi niin paljon sanottavaa, mutta jotenkin omat viestit pitäisi priorisoida.

Paneelikeskustelusta jäi kuitenkin hieman pöllähtänyt olo: höpöteltiin monenlaista, mutta sanoinko mitään oikeasti oleellista ja tärkeää? Mutta onko sillä loppujen lopuksi niin suurta merkitystä, jos viestinnässä sanat kuitenkin muodostavat vain sen pienen osan? Ja tuollaisessa monen ihmisen jutustelussa ei ole syytäkään vain jumiutua kailottamaan omaa sanomaansa.

Toki nautin tilanteesta paljon. Koen esilläolon ja puhumisen itselle kiinnostavista aiheista helpoksi. Siltä se on tuntunut aina, joten enpä taida malttaa odottaa, että pääsen seuraavan kerran kertomaan blogaamisesta laajemmalle kuulijajoukolle. 

Muiden herättäviä näkökulmia 

Illan muista puhujista kuuntelin mielenkiinnolla parkouraaja Joonas Tähtistä ja vammaisjärjestö Kynnys ry:n Turun puheenjohtajan Jukka Kumpuvuoren kokemuksia kaupungista. He katselevat urbaania elintilaamme hyvin eri tavoin, ja tästä oli mukava kuulla. 

Omassa paneelissani ollut viestinnän parissa toimiva, tämän syksyn esikoiskirjailija Sari Kuvaja oli sellainen, kuin odotinkin, eli älykäs ja ajatteleva nainen, joka oli ilo tavata. Myös Turun Kirjakahvilan Hanna Kaikko oli mukava, ajattelevainen ja ilmiselvästi omalta osaltaan paljonkin kulutusvalintoja miettivä uusi tuttavuus.

Illan viimeisenä ja vauhdikkaimpana puhujana toimi Meiju Niskala, joka myös mm. blogaa Image.fi:ssä. Hauska ja energinen Meiju sai hymyilemään ja miettimään, miksei joskus voisi kyseenalaistaa omaa tapaansa toimia kaupungilla: jos vaikka kokeilisi sitä, että hymyilee jokaiselle vastaantulijalle. Tai pitäisi kaupunkia omana huvipuistonaan. Tai harhailisi turistijoukon tai satunnaisen vastaantulijan perässä niin kauan kuin pystyisi.

Lisäys klo 10.25: Isoveljeni otti digikameralle videopätkän, jossa kerron, mitä ovat Marinadi ja Kulutusjuhla. Kyseessä on nyt legendaarisesti ensimmäinen kerta, kun levitän nettiin itsestäni liikkuvaa kuvaa. Samalla testaan nyt suomenkielisenä lanseerattua Bubblarea, joka pyrkii kilpailemaan paikallisesti You Tuben kanssa.

 

Dagmarissa tutkitaan blogien lukijakuntaa

Pirkka kertoo oman työnantajansa tekemästä suomalaisten blogien lukijaprofiileja ja blogien kirjoittajia käsittelevästä tutkimuksesta alustavia tietoja.

“Bloggaajien profiilista on vaikea vetää mitään johtopäätöksiä, kun tutkimuksen nuppiluku on heidän osaltaan niin pieni. Mutta näyttäisi siltä, että muutama prosentti suomalaisista nettisurfaajista bloggaa itse. Meitä olisi näin arvioiden 60 000 – 70 000.”

Luku, tuollainen keskikokoisen suomalaiskaupungin asukasmäärä, kuulostaa ainakin omiin korviini suhteellisen loogiselta.

Mitä ilmeisemmin kuulun itse perusblogilukijaryhmään: asun Suur-Helsingissä, olen alle 35-vuotias,työntekijä ja sinkku.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä muuta Pirkalle tutkimuksesta selviää!

Levittääkö vai pimittääkö

Miia kirjoitti vähän aikaa sitten omien tuotosten (artikkeleiden raakaversioiden jne.) julkaisemisesta netissä ja sen hyvistä ja huonoista puolista. Olen ajatellut omalta osaltani, että varsin paljon ajatuksiani ja laatimiani tekstejä voin huoletta laitella esiin: naiivisti jaksan ajatella, ettei niitä kukaan kehtaisi suoraan hyödyntää ja kopioida.

Mutta (tiede)maailma ei ole niin ruusuinen paikka. Kaverini, joka toimii aivan eri alalla, suunnitteli artikkelia suomalaisjulkaisuun. Hän hyvää hyvyyttään mm. antoi artikkeliin liittyviä materiaaleja hyvin tuntemalleen kollegalleen työkäyttöön. Kollega tiesi kaverini ajatuksista, mutta siitä huolimatta pian ilmestyi kaverini aiheesta laadittu artikkeli, jossa kollega oli yhtenä kirjoittajana, kyseisessä julkaisussa.

Erityisen pettynyt kaverini oli tietysti siihen, että hänen vuosikaudet tuntemansa ihminen, jopa joskus ystäväksi luokiteltu, toimi näin. Kollega kun ei edes etukäteen kertonut artikkelista mitään, vaan kaverini näki painetun tekstin. Tämän jälkeen hän ryhtyi selvittämään asiaa kollegaltaan ja sai ympäripyöreän vaivautuneita vastauksia.

Suomessa varmaan alalla kuin alalla tiedeyhteisöjen piirit ovat niin pieniä, että olen kuvitellut tuollaisen käytöksen jäävän pois jo sen vuoksi. Mutta tietysti kyse on yksilöistä, ja toiset ovat valmiita kyseenalaisiinkin toimiin. Saati sitten opiskelijat tai muut, jotka haluavat päästä mahdollisimman helpolla.  

Toistaiseksi minulla ei ole ollut mitään erityistä varjelua vaativaa tekstiä tai edes suunnitelmaa sellaisesta. Mutta kai se on pakko jatkossa harkita, minkä pimittää itsellään ja mitä laittaa julki.  

Turku kutsuu puhumaan blogeista

Minua pyydettiin osallistumaan ympäristöjärjestö Dodo ry:n Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -tapahtumaan, joka järjestetään ensi torstaina Turussa. Ensimmäinen virallinen esiintyminen ikään kuin blogi- ja kuluttaja-asiantuntijana, jee!

Ohjelmassa olen saanut tittelit "blogitutkija, bloggaaja". Eihän siitä kauan ole, kun kerroin olevani sitä mieltä, etten todellakaan halua tai koe olevani (vielä) tutkija. No, tuskinpa tuohon nyt kovin moni muu huomiota kiinnittää. Itse miellän olevani edelleen jatko-opiskelija, ja tutkijan statuksen saavuttaminen kestänee kauan.

Ohjelma Turussa vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta. Jo muinoin perusopinnoissa määrittelin itseni "vaaleanvihertäväksi egoistiksi", ja sellainen kuluttaja koen olevani edelleen. "Kulutus ja ympäristö" on siis mielenkiintoinen teema, vaikken itse todellakaan tee kaikkia kulutushankintojani eettis-ekologiselta pohjalta. Tyypilliseen tapaan esimerkiksi "ostan" hyvää omaatuntoa Reilun kaupan banaaneilla ja kahvilla.

Edelleen harjoittelen tämän ja arkipäivän työni roolien sekä käytäntöjen yhdistämistä. Ihan kivutonta se ei ole, vaikka palkkatyöni onkin nyt osa-aikaista. Toisaalta jatko-opintoni ja työni poikkeavat toisistaan sen verran, että aivojen kääntäminen työstä opiskeluun ja toisin päin ei sekunneissa aina suju. Töissä pidän matalaa profiilia opintojeni suhteen, enkä niistä mielelläni edes puhu. Toisaalta huomaan, etten sitten yliopistolla halua juurikaan puhua työstä, vaan tietysti ennemmin kaikesta opiskeluun liittyvästä.

Jotkut onnistuvat yhdistämään täysipäiväisen työn ja väitöskirjan tekemisen, mahdollisesti vielä perheenkin. Minulta ei taitaisi onnistua.   

Ei mitään edistystä

Eilen kävin juomassa kahvia Porthaniassa: en ollut edes piipahtanut siellä sitten remontin valmistumisen. Aina siinä Porthanian pyöröovissa (jotka ärsyttävät minua) muistan sen, kun kesäkuisena päivänä saavuin kuluttajaekonomian pääsykokeisiin.

Näen siitä edelleen joskus painajaisia. En ollut aiemmin todella tosissani pyrkinyt yliopistoon, joten jännitys oli kova. Hyvinhän se koe meni, vaikka etenkin kansantaloustieteen kysymyksissä olin välillä aika sekaisin.

Ilmoittauduin Kulutustutkimuksen seuran syysseminaariin, joka on 9. marraskuuta. Workshopeista valitsin "Kuluttajat tietoverkoissa ja digitaalisilla markkinoilla".

Sain ilmoituksen, että jatko-opiskelujeni Lyyra-kortti olisi noudettavissa: "Saat sen ma 10-17, ti-to 10-15, pe 8-15 HYY:n toimistosta". Just, mitenkähän tuonne nyt sitten ehtisi? Olisi se välillä kätevää, kun työpaikka sijaitsisi Helsingin keskustassa.

Monta asiaa olisi opintojen suhteen tehtävä, mutta ei muka ole aikaa. Torstaina ja perjantaina on taas filosofian luentoja, mutta jospa viikonloppuna malttaisin istua kiltisti kotona ahkeroimassa.

Haja-ajatuksia blogeista ja kulutuskirjoittelusta

Olen surffaillut ja lukenut kaikenlaista materiaalia, ja nyt pitää koota muutamia haja-ajatuksia siitä, miksi blogeilla ja kulutuskirjoittelulla on merkitystä. Pahoittelen, että lähdeviitteitä ei ole, en jaksa nyt kaivella, mistä nämä ajatukset ovat jääneet mieleen.

Blogeihin kirjoitetaan omasta elämästä ja varmasti usein niistä tärkeistä kokemuksista. Jos kirjoittaja ottaa kuluttajan roolin ja haukkuu/kehuu tuotetta, on sillä ollut hänelle juuri sillä hetkellä merkitystä.

Blogit ovat hakukoneiden materiaalia. Kun teksti on kerran verkkoon laitettu, se voi päätyä googlettamalla korkeallekin hakutuloksissa. Tämä pätee tietysti erityisesti silloin, kun kyseessä on tuote tai palvelu, josta ei ole netissä juurikaan tietoa. Blogitekstit jäävät elämään pitkäksikin aikaa, ja mahdolliset linkitykset tuovat niille vielä lisää näkyvyyttä.

Blogeissa oleviin kirjoituksiin on helpohkoa luottaa. Jos kirjoittaja tuntuu olevan jollain lailla fiksu ja ajatteleva, niin toki hänen mielipiteeseensä uskoo.  

Blogeissa on oleellisessa osassa kommentointi. Saman- ja erimieliset voivat myös itse kertoa, mitä ajattelevat. Lisäksi myös linkitys luo vuorovaikutusta.

Mielestäni yksi tuote, josta on suomalaisissa (naisten) blogeissa ja nettifoorumeilla kirjoitettu kohtuullisen paljon ja joka on varmasti tämän vuoksi saanut käyttäjiä, on kuukautissuojana käytettävä kuukuppi. Kuukuppikunta -nettisivut ovat myös epäkaupalliselta pohjalta toteutetut. Tässä siis näkyy, kuinka kuluttajat voivat toimia netissä myös aktiivisina tuotetiedon levittäjinä vapaaehtoisuuden pohjalta.

Itsekin hankin kuukuppini aikoinaan nimenomaan blogivinkin perusteella.  

Apurahavirtaa Wihureilta

Sattui silmään uutinen Jenny ja Antti Wihurin säätiön myöntämistä apurahoista. Havaitisin joukosta mm. seuraavat tiedot:

Kauppatieteiden maisteri Samil Aledin, Helsinki, 8 000 €,
väitöskirjatyön "Brändit varhaisteinien sosiaalisessa ympäristössä – brändimerkitykset ja brändien roolit varhaisteinien päivittäisessä elämässä" loppuunsaattamiseen.

Kauppatieteiden maisteri Anu Antikainen, Kuopio, 8 000 €,
väitöskirjatyöhön "Asiakassuhteiden johtaminen ja asiakkaan sosiaalistuminen pk-yrityksissä".

Filosofian tohtori Päivikki Antola, Tampere, 8 000 €,
tutkimukseen "Suomalainen messusaarna 2000-luvun papin viestintähaasteena".

Yhteiskuntatieteiden maisteri Leena Autonen-Vaaraniemi, Hausjärvi, 16 000 €,
väitöskirjatyön "Eronneiden miesten kodit. Kotien merkitykset ja miesten käytännöt elämänkulussa." loppuunsaattamiseen.

Valtiotieteen maisteri Kristiina Berg, Turku, 16 000 €,
väitöskirjatyön "Äitiyden normit ja normirikkojat" loppuunsaattamiseen.

Kauppatieteiden tohtori Marja Eriksson ja filosofian tohtori Jaana Parviainen, 20 000 €,
tutkimukseen "Pelolla johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa".

Kauppatieteiden maisteri Kimmo Holli, Tampere, 16 000 €,
väitöskirjatyöhön "Uuden toimialan syntyminen: Underground-kulttuurista mainstreamiksi".

Valtiotieteen lisensiaatti Päivi Kankaanranta, Lappeenranta, 10 000 €,
väitöskirjatyöhön "Kotitalouksien sijoituskäyttäytyminen ja rahapolitiikka" Bostonin yliopistossa Yhdysvalloissa.

Kauppatieteiden maisteri Matti Leppäniemi, Oulu, 5 000 €,
väitöskirjatyöhön "Vuorovaikutteinen markkinointiviestintä kuluttajamarkkinoilla".

Kauppatieteiden maisteri Virpi Malin, Heinola, 8 000 €,
väitöskirjatyöhön "Oppimisen uusi retoriikka – kriittinen tutkimus uran ja opiskelun symbioosin haasteista".

Kauppatieteiden maisteri Matti Mäntymäki, Kuru, 16 000 €,
väitöskirjatyöhön "Asiakasuskollisuus virtuaalisissa yrityksen ja kuluttajan välisissä palvelusuhteissa".

Filosofian maisteri Anni Rautio, Joensuu, 16 000 €,
väitöskirjatyöhön aiheena siilin käyttäytymisekologia itäsuomalaisessa kaupunkiympäristössä.

Onneksi minun ei tarvitse olla missään päättämässä, annetaanko jollekin organisaatiolle, henkilölle tai tutkimukselle apurahaa. Jossain edessä on kuitenkin se aika, kun itse pitäisi jonkinlaista anomusta pohtia ja kirjailla ja sitten jännittää, tippuuko euroja.